Tampereen lyhytelokuvajuhlilla päästään myös pitkälle. Doc: Aasia -sarjan dokumenttielokuvissa naisohjaajat kertovat naisten elämästä muun muassa Intiassa, Filippiineillä ja Kiinassa.
Hyvä niin, sillä muuten näidenkin naisten tarinat olisivat jääneet kertomatta. Onneksi dokumentin saralla naisohjaajien edustus on moninkertainen verrattuna miesten hallitsemaan fiktioon.
Ohjaajan sukupuoli nimittäin näkyy aihevalinnoissa, ja tästä löytyy tutkimustietoakin. Etelä-Kalifornian yliopiston mukaan viime vuosina miesohjaajien elokuvissa 29 prosenttia henkilöistä oli naisia kun taas naisten ohjaamissa elokuvissa heitä oli 48 prosenttia.
Toinen fakta on, että köyhän naisen elämä on rankkaa maasta riippumatta. Silti ei vaivuta epätoivoon tai sorruta sosiaalipornoon.
Päinvastoin, joukot kootaan ja käteen napataan bambukeppi, jonka avulla naisia sortaville miehille näytetään kaapin paikka.
Intialaisohjaaja Nishtha Jainin Gulabi Gang esittelee vaaleanpunaisiin sareihin pukeutuneen naisjengin. Tuhannet naiset ovat yhdistäneet voimansa Pohjois Intiassa, jossa vallitsee tiukka kastijako ja väkivallan kierre. Kastittomien dalitien elämää tuhoavat muun muassa pakkoavioliitot ja rankaisematta jäävät murhat.
Niinpä, maailman suurin elokuvatuottaja Intia syöttää maailmalle paljon muutakin kuin Bollywoodia.
Nainen, köyhyys ja nälkä
Kiinalainen koreografi-tanssija Wen Hui murtaa tabuja ja puhuu kansallisista traumoista, joista ei Kiinassa kannattaisi avata suutaan. Aiheisiin lukeutuvat 1950-1960-lukujen suuri nälänhätä, kulttuurivallankumous, seksi ja raskaus. Ei ihme, että Kiinassa työt on enemmän tai vähemmän vaiettu kuoliaaksi.
Wen Huin esikoisdokumentti Listening to Third Grandmother’s Stories avaa vuoristokylässä asuvan 83-vuotiaan isotädin Su Mei Lingin suun. Hurmaava, epäonnekseen rikkaaseen perheeseen syntynyt vanhus kertoo, miltä tuntuu kieltää menneisyytensä ja julistaa yhä uudelleen edustavansa kaikkea pahaa.
Herkässä sukupolvien välisessä kohtaamisessa naiset palaavat rankkoihin kokemuksiin performanssin keinoin.
***
Kuinka samanlaista elämämme onkaan ulkoisista puitteista huolimatta, Tondo, beloved – To what are the poor born? puolestaan muistuttaa
Filippiiniläisohjaaja Jewel Maranan kertoo blogissaan tykkäävänsä katsella pilviä ja hortoilla väkijoukossa – sen huomaa. Dokumentin intiimi, viipyilevä ote saa katsojan pohtimaan vakavia teemoja terveydenhuollosta kansainvälisen politiikan koukeroihin – sanomatta niistä yhtään mitään.
Virgien perheen elämä senkun soljuu eteenpäin yhdessä Filippiinien köyhimmistä ja ankeimmista slummeista, Manilan sataman Tondossa. Virgie kalastaa sinttejä ”pahasta, maidonvärisestä” merestä, kokkaa ja syö ne perheensä kanssa hökkelin lattialla. Sitten sama toistuu. Välillä Virgie synnyttää lapsen samaisella lattialla.
Lapsista on hauskaa teipata seiniin Vietnamin sodasta kertovien amerikkalaiselokuvien julisteita, jotka ironisesti muistuttavat maan siirtomaahistoriasta. Köyhyys voi olla tavallisen turruttavaa epätoivoa suuren draaman sijaan.
Tampere Fim Festival 6.-10.3.2013