Hulda Huima laulaa ihmissuhteiden epävarmuudesta.
Kuvat: Riitta Supperi
”Katsoin netistä, miten laitetaan sormet. Etsin soinnut tai mitä ne on, ne, missä on ne pallurat.”
Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Hulda Huima kertoo nauraen, miten oppi soittamaan opintolainalla ostamaansa kitaraa. Musiikin teoriasta ei ollut tietoa, mutta ystävät auttoivat.
Kolme vuotta sitten Hulda täytti kaksikymmentäseitsemän. Siitä syntyi ensimmäinen biisi, jonka jälkeen lisää vain tuli. Hulda soitti tuohon aikaan yhtyeessä, jonka englanninkieliseen rokkiin biisit eivät istuneet.
”Tykkään tosi paljon suomen kielestä: miltä sanat tuntuvat ja minkälaisia mielikuvia niistä tulee. Sanoilla on tietynlainen tunnelma ja se, miltä ne maistuvat.”
Esiintyjänimi tarvittiin, sillä ensimmäisen kasetin nauhoittamisesta oltiin jo sovittu.
”Minulla on tyhmä perusnimi. Sitten tuli mieleen isomummu, jonka nimi oli Hulda. Minulle on sanottu aina, että olen jotenkin saman oloinen. Äiti on välillä sanonut, että Hulda-mummu oli jotenkin tosi huima tai raju tyyppi. Mutta Huima ei ole kovin raju sana kuitenkaan, kun en minäkään oikein ole.”
Hulda on aina kirjoittanut päiväkirjaa.
”Sanoitukset ovat henkilökohtaisia ja jossain määrin kertovat omasta elämästäni, mutta on niissä myös paljon muualta kuultua tai ystävien juttuja.”
Vasemmistonuorissa mukana ollut laulaja halusi aluksi tehdä yhteiskunnallisiakin kappaleita.
”Mutta ei ne vaan tule. Aina vaan tulee niitä rakkausjuttuja.”
Yksi tapa puolustaa heikoimmassa asemassa olevia on löytynyt tukitapahtumien lavalta. Hulda on esiintynyt muun muassa Asunnottomien yössä ja Oikeutta eläimille -tukibileissä. Yksi hauskimpia keikkoja oli romanialaisten katukoirien hyväksi järjestetty tapahtuma.
”En pidä siitä, että asioita tehdään rahan ehdoilla. Toisesta ihmisestä välittäminen niin, että ei ajatella toista hyödykkeenä, on tärkeää.”
Ensimmäisen kerran Hulda soitti yleisön edessä vuoden 2011 Katutaiderockissa. Jossain vaiheessa musiikki alkoi tuntua hänen opiskelemaansa valokuvaustakin kiinnostavammalta taidemuodolta.
“Esiintyminen on kaameaa, kun jännittää ja hävettää jutut, joita päästää suustaan, mutta kyllä se on kuitenkin tosi siistiä. En haluaisi soittaa biisejä vain yksin kotona.”
Viime vuonna Hulda aloitti soolokeikkojen lisäksi esiintymisen rock-yhtye Mustien Kalsareiden kanssa. Parhaillaan tehdään yhteistä levyä. Kalsareiden kanssa meno on rujompaa, mikä luo kontrastin herkkään sooloesiintymiseen.
“Olemme vähän sellaista iskelmävivahteista suomirockia. Meiningissä on vähän Topi Sorsakoski ja Agents -fiilistä.”
Yhtyeen lisäksi hän on kuunnellut paljon Dave Lindholmia. Moni sanoo Hulda Huiman muistuttavan Noitalinna Huraa!:ta, josta hän kyllä myös pitää. Sitten on Neil Young.
“Neil Youngin levyistä suurin osa on niin hyviä, että sydän pakahtuu kun niitä kuuntelee.”
Hulda on julkaissut kaksi kasettia: mintunvihreän ”naivistisen” Sanojen reunalta ja ”tummasävyisen” sinisen Hulluus-kasetin.
Hyvän ystävänsä Toni Kettisen kanssa laulaja on tehnyt yhteisen seiskatuumaisen ja keikkaillut paljon, Eurooppaakin kiertämällä. Alkamassa on uusi kiertue, jolla esiintyy myös itävaltalainen Claus Kaputto. Haaveissa olisi soittaa joskus etelän lisäksi pohjoisemmassakin Suomessa.
Hulda Huima sanoo suhtautuvansa maailmaan hyvin totisesti ja olevansa epävarma.
”Kyllä minulla on paljon menetyksen pelkoa ihmissuhteissa ja tollaisissa asioissa, että mitä jos teen näin, mitä sitten tapahtuu. Aina ei välttämättä uskaltaisi sanoa toiselle, mitä ajattelee.”
Siitä kertoo esimerkiksi kuulijoiden suosikiksi tullut kappale Ei, joka alkaa sanoilla:
”En tiedä vastauksia kysymyksiin/silti analysoin niitä ja meen pyörryksiin”.
Hulda Huima, Tonikettinen ja Claus Kaputto kiertueella
8.2. Davisto, Espoo
9.2. Ravintola Tirra, Lahti
11.2. Cafe Intro, Kerava
12.2. Musta kissa, Helsinki
13.2. Toinen keksi, Salo
14.2. Kahvilla, Tampere
Hulda Huima Facebookissa
Jaa:
