Tällä palstalla esitellään raskasta rockia soittavia naisia.
Hevimetalli, tuo eskapismin, misogynian, ikuisten poikavuosien ja heteronormatiivisuuden viimeinen bastioni, jossa naisille on varattu paikka vain groupiena, laulunaiheena tai levyn kansikuvana.
Näin ainakin ne yleisimmät kliseet kuuluvat. Totuushan lienee kuitenkin jossain tuolla ulkona, stereotypioiden ulottumattomissa. Naiset ovat paaluttaneet asemansa metallin historiaan erittäin vahvasti, misogynia ja naisten alisteinen asema ovat metalliskenessä itse asiassa huomattavasti harvinaisempia kuin esimerkiksi suvaitsevaisuuttaan kailottavassa hiphop-kulttuurissa ja se heteronormatiivisuuskin taisi jäädä historiaan viimeistään Judas Priestin Rob Halfordin ja Gorgorothin Gaahlin astuessa ulos Marshallin kaapeista. Jo genren alkuaikoina, 80-luvun alun uuden, raskaamman heayyrockin esiinmarssin aikoihin naiset nappasivat Les Paulin käteensä ja antoivat figuratiivisesti palaa.
Ensimmäisenä julkisuudessa huomiota saaneena kokonaan naisista muodostuneena heavy-yhtyeenä voidaan pitää Etelä-Lontoon Wandsworthissa 70-luvun lopulla aloittanutta Girlschoolia, joka huolimatta maineestaan Motörheadin ”pikkusiskoina” saavutti jo hiukka laajempaakin menestystä punkin energiasta ja heavyn jykevyydestä lainanneella raskaalla rokillaan. Jo ensisingle, 1978 julkaistu ”Take It All Away” antoi viitteitä tulevasta, hienoisesta kömpelyydestään ja hatarasta soittotaidosta huolimatta.
Vieläkin aktiivinen Girschool onkin maailman pisimpään kasassa ollut kokonaan naisista muodostuva rockyhtye, jonka 30-vuotinen ura on sisältänyt huikeaa menestystä, tuhansittain livekeikkoja maailman jokaisessa kolkassa, useiden miehistövaihdosten (pun unintended) jäkeen paluun liki alkuperäiskokoonpanoon (kitaristi-laulaja Kelly Johnson menehtyi syöpään 2007), unohduksen aikoja sekä vankkumattoman aseman metallin historiassa. Yhtyeen kakkoslevyltä kotoisin oleva ”C’mon Let’s Go” kuuluukin rockhistorian ikiklassikoihin.
Yhtyeen raskas, alkoholinhuuruinen ja vahva identiteetti on pysynyt koko pitkän uran ajan, vaikka 80-luvun puolessavälissä useampikin manageri ja levy-yhtiö yritti suitsia orkesterista kylliksi salonkikelpoista ja tyttömäistä Yhdysvaltain markkinoita varten, jopa vaihtaen alkuperäiskitaristi-laulajan ”yleisöystävällisempiin” jäseniin ja tuottaja Nick Tauberin radioystävälliseksi siloittamalla soundilla mainstreamia hakien. Orkesteri ei kuitenkaan breikannut rapakon takana vankasta työmoraalista (joka toki on sekoittunut ankaraan rockelämäntapaan) huolimatta. Noiden vuosien jälkeen alkuperäiskokoonpanoonsa palannut yhtye onkin härkäpäisesti jaksanut viedä visiotaan poikaset jalkoihin polkevasta rockyhtyeestä eteenpäin, kehittäen itselleen maailmanlaajuisen maineen väsymättömänä keikkajyränä (tuoden tässäkin suhteessa mieleen alkuaikojen ”isoveljensä” Lemmy & co:n. http://www.youtube.com/watch?v=vAzxQEkBFfE&feature=related) ja yhtenä maailman katu-uskottavimmista yhtyeistä. Yhtye on uransa aikana tehnyt useammankin kerran paluun alkuun, ”back to square one”, kertaakaan lannistumatta. Keikkoja on soitettu suurten festivaalien päälavoilta pubien nurkkiin (kirjoittaja näki Girschoolin itse ensi kertaa vuonna 1987 Savonlinnan Seurahuoneen tanssiravintolassa, huikean parikymmenhenkisen yleisöjoukon edessä… ja orkesteri veti senkin keikan täysillä, laittaen paikalle eksyneet savolaisnuoret joraamaan pöydillä).Eikä loppua näy. Yhtye on luonut itselleen aseman rockmusiikin historiassa, ja toiminut innoittajana parillekin sukupolvelle tyttöjä, jotka mieluummin rokkaavat ns. kympillä kuin huokailevat kunkin ajanjakson kertakäyttöpopparin julisteen edessä. Jo 80-luvulla bändit kuten Rock Goddess ja Vixen jatkoivat Girlschoolin työtä isolla kädellä ja sydämellä soitetun rockin saralla, ja useampikin nykyrokkari (sukupuoleen katsomatta) mainitsee yhtyeen vaikuttajakseen.
Naisten soittaman heavyn, raskaan rokin ja metallin historia on paljon velkaa Girlschoolille, mutta ei missään nimessä rajoitu tähän. Genren historiaa ja suuntauksia tulemme jatkossakin pohtimaan tällä palstalla. Mutta annetaan kuitenkin ensin puheenvuoro heille, keille se oikeutetusti kuuluu. Jaa:
