(USA 2012)
O: Steven Spielberg
N: Daniel Day-Lewis, Sally Field, David Strathairn, Joseph Gordon-Levitt
K12
Ensi-ilta 25.1.
Yhdysvaltain ex-presidentti lopetti orjuuden, sieti hullua vaimoaan, kasvatti itse poikansa ja kuoli marttyyrina.
Uskomaton sattuma. Lincolnin pressinäytös oli niin raskas, että päädyin suoraan elokuvateatterista keventämään oloani viereisen trendihotellin baariin – ja ketkäs siellä tiskillä notkuivatkaan: itse ohjaaja Steven Spielberg ja nimettömäksi jäänyt tuottaja. Nämä keskustelunriekaleet salakuuntelin siemaillessani ylihinnoiteltua oluttani.
Tuottaja: Nyt otetaan kyllä yhdet Lincolnille!
Spielberg: Otetaan vaan! Pidin itse ihan kunniatehtävänä elokuvan ohjaamista noin hienosta miehestä.
Ajattelin, että ei käy varmaan kieltäminen. Olihan se orjuuden poistanut lisäys perustuslakiin ihan kohdillaan. Mutta pitikö se pressa vielä esittää niin hyvänä isänä, kärsivällisenä aviomiehenä, poliittisena nerona ja suoraselkäisenä idealistina? Tulikohan nyt liian kiiltävä kuva? Tekisi mieli kysyä tätä Spielbergiltä, mutta en kehtaa.
Spielberg: Pakko myöntää, että se Daniel Day-Lewis teki kyllä uskomattoman hyvää jälkeä, vaikka Liam Neesoniahan minä siihen rooliin alun perin kysyin. Kuvausten aikana meinasi vielä hermo pettää sen Danielin metodin kanssa. Presidentiksi sitä piti puhutella, oli kamerat päällä tai ei. Mutta kyllä näin jälkeenpäin tajuan, että oikea mies se oli rooliin.
Tuottaja: Ehdottomasti. Minä sille jo sanoin, että parempi on miettiä se Oscar-puhe valmiiksi.
Nyökkään huomaamattani. Semmoinen pitkänhuiskea hörökorvahan se Lincoln oli, ainakin kuvien perusteella. Daniel Day-Lewis näytti tismalleen samalta. Ja olipa näyttelijä vielä elokuvaa varten nostanut puhenuottiaan, Lincolnilla kun on kertoman mukaan ollut korkea puheääni. Ei tee mieli moittia Day-Lewisia, vaikka kaksi ja puoli tuntia tuntuivat matelevan eteenpäin.
Tuottaja: Minä näen tässä tarinassa yhtymäkohtia ihan nykytodellisuuteenkin. Lincoln kävi sotaa, vaikka hyvä mies olikin. Samalla tavalla on toinen hyvä mies, Obama, joutunut likaamaan kätensä.
Spielberg: Sitä minä paljon tämän elokuvan kohdalla mietin, että mitä se vaatii mieheltä – tässä tapauksessa presidentiltä – seisoa tekojensa takana, vaikka osa kansasta vastustaa. Siksi minä halusin siihen alkuun sen brutaalin sotakohtauksen. Ja väliin niitä irtojalkoja sen veteraanisairaalan pihalle. Ihan vaan muistutukseksi, mitä Lincoln oikeuden toteutumisen eteen uhrasi.
Ei jumalauta. Se pehmeä jousimusiikki teki kyllä varsin selväksi, oikein alleviivasi, miten ylevän asian puolesta sotilaat kuolivat. Ja varmuuden vuoksi vielä kaikki sotilaat – vammautuneet ja vasta rintamalle lähtevät – olivat kirkassilmäisiä nuorukaisia päissään isänmaan asiasta.
Spielberg: Kyllä siellä mielestäni kuitenkin humoristisiakin sävyjä on, siinä poliitikkojen retoriikassa sekä Lincolnin tarinoissa.
Tuottaja: Ehdottomasti. Sellaista eläväistä kieltä molemmissa.
Naurahtelin kyllä itsekin pariin kertaan politiikkojen paasatessa vaahto suussa. Ihan kiinnostava oli tuon poliittisen systeemin valottaminen, mutta Lincolnin jaarittelujen kohdalla mietin, oliko tarkoitus vihjata alkavaan muistisairauteen. Samalla tavallahan dementoituneet ihmiset saattavat alkaa kertomaan tarinoita mistä sattuu nuoruuden tapahtumasta.
Tuottaja: Sitä mietin pitkään, että olisiko sittenkin pitänyt näyttää se salamurha?
Spielberg: Minusta teimme oikein. Se tuska, mikä Lincolnin pojan kasvoja vääristää kun hän kuulee isänsä kuolemasta, on minusta tehokkaampaa kuin veri. Se poika edustaa kuitenkin tulevaa sukupolvea. Ikään kuin hän siinä ei vain surisi isäänsä vaan myös ymmärtäisi, millainen menetys Lincolnin kuolema on myös tulevalle sukupolvelle.
Minua alkaa pelottaa, että Spielberg ja tuottaja alkavat kyynelehtiä. Juon kaljaani ja keskityn tiiviisti älypuhelimeeni, jolla selaan IMDb:n sivuja. Mutta sitten meinaa mennä kalja väärään kurkkuun: Spielberg valmistelee sivujen mukaan viidettä elokuvaa Indiana Jonesista.
Indiana Jones! Siinä on hieno mies!