Kansallissankari Thor Heyerdahlin muisto elää niin oslolaisten puheissa, museossa kuin baarissakin.
Ei toivoakaan, että rahat riittäisivät matkaan Pääsiäissaarelle.
No, pitkä viikonloppu Oslossa kelpaa hyvin.
Tiki-entusiastille nimittäin.
Tiki, Yhdysvaltain länsirannikolla syntynyt polynesialais-havaijilaisesta estetiikasta ja mytologiasta ammentava populaarikulttuurin ilmiö vei minut muutama vuosi sitten mennessään leikittelevyydellään, rehevyydellään ja atomiajan tyylillään. Kotimme sisustus alkoi saada uutta ilmettä tikikulttuurin ikoneista kuten keraamisista tikimukeista, värikkäistä kukista, bambusomisteista ja pienistä Pääsiäissaaren Moai-patsaista.
Tikikulttuurin synty ajoittuu vuoteen 1934, jolloin Donn Beach perusti trooppiseksi pakopaikaksi sisustetun Donn the Beachcomber -baarinsa Los Angelesiin. Konsepti mielikuvituksellisine rommipohjaisine cocktaileineen osoittautui onnistuneeksi ja pian perässä seurasi muita teemaa jäljitteleviä baareja. Varsinainen tikikulttuurin kulta-aika koitti toisen maailmansodan jälkeen Tyynenmeren saarille sijoitettujen amerikkalaissotilaiden palattua kotiinsa mukanaan eksoottisia esineitä ja elämyksiä. Pian romantisoitu polynesialainen estetiikka levisi sisustukseen, arkkitehtuuriin, vaatetukseen, musiikkiin ja elokuviin.
Keskeinen katalysaattori tikikulttuurin suosiolle oli norjalaisen Thor Heyerdahlin (1914-2002) ja hänen retkikuntansa 101 päivää kestänyt matka Kon-Tiki -balsalautalla eteläisellä Tyynellämerellä, vuonna 1947. Heyerdahl oli sekä tiedemies että seikkailija. Hurja matka toteutettiin ilman modernia teknologiaa.
Heyerdahl museossa, Heyerdahl baarissa
Luettuamme puolisoni kanssa ääneen toisillemme iltalukemiseksi Heyerdahlin Kon Tiki: Lautalla yli Tyynenmeren -kirjan – joka muuten oli ilmestyttyään maailman käännetyin kirja Raamatun jälkeen – tiedän, että matka Oslon Kon-Tiki -museoon olisi vain ajan kysymys. Yksityiskohtaiset kuvaukset huimapäisen retkikunnan ennakkoluulottomuudesta ja rohkeudesta aikana, jona gps-paikantimia ei tunnettu, synnyttävät minussa uudenlaisen tikikutinan – ehkä etäisesti samanlaisen, kuin retki 1940-luvun lopulla aiheutti aikalaisissa. Jo pieneksi sankariksi perheessämme nouseen Heyerdahlin jalanjäljille Tyynellemerelle en pääsisi, mutta alkuperäisen lautan näkeminen lähietäisyydeltä riittäisi minulle – toistaiseksi – hyvin.
Varsinkin kun museossa on paraikaa Pääsiäissaari populaarikulttuurissa -näyttely!
Virittääkseni itseni vieläkin paremmin tunnelmaan, aloitan hyvissä ajoin Heyerdahlin Aku-Aku: Pääsiäissaaren arvoitus -kirjan. Kuin johdatuksesta satun muutamaa päivää ennen matkaamme istumaan kirjoineni Helsingin sisäisen liikenteen bussissa Heyerdahliin perehtyneen vanhan herran viereen, jonka kanssa käyn intohimoisen keskustelun Pääsiäissaaren asutuksesta ja sen traagisesta menneisyydestä.
Tunnen olevani tikijumalien suosiossa.
Kunnes muistan, että nehän ovat vain taruolentoja:
”Valitettavasti Pääsiäissaari populaarikulttuurissa -näyttely purettiin eilen ja on jo matkalla Pääsiäissaarelle.”
Tyrmistys. Suru. Viha.
Näyttely, jonka museon internetsivujen mukaan olisi pitänyt kestää vielä kolme viikkoa onkin selittämättömästä syystä purettu edellisenä päivänä! Kon-Tiki -museon henkilökunnan välinpitämättömyys suututtaa minua ja vannon mielessäni, että en osta postikorttiakaan heidän rupuisesta puodistaan.
Jonottaessani hieman myöhemmin museokaupan kassalla kädet täynnä Kon-Tiki -krääsää mietin, kuinka valtava elämys museo vastoinkäymisestä huolimatta onkaan. Alkuperäinen Kon-Tiki -lautta on juuri niin vaikuttava kuin arvelinkin ja yllättää hyväkuntoisuudellaan. Opin valtavasti lisää Heyerdahlin muistakin matkoista ja ihailuni tätä seikkailijaa kohtaan kasvaa entisestään: Tigris-matkalleen 1977 hän kokosi miehistön yhdestätoista eri maasta todistaakseen, että eri kansojen ja uskontojen edustajat kykenevät yhteistyöhön keskenään. Sankarini oli myös rauhanrakentaja!
Museossa on mahdollista tutustua Heyerdahlin dokumenttielokuviin, joista Kon-Tiki voitti Oscarinkin vuonna 1951. Iloinen yllätys on, että elokuussa saa Norjassa ensi-iltansa Espen Sandbergin ja Joachim Rønningin Kon Tiki -dramatisointi. Kaikkien aikojen kalleinta norjalaista elokuvaa tähdittävät nimekkäät näyttelijät kuten Pål Sverre Hagen Heyerdahlina ja Agnes Kittelsen tämän ensimmäisenä vaimona, Liv Coucheron-Torpina.
Museo sulkee siltä päivältä ovensa, mutta se ei tarkoita hyvästejä Heyerdahlille ja kumppaneille. Päivä vaihtuu iltaan tutussa seurassa Grünerløkkan kaupunginosassa sijaitsevassa Aku Aku -tiki-baarissa, jonka seiniä koristavat valokuvat Heyerdahlin retkiltä.
Baari on pieni ja hämyisä, kuten kunnon tikibaarin kuuluukin. Aku Akun menu sisältää monia klassisia tikicocktaileja, kuten Suffering Bastard, Zombie ja Mai Tai, mutta runsaasti myös baarin omia luomuksia. Chili ryydittää ja punaiset viinimarjat koristavat useampaakin Aku Akun cocktailia, jotka muuten ovat norjalaiseen hintatasoon nähden varsin huokeita. Listalta löytyy myös Thor Heyerdahl (!) -konjakkia sisältävä versio klassikkococktailista, Kon-Tiki sidecar. Aku Akun hyvällä tyylitajulla rakennetussa tikitunnelmassa on tosiaankin helppo viihtyä.
Matka lähenee loppuaan, mutta mielenkiintoni norjalaisen ihmemiehen elämää kohtaan vain kasvaa. Oslolainen isäntämme ja hänen ystävänsä eivät tätä tunnu ihmettelevän. Päinvastoin, sen lisäksi, että saan kuulla uusia detaljeja tämän norjalaisen ihmemiehen elämästä, opin ääntämään hänen nimensä sekä Itä-Osloksi että Länsi-Osloksi.
Ymmärrän, että tässä kohtaa saturaatiopiste lienee saavutettu.
Kirjoittaja valmistelee kirjaa suomalaisesta tikikulttuurista.
Kuvat: Nina Simonen
Thor Heyerdahl-kuva: Siren / NASA / Public domain
