Monipuoliseen puutarhakeittiöön: Talvikurpitsacurry | Sylvi

Kevään kirjoitussarjassa ”Monipuoliseen keittiöpuutarhaan” tutustuttiin uusiin monikäyttöisiin viljelykasveihin. Nyt kerätään satoa puutarhasta ja kerrotaan uusista ruokaideoista sitä mukaa kun niitä syntyy.

Viljelimme tänä vuonna ensimmäistä kertaa talvikurpitsaa. Kokeilu onnistui ihan hyvin, joskin paljon on vielä opittavaa. Kurpitsakasvien määrään nähden satomme jäi pieneksi, mutta toivottavasti ensi vuonna kantapääoppimme kantavat parempaa hedelmää. Tänä vuonna viljelimme vain yhtä lajiketta, japanilaisiin kabocha-kurpitsoihin kuuluvaa Sweet Mamaa. Ensi vuonna laajennamme varmasti valikoimaa myös myskikurpitsoihin.

Tämän reseptin innoittajana oli jonkin kokkausohjelman jakso, mutten enää edes muista minkä. Idea on yksinkertainen: makean pähkinäinen kurpitsalajike curryn pääraaka-aineena jonkin ”proteiinin” sijaan. (Täytyy sanoa, että sivupersoonani Judgemental Chef ei voi sietää tuota kliinistä tapaa puhua raaka-aineista.) Perusideaa voi muunnella mielensä mukaan, mutta kookosmaito tuntuu olennaiselta raaka-aineelta, samoin jokin rapeaa tai kovempaa vastapainoa antava aines pehmenneen kurpitsan kumppaniksi. Tässä reseptissä tässä roolissa ovat cashewpähkinät ja tuore pinaatti.

Monine kaukomaiden aineksineen tämä ruoka menee kauemmas kotipuutarhasta kuin aiemmat reseptini, mutta tämä on kuitenkin niin hyvää, että oli pakko kirjoittaa. Ja kuten kaikki curryt, tämä resepti on helposti muunneltavissa. Tietyt perusaineet ovat kuitenkin olennaisia hyvän curryn tekemiseen: maustesarjojen curryjauheeseen ei kannata turvautua. Onneksi useimmat ainekset säilyvät hyvin, joten niitä voi hankkia, vaikka ei curryja alvariinsa kokkaisikaan. Limenlehdet säilyvät pakkasessa, tamarindtahna säilyy jääkaapissa pitkään, ja vallan hyviä valmiita curryjauheita on tarjolla. Oman currypohjan tekemiseen löytyy ohjeita netistä vaikka kuinka.

Ainekset:

yksi pieni talvi- tai myskikurpitsa kolme pihvitomaattia nippu tuoretta pinaattia paahdettuja ja suolattuja cashewpähkinöitä purkki kookosmaitoa valkosipulia kuivattua chiliä tuoretta inkivääriä persiljaa limenlehtiä tähtianista sarviapilajauhetta curryseos(valmis tai itse tehty) suolaa korianterinlehtiä tamarindtahnaa

kasviöljyä paistamiseen