(Norja / Suomi, 2012)
O: Eirik Svensson
N: Pamela Tola, Espen Klouman-Høiner, Laura Birn, Pihla Viitala
K 12
Ensi-ilta 19.10.2012
Norjalais-suomalainen yhteistuotanto tavoittaa rakkaussuhteen arkiset ihanuudet luontevasti.
Kaisa (Pamela Tola) ihastuu tyttöporukan (parhaina kavereina Laura Birn ja Pihla Viitala) lomamatkalla naapurihuoneiston norjalaisen jätkäremmin salskeaan ja miellyttävään Jacobiin (Espen Klouman-Høiner). Orastava romanssi ei oikein lähde siivilleen, sillä pojat ovat tiessään ennen kuin Kaisa todella tajuaa rakastuneensa. Suru vaikuttaisi suhteenalun pikaisuudesta huolimatta olevan suuri, sillä nuorten aikuisten välillä oli jotakin erityistä.
Työmatkalla Oslossa Kaisa luulee näkevänsä Jacobin ruokakaupassa. Mies on kuitenkin eri, mutta tämän Andreaksen (roolissa jälleen Klouman-Høiner!) kanssa Kaisa saa ihan oikean parisuhteen päästä kiinni. Jonkin ajan päästä tehdään jo yhdessä muuttoa Helsinkiin.
Jonkin ajan päästä on kuitenkin myös selvää, että Kaisa kaipaa ennemminkin sitä Jacobia. Andreas ei olekaan alkuihastuksen jälkeen kauhean kiva tyyppi, ennemminkin neuroottinen, äkkipikainen ja nipo.
Suomalaisen Jyrki Väisäsen käsikirjoitus ja norjalaisen Eirik Svenssonin ohjaus tavoittavat sekä alkavan parisuhteen että naisten välisen ystävyyden pienet kiusottelut ja muut nyanssit oikein hyvin. Jok´ikinen elokuvan tärkeimmistä henkilöistä tuntuu aidolta ihmiseltä, ja varsinkin Pamela Tola tuo Kaisaansa valloittavan kombinaation hauskaa kujeilevuutta, älyä ja helposti haavoittuvaa haurasta taiteilijasieluisuutta. Näin todentuntuisista tyypeistä haluaa välittää, jopa mulkvistin oloisesta Andreaksesta.
Siltikään Kaksi tarinaa rakkaudesta ei aivan osu maaliinsa. Lopun välieselvittelyjen käänteet tuntuvat muuhun tarinaan verrattuna liian utopistisilta, geneerisiltäkin. Kaisaa repivä rakkaus kahteen mieheen ei kasva kovin vaikuttavaksi tunneaallokoksi, kun lähes koko ajan on selvää, kummasta hän ihan oikeasti tykkää. Lisäksi Klouman-Høinerin erikoiselle kaksoisroolille on vaikea keksiä perusteluja. Kikkailu ei tuo mitään lisää elokuvaan, jonka tarkoitus ei todellakaan ole mikään identiteeteillä leikittely saati katsojan erehdyttäminen.
