Muodikas taide – Uusi Sylvi

Kuvat: Marko Saari

Stylisti Niina Erkkilän ja valokuvaaja Marko Saaren muotikuvat inspiroituvat nykytaiteesta.

Niina Erkkilälle oli aina selvää, että ura löytyy kulttuurin parista.

”Muoti, vaatteet ja taide ovat aina kiinnostaneet minua, mutta totuus on, etten ole itse kovin taitava esimerkiksi ompelemaan!”, stylistinä työskentelevä Erkkilä tunnustaa.

Kotimaisten merkkien ja vintagen käyttäminen nyt Sylvissä julkaistavissa näyttelykuvissa oli tietoinen valinta.

”Muotialan epäekologisuus vaivaa minua paljon, enkä halua tuoda lisää materiaa maailmaan, joka pursuaa kaikkea turhanpäiväistä ja puolitiehen jätettyä. Stylistina pääsen valitsemaan ne jutut, jotka mielestäni ansaitsevat näkyvyyttä ja saan tuoda ne esiin omalla toteutuksellani.”

Muoti ja taide ovat aina kulkeneet rinnakkain saaden vaikutteita toisiltaan.

”Taiteilijat ovat luoneet muotivirtauksia ja tyylisuuntauksia, ja totta kai samat teemat ovat näkyneet taiteessa”, Erkkilä sanoo. ”Kerätessäni vaatteita tähän projektiin tuli monen suunnittelijan kanssa puheeksi, kuinka iso rooli taiteella on heidän suunnittelutyöhönsä.”

Vaikka Erkkilä kokee vaatteet itselleen tärkeänä asiana ja näkee eritoten haute couturen ja huippumuodin taidemuotona, ei arkipukeutuminen ole hänestä vakava asia.

”Ajattelen kuin elämä olisi elokuvaa, ja sen hahmot olisi puvustettu. Pukeutuminen on minulle ehdottomasti leikkiä!”, hän nauraa.

Finnish Fashion Loves Tabulaland Art -valokuvanäyttely GLO Hotel Art Kitchenissä 19.11.2015–21.1.2016.

Tabulaland Art Storen kotisivut

Pääkuvan teos: Katri Sipiläinen – De Beauvoirin perse
Malli ja MUA: Pepper Sparkles
Vaatteet: Hoochie Mama Jane

dsc_0389-e1-301x450-5953602 Teos: Anssi Kasitonni – FreestyleStailaus ja kuvausjärjestelyt: Niina ErkkiläMUA: Terhi Törmänen / Kauneuskeidas Neiti-IhminenMalli: Iiris Anttila

Vaatteet: Jere Vilo – IvanaHelsinki

dsc_9818-e1-301x450-8343382 Teos: Jarno Kandahar – Fortuna – Adversa Malli & MUA: Fiona Timantti

Vaatteet: Poola Kataryna – Nudge / Titimadam – Hoochie Mama Jane – OVVN / Miia Halmesmaa

dsc_0153-e1-301x450-7872221 Teos: Sami Viljanto – Tell Us About Your WorriesMalli & MUA: TurrrboCherry

Vaatteet: Vuokko – Poola Kataryna – Hoochie Mama Jane

dsc_0234-e1-468x313-5729113 Teos: Matti Sampela – Brain DamageMUA: Terhi Törmänen / Kauneuskeidas Neiti-IhminenMalli: Iiris Anttila

Vaatteet: R/H – Uhana Design – Costo

dsc_0603-e1-301x450-1729918 Teos: Noora Isoeskeli – Smokey-LynchMUA: Terhi Törmänen / Kauneuskeidas Neiti-IhminenMalli: Sampo Marjomaa

Vaatteet: Formal Friday

dsc_0050-e1-301x450-8288069 Teos: Maria Stereo – Maisema 3Stailaus ja kuvausjärjestelyt: Niina ErkkiläMalli & MUA: TurrrboCherry

Vaatteet: IvanaHelsinki – Nudge / YCM – Hoochie Mama Jane – OVVN / Uhana Design

dsc_0506-e1-301x450-4699608 Teos: Kati Närhi – Matkalla jota ei koskaan tapahtunutStailaus ja kuvausjärjestelyt: Niina ErkkiläMalli: Pepper Sparkles & Sampo Marjomaa

Vaatteet: Liike / Vainio.Seitsonen – Muka Va – Ansa Second Hand – Liike / Nomen Nescio

kotimainen kuvataide, kuvataide, Marko Saari, muoti, Niina Erkkilä, retro, Tabulaland, vintage