Matti Kangaskoski: Sydänmarssi
Teos 2014
261 s.
Vähän Twin Peaksia, hippu Da Vinci -koodia, annos Bukowskia ja mitä hittoa?
Joskus romaanin juoni on tekstin kieltä ja rakennetta merkityksellisempi. Nappaamalla lukijan mukaansa kirja voi saada kieliopilliset virheensä anteeksi. Tässä luulossa olin kauan, kunnes luin runoilijana depytoineen Matti Kangaskosken (s. 1983) esikoisromaanin Sydänmarssi. Kangaskoski vähät välittää kieliopista ja rakenteesta; tekstistä on jäänyt puuttumaan pisteitä ja pilkkuja, mikä saa lukijan tarpomaan tuskaillen lukukokemuksen kanssa.
Yritysjohtajia konsultoivan Tuomo Manan taiteilijavaimo Helena löytyy kuolleena ateljeestaan. Aviomies ei usko tapaturmaan tai itsemurhaan, vaan epäilee murhaa ja lähtee jahtaamaan tappajaa pitkin Euroopan kulttuurikaupunkeja. Päähenkilö seikkailee niin Avignonissa, Firenzessä, Roomassa kuin Pariisissakin. Rakenteellisesti romaani etenee kertojaäänen Tuomon sanelemia nauhoituksia, joiden sisältöä purkaa ja kommentoi komisario Malinen.
Keskeisen roolin saa myös Tuomon vuosia sitten kadonnut sisar Laura. Kirjailija viittaa useampaan tunnettuun Lauraan, muun muassa David Lynchin Twin Peaksin Laura Palmeriin. Sydänmarssi muistuttaakin osittain kyseistä tv-sarjaa, sen verran hämärillä juonikuvioilla ja henkilöillä tarinaa kuljetetaan.
Tuomo Manan säntäileminen Petrarcan sonetin arvoituksen perässä pitkin kaupunkeja tuo mieleen Dan Brownin menestysjännärin Da Vinci -koodin. En tosin päässyt aivan kärryille, ivaileeko Kangaskoski näille nykyajan seikkailujännäreille, sen verran epäuskottavalta tarina tuntuu.
Nykyrunouden tuntijana Kangaskoski osaa luoda kulttuurisia viittauksia niin kuin hyvän postmodernin teoksen kuuluukin. Se onkin sitten eria asia, kuinka Sydänmarssia lukee: ymmärtääkö kirjalliset viittaukset, lukeeko kirjaa jännitystarinana – vai eikö vain yksinkertaisesti ymmärrä yhtään mitään.
Kangaskoski sekoittaa sujuvasti korkeakulttuuria ja äijämäistä alatyyliä, joka tuo mieleen bukowskimaisen renttuilun: vapauden jano ja päätön ajalehtiminen, taidefilosofian pohdinta, ryyppääminen, naiminen, hiki sekä parransänki.
Kirjan kertojan Manan maanisuutta korostavat komisario Malisen lakoniset litterointihuomiot. Teksti on uskomattomien juonenkäänteiden ja epäuskottavan päähenkilön myötä teennäinen. Yritin antaa kirjalle mahdollisuuden useampaan otteeseen, yritin päästä kärryille, mutta epäonnistuin. Päällimmäisenä Sydänmarssista jäi pettynyt olo. Kirjailijalla on hallussaan uusi tapa kirjoittaa, ja teksti kyllä jää mieleen, mutta vähempikin tekotaiteellisuus olisi riittänyt.