Kaksi päivää, yksi yö – Uusi Sylvi

(Deux jours, une nuit, Ranska–Italia–Belgia 2014)
O: Jean-Pierre Dardenne, Luc Dardenne
N: Marion Cotillard, Fabrizio Rongione, Pili Groyne, Simon Caudry, Catherine Salée, Alain Eloy
K12
ensi-ilta 21.11.2014

 star-4282154star-4282154star-4282154star-4282154 

Belgialaisdraama asettaa vastakkain rahan ja solidaarisuuden. 

Draaman Kaksi päivää, yksi yö alkaessa mietin mielessäni, jaksanko innostua ranteet auki -tarinasta. Elokuvaa oli juhlittu toukokuussa Cannesissa, mikä puhui filmin puolesta, mutta aihe tuntui kovin raskaalta. Intensiivinen kertomus sai minut kuitenkin pauloihinsa.

Maailmanluokan tähti Marion Cotillard (Luihin ja ytimiin, Public Enemies) esittää Sandraa, pienipalkkaista duunaria, joka on paranemassa masennuksesta ja palaamassa töihin. Työnantaja antaa muiden työntekijöiden kuitenkin päättää, haluavatko he pitää Sandran töissä vai saada ison bonuksen.

Elokuvan kuvaama aikajakso tulee esiin jo sen nimessä. Sandralla on viikonloppu aikaa tavata jokainen työkaverinsa ja puhua heidät puolelleen. Vaikka Sandra esittää saman kysymyksen yhä uudestaan, hän tekee sen jokaisen kohdalla hieman eri tavalla, mikä pitää tarinan kiinnostavana.

Sandra haluaa todistaa niin itselleen kuin muille olevansa hyödyllinen ja tärkeä. Pelissä ovat ihmisarvo, itsekunnioitus ja perhe. Tukenaan Sandralla on aviomiehensä, lapsensa ja luotetut ystävänsä, joiden rakkaus ja kannustus kannattelevat yhtä aikaa haurasta ja sisukasta naista. Päähahmoa houkuttelee kuitenkin myös täydellinen luovuttaminen, kuoleman armelias syli. Onko mielialalääkkeitä popsiva Sandra edes henkisesti tarpeeksi vahva palaamaan työelämään?

Työkavereille valinta ei ole yksinkertainen, koska vaikka he voivat kuvitella itsensä Sandran tilanteeseen ja haluavat olla solidaarisia, niin samaan aikaan he tarvitsevat rahaa kuka mihinkin.Moni on työpaikastaan huolimatta köyhyysloukussa. Tiukka taloudellinen tilanne kovettaa osan ihmisistä. Joillekin kohtaaminen Sandran kanssa on herättelijä, elämän käännekohta. He ovat kaikki kyynisen sosiaalisen systeemin uhreja.

Elokuva on vahva sosiaalinen kannanotto. Aihe on hyvin ajankohtainen näinä kovenevien arvojen aikoina. Tarina on pienen ihmisen puolella.

Trillerin intensiteetillä etenevä elokuva vie katsojan mukaan jännitysnäytelmään, jossa aika hupenee koko ajan. Katsoja on Sandran puolella, taistelee ja jännittää yhdessä hänen kanssaan, sanoo mielessään asiat suoremmin kuin mitä Sandra kehtaa.

Elokuvan käsikirjoittaneet ja ohjanneet belgialaiset Dardennen veljekset (Rosetta, Lapsi) ovat pyrkineet kuvauksessa totaaliseen naturalismiin. Elokuva näyttää belgialaisten työläisten elämää dokumentaariseen tyyliin. Usein valitellaan, etteivät fiktioelokuvat kuvaa arkea sellaisena kuin se on, mutta Kaksi päivää, yksi yö onnistuu arkielämän fiktiivisenä tallentajana. Glamouriin tottuneena kaunottarenakin tunnettu Cotillard on uskottava roolissaan lähiössä asuvana tavallisena vaimona, äitinä ja työläisenä.

Synkästä aiheestaan huolimatta elokuva kantaa toivon viestiä.

Dardennen veljekset, Kaksi päivää yksi yö, Marion Cotillard