Husky Rescuen studiolla Kruununhaassa vallitsee yhtä seesteinen tunnelma kuin bändin uudella Long Lost Friend -albumilla.
Kuvat: Riitta Supperi
Sade ropisee ulkona, kun lipitämme laulaja Johanna Kalénin kanssa vihreää teetä sulka-koristeiden ympäröiminä ja keskustelemme siitä, kuinka vaikeaa on olla aito, oma itsensä.
Puolitoista vuotta sitten Husky Rescuen laulajana aloittanut Kalén on harvinaisen hippi poptähti.
Husky Rescuen Marko Nyberg ”löysi” hänet Tukholman edustan idylliseltä saarelta. Kalén oli muuttanut sinne saatuaan tarpeekseen kaupungin kiireistä.
”Tässä tulee ensimmäinen hippitarinani, Kalén nauraa. ”Myin suurimman osan omaisuudestani kirpputorilla ja muutin asuntovaunuun.”
Saarella hän vaan oli ja ajatteli, poimi marjoja, teki musiikkia ja katseli tähtiä. Ilman sähköä tai juoksevaa vettä.
”Halusin olla kuin kivi, vapaa ajan kulusta.”
Kalén päätyi suomalaiseen indiebändiin harvinaisen kylmän talven ansiosta – asuntovaunussa ei pystynyt enää asumaan.
”Oli kyllä ihana palata kaupunkiin”, hän myöntää. ”Kraanasta tuli vettä ja jalkojen alla oli lämmin lattia.”
Husky Rescueen päätyminen on malliesimerkki siitä, kuinka toiveet tuppaavat toteutumaan. Ennen saarelle muuttoa basistina eri bändeissä toiminut Kalén oli alkanut tehdä popmusiikkia.
”Suomalainen kaveri lähetti linkin Huskyn musiikkiin ja totesi, että tämä bändi sopisi minulle. Ilmoitin silloiselle bändikaverilleni, että jollen soittaisi kanssanne niin haluaisin laulaa Huskyssa.”
”Sitten Husky Rescuen Marko Nyberg otti minuun yhteyttä yhteisten ystäviemme kautta ja teimme laulun yhdessä.”
Kalén jaksaa hehkuttaa bänditovereitaan, koiravaljakon isäntää Nybergiä ja kitaristi Antony Bentleytä.
”He ovat parhaita tyyppejä, ystäviä jotka saavat minut hymyilemään missä tahansa tilanteessa.”
”Marko on äänten tutkimusmatkailija, ja uuden levyn tekeminen on ollut todella luova matka, leikkisä tapa löytää uutta. Nyt olo on tyhjä olo saatuamme valmiiksi jotakin, mikä on ollut iso osa itseä. Toisaalta on ihanaa jakaa kokemus.”
Husky Rescuella on menneisyytensä ja exänsä, kuten laulaja Reeta Vestman, joka jätti bändin lähtiessään opiskelemaan Lontooseen.
”Moni kysyy, vertailenko meitä kahta. En tee sitä ikinä. Vanha Husky oli loistava, mutten ole koskaan tuntenut, että yritämme toistaa samaa. Kaikki on tuntunut niin luonnolliselta alusta lähtien.”
Husky Rescue on kuin tuhkasta noussut Feeniks-lintu. Pienempi, eteerisempi, metsäisempi.
Ei ihme, että höyheniä pilkottaa esiin joka puolelta: bändin promokuvista ja levynkannesta sekä itsetehdyistä soittimista ja päähineistä, joita Kalén kaivelee studion sopukoista Sylvin valokuvaajaa varten.
Sulat symboloivat vaikka mitä, samoin kuin uusi levy Long Lost Friend.
”Marko keksi nimen. Hän kertoi löytäneensä musiikista kauan kadoksissa olleen ystävän. Minulle nimi heijastaa leikkisyyttä, sitä tunnetta kun antaa luovuuden ottaa vallan”, Kalén kuvailee.
”Huskyssa on vakavampi puolensa mutta olemme myös vapaita löytämään uudelleen jotain itsestämme.”
Musiikkibisneksessä pissa kerääntyy helposti päähän, mutta Kalénin jalat tuntuvat olevan tukevasti maassa – siis metsän sammalmatolla. Sammal, mossa, siten hän kuvailee Husky Rescuen uutta musiikkia. Tosin luonnon ja metsäelementtien lisäksi levyllä kuuluvat myös kaupungit, joissa bändi on äänittänyt paljon.
”Urbaani kohtaa metsän. Moni kuvailee musiikkia skandinaaviseksi”, Kalén analysoi.
Kalénin haaveena on oppia olemaan ajattelematta ja analysoimatta. Ei ihan helppoa.
”On outoa, kuinka ihmisen täytyy tehdä töitä ollakseen aito, vilpitön ja yksinkertainen, enkel. Nöyryyttä pitää harjoitella joka päivä.”
Siksi laulaja rakastaa livekeikkoja.
”Tavoittelen tilaa, jossa olen tietoinen kaikista kehoni tunteista ja keskityn sisimpääni, enkä ajattele mitä ihmiset minusta ajattelevat.”
Kalénille luovuus ei merkitse vain musiikkia vaan on läsnä ihan kaikessa.
”Luovuus on elämäntaitojen harjoittamista. Vietän päivät joogaten, meditoiden, kävellen metsässä, tanssien matolla ja maalaten.”
Poptähti on myös intohimoinen tee-se-itse-tyyppi.
”Kasvatan yrttejä ja kerään kasveja. Kehäkukista teen ihovoidetta, suklaasta huulirasvaa ja yrteistä lääkkeitä vilustumiseen”, Kalén luettelee. ”Mahdollisuuksia riittää, voi vain kävellä ulos ja kerätä kasveja.”
”Melkein vegaani” Kalén on innoissaan elävästä ravinnosta ja raakaruoasta.
”Raakaruoka on niin iso hitti Ruotsissa, että tuotteita löytyy perusruokakaupoista.”
”Opin paljon tukholmalaisessa elävän ravinnon keskuksessa, jonka keittiössä autan. Ruoka on superterveellistä. Eikä mitään oppia tarvitse seurata täysin, vaan sitä voi soveltaa omaksi hyödykseen. Keho tietää mikä sille on hyväksi.”
”Lopetin vuosia sitten maitotuotteiden ja vehnän käytön ja tunnen itseni terveeksi ja onnelliseksi.”
Kipinä syntyi raakaruokakarkista, jota on ”helppo ja hauska tehdä ja joka maistuu niin hyvältä”.
”Teen Markolle ja Antonylle karkkia ja olen bändimme hedelmäkuivaaja”, Kalén hihittää.
Myös karkinteolla on filosofinen ulottuvuutensa. ”Itse tekeminen opettaa, että asioiden valmistuminen vie aikaa ja että se on ok. Saman oppii, kun tekee musiikkia.”
Husky Rescue on Kalénin tärkein musiikkiprojekti, muttei ainoa.
”Meillä on parhaan ystäväni kanssa vain naisista koostuva bändi, mikä on todella mukavaa. Musiikkimme on sitä sammalta, mossaa.”
Tulevaisuudesta kysyttäessä Kalén jää miettimään. Kaikki on hyvin nyt.
”Haluan jatkaa luomista Markon ja Antonyn kanssa. Matka ei lopu koskaan.”
Kirjaimellisesti. Studiolla pakataan, sillä parin päivän päästä Husky Rescue esiintyy Iso-Britanniassa ja Istanbulissa.
”Olemme kiertäneet myös Kiinassa, Taiwanissa ja Japanissa. Uskomatonta, että ihmiset niin kaukana kuuntelevat musiikkiamme ja nauttivat.”
Laulaja seilaa Ruotsin ja Suomen väliä. Suomi on kuin kauan kadoksissa ollut ystävä Kalénille, jonka äiti on suomalainen. Husky Rescuen myötä maasta on tullut yhä enemmän toinen koti.
Samalla harjaantuu suomen kieli – vaikkapa lukemalla Sylviä, jonka laulaja jo tuntee. Ylistyssanoihin on ilo lopettaa: ”Vaikken ymmärrä kaikkea, Sylvin hyvä energia ja tunnelma välittyy ja tarttuu.”
