Pekka Matilainen: Kupoli
Atena 2013
300 s.
Historiallinen dekkari saa kaipaamaan jatko-osaa.
Eletään vuotta 1423 Italian Firenzessä, joka tuohon aikaan tarkoitti vahvaa valtionomaista kaupunkia. 16-vuotias seikkailunhaluinen Toni-poika lähtee hetken päähänpistosta perheensä maatilaa sivunneen muukalaisen Antonio Loschin matkaan, ja eipä aikaakaan, kun Iso- ja Pikku-Toni ovat täyttä häkää ratkomassa kaupungissa sattunutta murhaa. Käy ilmi, että lisääntyvillä kuolemantapauksilla on yhteys mystiseen arabiankieliseen käsikirjoitukseen, jonka kaikki tuntuvat haluavan itselleen.
Historiallisia salapoliisiromaaneja eivät suomalaiset kirjailijat juurikaan kirjoita, ja jo sen vuoksi Pekka Matilaisen (s. 1946) esikoisteos ilahduttaa lajityypin ystävää. Myös Milla Keräsen parin vuoden takainen mysteeriromanssi Sisilian ruusu hyödynsi suomalaisten rakkautta italialaista kulttuuria kohtaan, mutta Matilaisen yhden työuran mittainen lukeneisuus ja tietämys kuuluu ilmaisun vaivattomuudessa aivan omaan luokkaansa.
Romaani on jaettu kahteen osaan, Oikeudenkäyntiin ja Alfa-koodeksiin. Jako osoittautuu kestämättömäksi ratkaisuksi, etenkin kun toisessa osassa sävy muuttuu melkein luettelonomaiseksi ja toiminnalliset kohtaukset läpikirjoitetaan pikaisesti. Koko kertomuksen jännite rakentuu vahvasti juuri oikeudenkäynnin varaan, ja kun se on saatu pois päiväjärjestyksestä, täytyy ikään kuin kehitellä toinen syy, miksi tarinan on jatkuttava. Kirjan nimenäkin toimiva Brunelleschin rakentama Firenzen Duomon kupoli leijuu aivan liian aavemaisena symbolina taustalla ollakseen aito sidosaine sitä ympäröivälle draamalle. Olisi ollut huomattavasti kiinnostavampi ratkaisu nitoa juridiset ongelmat ja käsikirjoituksen metsästys yhteen, ja puhdistaa kaikkien syyttömien maine vasta loppumetreillä.
Suurin syy miksi mielenkiinto lopahtaa, on tarinan silminnäkijä ja muistiinmerkitsijä Toni. 1400-luvulla eläväksi 16-vuotiaaksi firenzeläispojaksi Toni on vähän liian fiksu, onnekas ja analyyttinen. Asiat tapahtuvat hänelle liian helposti ja hän on tyyppinä aivan liian ristiriidaton pystyäkseen kantamaan vaativan lukijan oppaan osan. Fokuksen siirtäminen Loschiin ja asioiden näkeminen monipuolisemmin tämän silmien läpi olisi ollut huomattavasti kantavampi ratkaisu. Nyt tämä ilmeisesti Intiaa myöten matkannut maailmankansalainen menee hahmona hieman hukkaan.
Puutteistaan huolimatta Kupoli on lukemisen arvoinen jokaiselle varhaisrenessanssista paitsi taide- myös aatesuuntana kiinnostuneelle – ja se saa myös toivomaan, että Matilainen innostuisi jatkamaan dekkaristin uraansa auringonlaskuun ratsastavan Loschin mukana. On hauskaa bongata tuttuja nimiä ja kuvitella niitä hetkiä, kun historiassa tapahtuu suurempi liikahdus ihmisten itsensä sitä huomaamatta. Matilainen on liittänyt kirjan loppuun paitsi kiinnostavat loppusanat, myös kirjassa viivähtävien henkilöiden luettelon elinvuosineen ja lyhyine kuvauksineen. Aikakaudesta kiinnostuneille on lisäksi lyhyt kirjalista jatkolukuja varten.