PureBite, Tampere, 28.1.2015 – Uusi Sylvi

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Viime vuoden alkupuolella avattiin Tampereen Koskikeskusta vastapäätä salaatteja ja wokkeja tarjoava PureBite, joka on markkinoinut itseään terveellisyydellä, puhtaudella ja lähiruualla. Koska ruokalistalla on kuvitusta myöten näkyvästi esillä kasvatettu lohi ja jättikatkaravut, tämä hieman huvittaa, mutta todellisuuden rajoja koetteleva brändäys toki kuuluu asiaan. Annoskuvauksista löytyy jonkin verran kotimaisia kausivihanneksia, mutta kovin kokonaisvaltaiselta linja ei vaikuta.

”Puhtaus” on tosin sellainen määre, joka silittää minua vastakarvaan. Siksi kestikin jonkin aikaa, ennen kuin tulin kokeilleeksi paikan ruokaa. En ehtinyt istahtaa syömään vaan hain evästä roolipeli-iltaan – siitä tämänkertaisen valokuvan tausta.

Listalla oli jokunen vegaaninen vaihtoehto. Kesärullia saa tofulla tai avokadolla, mutta olin syönyt niitä juuri äskettäin Rullassa. Phad thai -wokki on tarjolla riisuttuna versiona, mutta Gastropapu on ehtinyt arvioida sen, joten päädyin kokeilemaan lämmintä tofusalaattia. Aika kallis se kyllä oli (14,50€) kuten salaattiateriat yleensäkin, mutta päätin kerrankin kokeilla –  en ole oikein salaatti-ihminen.

Annoksessa oli runsaasti hyvin grillattua tofua, mikä oli miellyttävä yllätys. Muita paistettuja aineksia olivat kesäkurpitsa, porkkana ja sipuli, joista kesäkurpitsa oli oikein hyvin onnistunut. Pohjana olevassa salaatissa ei ollut mitään erityistä, mutta yllättäen joukossa oli paljon monenlaisia pähkinöitä ja paahdettuja pinjansiemeniäkin. Salaattikastike oli ihan toimiva vinaigrette. Mukaan sai ottaa vapaasti leipää, ja siemeninen leipä sopikin hyvin annoksen kylkeen.

Nälkä lähti ja olin aika tyytyväinen. Salaatti oli odottamaani parempi mutta kuitenkin sen verran hintava, että tuskin sitä tulee usein haettua. Wokin voisi joskus testata, sillä useimpien wokkipaikkojen ruoka on turhan rasvaista.

PureBite
Hatanpään valtatie 4
Helsinki

ma–to 11–20
pe 11–22
la 12–22
su 13–18

Kotisivut

Facebookissa

Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Tampere, PureBite, Tampere