Meneillään olevan Pride-viikon pääteema on työelämä.
Vuosia sitten aloitin syksyllä työharjoittelun naistenlehdessä. Kerroin viikkokokouksessa, että tunnen useita lesboja (en tosin maininnut olevani itse yksi heistä), ja sain kirjoittaa ehdottamani jutun tuntemani naisparin ja heidän lapsensa muodostamasta perheestä.
Lopulta harjoittelupaikkani pikkujouluissa yksi työkaverini sanoi minua salaperäiseksi. Hän halusi vihdoinkin tietää, olenko sinkku vai suhteessa ja olenko ylipäätään kiinnostunut miehistä vai naisista. Hän teki kaapista ulos tulemisesta minulle helppoa – paitsi että ympärillämme oli useampi työkaveri kuuntelemassa, mikä teki tilanteesta hermostuttavan minulle. Mainitsin, että olen ihastunut ja minulla on tuore heila. Tunsin helpotusta siitä, että sain mainittua ihastuksestani, joka oli sillä hetkellä iso juttu elämässäni. Samalla olin pettynyt itseeni, koska en uskaltanut kertoa työkavereilleni, että minulla oli naispuolinen rakastettu.
Lesbona tai biseksuaalina joutuu tulemaan ulos kaapista lähes aina, kun tapaa uuden ihmisen. Vaikka voisi toisin luulla, kaapista ulos tuleminen ei kokemuksen myötä muutu luontevammaksi.
Kaikilla työpaikoilla ei vielä osata suhtautua luontevasti ja hienotunteisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, vaikka meitä on lähes jokaisessa työpaikassa, ainakin kaapissa. Harva hetero joutuu miettimään työpaikan kahvihuoneessa, viitsiikö kertoa muille edellisen illan treffeistään tai kumppanistaan.
Olen viime vuosina pyytänyt tai hyväksynyt Facebook-kavereikseni vain ne kollegat, joille olen tullut ulos kaapista, jotten joudu sensuroimaan itseäni sosiaalisessa mediassakin.
Syrjinnän pelossa
Kannattaako minun työhakemuksissa mainita, että kirjoitan tätä kolumnipalstaa, olen yrittäjäkurssilla suunnitellut sateenkaarikaupan perustamista Helsinkiin, pyöritän queer-klubia baareissa ja olen välillä talkoolaisena Helsinki Prideilla? Näistä kaikista hommista olen saanut hyvää kokemusta muita töitä ajatellen, mutta voivatko ne pelästyttää mahdollisen tulevan työnantajani?
Mainitsemani tiedot minusta tosin löytää myös googlettamalla nimeni. Pitäisikö tästä huolestua? Toisaalta haluaisinko edes olla töissä paikassa, jossa queer-toimintani nähtäisiin ongelmana?
Entä mainitsenko mahdollisten tulevien työpaikkojen kahvihuoneessa, että vaikka minulla on ihana poikakaveri, niin aikaisemmin olin kiinnostunut vain naisista? Tunnen, ettei minua nähdä sellaisena kuin olen, jos uudet ihmiset luokittelevat minut heteroksi. Tärkeä osa menneisyyttäni ja identiteettiäni jää silloin pimentoon.
Ammattiliitot ovat tänä vuonna tehneet yhteistyötä Helsinki Pride -viikon kanssa ja saaneet siksi joiltakin jäseniltään negatiivista palautetta, jopa uhkailuja. Liitoillekin on entistä selvempää, että työpaikoilla Suomessa on vielä paljon tehtävää syrjinnän poistamiseksi. Seksuaalisen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin kohdistuva syrjintä on Suomen lain mukaan laitonta.
Kaksoiselämää
Kaapista ulos tuleminen töissä ei ole oman seksuaalisuutensa tuputtamista muille. Kyse on siitä, että voi olla töissä oma itsensä ja puhua muille elämästään ja itselleen tärkeistä asioista. Että tulee nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Ettei tarvitse hermoilla, arvaavatko työkaverit, millainen ihminen oikeasti olen – ja ehkä järkyttyvät? Tutustuminen muihin ja myös omien työideoiden esiin tuominen on hankalaa, jos pitää koko ajan piilotella joitakin puolia itsestään.
Silti ketään ei voi painostaa kertomaan seksuaali-identiteetistään työpaikallaan, vaan kyseessä on jokaisen oma valinta. Joillakin aloilla tai pienillä paikkakunnilla voi olla kova paine olla ”tavallinen”. Joidenkin työpaikkojen kahvihuoneessa kerrotaan ennakkoluuloisia homovitsejä tai jopa pilkataan seksuaalivähemmistöjä.
Salailulla on silti hintansa, koska kaksoiselämä on tutkitusti kuluttavaa ja aiheuttaa stressiä, jopa masennusta. Monet tuntemistani lesboista ja biseksuaaleista ovat vapaa-ajalla ulkona kaapista, mutta töissä salaavat identiteettinsä, jopa läheisimmiltä työkavereiltaan. Tämä tuntuu hurjalta näin vuoden 2014 Suomessa.
Tätä lukiessanne voitte myös vain miettiä, kuinka moni heteroksi luulemanne työkaveri oikeasti on hetero.
Sateenkaarenkirjo työpaikalla
Olin viime kesänä töissä eräässä toimistossa. Ensimmäinen työviikkoni sattui juuri Pride-viikolle. En uskaltanut kertoa töissä, missä riennoissa vietin iltani. Pride-viikkoa seuraavana maanantaina kahvihuoneessa eräs työkaverini kertoikin, että hänen parikymppinen tyttärensä oli osallistunut Pride-kulkueeseen tukeakseen homojen oikeuksia. Hämmästytin muita sanomalla, että olin myös ollut kulkueessa. Kukaan ei kuitenkaan kysynyt, miksi osallistuin marssiin, enkä itsekään puhunut aiheesta enempää.
Olen usein ihmetellyt sitä, kuinka hankalaa minulle on ollut kertoa työpaikalla kuuluvani sateenkaariväkeen, erityisesti kun muuten olen töissä puhelias ja avoin. Olen myös ylpeä ja iloinen siitä mitä olen. Työkaverinikin ovat vaikuttaneet fiksuilta ja humaaneilta tyypeiltä.
Useat pätkätyöni ovat tosin kestäneet vain muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen, joten en ole kokenut tarpeelliseksi kertoa itsestäni kaikkea niin lyhyissä työsuhteissa. Vaikka minua on kaduttanut se, että olisin voinut muuttaa jonkun työkaverini ennakkoluuloja homo- ja biseksuaaleista, jos hän vain olisi tiennyt minunkin olevan ”sellainen”.
Joskus turhiakin pelkoja
Joitakin vuosia sitten olin työharjoittelussa kirjakustantamossa. Seurustelin siihen aikaan naisen kanssa. Työpaikkani muutamalle ikäiselleni työntekijälle kerroin jo alkuvaiheessa, että olen lesbo. He suhtautuivat asiaan mutkattomasti. Toinen naispuolinen harjoittelija jopa kertoi yllätyksekseni, että hän oli itse aiemmin pitkässä parisuhteessa naisen kanssa, vaikka seurusteli nykyisin miehen kanssa.
Kun taas kerroin viisikymppiselle, vapaamieliselle naispuoliselle pomolleni viikonlopun menoistani, mainitsin vain, että olin ollut ulkona ”yhden ystäväni” kanssa. Tunsin syyllisyyttä siitä, että muutin puheissani tyttöystäväni kaveriksi. Pomokin puhui minulle usein miehestään, jonka jopa tapasin pari kertaa.
Lopulta kerroin pomollenikin, että olen rakastunut ja seurustelen. Mainitsin joskus jopa olevani menossa viikonloppuna naistenbileisiin. Olin myös kirjamessuilla tyttöystäväni kanssa, ja törmäsin siellä pomooni, jolle esittelin kumppanini, mutta vain sanomalla tyttöystäväni nimen. Oletin, että pomoni tajuaisi.
Kun työsuhteeni oli loppunut pari kuukautta aiemmin, tapasin sattumalta entiset kustantamon työkaverini vappujuhlissa. Esittelin pomolleni silloisen rakastettuni uudestaan, mutta sanomalla nyt suoraan, että tässä on tyttöystäväni. Pomoni huudahti huolettomasti: ”Ai tässä on se rakkautesi, josta puhuit töissä. En koskaan ymmärtänyt, että tarkoitit tyttöystävää!”
Kuvat: Guillaume Paumier/CC (kyltti)
Mattia Belletti/CC (lippu)