Ville Leinonen tuo Night Visionsin festivaaliklubille ainutlaatuisen ääniseikkailun. Taiteilija selitti Sylville, mitä, miten ja miksi.
Kauhuelokuviin painottuneen Night Visions -festivaalin torstaiklubilla kuullaan jotakin ilmeisen ainutkertaista. Parilla uusimmalla albumillaan yhä kauemmas popmusiikin valtavirrasta kulkeneen Ville Leinosen Camp Crystal Lake -spektaakkeli vie artistin – no, vieläkin kauemmas popmusiikin valtavirrasta.
Syksyllä ilmestyvää mutta jo vuonna 2010 valmistunutta Camp Crystal Lake -albumia toisintava äänimaisemallinen esitys on Sylvin puhelimitse tavoittaman Leinosen mukaan ainakin tällä tietoa ainutlaatuinen.
Leinonen kertoo, ettei kovin tarkkaan vielä itsekään tiedä, mitä torstain show pitää sisällään. Hän sanoo kenttä-äänityksistä koostuvien, luonnon ja ihmisten rakentaman maailman ääniä yhdistelevien kollaasien tekemistä harrastuksekseen, ja haaveilee julkaisevansa tämän tyyppisiä levyjä muiden levyjensä rinnalla ”seuraavan parinkymmenen vuoden aikana noin kolmen vuoden välein.”
Night Visionsin sivuilla vedetään Friday the 13th -kauhuelokuvasarjan mukaan nimetystä Camp Crystal Lake-esityksestä kulttuurisia viittauksia aina 40-luvun Saksaan ja holokaustiin. Miten kuvailisit showsi musiikillisia ulottuvuuksia?
Niin, musiikillisesti se on sellaista äänimaisemamaalailua. Sillä tavalla se muun muassa poikkeaa näistä uudemmistakin levyistäni, että laulua ei kuulla lainkaan. Se on enemmän sellainen äänellinen tilataideteos, jossa on käytetty kaikenlaisia äänitteitä. Äänittelin levyä varten parin vuoden ajan kaikenlaisia katepillareita, traktoreita, lumiauroja sun muita.
Minkälaisella kokoonpanolla tämä sitten torstaina keikalla esitetään?
Kyllä sitä ääntä heiluu lavalla tuottamassa vain yksi äijä eli meikäläinen. Tavallaan yleisöltä pitäisi sitoa silmät ja tehdä sellainen pelkkä kuunteluelämys. Mukana on kuitenkin ääniteknikko ja videoprojisointiheppu, sekä jonkinlainen käsikirjoitus että mitä tapahtuu. Siellä on kaikenlaista kohinaa ja huminaa, muun muassa yhdeltä vanhalta c-kasetilta seitkytluvun puolivälistä löytyi kotiäänityksiä, jotka ovat ajan myötä muuttuneet magneettiseksi kohinaksi. Esityksessä on kuusi biisiä. Yhden idea on sellainen että… Olin muutama vuosi sitten Pariisissa ja äänitin kuulokuvaa hotellihuoneen ikkunasta ja niihin ulkoa tuleviin ääniin sekoittuu hotellihuoneen televisiosta tulevan saksankielisen ohjelman ääntä. Kaikua lisäämällä koko tilanne sai ihan uuden ulottuvuuden. Paikka ja aika muuttuu.
Eli olet tämän levyn ja esityksen musiikkia luodessasi luottanut myös sattuman voimaan?
En alunperin ajatellut sitä oikein edes musiikkina, mutta juuri erilaisia kuulokuvia yhdistelemällä siitä on tullut ikään kuin musiikin kaltaista. Biiseistä esimerkiksi Chamber Of Thrills syntyi kun vein lapseni Särkänniemen huvipuistoon, ja eihän se paikka oikein yksivuotiaille ole. Kun kuuntelee pelkkää äänimaisemaa, se herättää mielikuvia kaasukammioista ja tuhosta, siis jos sulkee kaiken kivan ja hauskan mielestään. Ihmiset kirkuvat ja jättimäiset koneet kirskuvat, se äänikuva on todella kaoottista hulluutta. Niin kuin se maailmassa usein on. Ikävänkuuloisia juttuja, kun ne erottaa omasta kontekstistaan.
Koetko tämän nimenomaan huonona ja ahdistavana asiana vai onko se myös positiivinen inspiraatio?
Teollisen maailman äänet ovat enemmän ahdistavia, mutta sitten taas luonnonääniä on kiva kulkea kesäisin äänittelemässä. Pyrin kesäisin tekemään äänitysreissuja uusiin ja jännittäviin paikkoihin, niistä äänistä syntyy sitten ihan toisenlaista äänimaisemaa. Teollinen puoli on tietysti aina läsnä. Ei sitä pääse pakoon.
Miksi muuten vuonna 2010 tehty levy julkaistaan vasta ensi syksynä?
Kukaan ei ole vain aiemmin julkaissut, ja nyt sille sitten löytyi julkaisija (Karkia Mistika). Tämä ei ole ollut minulla missään vaiheessa tärkeysjärjestyksessä ykkössijalla. Ajattelin että ehkä ennemmin tai myöhemmin joku löytää tämän jutun ja innostuu, mutta en ole tyrkyttänyt näitä julkaistavaksi mihinkään.
Kun nyt esiinnyt Night Visionsin yhteydessä ja tällaisella Friday the 13th -teemalla niin täytyy kysyä vielä suhteestasi kauhuelokuviin.
Kyllä minä kauhuelokuvafani olen aina ollut, varsinkin Dario Argento-fani. Clive Barkerit, Evil Deadit sun muut on olleet kovia juttuja siitä lähtien kun niitä seiskaluokalla salaa alkoi katsoa. Friday the 13th-sarjaan tai sen pahuuden ruumiillistumaan Jasoniin ei teoksessa ole sen suorempia viittauksia vaikka leirillä edelleen ollaankin.
Night Visionsin avajaisklubi
Torstaina 12.4. klo 22.30-04
Adams, Erottajankatu 15-17
Avajaisklubilippu 10 e
Avajaiselokuva Haywire + avajaisklubi 15 e