Näin olisi voinut käydä.
Adanne muksahti nigerialaisen savimajan pahnoille 26 vuotta sitten. Lapsena hänen lempipuuhaansa oli istua auringossa, nojata pihapuun paksua runkoa vasten ja kirjoittaa pieniä tarinoita. Leijonista, naapurikylän lapsista, kaukaisesta Euroopasta. Adanne haltioitui asioista, joita hän oppi koulussa. Siitä, että on olemassa muita maita, toisia maanosia, erilaisia kulttuureja. Siitä, kuinka kirjaimet järjestyvät peräjälkeen ja muodostavat lauseita, ajatuksia, argumentteja. Siitä, että jossain päin maailmaa on naisia, jotka menevät naimisiin vasta kolmikymppisinä – jos silloinkaan. Naisia, jotka ansaitsevat oman toimeentulonsa, rakentavat oman talonsa. Naisia, jotka tietävät ja ottavat omat oikeutensa. Nyt, 26-vuotiaana, Adanne itse on tuollainen nainen.
Sadia oli tullut Islamabadin torille aikaisin, pystyttänyt kojunsa ja asetellut korut ja koriste-esineet kauniisti esille – aivan kuten kaikkina muinakin aamuina. Mistään ei olisi voinut päätellä, että tästä päivästä tulisi yksi Sadian tärkeimmistä. Oscar seisoi torin laidalla, ujona ja komeana. Sadia ei saanut silmiään irti tästä miehestä, hän halusi tämän miehen. Oscar sai hänet nauramaan. Oscar sai hänet tuntemaan itsensä arvokkaaksi, kauniiksi, vapaaksi. Nyt, vuosia myöhemmin, hän on yhä umpirakastanut Oscariin. Mieheen, jonka hän itse valitsi.
Jo lapsena Grace oli tavattoman kaunis. Hänen ruskeat isot silmänsä, käkkärälle käyristyvät hiuksensa ja kimakka leikkisä äänensä saivat kenet tahansa heltymään. Grace otti ihailun vastaan, mutta torjui liian lähelle pyrkivät kourat. 18-vuotiaana hän tapasi Victorin, ihastui, antoi koskea, nautti. Halusi lisää. Grace keräsi kokemuksia, tapaili erilaisia ihmisiä, oppi tuntemaan itsensä ja oman nautintonsa. Nyt, 29-vuotiaana, hän on saanut ensimmäisen lapsensa. Terveen, toivotun tytön, jolla on äitinsä isot silmät ja käkkärälle kaartuvat hiukset.
Mutta näin oikeasti kävi.
Adanne oli välkky tyttö, ehkä välkympi kuin yksikään hänen viidestä veljestään. Mutta hänen perheensä oli köyhä, äitinsä väsynyt ja isä ankara. Adanne kävi koulua muutaman kuukauden, oppi juuri ja juuri tunnistamaan kirjaimet, mutta ei ehtinyt ymmärtää, miten ne muodostavat sanoja, lauseita, ajatuksia. ”Tyttären on oltava kotona kantamassa polttopuita ja vettä, luuttuamassa lattioita”, Adannen vanhemmat totesivat. Köyhyyttään, tietämättömyyttään, tottumuksestakin ehkä. Nyt, 26-vuotiaana, Adanne on naimisissa naapurikylästä tulleen miehen kanssa. Hänellä on kuusi lasta ja seitsemäs tulossa. Adanne käyttää hyllyssä olevia kirjoja pannunalusina, ovien tukkeena, tasapainottamassa huojuvaa hellaa.
Sadia oli 10-vuotias, kun hänen isänsä toi kotiin räsypartaisen, luisevan vanhan miehen ja työnsi Sadian tämän syliin. Mies antoi isälle muutaman setelin, 11 vuohta ja viisi lehmää. Sadia muutti miehen luo – miehen, jolla oli jo ennestään kaksi vaimoa. Öisin Sadia vuoti verta lakanoihin, päivisin hänen silmäkulmansa mustui. 13-vuotiaana Sadia tuli raskaaksi. Yhdeksän kuukauden kuluttua häntä ei enää ollut.
Grace oli vain muutaman vuoden vanha, kun hänet vietiin metsän reunaan, istutettiin kivelle ja levitettiin jalat. Desinfioimaton tylsä terä leikkasi klitoriksen, häpyhuulet. Gracesta tehtiin puhdas ja siveellinen, avioliittokelpoinen. Kouluun johtavalla polulla Grace kohtasi tutun naapurinmiehen; miehen jonka vahvoja kouria hän ei kyennytkään torjumaan. Gracelle jäi häpeä, mies jäi rangaistuksetta. Nyt, 29-vuotiaana, Grace inhoaa seksiä. Jokainen yhdyntä tuntuu hyväksikäytöltä, koska silpominen ja raiskaus ovat vieneet häneltä tunnon, halun ja nautinnon.
YK:n julistamaa kansainvälistä tyttöjen päivää vietettiin toista kertaa 11.10.2013. Päivä on olemassa, koska ensimmäiset tarinat ovat pelkkiä haavekuvia ja jälkimmäiset tarinat rankkaa todellisuutta lukemattomille maailman tytöille.
Näin ei pitäisi olla.
Jaa:
