Yksi kolmesta naisesta maailmassa joutuu elämänsä aikana pahoinpitelyn tai raiskauksen uhriksi. Se tarkoittaa yli miljardia naista suhteessa maailman väkilukuun. Tämä järkyttävä tosiasia sai ihmiset liikkeelle ystävänpäivänä 14.2.2013 ympäri maailmaa. Myös Helsingissä tanssittiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.
Pääkuva: Christina Timonen
Muut kuvat: Alejandro Lorenzo
One Billion Rising -tapahtuman taustalla on globaali aktivistiliike V-Day, joka lienee suurelle yleisölle tuttu ainakin Vaginamonologeja-esityksistään. Uusimmassa kampanjassaan V-Day taistelee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan tanssimalla. Tavoitteena on, että (ainakin!) miljardi naista sekä heidän läheisensä lähtisivät ulos, osallistuisivat Break the Chain -yhteistanssiin ja osoittaisivat siten vastustavansa väkivaltaa ja väkivallan kierrettä.
Suomessa One Billion Rising -tapahtumia järjestettiin Helsingin lisäksi Tammisaaressa, Turussa, Porissa ja Tampereella. Kolarissa tanssitaan muutama päivä myöhässä 17.2. Sylvi vieraili Helsingin Lasipalatsin aukiolle rantautuneessa One Billion Risingissa, jonka moottoreina toimivat opiskelijat Liisa Ketolainen ja Iia Palovaara.
”Halusimme nostaa naisiin kohdistuvan väkivallan näkyviin ja keskustelun aiheeksi”, Ketolainen valottaa projektiin mukaan lähtemisen syitä. Hän muistuttaa, että etenkin naisiin kohdistuva väkivalta hyväksytään yhä monin paikoin. Nyrkiniskut ja raiskaukset ovat arkipäivää lukemattomille naisille, mutta moni heistä nuolee haavansa yksin, sillä apua ei osata tai uskalleta hakea. Näistä asioista on puhuttava avoimesti ja oikeilla nimillä, Ketolainen korostaa. Väkivalta pitää tuomita yksiselitteisesti ja aina.
Lasipalatsin aukiolla tanssittiin hyytävässä loskasäässä, mutta sitäkin lämminhenkisemmissä tunnelmissa. Tanssin lisäksi tarjolla oli höyryävää juomaa – ja liuta kiinnostavia puhujia. Estradille talsivat muun muassa kansanedustaja Silvia Modig, Monika-Naisten puheenjohtaja Nasima Razmyar, tasa-arvoministeri Paavo Arhinmäki ja europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.
Lisää turvakotipaikkoja
Yksi keskeinen aihe, joka tuntui putkahtavan esiin melkeinpä jokaisen puhujan suusta, oli turvakotipaikkojen määrä ja niiden täydellinen riittämättömyys. Kansanedustaja Silvia Modigin mukaan turvakotiverkko on Suomessa aivan liian löyhä ja maantieteelliseltä jakaumaltaan äärimmäisen epäreilu. Pohjoisemmassa Suomessa lähin turvakoti saattaa olla 400 kilometrin päässä. Euroopan neuvoston suosituksen mukaan Suomessa pitäisi olla 530 turvakotipaikkaa, mutta tällä hetkellä paikkoja on vain 108.
Turvakotipaikkojen lisääminen on kirjattu hallitusohjelmaan, mutta lupauksesta on lipsuttu rumasti. Vuoden 2012 lopulla Espoon ja Porin turvakodit lakkautettiin kokonaan. Tämä kertoo Modigin mukaan karulla tavalla siitä, että päätöksentekijät eivät ymmärrä asian vakavuutta. Turvakodeille on oikeasti huutava tarve: toissavuonna 21 naista kuoli Suomessa nykyisen tai entisen kumppaninsa pahoinpitelemänä. Ensi- ja turvakotien liiton kehitysjohtaja Sari Laaksonen kertoi, että moni nainen tulee turvakotiin vasta siinä vaiheessa, kun väkivalta on jatkunut jo vuosikausia. Turvakoti voi olla se viimeinen oljenkorsi, jonka avulla väkivallan kierre onnistutaan katkaisemaan.
Tapahtumassa oli mahdollista allekirjoittaa adressi, jossa vaaditaan Suomen turvakotipaikkojen lisäämistä. Vetoomus löytyy myös netistä.
Globaali ongelma
Puheissa liikuttiin kansalliselta tasolta kohti globaalia näkökulmaa. Suomen UN Womenin hallituksen jäsen Hanna Kemppainen luetteli rankkoja lukuja maailman naisten tilanteesta: yli 60 miljoonaa tyttöä pakotetaan lapsiavioliittoon, 140 miljoonan naisen sukupuolielimet silvotaan, yli 600 miljoonaa naista asuu maissa, joissa perheväkivalta ei ole rikos. Naisia kuolee enemmän väkivaltaan kuin syöpään, malariaan tai liikenneonnettomuuksiin. Naisten oikeuksien asiantuntija Pia Puu Oksanen Amnestyn Suomen osastolta puolestaan kertoi, että maailmassa on tällä hetkellä kuusi valtiota, joissa vallitsee abortin totaalikielto. Abortti tuntuu olevan monessa maassa kuuma peruna juuri nyt. Oksasen mukaan pelkona on, että aborttioikeuksia tullaan kaventamaan yhä useammissa maissa.
”Kyllähän nainenkin lyö”
Aina kun puhutaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta, joku ehättää varmasti muistuttamaan, että kyllähän miehetkin joutuvat pahoinpidellyiksi ja kyllähän nainenkin lyö. Miksi siis turhaan puhua erikseen naisiin kohdistuvasta väkivallasta? Eikö riitä, että tuomitsemme kaiken väkivallan riippumatta siitä, kuka on uhri ja kuka tekijä? Väkivaltaobservatorion puheenjohtaja Katariina Heikkinen huomauttaa, että väkivalta on sukupuolittunut ilmiö ja sellaisena sitä on myös tarkasteltava. Mies tulee pahoinpidellyksi useimmiten julkisessa tilassa, mutta valtaosa naisten kokemasta väkivallasta tapahtuu kotona, neljän seinän sisällä. Pahoinpitelijänä on tyypillisesti naisen entinen tai nykyinen kumppani. Heikkisen mukaan yksityisessä tilassa tapahtuva väkivalta mielletään edelleen yksityiseksi asiaksi, johon ei tarvitse puuttua samalla tavalla kuin julkisessa tilassa tapahtuvaan hakkaamiseen.
Naisiin kohdistuvan väkivallan vähättely on yhteydessä sellaiseen asenneilmastoon, jossa yleensäkin vähätellään sukupuolten välistä epätasa-arvoa, Heikkinen totesi. Väkivalta ei lopu, jos sukupuolten väliseen epätasa-arvoon ei puututa. Myös tasa-arvoministeri Paavo Arhinmäki korosti, että naisiin kohdistuva väkivalta on rakenteellinen ongelma, joka kytkeytyy historiallisiin valtasuhteisiin. Hän muistutti, että liki kaikissa poliisin tietoon tulleissa raiskauksissa uhrina on ollut nainen. Myös seksuaalisen hyväksikäytön uhreista selvä enemmistö on tyttöjä.
Murretaan hiljaisuuden muuri!
Naisjärjestöt yhteistyössä – Nytkis ry:n pääsihteerin Johanna Pakkasen mukaan Suomessa on taipumusta vaieta vaikeista asioista, myös väkivallasta. Jopa mediassa pahoinpitelyistä ja murhista kerrotaan kiertoilmauksin. Maailma muuttuu kuitenkin puhumalla, ei vaikenemalla. Amnestyn Pia Puu Oksanen korosti, että naisiin kohdistuvasta väkivallasta on pidettävä kovaa meteliä – olkoonkin, että naisten oikeuksista puhuminen vaatii nykypäivänä melkoista siviilirohkeutta.
Myös muut puhujat vaativat hiljaisuuden muurin rikkomista. Ja juuri tätä One Billion Rising -tapahtuma teki. Toivottavasti ensi vuonna tanssitaan uudelleen naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Ja enemmän: toivottavasti jonain päivänä Break the Chain -tanssista tulee tarpeeton.
