Palstalla julkaistaan kolumneja lesbokulttuurista.
Uskon, että useat ihmiset ovat nähneet netissä pyörineen videon, jossa pieni poika tanssii antaumuksellisesti Voguen tahtiin.
Löysin jokin aikaa sitten tämän pojan, eli Robert Jeffreyn aikuisena perustaman blogin, enkä voinut kuin tuntea häntä kohtaan suurta hellyyttä. Voi, jos minunkin lapsuudestani olisi vastaavanlaista visuaalista materiaalia!
Joskus pohdin, etten ole muuttunut kovinkaan paljon. Olen aina viehättynyt samanlaisista asioista kuin nykyään, aina en vain ole osannut mieltää niitä mitenkään erikoisiksi tai erilaisiksi. En oikein edes osaa sanoa koska olen ymmärtänyt itse olevani jotenkin erilainen. Näin jälkeenpäin on hieman hämmentävääkin muistella, kuinka eräänlainen homokulttuuri on hivuttautunut osaksi elämääni jo ollessani hyvin nuori.
Rakastan yli kaiken kaikkea feminiinistä, teatraalista ja koristeellista. Olenkin joskus tokaissut unelmieni naisen olevan faux queen, eli nainen joka vie feminiinin roolileikin äärimmäisyyksiin pukeutumalla ja käyttäytymällä kuin drag queen! Näin ollen hyvin paljon siitä mikä nykyäänkin vetää minua puoleensa kulminoituu yhtyeessä Army Of Lovers. Olin jo ala-asteella aivan huumaantunut heidän musiikistaan ja visuaalisesta kuvastostaan. Etenkin Crucified-musiikkivideo kaikkine yksityiskohtineen ja Camilla ruusuineen oli ja on yhä minusta aivan hykerryttävän ihana.
Drag queeneja olen ihaillut aina. Näin lapsena Annie Lennoxin No more I love yous – musiikkivideon, jossa kauniit ballerinat ympäröivät teatraalisin elkein laulavaa Annieta. Se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Muistan silloin ymmärtäneeni ballerinojen olevan miehiä, mutta en mitenkään kummeksunut asiaa; minusta he olivat vain lumoavia ja lähes maagisia olentoja.
Valitsin Annie Lennoxin ja Army of Loversin koska ne ovat lapsuuden suosikeistani jollain tapaa kaikkein herkullisimpia. Uskon, että homokulttuuri on vaikuttanut minuun merkittävästi jo ollessani pieni, ja ollut tärkeä osa identiteettini kehittymistä. Se on aina ollut osa elämääni, nykyään vain olen siitä tietoisempi.
Aionkin keskittyä tulevissa Lesboelämää-kolumneissani lähinnä itseäni koskettavaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä käsittelevaan kulttuuriin, lesbokulttuuriin keskittyen. Joskus kirjoitan minua juuri kirjoitushetkellä kiinnostavasta asiasta, toisinaan syvennyn muistelemaan. Tahdon myös nostaa valokeilaan joitain mielestäni jo lähes unohdettuja pieniä kulttuurisia helmiä, etenkin kirjoja. Aion pitää näkökulmani mahdollisimman omakohtaisena; kirjoitan siis vain asioista, joita olen itse nähnyt, kuullut ja kokenut.
On hienoa nähdä, kuinka vähemmistökulttuuri on hiljalleen tavoittamassa yhä suuremman joukon ihmisiä. Kulttuurilla yleensäkin on tärkeä tehtävä: se tuo ihmisiä yhteen, luo samaistumisenkohteita sekä antaa iloa, rohkeutta ja elämyksiä. Se hälventää ennakkoluuloja, opettaa ja valistaa.
Tällä hetkellä odotan erityisen paljon suomalaista Kerron sinulle kaiken –elokuvaa, joka saakin ensi-iltansa jo 8. maaliskuuta! Odotan elokuvalta paljon ja hieman jännitänkin millainen se tulee olemaan. Toivon että tarina sukupuolensa naiseksi korjanneesta Maaritista käsittelee aihettaan kunnioittavasti ja taiten, ja tavoittaa mahdollisimman laajan yleisön. Ainakin elokuvan traileri vaikuttaa hyvältä!
