(The Hobbit: The Battle of the Five Armies)
O: Peter Jackson
N: Martin Freeman, Ian McKellen, Richard Armitage, Evangeline Lilly, Orlando Bloom, Lee Pace, Luke Evans, Cate Blanchett, Christopher Lee Hugo Weaving, Stephen Fry, Benedict Cumberbatch
K12
Ensi-ilta 10.12.2014
Fantasiaähkyn epäloogisuuksien ja tylsyyden pyörteissä eli kuudes kerta toden sanoo: liika on liikaa.
Voi ihan aiheellisesti sanoa, että minä olen todellinen fantasiaviihteen ystävä. Pelasin 10-vuotiaasta saakka Dungeons & Dragons -roolipelejä ja luin Tolkienin Hobitin ja Taru sormusten herrasta -kirjat jo vuoden tai pari aiemmin. Heti niiden perään tuli Dragonlance-sarja, jota tosin oli alettu vasta suomentaa. Liian malttamattomana odottamaan suomennoksia, luin horjuvalla ala-astelaisen englannilla Dragonlance-sarjasta innokkaana etenkin velho Raistlinin seikkailuista.
Siihen aikaan Ylen Radiomafia-kanavalla esitettiin vielä hyvin monenlaisia erikoisohjelmia, eräs niistä oli roolipeliaiheinen Lohikäärmepuu. Kuuntelin sen aina. Ajatelkaa, lapsi makaa lattialla ja kuuntelee ohjelmaa radiosta. Kuinka usein sellaista nykyään tapahtuu? Luin Mikrobitistä Nordic the Incurable -nimimerkin kirjoittamaa roolipelipalstaa, ja kirjoitin sinne useamman kirjeen itsekin. Ikimuistoinen hetki oli, kun Nordic vastasi kirjeeseeni omalla kirjoituskoneella kirjoitetulla viestillä. Paperi oli revennyt, kun Nordic oli vetänyt sen ulos kirjoituskoneesta, ja siksi paperi oli teipattu yhteen läpinäkyvällä teipillä. Miten mahtavaa!
Nyt, reilut 20 vuotta myöhemmin, kiinnostus fantasiaviihdettä kohtaan on laantunut, mutta ei koskaan loppunut. Olen toivottanut jokaisen Peter Jacksonin ohjaaman Tolkien-filmatisoinnin tervetulleeksi ja pitänyt etenkin kolmesta ensimmäisestä, eli Taru sormusten herrasta -leffoista kovasti.
Oli kuitenkin alun alkaen yllättävää ja epäilyttävää, mikä logiikka (paitsi tietenkin taloudellinen) oli sen ajatuksen takana, että myös Hobitti-kirjasta väännetään trilogia? Kyseinen kirjahan on joka tavalla ja tasolla ohkaisempi kuin Taru sormusten herrasta, jonka kohdalla kolmiosainen elokuva oli enemmän kuin perusteltu.
Logiikkaa tai ei, nyt ollaan kuitenkin saavuttu sen kolmannen Hobitti-leffan äärelle. Ja ikävä kyllä on todettava, että tämän Hobitti-trilogian sisältö olisi kyllä ollut mainiosti puristettavissa kahteenkin leffaan. Nyt siellä leffasalissa tuntuu pahimmillaan jopa tylsistyneeltä. ”Kas, örkkejä. Taas.”
Katsojan valtaa fantasiaähky, johon ei auta aivan mieletön superstara-esiintyjäkaarti. Kun hahmoja on niin tajuton määrä, ei kenenkään henkilöhahmoon ehditä syventyä.
Ja onko ensinkään mitään mieltä valittaa fantasiaelokuvan epäloogisuuksista, kun jo lähtökohtana on, että kaikenlaiset velhojen taikavoimat, kuolemattomat haltiat ja sormusaaveet ovat aivan luonnollinen osa maailmaa? Jos valittaa kuitenkin voi, niin miten hemmetissä se Bard pystyy ampumaan aivan tavallisella jousipyssyllä sen Mustan nuolen, joka siis elokuvassa ei ole mikään tavallinen nuoli vaan mekaanisella varsijousella ammuttavaksi tarkoitettu nuoli?
Lisäksi minulle jäi hieman epäselväksi, että mikä on se elokuvan nimessäkin mainittu viides armeija? Selkeät neljä porukkaa ovat ihmiset, kääpiöt, haltiat ja Sauronin örkit. Vai onko niin, että tässä yhteydessä armeijalla tarkoitetaankin armeijakuntaa? Örkeillähän on elokuvassa kaksi armeijakuntaa, joten ehkä niistä se jälkimmäinen on se viides armeija.
Tämän örkkien toisen armeijakunnnan paljastaminen tässä kirjoituksessa ei pitäisi olla mikään erityisen suuri spoileri, kun alkuperäinen Hobitti-kirja ilmestyi jo vuonna 1937. Vai onko se viides armeija kotkat, jotka tosin vain vilahtavat sivuroolissa taistelun lopussa. Ja hei ylipäätään, kotkat!? Mitkä hemmetin kotkat? Koko tämän kuuden Tolkien-fantasielokuvasarjan aikana jättikotkat tulevat esiin useamman kerran, mutta missään ei oikeastaan selitetä, että mistä ne tulevat ja mitä ne ovat. Mitkä ovat kotkien toiminnan motiivit?
Elokuvan kiinnostavin valopilkku on jakso, jossa esitellään Thorin Tammikilven samoilua hulluuden rajamailla Ereborin linnoituksen tyhjillä käytävillä. Tästä olisi katsoja mielellään nauttinut pidemmänkin ajan. Koko kuuden elokuvan sarjassa kohtaus on eräs harvoja, joissa päästään seuraamaan henkilöhahmon pinnanalaista elämää.
Uskon, että kolmaskin Hobitti-leffa on ihan kiva kokemus heille, jotka ilmestyvät ensi-iltaan täydessä haltiameikissä suippokorvineen ja bofferimiekkoineen kaikkineen, mutta kaikille muille Viiden armeijan taistelu on oudosti yhtä aikaa väkivaltainen mutta lapsellinen fantasiarymistely ilman sanomaa tai sisältöä.
fantasia, hobitti, Peter Jackson, Taru sormusten herrasta, Tolkien, Viiden armeijan taistelu