Venäläinen kirjailija, kosmopoliitti ja toisinajattelija Viktor Jerofejev piipahti Suomessa promotoimassa hänestä tehtyä dokumenttielokuvaa Russian Libertine ja puhumassa Sylville Venäjän ihmisoikeustilanteesta.
Kuvat: Emma Suominen
Puoli tuntia Viktor Jerofejevin seurassa ei ole paljon. Venäjän johtava postmodernisti puhuu paljon ja lähes tauotta, hyvä kun kysymyksiä saa väliin heiteltyä. Tekstiä kertyy niin Moskovan katujen vaarallisuudesta kuin suurvallan sananvapaustilanteen kaksisuuntaisesta kehityksestä. Monesta asiasta kysyisi mieluusti lisääkin, mutta ennen kuin väliin ehtii, Jerofejev on siirtynyt seuraavaan asiaan. Ja sitten se puoli tuntia onkin jo mennyt.
Venäjästä puhutaan Suomessa usein hyvin huolestuneeseen, jopa pelokkaaseen sävyyn. Jerofejev ajattelee kotimaataan suhteessa sen veriseen historiaan. Asiat eivät ole täydellisesti, eivät oikeastaan lainkaan hyvin, mutta ovat ne huonomminkin olleet, on ajatus johon moni vastaus jossain vaiheessa kiertyy.
Jerofejevin vaiherikasta uraa ensin neuvostoliittolaisena ja sitten venäläisenä toisinajattelijana emme tällä erää juuri sivua, tulemme puhuneeksi lähinnä nyky-Venäjästä ja kirjailijan suhteesta siihen.
Sanot Ari Matikaisen ohjaamassa dokumenttielokuvassa, että kun ei pelkää, on todella vapaa. Etkö kuitenkin pakostakin ole joskus Venäjällä, esimerkiksi kotikaupungissasi Moskovassa liikkuessasi peloissasi. Olet omasta televisio-ohjelmastasikin (Apokrif) tuttu, kansallismielisten vihaama, naamaltasikin ihmisille tunnettu henkilö.
Se on vähän sama juttu kuin kaikkialla vaikeina tai pelottavina aikoina, tai totta kai toisessa mittakaavassa sodassa. Sitä lakkaa pelkäämästä, koska on mahdotonta olla koko ajan peloissaan. Moskova on vaarallinen kaupunki, kimppuuni hyökättiin torireissulla keskellä päivää tuossa kolmisen viikkoa sitten. Ne olivat vain pari nuorta tsetseeniä, jotka siis halusivat lompakkoni, ei sen kummempaa.
Mutta on politiikkakin vaarallista. On kertakaikkiaan mahdotonta tietää, missä sanomisen raja menee, milloin muuttuu vaaraksi jollekin valtaapitäville. Ja valta, se ei ole Venäjällä lastenleikkiä.
Pari vuotta sitten nyt jo muuten ihan lailla kielletyn nationalistipuolueen johtaja uhosi tv-keskustelussa laittavansa minut vankilaan kirjani (Venäläisen sielun ensyklopedia) takia. Ja se ei siis ollut mikään vitsi. Heistä olin antivenäläinen ja loin yhteiskuntaan vihan ilmapiiriä.
Miten tv-yleisö sitten Venäjällä reagoi tuollaiseen sananavapauden rajoittamisella uhkailuun? Mitä ihmiset ajattelevat tuollaisesta? Rohkenen ajatella, että nyky-Suomessa seuraisi jo aika suuri haloo, jos joku mouho uhkailisi tällaisella sananvapauden rajoittamisella…
Hyvä pointti. Luulen että venäläinen yhteiskunta on vielä vähän vähemmän hyvätapainen. Poliittinen korrektius ei kuulu vahvuuksiimme. Niinpä jos jotakuta pidetään poliittisena vihollisena, häntä kohdellaan hyvin kovakouraisesti.
Ihan hiljattain tappelin ohjelmassani politiikasta elokuvaohjaaja Nikita Mikhalkovin, tunnetun kansallismielisen konservatiivin kanssa. Hän sai näkemyksiensä puolelle 65 000 soittajaa, minä vain 25 000. Mutta silti, debatissa ainakin puhuttiin hyvin avoimesti ja suoraan nationalismista, kirkosta ja Putinista. Minusta 25 000 ääntä oli oikeastaan ihan hyvin.
Putinista puheen ollen, selität Matikaisen dokumentissa kiinnostavasti hänen valtaansa. Suomessa kuulee usein vielä nykyäänkin höpöhöpöä siitä miten ”venäläinen kansanluonne nyt vain vaatii vahvan johtajan”, mutta sinun näkemyksesi on hiukan toinen.
Ensinnäkin, maamme historiaan suhteutettuna Putin ei ole demoneista suurimpia. Hänen demonisoimisestaan ei ole mitään hyötyä. Hän on KGB:n pikku-upseeri Pietarista, ja nousi valtaan kompromissien seurauksena. Poliittisesti ja ideologisesti hän on kaukana diktaattorista. Mutta samaan aikaan, hän ajattelee KGB-päässään, että Venäjän ”suurvalta-aseman” säilyttämiseksi kaikenlaisen vallan keskittäminen Kremliin on tarpeellista.
Ikään kuin vaihtokauppana, siis saadakseen hyväksynnän tälle vallan haalimiselle, hänen ensimmäisen valtakautensa aikana (2000-2008) ihmisille viimein suotiin kotioloissaan ja vapaa-aikanaan täysi valinnan ja kuluttamisen vapaus, ainakin niille joilla sellaiseen on varaa.
Minä esimerkiksi voin nyt laittaa tyttäreni ranskalaiseen kouluun – ei kuule olisi ollut mahdollista Neuvostoliiton aikana.
No, nyt meillä siis on paljon vapautuneita energoita ihmisten yksityselämässä. Ja juuri tämä vapaus onkin saanut ihmiset janoamaan lisää, organisoitumaan myös yhteiskunnallisiksi liikkeiksi. Ihmiset alkavatkin kaivata kaikin tavoin avoimempaa yhteiskuntaa. Sitten joulukuussa huomattiin, että meillä on ollut epärehelliset duumanvaalit. Seurasi räjähdys, valtava mielenilmausten sarja.
Putin ”toi” venäjälle vapaan yksityselämän ja viime kädessä juuri siitä seuranneessta vapauden kokemuksesta on kehittynyt tämä yhteiskunnallinen liikehdintä.
Hän hallitsee tällä presidenttikaudellaan erilaista maata kuin viimeksi. Isot kaupungit kuten Moskova äänestivät häntä vastaan. Tilanne ei ole hänelle enää niin mukava. Häntä ympäröi kymmenen miljoonan asukkaan kaupunki, ja sen asukkaat eivät pidä hänestä. Nähtäväksi jää, miten hän reagoi, mutta mikään oppositiovoimien murskaaminen ei enää onnistu.
Vaikka liberaalin opposition mielenosoituksia on tukahdutettu ajoittain myös väkivalloin. On selvää ettei enää olla neuvostoajoissa, mutta miten vertaisit Venäjän ihmisoikeustilannetta vaikkapa viiden tai kymmenen vuoden takaiseen?
Medvedjevin aikana tilanne oli hiukan parempi. Hänen tarkoituksensa olivat ihan hyvät, mutta hän ei pystynyt ihan kaikkeen kuin haluamaansa. Tai saattoi se olla teeskentelyäkin, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Hän avasi maata hiukan ja varmasti tämäkin vaikutti ratkaisevasti nykyisen liikehdinnän syntyyn. Hänen aikanaan ihmisoikeuksiin alettiin edes suhtautua ongelmana.
Aiemmin ongelmia ei edes tunnustettu, ja demokratiahan alkaa, kun ongelmista saa puhua. Putinin aikana tulee olemaan kovempaa, mutta tosiaan, yhteiskunta on muuttunut ja ongelmia ei enää saa maton alle.
Toki, olihan Medvedjevinkin aikana esimerkiksi kauhea asinajaja Sergei Magnitskin tapaus, ja poliisiväkivallasta tuli lähes rutiinia. Myöskään oikeuslaitos ei ole valtakoneistosta riippumaton, joten Venäjällä on yksinkertaisesti paras olla joutumatta oikeuteen.
Entä sananvapaustilanne?
Asia on kaksijakoinen. Valtakoneisto pelaa fiksummin kuin Neuvostoliiton aikana. On täysin vapaita radioita kuten Ekho Moskva, ne ovat täysin säälimättömiä Putinia kohtaan. On useita sanomalehtiä joilla on eriasteisia vapauksia. On täysin vapaa Novaja Gazeta ja Kommersant ja absoluuttisen vapaita viikkolehtiä kuten Ogonjuk. On täysin vapaita kuukausilehtiä. Mutta tv-ohjelmat ja -kanavat ovat hallituksen lieassa. Tv-uutiset ovat ihan mahdotonta sontaa, valehtelevat ja vielä huonosti. Esimerkiksi joulukuussa alkaneista mielenosoituksista vaiettiin niissä pitkään. Provinsseissa noita vielä katsotaan, joten tosiaan, sananavapauskehitys on kahdensuuntaista.
Mutta internet on täysin vapaa. Kaiken saa jos haluaa etsiä. Kirjankustantamista ei rajoiteta. Kaikkiaan tilanne on parempi kuin ulkomailla luullaan, mutta huonompi kuin haluaisimme sen olevan.
Lopuksi haluaisin kysyä parista viime aikoina mieltäni kuohuttaneesta uutisesta. Punk-performanssiryhmä Pussy Riot odottaa vankeudessa oikeudenkäyntiä Putinin-vastaisesta performanssistaan Moskovan Kristus Vapahtajan katedraalissa. Liberaaliin Pietariin säädettiin tiukan homovastainen laki. Miten nämä ovat mahdollisia?
Ortodoksinen kirkko haluaa juuri nyt ottaa isomman roolin Venäjällä. Kommunisimin jälkeen venäläiset eivät ole löytäneet yhteistä arvopohjaa. Kirkko haluaa järjestystä maahan, omanlaistaan arvokonservatiivista järjestystä. Putinin aikana kirkko myös on merkittävämpi pelaaja kuin Medvedjevin aikana, ja se on vaarallista.
Uskomaton ja ruma juttu tuo on, tyttöparat voivat saada muutaman vuodenkin. Epäinhimillistä paskaa. Heistä halutaan varoittava esimerkkkitapaus, kuten Stalinin aikana tehtiin.
Mitä Pietariin tulee, se on yhä liberaali kaupunki. Aluehallinnolla on suuri valta lainsäädännössä, ja alueen kuvernööri sattuu olemaan homovastainen. Ei tuo laki tule siellä kauaa kestämään.
Russian Libertine – Venäjän vapain mies elokuvateattereissa. Lue Sylvin arvio.
Jaa:
