(Oz the Great and Powerful, USA 2013)
O: Sam Raimi
N: James Franco, Michelle Williams, Rachel Weisz, Mila Kunis, Bill Cobbs
K12/9
Ensi-ilta 15.3.
Ihmemaa Ozin aikaisemmat vaiheet.
L. Frank Baumin lastenkirja Ihmemaa Oz (1900) sai tunnetuimman filmatisointinsa vuonna 1939. Siinä Judy Garland päätyi Dorothyna Kansasista sateenkaaren tuolle puolen, Ihmemaa Oziin, hyvien ja pahojen noitien pesään.
Samaan paikkaan päätyy uutuuselokuvan Oscar eli Oz (James Franco). Oz on kiertelevän sirkuksen maagikko, jonka loitsuilla ja draamantajulla on yksi päämäärä: rahan tekeminen. Onkin vaikea olla tekemättä rinnastusta taikurin ja elokuvantekijän välillä, etenkin kun ohjaaja Sam Raimin valkokankaalle levittämät temput ja taika ovat Yhdysvalloissa jo takoneet megadollareita kassaluukuilla. Ja etenkin kun rinnastus tehdään elokuvassa myös tietoisesti mainitsemalla Edisonin elävät kuvat.
Smaragdikaupungin hulppeat kultavarannot kiiltävät myös Ozin silmissä. Niinpä miekkonen ei hätkähdä, kun Ihmemaan asukit pitävät häntä ennustusten velhona ja pahojen noitien peittoajana. Oz ottaa suosion ja siihen kuuluvan vallan vastaan mielellään. Puntit alkavat tutisemaan vasta, kun lentävien paviaanien armeija käy kimppuun.
Sam Raimi tunnetaan parhaiten Evil Dead – ja Spider-Man-leffasarjojen isänä. Nyt fantasia viedään entistä enemmän satujen suuntaan. Noidat (Michelle Williams, Mila Kunis ja Rachel Weisz) ovat kansojensa kuningattaria ja makeilta olemuksiltaan lähes drag queenejä muistuttavia puuhkaglitterluomuksia.
Komea on myös koko Ihmemaa Oz vehreine niittyineen, synkkine metsineen ja posliinikaupunkineen, mutta kokonaisuus on kuitenkin dieettiversio Tim Burtonin mielikuvituksekkaista satumaisemista (vaikkakin Ihmemaa Ozin visuaalisesta ilmeestä vastaa myös Liisa ihmemaa -elokuvan lavastanut Robert Stromberg).
Dorothyn seikkailuja aikaisempaan aikaan sijoittuva elokuva on kieli kevyesti poskessa koottu ison budjetin satu, mutta uskallusta uupuu. Kieli olisi saanut tulla poskea hyväilemästä reippaasti ulos irvistämään. Tällaisena Mahtava Oz jää pliisuksi. Keppostelevan huumorin alla on jatkuvasti alleviivattu opetus siitä, kuinka on tärkeämpää olla hyvä ihminen kuin suuri hahmo.
Loppujen lopuksi Oz ei joudu edes kovin vaikean valinnan eteen – hän saa olla vähän molempia. Elokuva puolestaan ei ole oikein kumpaakaan, ei erinomaisen hyvä eikä suuri ja mahtava.