Miten elokuvanäytteleminen eroaa teatterista? Ja miksi koulutusta pitäisi lisätä? Kaikella rakkaudella -elokuvassa näyttelevät Krista Kosonen ja Tommi Korpela kertovat.
Kuvat: Jonne Renvall
-”Lyriikkaa, lyriikkaa!”
Näyttelijä Krista Kosonen madaltaa ääntään. Hän matkii elokuvaohjaaja Matti Ijäksen hentoa käskytystä tilanteessa, jossa näyttelijän repliikki uhkaa kääntyä teennäiseksi. Cafe Kiasman ikkunapöydässä istuva Tommi Korpela nyökkää ja selittää:
”Jos Ijäs sanoo ”Perkele!” niin täytyy muuttaa näyttelemisen suuntaa.”
Paikalla on kaksi viime vuosien tunnetuinta suomalaista näyttelijää, Korpela ja Kosonen. Ensimmäinen yhteinen produktio oli Sofi Oksasen kirjaan perustuva Puhdistus-elokuva, mutta vasta Matti Ijäksen Kaikella rakkaudella laittoi heidät samoihin kohtauksiin.
Kaikella rakkaudella on Suomen ja Norjan Lappiin sijoittuva neliödraama. Tommi Korpela näyttelee elokuvassa Ismoa, joka palaa mustasukkaisuusrikoksesta kärsityn vankilatuomion jälkeen takaisin kotikylille. Hän ei ole lakannut rakastamasta Ansaa, Krista Kososen tulkitsemaa suoraa ja levotonta pohjoisen naista. Jännitteitä luovat Ismon uskonnollinen veli Martti (Hannu-Pekka Björkman) sekä etelästä saapunut ja Ansaan ihastunut valokuvaaja Toivo (Sampo Sarkola).
Paluu kotikylään syyllisyyden ja häpeän kanssa ei ole helppoa, mutta Ismolla on ollut aikaa käydä asioita läpi vankilassa.
”Ajan määre on muuttunut Ismolla, se voi hyvin kattoo vielä talven yli ennen kuin tekee siirtojaan”, Korpela miettii.
Hiljaisista ja toiveikkaista elokuvistaan tunnetun Matti Ijäksen Kaikella rakkaudella on monin tavoin ainutlaatuinen projekti. Ijäs soitti Kososelle puolitoista vuotta ennen viime kesällä pidettyjä kuvauksia ja tarjosi roolia. Normaalisti päätökset tulevat viime tinkaan ja hanke voi kaatua moneen kertaan rahoituksen myötä.
”Oli vieläpä varmaa, että elokuva toteutuu”, Kosonen ja Korpela muistelevat.
Kosonen valmistautui Ansan rooliin kuuntelemalla iltaisin nauhaa, jolla lappilainen nainen luki Ansan ja Ijäs muiden henkilöhahmojen vuorosanoja. Monet kerrat Kosonen nukahti ohjaajan pehmeään ääneen.
Ijäs-imitaatio pärähtää jälleen käyntiin.
”Sano miulle miks sie lähdet jos sie kerran rakastat sitä?”, Kosonen kysyy arasti.
”Ijäs on Kristan nukkumatti”, Korpela toteaa.
Tommi Korpela on näytellyt aiemmin Matti Ijäksen tuotannoissa, tv-elokuvissa Syrjähyppyjä (1996) sekä Johanneksen leipäpuu (1994). Ijästä on pidetty erityisesti suomalaisten miesten ohjaajana ja tunteiden tulkkina, jonka elokuvien omintakeinen maailma teki vaikutuksen myös nuoreen Korpelaan. Hän mainitsee kulttimaineeseen nousseen Katsastuksen (1988).
”Tunnistin sen henkilöt ja etenkin lakonisen, huikean komiikan. Komiikkaa voi olla niin monenlaista.”
Korpela ei pidä itseään koomisesti lahjakkaana. Ei, vaikka useimmat muistavat hänet teatterikorkeakoulukavereidensa Jani Volasen, Petteri Summasen, Jukka Rasilan ja Janne Reinikaisen kanssa Ylelle tekemästä sketsishow’sta Studio Julmahuvista, sekä sitä seuranneesta Ihmebantusta.
Putouksen kaltaisen, suorassa tv-lähetyksessä tapahtuvan hauskuuttamisen ajatuskin puistattaa.
”Musta olisi ihan hirvittävää mennä miljoonan katsojan eteen. Se vaatii valtavasti paineensietokykyä ja heittäytymistä”, Korpela sanoo.
Neljättä kauttaan jatkuva Putous on ilmiö, etenkin maakunnissa. Krista Kosonen kertoo, kuinka monet ovat tulleet kiittämään. Sitten 80-luvun on ohjelma, jota koko perhe voi kerääntyä saunan jälkeen katsomaan.
Putouksessa näyttelijät kilpailevat yleisön suosiosta keksimillään sketsihahmoilla.
Kosonen vertaa roolinsa vetämistä hiekkalaatikolla leikkimiseen ja laittaa molempien käsien sormet suuhunsa:
”Kyselen muilta, että oisko parempi, että mä laitan nää tänne vai enemmän tänne? Sitten pohditaan.”
”Siinä täytyy pitää kiinni jostain totaalisen idioottimaisesta. Se ei oo mulle kyllä vaikeeta”, Kosonen sanoo hymyillen.
Kantapään kautta
Matti Ijäksen elokuvissa ei turhia puhuta. Kososen ja Korpelan mukaan se antaa yleisesti enemmän tilaa näytellä. Ijäksen, Heikki Vuennon, JP Passin ja Auli Mantilan yhdessä kirjoittamassa käsikirjoituksessa oli toki omat haasteensa.
”Repliikit on tosi täysiä, sillä tavalla rikkaita ja runollisia, ettei niitä saa näytellä puhki. Pitää luottaa siihen, että teksti on niin hienoa, että se kantaa”, Korpela sanoo.
Miten elokuvanäytteleminen sitten eroaa teatterista? Korpela ja Kosonen ovat molemmat menestyneitä teatterinäyttelijöitä, Korpela Q-teatterissa, jossa hän näytteli vuosi sitten Hugo Prattiin legendaarista sarjakuvasankaria Corto Maltesea, ja Kosonen Ryhmäteatterissa sekä Andriy Zholdakin ohjaamissa Anna Kareninassa ja Kirsikkapuistossa.
”Kameran edessä vedetään pienemmällä ja tarkemmalla pensselillä”, Korpela kertoo.
”Yleisin virhe on näytellä liikaa, ei luoteta siihen, miten pieni riittää. Siinä on suuri haaste. Ilmaista perkeleesti ilmaisematta.”
Krista Kosonen siirtää keskustelun elokuvan vaikuttavimpaan keksintöön, lähikuvaan.
”Tykkään katsoa näyttelijänkasvoja. Ne kertoo enemmän kuin mitkään tekniset temput. Jos käsis ei oo hyvä ja näyttelijät ei oo hyviä…”
”…sitä ei pysty korvaamaan millään tekniikalla”, jatkaa Korpela.
Kosonen ei välitä uusimmista tallennus- ja esitystekniikoista:
”Mä en ees tiedä, mitä HFR-tekniikka on. Mutta esimerkiksi 3D on vaan kikkailua, hifistelyä. Mä en suoraan sanottuna tykkää yhtään. Vaikka joku Avatar, musta se oli ihan hirveetä paskaa. Olihan se vaikuttavaa: Oho! Nyt noi siniset ihmiset tulee tuolta naamalle!”
Suomessa on hyvin vähän hyvin paljon käytettyjä elokuvanäyttelijöitä, siksi samat naamat tuntuvat kurkkivan joka julisteesta. Kososen ja Korpelan mukaan se johtuu pienistä piireistä ja koulutuksen puutteesta. Teatterikorkeakoulussa on vain yksi elokuvanäyttelemiseen keskittyvä kurssi, joka käydään vasta koulutuksen neljäntenä vuotena.
”Olisi ehdottomasti hyvä lisätä koulutusta. Tuota kurssia ennen on jo vaikka kuinka koekuvauksia. Jos paikalla on 70 nuorta naista, ei ohjaajalla ole aikaa tai rahaa alkaa heitä kouluttamaan. Sitten käytetään niitä, jotka osaavat jo ”, Kosonen sanoo.
Korpelan mukaan kameranäytteleminen opitaan Suomessa yhä kantapään kautta.
”Monessa tapauksessa sitä ei oo päässyt kuin muutaman kerran kokeilemaan ennen kuin on jo valtakunnan mediassa.”
Elokuvan kuvauksissa näyttelijöitä pommitetaan ärsykkeillä joka suunnasta. Yksi työtapa on pyrkiä sulkeistamaan ärsykkeet mielestään.
”Mä en koskaan pyri poistamaan häiriötä vaan oon äärimmäisen tietoinen niistä kaikista ympärillä olevista ihmisistä. Ne ei saa häiritä mun työtä”, Korpela kertoo.
Teatterissa tilanne on hänen mukaansa sama.
”Siellä on katsojat ja näyttelijä rekisteröi jokaisen perseenliikahduksen. Lavalla on tietoisempi kuin missään, mutta se ei saa häiritä näyttelijäntyötä vaan päinvastoin, toimia kiihottavana ärsykkeenä.”
Kosonen innostuu:
”Olisi mielenkiintoista tehdä neurologinen tutkimus siitä, missä tilassa sitä on näytellessä.”
Tommi Korpela jatkaa:
”Jos katsoja näkisi kuvan ulkopuolelle, siinä saattaa olla viidentoista sentin päässä mikrofoni, jonka näet koko ajan silmän yläkulmasta väpättämässä. Sitten on kaveri sellaisen hopeisen reflen kanssa, joka heijastaa valoa sun silmään niin, että alkaa vituttaa. Ihan, että saadaan parempi valo naamaan. Ja sen takana seisoo vielä joku ja näplää kännykkäänsä.”
”Sitä vain pitää yrittää kääntää esteet voitoksi. Mikään ei pysty häiritsemään, kun tässä on nyt niin tärkeä tilanne päällä.”
Kaikella rakkaudella elokuvateattereissa 1.2.
