Stumm
Synasedät uudistuvat laihoin tuloksin.
Vince Clarken ja Martin Goren historiallinen yhteistyöalbumi Ssss alkaa lupaavasti: levyn aloitusraita Lowly käynnistyy lämpöisellä analogipörinällä – tiessään ovat jumalaapelkäävän wannaberokkitähden ja paatokselle kuorrutettua pilipalisynapoppia suoltavan entisen poppineron elkeet. Pojat ovat hautautuneet studioon ja leikkineet syntikoilla! Tätähän me olemme odottaneet kaikki nämä vuodet kunnellessamme kaihoisina Speak & Spelliä.
Kakkosraita Zaat paljastaa miksi levyä on markkinoitu teknoprojektina: 90-kultaisten vuosien sijasta vanhat herrat ovat päättäneet nyökätä kohti Keski-Eurooppaa ja Berliinistä kotimaammekin kamaralle kantautunutta minimaalisempaa teknomusiikkia. Levyn keskivaiheen raitojen pulputus, naksunta ja suhina kuulostavat juuri siltä miltä tuntuu reivata kesällä silmät suljettuina kattilahallin hämyssä kympin kaljatölkkiä kädessä tiukasti puristaen. Eli ei juuri miltään.
Keskittymällä kaikista kappaleista voi bongata mielenkiintoisia ideoita, joita Clarke ja Gore ovat ripotelleet vähän turhankin reippaasti pitkin levyä, mutta kikkailut eivät jalostu missään vaiheessa unohtumattomiksi anthemeiksi, joita tekisi mieli soittaa uudestaan ja uudestaan. Parhaimmillaan levyä kuunnellessa tekee mieli vähän nyökytellä vaikka Windup Robotin tai Skip This Trackin tahtiin. Vähemmän olisi siis ollut enemmän, vaikka ymmärtäähän senkin että nappuloita on kiva väänneellä oikein olan takaa pitkästä aikaa.
Levyn päättää myöskin melko mitäänsanomaton Flux, jonka melodia saattaa saada kuulijan yllättäen pohtimaan kärpästen kuolevaisuutta. Omista ennakkoluuloista on vaikea päästää irti, joten legendaarisille synasedille kaksi ja puoli tähteä keskinkertaiseksi jäävästä yrityksestä uudistua ja puolikas päälle, koska Lowly on oikeasti hyvä biisi.