Voladoras-yhtye Tukholmasta julkaisi ensimmäisen levynsä toukokuussa 13 vuoden yhdessäolon jälkeen. Sylvin Ruotsin-kirjeenvaihtaja Nina Simonen jutteli Anette Ericsonin, bändin laulajan ja kitaristin kanssa. Lasit täynnä punaviiniä Keski-Ruotsin metsikössä ja viinidrinkkiä Tukholman Söderillä Ohlssons-valkosipuliravintolassa kohtaavat toisensa puhelimen välityksellä. Naurua ei puutu. Nina ja Anette, skåååål!
Kun laitoin vinyylilevynne (julkaistu vain vinyylinä) ensimmäisen kerran soimaan, olin keittiössä tekemässä ruokaa. Ruoanlaitto jäi pitkäksi hetkeksi tauolle, kun menin sekaisin musiikista ja aloin tanssia villisti! Mieletöntä ja villiä meininkiä, aivan fantastista. Teillä on ollut 13 vuotta aikaa yhdessä luoda sisältö ensimmäiselle levyllenne.
(Anette nauraa!) Kyllä, sata vuotta on mennyt! Aika on kulunut ja kokoonpanomme on välillä muuttunut, vaikka suurin osa porukastamme on ollut messissä koko ajan. Olemme kuluttaneet loppuun neljä rumpalia.
Oi, onko bändinne kovin ja vaativin rooli rumpalilla?
Taitaa olla! (taas naurua)
Mitkä siis ovat tiukat vaatimuksenne rumpalille?
En taida olla mitään erikoista, kaikki ovat olleet ainutlaatuisia omalla tavallaan. Ja nyt ensimmäinen levyarvostelu USA:sta totesi, että Voladoras rakentuu burleskipimuista ja rumpalimme Jonas oli sairaan tyytyväinen kommenttiin!
Biisinne I don’t want to be nice kuulostaa niin ainutlaatuiselta ja upealta naisten suusta, ei mitään tyypillistä kulta kaipaan ja rakastan sinua…
Kaikki luulevat, että biisi on meidän ja ihailevat sen ainutlaatuisuutta, otamme sen vastaan suurena kohteliaisuutena. Se on kuitenkin cover-biisi John Cooper Clarkelta ja juuri sanoitus inspiroi meitä. Cover-hengessä pidimme myös levynjulkaisuillan, itse asiassa muut bändit soittivat meidän biisejä, niin saatiin juhlittua itse kunnolla!
Takaisin levyynne, jonka nimi on True Love Stories. Onko se siis todella täynnä kertomuksia yhtyeenne jäsenten rakkaustarinoista, vai kuinka?
Jaa ehkä enemmänkin siitä kuinka yhtyeemme on meidän elämiemme rakkaustarina. Ja hmmm.. en ihan muista edes, mitä kaikkia biisejä levyllämme on ja mistä ne kertovat!
Itse asiassa monet levylle valitsemamme biisit ovat ystäviemme tekemiä tai olemme yhdessä ystäviemme kanssa tehneet ne. Lyhyesti sanottuna levy on kuin Best of.. elämästämme yhdessä. Treenikämppämme on kuin iso perhe, aikuisten kokoontumispaikka, missä soitamme ystäviemme kanssa. Tyyliin lauantai-illat, jolloin syödään, juodaan ja soitetaan yhdessä ja tehdään biisejä yhdessä. Siksi halusimme levylle juuri ne biisit, jotka olemme tehneet yhdessä.
Bändejä kutsutaankin usein perheeksi, millaisena perheenä koet bändinne, kun nyt kerroit ”treenikämppäkollektiivistanne”?
Jaa, voisin sanoa meitä välillä epätoimivaksi perheeksi, mutta jos oikein mietin, niin kyllä me olemme hyvin toimiva perhe, paljon riitaa ja rakkautta!
Miten sinä itse Anette, miten sinusta kasvoi Voladoras-nainen, ei vaan Voladoras-kissa?
En ole koskaan aiemmin ollut mukana bänditouhuissa, mutta kaikki alkoi, kun juuri kun olin mennyt naimisiin (noin sata vuotta sitten) ja aamunkoitteessa kaasoni ja Eva kävelivät vastaan ja kertoivat perustaneensa bändin, jossa minäkin olen mukana. En ollut koskaan soittanut tai laulanut. Muutaman viikon kuluttua saapuu Eva kotiini ja sanoo ”Suu kiinni, tämä on E.” Se oli eka sointuni kitaralla ja näin perustimme bändin.
Mistä tuli musiikkityylinne inspiraatio? En voi välttää sanaa ”garage…”
Eva oli soittanut aiemmin garage-bändissä ja meidän eka biisi oli heiltä, siitä se vaan lähti. Kaikki bändin jäsenet puuhailevat muitakin juttuja ja soittelevat jopa toisissa bändeissä, mutta Voladoras on keskiö kaikelle, voisin sanoa.
Mikä pitää teidät kasassa?
Rakkaus musiikkiin ja rakkaus toisiimme! Sitä tapahtuu asioita ja aina joku tuo jotain uutta musiikkimme. Olemme kaikki taitavia siinä. Minä olen esimerkiksi kuunnellut vain ja ainoastaan Michel Polnareffia viimeiset kaksi vuotta. Tästä kaikesta sekoittuu Voladoras-pata, ja oli mitä oli, se on Voladoras!
Onko teillä jokin yhteinen ajatusmaailma bändissä?
Kyllä. Ei ajatella (naurua), ainoastaan tuntea. Ja toimia. Meillä toimii parhaiten se, että me luotamme tunteisiin ja annamme palaa. Soitetaan ja koetaan wau, tai sitten ei…
Mistä muuten alun perin tuli nimi Voladoras?
Yleensä sitä miettii, että nimen kanssa eletään monta vuotta, mutta sitä me emme ottaneet huomioon. Nimi tuli esille ensimmäistä kertaa, kun olin ex-mieheni kanssa USA:ssa, söimme kalaravintolassa ja ruokalistassa oli jokin kala, jossa oli sana voladoras. Espanjan kielellä sana tarkoittaa lentäviä, feminiinimuodossa. No tietty mimmibändin nimi on Voladoras, ja se tuoksuu kalalta!
Tuollaisen vitsin voisi unohtaa puolessa minuutissa, mutta tässä sitä istutaan..
Voiko vinyyliänne ostaa Suomessa?
Valitettavasti ei. Sain Facebookin kautta juuri kyselyn samasta asiasta. Seuraavana päivänä sain taas viestin, jossa sama henkilö kysyi, että mistä Tukholmassa voi levyn löytää, sillä hän oli juuri hyppäämässä laivaan! Nyt valitettavasti on tilanne se, että 500 kpl painos on loppuunmyyty. 400 kpl meni ensimmäisen viikon aikana. Mutta netistä löytyy, Spotifysta ja ITunesista.
Millainen on suhteesi Helsinkiin?
Lyhyesti voisin todeta, että ensin on mieheni, sitten on kissani, sitten on Voladoras ja sitten tulee Helsinki!
Nyt sinun täytyy selvittää rakkautesi Helsinkiin, koska jaan sen kanssasi!
No mutta ei sitä voi selvittää. Ensimmäinen kaupunki, johon minulla oli vahva tunne, oli New Orleans. On vaikea selittää tunnetta Helsinkiin, mutta yksi syy voisi olla, että sieltä tuli maailman paras yhtye Thee Ultra Bimboos. Ilman heitä ei olisi koskaan syntynyt Voladorasia. Hyvin vahva tunne oli, että mistä nämä ihmiset tulevat, sinne minäkin suuntaan!
Mutta onko koskaan tullut halua muuttaa Tukholmasta Helsinkiin..?
Kyllä! On ystäviä, jotka ovat onnistuneet muuttamaan sinne, mutta meikäläinen ei ole vielä. Ehkä jonain kauniina päivänä, sitä ei koskaan tiedä! Tietysti tänä kesänä tulemme taas lomalle Helsinkiin, kuten on ollut tapana, olisiko vuodesta ´97 vai ´98? Silloin näin Thee Ultra Bimboos ensimmäistä kertaa.
Oioi.. minäkin muistan tuon ajan, tuntui että se muutti elämäni. Kuinka ihmisistä tuli kuin iso perhe, joka istui baarissa, kävi keikoille ja soitteli bändeissä…
Ja sinä, joka istut tänä päivänä Ruotsissa maaseudulla, voisit muuten muuttaa Suomeen takaisin ja tulla maalaiseksi siellä, toivon sitä todella!
No, meikäläinen on asettanut aivonsa ja mielensä siihen, että täällä asun lopun elämäni. Mutta kiinnostavaa on se, kuinka olen etsinyt paljon identiteettiäni ja silti usein toimeni ovat hyvin suomalaisia, mikä eroaa ruotsalaisuudesta. Käyn Suomessa, olen ihan pihalla kun palaan, eikä ruotsin kielikään suju hetkeen.
Onko sinulla kokemuksia kulttuurieroista Suomen ja Ruotsin välillä?
No, minä olen Suomi-wannabe ja Monalla bändissä on itse asiassa suomalaiset juuret ja hän osaa suomea! Me muut olemme ihan mustasukkaisia ja digataan hänestä hulluna… Juu jonkinlaista maagista vetovoimaa… New Orleans- Helsinki. Amerikkalainen artisti Eilen Jewell kertoi, kuinka hän koki Ruotsin Norrlannin kuin USA:n New Mexicon, mutta päinvastoin! Niin koen minäkin, New Orleans-Helsinki, vaikkakin päinvastoin! Näin minä laivassa matkalla Helsinkiin kiemurtelen tunteitteni kanssa.
Jännittävää ajatusmaailmaa sinulla on. Oletteko suunnitelleet saapua Suomeen tai Helsinkiin keikalle Voladorasin kanssa lähiaikoina?
Tullaan jos joku kutsuu!
Englannissa olimme 8-10 vuotta sitten melkein koko ajan keikalla ja hauskaa on se, että tänä päivänä meitä kutsutaan keikalle jatkuvasti…häihin Englantiin! Tyypillistä meille, me emme ole mitään uraihmisiä, mutta hienoa, että olemme saaneet paljon uusia ystäviä!
Näin lopuksi jotain todella klassista: terveisesi Sylvin lukijoille?
Perustakaa parempi bändi kuin Voladoras! Hääjuhlat ovat ihan parhaita, kello neljä aamulla sitä saa parhaat ideat. Ja juuri ne ideat sitä pitäisi toteuttaa, ei ne tylsät läpimietityt!
(Nyt on ulkotarjoilu päättynyt Olssonilla, Anette kipuaa sisätiloihin ja piilottaa itsensä jonnekin nurkkaan, jossa on ihan hiljaista..)
Nyt on minun aika mennä kastelemaan vihannesmaa, ennen kuin tulee aivan pimeää.
Minun on aika kantaa kotiin ostoskassit, joissa on parvekelaatikoita, kissanruokaa ja kaksi pulloa punaviiniä.
Punaviiniä pitää olla aina, kippis ja skål kaikille!
Voladoras:
Anette Ericson: laulu, kitara
Eva Österlund: kitara, laulu
Jonas Lundberg: rummut, percussion, taustalaulu
Mona Donnerman: basso, taustalaulu
Ja voi tätä nykymaailman onnea! Nyt voit myös ihan itse KUUNNELLA Voladorasin albumin, tästä näin: