Tekijä: Renee Franklin

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Kesällä en ole ehtinyt juuri syödä ulkona, eikä ole tarvinnutkaan, koska puutarhasta on tullut ruokaa riittämiin. Onneksi työreissujakaan ei juuri ole ollut. Yhden Helsingin matkan teimme vaimon kanssa, mutta silloin pidin lomaa myös Hyvästä kurkusta ja kiersimme jo hyväksi todettuja paikkoja. Opetustöiden ja messureissujen alkaminen kuitenkin tarkoittaa, että on taas ihan pakko syödä ulkona. Peijakas.

Minun on pitkään pitänyt käydä kokeilemassa Chico’s -ketjuravintolan vegaanisia purilaisia, koska useampikin tuttu oli intoillut niistä verkkokeskusteluissa. Valokuvat näyttivät erittäin houkuttelevilta. Toisaalta olin kuullut myös väheksyviä kommentteja ketjumaisuudesta ja pihvien laadusta, mutta kasvispurilaiset ovatkin monille liki yhtä pyhä aihe kuin falafelit.

Manuhan arvioi Itäkeskuksen Chico’s -ravintolan jo vuonna 2011, mutta silloin annosten vegaanisuuden varmistamiseksi piti nähdä vaivaa. Nyt asiointi on vaivatonta, sillä Chico’s lanseerasi taannoin näyttävästi uuden vegaaniruokalinjansa. Listalla on valmiita vegaanisia annoksia, ja liki kaikki burgerit on muunnettavissa vegaanisiksi versioiksi. Vaikka ravintoloita on Helsingissä useita, en vain ollut osunut kohdalle. Nyt ystävän tapaaminen tarjosi hyvän tekosyyn.

Olin luennoinut pitkän päivän Kuvataideakatemiassa ja olin uupunut ja nälkäinen – vaikka olin kyllä saanut ”kouluruoaksi” yllättävän hyvän vegaanisen papukiusauksen oppilaitoksen ruokalassa. Vanhalla kunnon yrttimausteseoksella maustettu ruoka tarjosi nostalgisen kokemuksen.

Vaikka oman purilaisen olisi voinut muokata vapaasti, tilasin listalta valmiin annoksen eli guacamolepurilaisen, jossa on soijapihvi, guacamolea granaattiomenan siemenillä, vegaanista cheddaria, marinoitua ja paistettua portobellosientä sekä erilaisia tilpehöörejä. Lisukkeina oli kaalipikkelssiä ja bataattiranskalaisia. Vegaanisia lisukevaihtoehtoja on muuten listalla useita: cajunmaustettuja lohkoperunoita, savulohkoperunoita, perusranskalaisia, vihersalaattia, paahdettuja kasviksia, maissintähkiä, ”nyhtöportobelloa” sekä paahdettua kurpitsaa. Tämä monipuolistaa annosvalikoimaa entisestään. Samoin erilaisia vegaanisia kastikkeita on jopa viisi! Kuten sanottua, pysyin kuitenkin listavaihtoehdossa.

En ollut odottanut mitään ihmeellistä, ja olin todella iloisesti yllättynyt. Annos oli kaunis, ja ensimmäisessä haukkauksessa yhdistyi portobellosienen savuisuus, rapea sämpylä, laadukas salaatti ja granaattiomenan siementen poksahtelu. Itse soijapihvi ei mikään ihmeellinen ole, mutta minä olen aina tykännyt tällaisista perussoijarouhepihveistä burgereissa. Tampereella Rongankadun Gopalissa tulee syötyä niin usein herkullinen seitanpurilainen, Sohossa falafelpurilainen tai Kustaa III:ssa tofupurilainen, että tämä oli mukavaa vaihtelua. Bataattiranskalaiset olivat myös erinomaisia: ne oli paistettu tarpeeksi kuumassa öljyssä niin, että ne eivät olleet imeneet öljyä vaan olivat juuri sopivan rapeita pinnalta. Lopussa sämpylä tahtoi hieman vettyä varmaankin portobellosienestä tulevan paistonesteen takia, mutta se ei ollut iso miinus.

Annos ei ollut suuren suuri, mutta kyllä se nälän vei. Hinta (16€) on kyllä aika suolainen – esimerkiksi Tampereen Kustaa III:n runsaampi ja ehkä vielä parempi purilainen on halvempi, Gopalin tai Helsingin Just Vegen hinnoista puhumattakaan. Lounaalla annoksen ilmeisesti saa edullisemmin. Toisaalta tämä oli mauiltaan monipuolisempi kuin muut Helsingissä kokeilemani vegaanipurilaiset. Kyllä minä tämän usein söisin, jos olisi mahdollisuus – etenkin kun annoksia on mahdollista muokata niin monella tavalla.

Mutta listalla oli myös valmiiksi vegaanisia jälkiruokia! Oli aivan pakko tilata ”Caramel Nut Cake”, jossa on kinuskinen pähkinäleivos, mansikkakastiketta, vegaanista kermavaahtoa ja appelsiini-suklaajäätelöä. Tämä oli vielä suurempi yllätys kuin purilainen, kerrassaan herkullista. Kerrankin sai vegaanisen jälkiruuan, joka ei ollut yltiömakea ja rasvainen. Ystäväni kokeili mustikkapannukakkuja, jotka olivat myös vallan hyviä, mutta kyllä minä tämän kakun syön uudestaan, jos pääsen palaamaan.

Ainoa isompi miinus tässä vierailussa oli pitkä odotusaika joka välissä. Onneksi ei ollut kiire ja ehdin jutustella kunnolla rakkaiden ystävien kanssa.

Chico’s Arabia
Hämeentie 109–111

ma–la 9–22
su 12–21

Kotisivut

Facebookissa

Chico´s, hampurilainen, Helsinki, Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Helsinki

Girls Lost
(Pojkarna, Ruotsi 2016)
O: Alexandra-Therese Keining
N: Tuva Jagell, Emrik Öhlander, Louise Nyvall, Wilma Holmén

  

”Näytä tissit, huora!” huutaa pahin tyttöjä piinaavista yläasteen öykkäreistä. Jesterin (Filip Vester) johtama poikajengi hyökkää 14-vuotiaan Bellan (Wilma Holmén) kimppuun. Tyttö ahdistetaan seinää vasten, ja hänen paitansa revitään. Pojat pakenevat vasta kun tytön kaksi parasta ystävää tulee paikalle. Tällaista on Bellan, Momon (Louise Nyvall) ja Kimin (Tuva Jagell) elämä yläasteella. ”Kukaan ei kutsu poikia huoriksi, pojat jätetään rauhaan”, tytöt miettivät. Mitä jos he voisivat muuttua pojiksi?

Alexandra-Therese Keiningin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa elokuvassa Girls Lost tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Bellan kasvihuoneeseensa tilaamien siementen joukosta löytyy yksi outo siemen. Siitä kasvaa jännittävä kasvi, jonka vaniljanmakuista mettä tytöt päättävät hetken mielijohteesta maistaa. Taikakasvin mesi muuttaa tytöt väliaikaisesti pojiksi. Ja totta, poikina heitä ei kiusata, vaan he pääsevät mukaan poikajengin salaisiin bileisiin.

Kimille poikana oleminen on jotain enemmän kuin Bellalle ja Momolle. Kim pääsee poikana (Emrik Öhlander) vihdoin tutustumaan Tonyyn (Mandus Berg), jota hän on tytön ruumiissaan jo pitkään kaukaa ihaillut. Tony on aivan muuta kuin Kim odotti, mutta se ei hälvennä Kimin kokemaa vetovoimaa hukassa olevaa poikaa kohtaan.

Elokuvan teemoiksi nousevat oman sukupuoli-identiteetin etsiminen sekä nuoruuden hämmennys seksuaalisen monimuotoisuuden edessä. Mitä jos ei pystykään asettumaan kahlitseviin sukupuolirooleihin, vaan huomaa olevansa jotain siltä väliltä? Tai mitä sitten, jos ei ole sinut oman kehonsa kanssa? Entä jos oma seksuaalisuus ei ole valtanormien mukaista?

Alexandra-Therese Keiningin aikaisempi ohjaus Kiss me käsitteli sekin seksuaalisuuden liukuvia rajoja. Toisin kuin Kiss me, Girls Lost kuljettaa maagisen rajamaille.

Girls Lost on tummia sävyjä sekä visuaalisuuden ja äänimaailman juhlaa. Taianomainen musiikki ja visuaaliset efektit rytmittävät ja vahvistavat kerrontaa. Elokuvan äänisuunnittelusta vastaa Pietari Koskinen ja musiikista Sophia Ersson.

Välillä, varsinkin elokuvan alkupuolella, jotkin visuaaliset elementit ovat turhankin alleviivaavia, kuten perhoset metamorfoosin symbolina. Lopulta ne kuitenkin asettuvat osaksi elokuvan visuaalista kerrontaa, vahvistavat sen kauniita ja voimakkaita kuvia. Elokuvan tarina perustuu Jessica Schiefauerin nuortenkirjaan Pojkarna.
Susanna Karhapää

Ma 19.9. klo 21.15 Kinopalatsi 10
Ti 20.9. klo 18.45 Kinopalatsi 9

Zoology
(Zoologiya, Venäjä 2016)
O: Ivan I. Tverdovski
N: Natalia Pavlenkova, Dmitri Groshev, Maria Tokareva

  

Naapurustossa asuu nainen, joka on paholaisen riivaama, jolla on kolme häntää ja joka voi viedä sielusi. Näin keski-ikäisestä Natashasta (Natalia Pavlenkova) puhutaan. Joku on vuotanut hänen salaisuutensa, ja pieni eriskummallisuus on saanut vainoharhaiset mittasuhteet.

Natasha ei ole paholaisen riivaama, hänellä vain sattuu olemaan lihaisa häntä. Lääkärit ovat ymmällään ja määräävät loputtomasti röntgenkokeita.

Häntä ei kuitenkaan ole kantajalleen ongelma. Päinvastoin. Hameen alle kätkeytyvä jatke tuntuu erottavan aiemmin harmaan Natashan joukosta, mitä nainen alkaa itsekin arvostaa. Hän hakeutuu jopa flirttiin röntgenhoitajan kanssa. Sitä paitsi jäntevä häntä on itsessään fyysisen ilon lähde.

Nykyisiä venäläiselokuvia tulkitsee mielellään maan nykytilanne mielessään. Papisto, virkamieskoneisto ja rivikansalaisten takertuminen uskontoon näytetäänkin naurettavuuden valossa. Mitä erilaisuuden kohtaamiseen tulee, draama on kuitenkin universaali. Jos häntä tuntuu Kafkalta pöllityltä, fantastiselta juonenkäänteeltä, sen tilalle voi kuvitella tumman ihonvärin tai ruumiinvamman. Äkkiä tarina kertookin meistä ja meidän yhteiskunnastamme.

Ivan I. Tverdovskin draaman päähahmo työskentelee eläintarhassa. Tässä piilee ironinen piikki ihmisten ylemmyydentunteesta myös lajitasolla. Yhtäkkiä Natasha on itse otus, jonka toiset haluaisivat mieluiten nähdä häkkiin suljettuna.
Kaisu Tervonen

Pe 16.9. klo 14.00 Kinopalatsi 8
Ti 20.9. klo 18.30 Korjaamo Kulmasali
Ke 21.9. klo 21.00 Kinopalatsi 8

The Here After
(Efterskalv, Ruotsi-Puola-Ranska 2015)
O: Magnus von Horn
N: Ulrik Munther, Mats Blomgren, Sven Ahlström, Ellen Mattson

  

Teini-ikäinen John (ruotsalainen pop-tähti Ulrik Munther) syyllistyi väkivaltarikokseen jo varhaisella iällä ja palaa nyt takaisin kotiinsa kärsittyään tuomionsa. Mutta perheen ja koulutovereiden tuomiot ovat vielä vastaanottamatta.

Johnin kontrollifriikillä yksinhuoltajaisällä ei riitä kapasiteettia lapsensa väkivaltaisen käyttäytymisen aiheuttamien tunteiden käsittelyyn, ja hänen totaalinen kyvyttömyytensä keskusteluun on piinaavaa katsottavaa.

Kun John palaa kotiinsa, ei isä kysy lainkaan, millaista laitoksessa oli. Elämässä eteenpäin jatkaminen tuntuu mahdottomuudelta, kun entiset ystävät eivätkä opettajatkaan tahdo päästää irti Johnin syyllisen stigmasta.

Magnus Von Hornin verkkainen ja kylmäävä esikoisohjaus sijoittuu pieneen ruotsalaiseen maalaiskylään. Von Horn jakaa katsojalle elokuvan edetessä pieniä tiedon rippeitä Johnin rikoksen taustoista. Ne pitävät yllä vähäeleisen tarinan jännitettä.

Pawel Pawlikowskin Idasta Oscar-ehdokkuuden saanut kuvaaja Lukasz Zal korostaa Von Hornin lohdutonta ja karua maailmankuvaa minimalistisen kylmillä ja kauniilla kuvilla.
Tuuli Sirkeinen

Ti 20.9. klo 20.00 Kino Tapiola
Ke 21.9. klo 18.30 Kinopalatsi 8
To 22.9. klo 16.15 Kinopalatsi 9

Tyttö nimeltä Varpu
(Suomi 2016)
O: Selma Vilhunen
N: Linnea Skog, Paula Vesala, Lauri Maijala

  

11-vuotias Varpu (Linnea Skog) ei löydä paikkaansa trendikkäiden tallityttöjen joukosta, mutta ei myöskään itähelsinkiläisten koulukaverien jengistä. Molempiin hän koittaa sopeutua, mutta törmää toistuvasti ulkopuolisuuden kokemukseen. Varpun matkalla aikuisuuteen sekään ei varsinaisesti auta, että hänen yksinhuoltajaäitinsä Siru (Paula Vesala) ripustautuu tyttäreensä. Äiti on suhteessa Varpuun enemmän tarvitseva kuin huolehtiva osapuoli. Siru kaipaa tyttärensä tukea deitti-ilmoituksen laatimisessa tai reputettuaan toistuvasti inssissä.

Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu on koskettava aikuisuuden kynnykselle sijoittuva draama. Vilhunen kuvaa taitavasti hukassa olevan yksinhuoltajan arkikamppailua rahahuolineen. Äidistään vastuuta kantava Varpu yrittää olla kiltti ja aiheuttaa mahdollisimman vähän vaivaa. Lopulta Varpu päättää kuitenkin rikkoa totutun kaavan ja etsiä vastaukset isästään. Kaavan rikkominen avaa äidinkin silmät.

Vilhusen käsikirjoituksen huumori ilahduttaa. Tarinaa kuljetetaan luontevasti ja taidolla eteenpäin. Ohjaaja annostelee vähäeleisiä vihjeitä, joiden merkitys paljastuu vähitellen kerronnan edetessä.

Linnea Skog tekee hienon roolityön Varpuna. Myös Linnean isää Ilmaria esittävä Lauri Maijala ottaa roolinsa omakseen.

Paula Vesalan monilahjakkuutta on hyödynnetty elokuvassa. Yhdessä PMMP:n taustavoimissakin vaikuttaneen Jori Sjöroosin kanssa hän on tehnyt musiikin, joka soljahtaa luontevasti elokuvan maailmaan.

Selma Vilhunen on tunnettu erityisesti hänelle Oscar-ehdokkuuden tuoneesta lyhytelokuvastaan Pitääkö mun kaikki hoitaa? Tyttö nimeltä Varpu on Vilhusen ensimmäinen kokopitkä elokuvaohjaus, ja se nostaa Vilhusen suomalaisen fiktioelokuvan kärkinimiin. Parasta elokuvassa on sen käsikirjoitus ja Linnea Skog pääroolissa.
Susanna Karhapää

To 15.9. klo 20.45 Savoy-teatteri

Sparrows
(Þrestir, Islanti-Kroatia-Tanska 2015)
O: Rúnar Rúnarsson
N: Atli Oskar Fjalarsson

  

Ari asuu maailman kauneimmassa paikassa, joka on samalla umpiruma. Teini-ikäinen on joutunut muuttamaan Reykjavikista takaisin lapsuudenmaisemiin Länsivuonolle alkoholisoituvan isänsä luo. Ympärillä kohoavat sumujen verhoamat vuoret, joita reunustaa meri sieltä kurkkivine norppineen. Näkymä on kuin luonnon temppelistä, mutta kyläläisiä kiehtovat enemmän maalliset synnit.

Suuri osa paikallisista on alkoholissa ja huumeissa marinoituja kalatehtaan työläisiä. Kalatehtaalla aloittaa kesätyönsä myös Ari. Etäinen isä yrittää välillä esiintyä roolimallina pojalleen, jonka kuitenkin hakeutuu mieluummin mummonsa ja lapsuusajoilta tutun Láran seuraan. Láralla tosin on mustasukkainen poikaystävä.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Rúnar Rúnarssonin draama ei kerro nuoresta rakkaudesta, se ei ole edes kalastajakylän Romeo ja Julia. Sparrows on sitäkin synkempi. Arin isän asunto tuntuu olevan päihdefestien keskusmesta, eivätkä nuorison harrastukset aikuisten menosta paljon eroa.

Kauneus ja rumuus limittyvät monella tapaa. Reykjavikissa kirkkokuorossa laulaneen Arin äänessä on enkelimäinen kaiku, mutta pikkukylässä laulupaikkana toimii ruosteinen siilo. Ahdistavinta ovat teinien ensimmäiset seksikokemukset. Herkät hetket saavat likaisen käsittelyn.

Aria näyttelevä Atli Oskar Fjalarsson tekee muutaman epätoivon hetken rikkomasta ilmeettömyydestä tunteikasta. Hän on kuin kuka tahansa teini, joka joutuu huonoon seuraan. Huonoa seuraa sattuu vain olemaan lähes kokonainen kylä.
Kaisu Tervonen 

Ma 19.9. klo 13.45 Kinopalatsi 8
Ti 20.9. klo 21.15 Kinopalatsi 9
Ke 21.9. klo 17.45 Kino Tapiola

Mia Madre
Italia 2015
O: Nanni Moretti
N: Margherita Buy, John Turturro, Giulia Lazzarini, Nanni Moretti

  

Ikääntyvä elokuvaohjaaja Margherita (Margherita Buy) on menettämässä otteensa työstään, elämästään avioeron jälkeen, suhteestaan teini-ikäiseen lapseensa. Pahinta on kuitenkin se, että äiti on kuolemassa. Margherita ei pysty hyväksymään opettajana työskennelleen äitinsä ajan olevan vähissä. Harmaita hiuksia Margheritalle tuottaa myös hänen elokuvansa amerikkalainen tähti, Yhdysvalloista varta vasten paikalle lennätetty Barry Huggins (John Turturro). Barry on äänekäs, egoistinen ja raivostuttava. Diivan elkeillään hän saa stressaantuneen ohjaajan sietokyvyn repeilemään liitoksistaan.

Nanni Morettin ohjaama Mia Madre on hauska ja pinnan alla surumielinenkin kuvaus elämästä, perhesuhteista, luopumisesta ja ikääntymisestä. Se kuvaa kulissien ylläpidon vaikeutta silloin kun suuret murheet koettelevat.

Perfektionistinen Margherita palaa unikuvissaan elokuviensa ensi-iltojen jonoihin keskustelemaan ystävien ja rakastettujen kanssa. Hän saa kuulla kritiikkiä työstään ja henkilökohtaisista puutteistaan. Uutta elokuvaa kuvatessaan palkittu ohjaaja kyseenalaistaa vuosikausien aikana karttuneen ammattitaitonsa täysin ja pelkää jälleen kerran taipuvansa ohjauksessaan vain sovinnaisiin ratkaisuihin. Kritiikki, jota hän ei ole voinut unohtaa.

Moretti itse näyttelee elokuvassaan Margheritan veljeä, Giovannia. Elokuvan hauskin ja ärsyttävin hahmo on John Turturron esittämä Barry Huggins. Myös pääosanesittäjä Margherita Buy onnistuu roolissaan loistavasti.
Susanna Karhapää

Su 18.9. klo 16 Orion
To 22.9. klo 18.30 Savoy-teatteri

Rakkautta & Anarkiaa 5.–25.9.

15.8.2017

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Hyvän kurkun Julle arvioi Tiedekahvilan jo viisi vuotta sitten  – se oli 11. arvio Hyvän kurkun siirryttyä Sylvi-lehden palstaksi. Olen käynyt Tieteiden talolla lukuisia kertoja seminaareissa ja kokouksissa, kerran pokkaamassa palkinnonkin niin & näin –lehdellemme. Mutta syönyt olen siellä aiemmin muistaakseni vain kerran joitain vuosia sitten. Siitä kerrasta en tullut kirjoittaneeksi arviota, eikä kokemus jäänyt erityisesti mieleen. Mutta kun tutkimusyksikkömme työhuone siirtyi Kruunuhakaan, joudumme etsimään uusia lounaspaikkoja vanhojen Kallion ja Sörnäisten suosikkien tilalle. Niinpä tuli hyvä tilaisuus käydä katsomassa, mitä Tiedekahvilalle kuuluu.

Kahvilassa tarjotaan keitto- ja salaattilounaita. Ensi näkemältä tarjonta ei ollut vegaaniruokaa halajavalle kovin ihmeellinen, mutta henkilökunta neuvoi minua auliisti. Kurpitsakeitto ei ollut valitettavasti vegaanista, mutta salaattipöydästä sain valikoitua edullisempaan hintaan lopulta aika monipuolisen kattauksen. Paistetut perunat ja parsakaali olivat jopa herkullisia. Riisinuudelisalaatin sienissä oli mukava paahteinen, ehkä seesaminen maku, ja oliivit tarjottiin pikkusuolakurkkujen ja aurinkokuivatun tomaatin kanssa. Henkilökunta avasi minua varten myös purkillisen viininlehtikääryleitä! Hedelmiäkin oli.

Ei Tiedekahvila suosikkilistalle nouse, mutta kyllä minä varmasti käyn täällä toistekin lounaalla. Pidän paikan kotoisasta sisustuksesta ja meiningistä aina ”mummolapöytäliinoja” myöten.

Tiedekahvila
Kirkkokatu 6
Helsinki

ma–to 8.30–18
pe 8.30–15

Kotisivut

Facebookissa

Helsinki, Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Helsinki

16.11.2017

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Olen syönyt Kiasman kahvilassa kerran vegaanista ruokaa, kun olin siellä luennoimassa, mutta kiireisenä päivänä en muistanut kuvata tai tehdä muistiinpanoja. Arvion tekeminen siis jäi, enkä ole sittemmin muistanut käydä syömässä, vaikka paikkaa on minulle suositeltukin. Lounaslistalla näyttää olevan aika usein vegaanista, ja à la cartessa on annoksia, joita ainakin Facebookin Vegaaninen Helsinki -ryhmässä on kehuttu.

Tällä kertaa osuin paikalle, kun odotin bussikyyditystä Kiasman edestä. Kaipasin kahvia ja jotain makeaa. Mainitun Vegaaninen Helsinki -ryhmän mukaan tarjonta oli vielä alkuvuodesta liki olematonta, mutta nyt vitriinistä löytyi vaikka mitä: juustoleipiä, smoothieita tai jotain sen sorttisia, omenapullaa sekä Kanniston leipomon tuotteita. Cafe Javassa olin syönyt aiemmin suklaakakkua, mutta suklaa-suolapähkinä-whoopiet olivat uusi tuttavuus. Tilasin siis tällaisen pähkinämoussella täytetyn ”keksipurilaisen” ja soijacapuccinon.

Tämähän oli hyvää! Keksi oli pehmeää mutta sopivan sitkaista, ja suolapähkinät tasapainottivat makeutta oivallisesti. Whoopie on suht pieni, mutta mielestäni juuri sopivan kokoinen näin tuhdeilla mauilla.

Ilolla tätä paikkaa suosittelee. Täytyypä käydä joskus kokeilemassa ruokalistaakin.

Kiasma Café
Mannerheiminaukio 2
Helsinki

ma suljettu
ti 10–17 (keittiö 11–15)
ke–pe 10.20.30 (keittiö 11–19)
la 10–18 (keittiö 11–16)
su 10–17 (keittiö 11–16)

Kotisivut

Facebookissa

Helsinki, Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Helsinki

18.11.2017

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Tämä kitsch-amerikkalainen, klassista Diner-ilmettä jäljittelevä ravintola avattiin Finlaysonin alueella jo yli 15 vuotta sitten, ja sittemmin se on laajentunut ketjuksi useisiin kaupunkeihin. Alkuperäisessä paikassa olin käynyt viimeksi yli vuosikymmen sitten, mutta silloin sai tyytyä melko vähään, sillä listalla ei ollut juuri mitään vegaanista. Mutta ajat onneksi muuttuvat. Kävinkin huhtikuussa Helsingissä Citykäytävän pisteessä syömässä vallan mukavan purilaisen ja tunnelmoimassa root beerin äärellä. Minua jäi kuitenkin Helsingin lounasvierailun jälkeen kiehtomaan listalta löytyvä nyhtösoija, etenkin kun Gastropavun Liina siihen niin ihastui.

Tapasin rakkaan vanhan ystäväni keskustassa pitkän vapaaehtoistyöpäivän jälkeen, ja koska hän oli kehunut nyhtösoija-annoksia, päätimme mennä kokeilemaan purilaisia. Paikan ilme jättimäisine Blues Brothers -patsaineen oli entisellään, mutta emme antaneet sen häiritä – onhan se tavallaan suloistakin.

Juomaksi valitsimme akaalaisen Hopping Brewsters -panimon oluita, jotka olivat erittäin hyvän makuisia. Tilasimme alkuun bataattiranskalaisia, mikä oli selvää mielisairautta, koska burgereiden kanssa tulisi joka tapauksessa ranskalaisia. Perunaöverit luvassa siis. Sen lisäksi halusin kokeilla sipulirenkaita, sillä ne ovat harmittavan harvoin vegaanisia.

Bataattiranskalaiset olivat ihan mukavia, ja niiden kanssa oli vegaanista majoneesia. Sipulirenkaat tulivat BBQ-kastikkeen kanssa (siinä on hunajaa). Ne olivat unelmaisia. Sisus oli pehmeän makea ja toi mieleen anoppini paistamat salaattisipulin viipaleet, ja rapea pinta oli sopivan ohut, ettei se peittänyt sipulin makua. Renkaita oli myös kunnon määrä. Olen ennenkin maininnut, että sipulirenkaat yhdistyvät mielessäni Sopranos-sarjan viimeiseen jaksoon. Mutta tämä makuelämys oli niin loistava, että Journeyn Don’t Stop Believin soi korvamatona tätä kirjoittaessani jo kolmatta päivää.

Purilainen saapui pöytään, ja iskimme kimppuun innokkaina. Sämpylän pinnassa oli samanlainen kevyt sokerointi kuin Helsingissä. Sisällä oli runsaasti maustettua nyhtösoijaa, viipale vegaanista juustoa, grillattu ananasrengas, salsaa ja vihanneksia. Kyllähän tämä toimi! Purilainen ei mennyt ihan kärkikastiin syömistäni vegaaniviritelmistä, mutta lähelle kärkisijoja joka tapauksessa. Yleensä en niin vegaanijuustosta perusta, mutta nyhtösoijan ja kastikkeen kanssa se muodosti oikein mukavan yhdistelmän. Grillattu ananaskin maistui hyvältä, vaikka yleensä en siitä niin burgerin täytteenä piittaa.

Kuten Helsingissä, lisukkeena oli ranskalaisten ja suolakurkun lisäksi kunnon coleslaw-salaattia, joka on välttämätön tällaiselle americana-kokemukselle.

Olipas mukava ilta. Tänne tulen varmasti uudelleen, ja lisään Classic American Dinerin mielelläni Hyvän kurkun suosituslistalle.

Classic American Diner Finlayson
Itäinenkatu 9
Tampere

ma–to 11–21
pe 11–23
la 12–23
su 13–21
(keittiö sulkeutuu 45 min ennen ravintolan sulkemisaikaa)

Kotisivut

Facebookissa

Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Tampere, Tampere

20.11.2017

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Kauppahalliin avattiin pari vuotta sitten Café Pispalan yrittäjien kaksi muuta liikettä, Ohana Lei´Pomo ja Ohana Grille. Olemme hakeneet vaimon kanssa leipomon puolelta herkullista, ehkä jopa kaupungin parasta leipää monta kertaa, mutta alkuun Grillen puolella ei näkynyt olevan juuri mitään kasvisruokaa eikä ainakaan vegaanista. Vegaaniset purilaiset tulivat listalle ilmeisesti tämän vuoden loppukeväästä tai alkukesästä – ainakin silloin törmäsin kokemuksiin Vegaaninen Tampere -ryhmässä.

Olimme vaimon kanssa tekemässä joululahjaostoksia hyvissä ajoin, ja halusimme syödä jotain kevyttä. Aikomuksemme oli mennä Umamiin, mutta se oli kiinni. Pettyneinä laahustimme vilkaisemaan Ohanan tiskiä, mutta emme kovin innoissamme, sillä purilainen olisi turhan tuhtia, kun edessä olisi kaupoissa kiertämistä. Tiskillä oli kuitenkin taulu, jossa kerrottiin tacoannosten tulleen valikoimaan! Näin asiakkaiden syövän niitä, ja ne olivat oikeita pehmeitä tacoja eikä niitä kälyisiä kovia maissikuoria, joilla ei ole mitään järjellistä tehtävää tässä maailmassa (paitsi levittää hajotessaan ateria rinnuksille).

Laadukkaat tacot ovat tuskallisen harvinainen asia Suomessa mutta onnistuessaan mitä herkullisin ja tähdellisin ruokalaji. Vaikka Ohanan avokeittiössä on asiantuntevan oloinen meininki, suhtauduin varauksella, sillä olen kokenut tacopettymyksiä ennenkin. Tarjolla oli kasvistacoja herkkusienillä, pavuilla, maissilla ja kaktuksen lehdillä, ja vegaaniversiosta jäisi pois ainoastaan juusto. Annokseen kuului kolme pehmeää tacoa.

Epäilys oli turhaa. Maissilätyt olivat pehmeitä ja maukkaita. Täytettä oli runsaasti, eikä se valuttanut liikaa nestettä annoksen pohjalle mutta oli kuitenkin mehevää. Ja mikä tärkeintä, täyte oli herkullista ja monivivahteisen makuista. Maut vaihtelivat ja kehittyivät joka suupalasta nauttiessa. Pico de Gallo etenkin oli erinomaista, samoin vihreä salsa.

Olen huono asettamaan ravintoloita paremmuusjärjestykseen, mutta Ohana tarjosi ehdottomasti vähintään yhtä hyvän makuelämyksen kuin Oulun Coyoacán ja Turun Taco Nito. Edellisestä vierailusta mainituissa on aikaa, mutta sanoisin, että täyte oli täällä selvästi herkullisempaa, mutta makua korostavia tilpehöörejä oli vähemmän. Vaimon kanssa totesimme, että kyllä nämä selvästi New Yorkin tasoisia tacoja olivat myös. Tukholman La Neta ehkä meni hieman edelle. Helsingin El Rey myös, mutta sen tacot olivatkin ihan eri tyyliä.

Tacot olivat niin hyviä, että purilainenkin täytyy mennä pian testaamaan. Kyselin kokilta siitä, ja ainekset kuulostivat ainakin kiintoisilta. Joka tapauksessa ihan tacojen perusteella suosittelen paikkaa mieluusti.

”PÄIVITYS 9.1.2017: Purilainen ei valitettavasti nouse tacojen tasolle, sillä kaura-papupihvi oli hieman mauton ja hajosi syödessä. Purilaisen kasvikset olivat kyllä herkullisia.”

Ohana Grille
Kauppahalli
Tampere

auki Kauppahallin aukioloaikoina

Kotisivut

Facebookissa

Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Tampere, Tampere

Kuva: Le massage au Hamam / Edouard Debat-Ponsan (1883)

Syksyiseen pimenevään iltaan: Hellittele itseäsi kehotyypillesi sopivalla öljyhieronnalla!

Meitä on hellitty lämpimillä kesäisillä päivillä. Iltaisin ja aamuisin on ilmassa kuitenkin jo syksyn kirpeyttä. Syksyn tuulet saavat minut palaamaan yhä uudelleen seesamiöljypullon äärelle. Syksy on vatavuodenaikaa. (Voit tarkastaa web-sivultani kohdasta ”Ayurvedasta”, mitä vatamerkitsee.) Tuulinen ja viilenevä sää saa vatadoshamme helposti epätasapainoon. Keho kuivuu sekä ulkoisesti että sisäisesti. Tämän voi huomata kuivana ihona, naksuvina nivelinä ja esimerkiksi ummetuksena. Mieli voi olla harhaileva, keskittymätön. Mieliala ehkä vaihtelee nopeasti, arvaamatta. Voit tuntea itsesi jännittyneeksi. Unettomuus saattaa vaivata varsinkin voimakkaan vataisia henkilöitä tai niitä, joiden vatadosha on epätasapainossa esimerkiksi hyvin liikkuvan elämäntyylin vuoksi.

Vatan voi taltuttaa varaamalla itselleen ajan oman kehonsa hyvinvointiyritykseltä. Sovi aika itsesi kanssa tai jos sinulle sopii spontaanimpi toimiminen, niin käy heti innostuksen puuskan yllätettyä tuumasta toimeen.

Hanki ensin valmiiksi luomuseesamiöljyä. Sitä saa hyvin varustetuista ruokakaupoista sekä esimerkiksi Helsingissä Ruohonjuuresta sekä Ekolosta. Varaa riittävästi aikaa. Tarkasta, että kylpyhuoneesi on sopivan lämmin. Hellittely onnistuu parhaiten suloisessa lämmössä. Varaa yksi jo paremmat päivänsä nähnyt pyyhe, jota voit tästä lähtien käyttää öljyn pyyhkimiseen iholta öljyhellittelyhetkien päätteeksi. Lämmitä seesamiöljyä liedellä noin parin desin verran tai niin paljon, kun tunnet kehosi tarvitsevan. Pidä öljyä silmällä, sillä seesamiöljy palaa helposti. Kun se alkaa aavistuksenomaisesti kuplia, öljy on tarpeeksi lämmintä.

Sitten vaan vaatteet pois ja nautiskelemaan. Itse aloitan öljyhieronnan yleensä reisistä, sillä reidet ovat vatan koti. Kun ne rentoutuvat, vatasi on tyytyväinen. Käyn pienin, pyörivin liikkein lävitse ensin reidet ja sitten kehon jalkapohjista päälaelle. Erityistä huomiota saavat nivelet, sillä näihin varastoituu ayurvedan mukaan vatakehossa ama eli kehon kuona-aineet. Seesamiöljyhieronta saa kuona-aineet liikkeelle ja seesamiöljyhierontaa kutsutaankin pikku pancha karmaksi (ayurvedinen kehon puhdistuskuuri). Selkä sekä päälaki tarvitsevat nekin vatadoshaisella erityistä huomiota. Kun olet käynyt ajatuksella kehosi lävitse aikaa säästämättä, voit lopuksi pyyhkiä ihosta ylimääräiset öljyt pyyhkeeseen. Tämän jälkeen suihku, jossa loput öljyt pestään pois. Se on oleellista, sillä seesamiöljy nimenomaan poistaa kehon kuona-aineita ja nämä on tarkoitus pestä iholta pois.

Pittaisille suosittelen kookosöljyhierontaa, sillä kookos on viilentävä ja pittaisten henkilöidenympärivuotinen tavoite on viilentää kehoa. Erityisesti niille, joilla on iho-ongelmia kuten psoriasista tai atooppista ihottumaa, kookosöljyhieronnasta on suuri ilo. Muuten samat ohjeet toimivat. Kaphaisille henkilöille suosittelen manteliöljyhierontaa.

Kuulostele kehosi tuntemuksia öljyhieronnan jälkeen. Hellittelytuokion lopuksi suosittelen teehetkeä kynttilän valossa esimerkiksi Pukkan Love-teen seurassa. 

Ayurveda on monituhatvuotinen intialainen terveydenhoitojärjestelmä, jonka nimi tarkoittaa alun perin ”tietoa elämästä”. Ayurvedinen ravintokonsultti Crista Soskolnen palstalla onkin luettavissa tietoa, mutta kaikkea muutakin hauskaa!

ayurveda, crista soskolne, Hemmottelu, öljyhieronta, syksy, terveys

28.–29.7.2016

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Edellisestä Viron reissusta oli kulunut jo kahdeksan vuotta. Kaikkiaan olin käynyt maassa viitisen kertaa 90-luvun alun jälkeen – silloin vietimme kymmenen päivää Tartossa suomen kielen opiskelijoiden kurssimatkalla. Sosiaaliset, taloudelliset tai oikeastaan kaikki muutokset olivat tietysti neljännesvuosisadassa huimia. Silloin käytössä oli vielä rupla, viinipullo maksoi 20 Suomen penniä, ja Tarton pääkadun asvaltti oli tankkien murjomaa. Tämän kahdeksan vuoden tauon jälkeen Tallinna oli sen sijaan melko samannäköinen, vaikka lasiseinäisiä konttoreita, ostoskeskuksia sun muita oli tietysti noussut kosolti lisää.

Nyt kuitenkin olimme pienemmän mutta tärkeän mullistuksen jäljillä: Tallinnasta oli nimittäin jossain välissä tullut jonkinsorttinen vegaaniruuan pyhiinvaelluskohde. Ravintoloiden vegaanitarjonta alkoi lisääntyä Suomenlahden eteläpuolella paljon aiemmin kuin meillä, ja täysin vegaaninen ”hieno ravintola” V oli saanut legendaarisen maineen. Tietysti tätä nykyä Suomessa tilanne on parantunut niin huimasti, että esimerkiksi Helsinki ei häviä Tallinnalle missään. Ruokaostoksiakaan ei tarvitse lähteä tekemään lautalla. Tosin sanottakoon, että riemastuin löytäessäni Rotermannin uudesta Lääts-vegaanikaupasta klassista sieni-Tartexia, jota ei ole saanut Suomesta vuosiin. Siellä myös jenkkiläisiä Tofurky-tuotteita, muun muassa New Yorkista ostamaani tempeh-pekonia!

Vaikka Tallinnan vegaanitarjonta ei enää ainutlaatuista olisikaan, pakko sinne oli päästä. Lähdimme vaimon kanssa kahden päivän reissulle. Varasimme pöydän V-ravintolasta ja järjestimme aikaa yhdelle lounaalle ja aamiaiselle.

Baar Bistroo Kukeke, 28.7.

Sää ei suosinut meitä saapuessamme Telliskiven alueen hipsteritaivaaseen. Onneksi olimme valinneet ruokapaikan etukäteen, joten saimme pitää sadetta viihtyisässä Kukekessa. Kana-teemaisessa sekaruokaravintolassa on myös laaja vegaanilista, josta valitsin kikhernefrittatan eli välimerellisen munakkaan sienillä, mangoldilla, aurinkokuivatulla tomaatilla ja yrteillä. Odotellessa siemailimme vaimon kanssa paikallista golden alea, joka oli oikein hyvää (vaikka olenkin moukka oluiden suhteen).

Frittata oli erinomainen, paras kikhernemunakas tai vastaava Kombon perunamunakkaan rinnalla. Toisin kuin useimmat maistamani kikhernemunakkaat, se ei ollut lainkaan jauhoinen tai tunkkainen. Sen sijaan siihen oli saatu vahvoja espanjalaistyylisiä makuja. Erityisesti aurinkokuivattu tomaatti yllätti. Se on useimmiten vähän turha aines, mutta nyt se oli käräytetty niin, että se toimitti tavallaan chorizon suolaisuutta ja rasvaisuutta tuovaa roolia annoksessa. Valitettavasti ohessa tarjottu kookosmajoneesi ei ollut onnistunut: se oli liian löysää ja jauhoista, joten se peitti munakkaan maut eikä täydentänyt niitä. Onneksi munakkaan päällä oli raikkaita yrttejä ja ituja. Joka tapauksessa suosittelen ottamaan munakkaan oheen lisukkeen. Esimerkiksi vaimon annoksen kylkeen tilatut paistetut uudet perunat olivat loistavia. Tilli ei juuri maistunut, mutta niihin oli saatu hämmentävä ja hauska makeus kenties pyörittämällä ne jossain siirapissa paistamisen lopuksi..

Koska frittata oli niin oivallinen, oli pakko kokeilla jälkiruokaa: papumarenkia kookos-sitruunakreemillä ja marjoilla. Se oli aivan käsittämättömän hyvää, ehdottomasti paras marenkiannos, jota olen maistanut. Tampereen Mimosan marenkipiirakka oli ihanaa ja annokseen sopivaa, mutta nyt sain täydellistä kovaa rapeaa marenkia. Kookoskreemi sopi sen kumppaniksi täydellisesti, ja tuoreiden punaherukoiden happamuus antoi tasapainoa. Tämä pääsi kyllä jälkkärien top viitoseen heittämällä.

Bar Bistroo Kukeke
Telliskivi 57
Tallinna

ma–to 11–21
pe–la 11–23
su 11–21

Kotisivut

Vegan Restoran V, 28.7.

Tästä ravintolasta olimme kuulleet paljon. Gastropavun Liina oli käynyt syömässä kesäkuussa, ja monet kaveritkin olivat vierailleet vähän aikaa sitten. Kulttimaine tietysti vähän aina epäilyttää, mutta odotin illallista joka tapauksessa innokkaasti.

Tilasimme alkupalalajitelman ja caesar-salaatin. Lajitelma oli aivan mahtava. Erityisesti ihastuin itse tehtyihin vegaanisiin juustoihin sekä ”kurkkukupeista” tarjoiltuun porkkanatahnaan. Esillepanossa oli lievää kömpelyyttä: maustamattomat mungpavunidut, aurinkokuivatun tomaatin palaset ja vihreät oliivit olivat hieman hassu tausta taitavasti tehdyille makupaloille. Tämä oli kuitenkin pieni kauneusvirhe herkullisessa annoksessa.

Caesar-salaatti oli äimistyttävän hyvä. New Yorkin Butcher’s Daughterissa luulimme löytäneemme ylittämättömän version, mutta tämä oli yhtä hyvää. Tyyliltään annokset ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Tässä pääosassa oli paistettu artisokka – en tajua, miten siitä oli saatu niin ihanan paahteisen makuista. Se ei jäänyt kauas roomalaisesta carciofi alla giudasta eli artisokasta juutalaiseen tapaan. Maistelimme myös ravintolan herkullista tummaa ja maltaista vuokaleipää.

Pääruuaksi minä otin ylistetyn seitanannoksen ja vaimo päätti kokeilla pizzaa, jota ystävät olivat juuri kehuneet. Keittiössä kuitenkin oli selvästi jonkinlainen ongelma, sillä jouduimme odottamaan ruokiamme todella pitkään. Meidän jälkeemme tulleet aterioijat saivat annoksiaan, ja toinen tarjoilijoista kävi myös pahoittelemassa pariin muuhun pöytään jotain. Kun ruokamme viimein saapuivat, meille ei kuitenkaan pahoiteltu mitään.

Syytä kuitenkin olisi ollut, sillä vaimon saama pizza oli kerrassaan kelvoton annos. Se ei ollut pizza. Sitä ei olisi kehdannut tarjota edes viiden euron pizzeriassa. Pohja oli kuin koppuraksi paistettu tortillapohja, johon oli sivelty ketsuppia. Vaikka pohja olisi paistettu paremmin, ei se silti ollut pizzapohja. Täytteet olivat jääneet haaleiksi – ja päällä ollut vegaanijuustoraaste ei ollut ilmeisesti käynyt uunissa lainkaan! Se oli siis kylmää mautonta raastetta, joka oli piilotettu rucolavuoren alle. Annoksesta olisi pitänyt tietysti valittaa, mutta olin itse ainakin niin tyrmistynyt, etten uskaltanut. Olisi saattanut päästä suusta liian ilkeitä sanoja. Lisäksi, kuten olen todennut aiemminkin, olen suunnattoman arka valittamaan mistään paikan päällä. Asiakkaana olen enemmän sellainen ”kiitos ja anteeksi” –ihminen.

Seitanannoksenikaan ei säväyttänyt, mutta ei siinä mitään varsinaista vikaa ollut. Minä vain innostun seitanista kunnolla tosi harvoin – ja ääriharvoin sitä saakaan todella herkullisena etenkään ravintoloissa. Nättihän tämä lautasellinen oli, ja siinä oli hauskoja ideoita ja yhdistelmiä. Punajuurella maustettu ja värjätty ohut seitansuikale toi mieleen paahtopaistin, ja taiten tehdyn viinikastikkeen raaka punajuuri toi hieman ”rautaista” makua, josta minä pidin mutta vaimoni ei. Yhdistelmä toimi oranssin pyreen kanssa ihan kivasti, mutta täytyy sanoa että seitanista puuttui silti makua. Aines vaatii mielestäni käräytystä, karamellisointia, vahvoja makuja. Lisukevihannekset olivat ihan okei mutta jääneet puolitiehen. Paistettuun nuoreen parsakaaliin ei ollut saatu olennaista pähkinäistä makua, ja uunijuurekset olivat hieman liian pehmeitä. Kokonaisuutena annos oli ihan hyvä, mutta tuskin otan sitä uudestaan tänne palatessani.

Jälkiruuaksi vaimo otti marenkiannoksen, ja sekin oli pettymys etenkin Kukeken täysosuman jälkeen. Raparperinen ja mansikkainen cashewkreemi oli jauhoisen ja rakeisen tuntuista ja meidän makuumme liian makeaa. Mutta ennen kaikkea ”poltettu” marenki oli epäonnistunut, sillä se oli pelkkää löysää vaahtoa. Siitä myös puuttui täysin happamuus, josta ystävät olivat puhuneet. ”Yläpää” jäi uupumaan, kuten rakas ystäväni sanoisi. Aivan pilalla annos ei ollut: kun kaikkea sai samaan lusikalliseen, maku oli ihan hyvä, mutta tasapaino puuttui.

Vaimolla oli turkasen huono onni, sillä minun mustikka-limejäätelöni oli valtavan hyvää. (No joo, jaoimme tietysti annokset.) Koristeena oli elämäni ensimmäinen touille-keksi, joka täydensi makua, samoin kuin pistaasimuru, jota muuten oli useissa annoksissa läpi illan – mutta vasta nyt toimivasti. Tilaamani erinomainen calvados oli oiva juoma jäätelön kanssa.

Kuudesta ruuasta siis kolme oli loistavia, yksi okei, yksi hieman ongelmallinen ja yksi täydellinen katastrofi. Palaamme ravintolaan varmasti uudestaan, sillä hyvät asiat olivat tarpeeksi hyvä. On kuitenkin ilmeistä, että ravintolan touhussa on melkoista epätasaisuutta. Kyselin asiasta ystäviltäni jälkikäteen, ja pari heistä kertoi useista samanlaisista kokemuksista. Kulttimaineesta huolimatta kompasteluun kannattaa siis varautua.

Vegan Restoran V
Rataskaevu 12
Tallinna

su–to 12–23
pe-la 12–24

Kotisivut
Facebookissa

Kohvik Inspiratsioon, 29.7.

Koska Viru-hotellin aamiaiselta ei odotusten mukaisesti saanut juuri mitään järkevää vegaanista syötävää, päätimme pyörähtää aamun kaupunkikävelyllä tässä täysin vegaanisessa kahvilassa. Se oli hyvä valinta ainakin sijainnin vuoksi, sillä samalla tuli kierrettyä vanhan kaupungin niitä osia, jotka ovat vielä viihtyisiä – turistiosa on varmaan kauheampi kuin missään muussa minulle tutussa vanhassa kaupungissa. Rooman Trasteveren keskuskadun turistiryysis oli tämän rinnalla suorastaan viihtyisää.

Tilasimme kaksi soijacapuccinoa ja yllätyimme, sillä ne olivat aivan huipputasoa. Soijamaitovaahto oli ehkä parasta koskaan, ja siihen oli saatu mukaan kahvin paahteinen aromi. Valitettavasti muu palvelu oli hyvin hidasta, joten aamiaisen rytmi meni pieleen. Olin jo juonut kahvini, kun amerikkalaistyyliset pannukakut ja kikhernemunakas saapuivat, joten tilasin toisen kahvin. Se sentään tuli syömisen puolivälissä.

Kikhernemunakas oli juuri sellainen, josta en pidä: tunkkainen, suolaton, mauton. Siitä tuli mieleen yhdeksänkymmentäluvun veganismi. Harvoin jätän ruuan kesken, mutta nyt oli pakko, ettei olisi tullut huono olo. Okei, olin edellisenä päivänä saanut Kukekessa mestarillisen frittatan, joka oli hard act to follow. Mutta oli tämä vaan huonoa joka tapauksessa. Kuten vaimo totesi, Kukeken frittatan voisi tarjota kenelle tahansa, kun taas tämä omeletti vieraannuttaisi joka iikan vegaanikeittiöstä.

Pannukakut banaaneilla ja mustikkahillolla olivat huomattavasti parempia. Taikina oli tässäkin hieman jauhoista, mutta kokonaisuutena annos toimi hyvin, etenkin kun hieman makeutta uupuva pannukakku oli levännyt kirkkaan siirapin päällä ja imenyt siitä makua. Yleensä en pidä banaanista, mutta tässä annoksessa sekin maistui.

Omeletista huolimatta meillä oli oikein mukavaa, sillä kahvilan sijainti, näkymät ja kadun tunnelma olivat oivalliset. Hinnat olivat halvat, ja kyllä pelkästään tällaisen kahvin takia palaisi.

Kohvik Inspiratsioon
Pagari 1/ Lai 44
Tallinna

ma–pe 8–22
la–su 9–22

Kotisivut
Facebookissa

The Villainess
(Etelä-Korea 2017)
O: Jung Byung-gil

  

Kylmäveriseksi tappajaksi Sook-hee on herkkä, vaikka toimintaelokuvan alussa sitä ei uskoisi. Kamera näyttää hänen näkökulmastaan minuutista toiseen venyvän verimittelön, jossa kymmenet miehet ovat ottavana osapuolena. Sook-hee (Kim Ok-bin) pistää eri tavoin aseistautuneita vastustajia pinoon ällistyttävällä nopeudella.

Ja ällistyttävänä meno pysyy läpi elokuvan: kamera tuntuu yhtä elastiselta kuin päähahmo, joka hyppii ikkunoista ja katoilta aivan kuin suorittaisi arkiaskareita.

Taistelun jälkeen Sook-heen kasvot käsitellään plastiikkakirurgin toimesta ja hänet viedään valtion salaiseen koulutuslaitokseen oppimaan salamurhaajan taitoja. Mieleen tulee Tyttö nimeltä Nikita, eikä vähiten siksi, että mukaan tulevat myös tunteet. Pikkuhiljaa selviää, ettei Sook-hee ollut huvikseen lahtaamassa miessakkia, vaan hänellä on syynsä. Ja aivan uusi satsi tunteita liittyy kuvioon, kun Sook-heelle kerrotaan, että hän on raskaana.

Aikatasot limittyvät, ja Sook-heen koko tarina avautuu potku potkulta. Ihmissuhteet ovat väistämättä myös taistelukenttiä. Meno onkin kohtalokasta, suorastaan melodramaattista. Mutta kun tunteet esitetään fyysisenä taistelutanssina, ne nousevat pateettisen perussiirapin yläpuolelle.
Kaisu Tervonen
To 23.11. klo 22.10 Kinopalatsi 2
La 25.11. klo 22.45 Kinopalatsi 9

Sequence Break
(USA 2017)
O: Graham Skipper

  

Myös genrensä elokuvista näyttelijänä tunnettu Graham Skipper näyttää taitonsa uusimmassa ohjauksessaan Sequence Break. Elokuvan särmikäs käsikirjoitus on myös Skipperin käsialaa.

Tarina alkaa persoonallisesta Ozista (Chase Williamson), joka korjaa videopelejä pienellä, syrjäisellä pajallaan. Eristäytynyt ja omissa maailmoissaan viihtyvä Oz kohtaa ihastuttavan Tessin (Fabianne Therese) paikallisessa baarissa. Parin välillä kipinöi ensihetkistä alkaen. Toden ja tajunnan rajoja koetteleva pelikone sekoittaa kuitenkin kuviot ja vie Ozin niin fyysisesti kuin henkisestikin mukanaan.

Elokuvan visuaalisuus, tyylikkyys ja tunnelma muistuttavat piristävästi 80-luvusta ja etenkin David Cronenbergin ensimmäisistä ohjauksista. Taustalla soi kasariajoista muistuttava syntetisaattorisoundtrack, joka syventää entisestään kohtausten intensiviistä tunnelmaa.

Sequence Break yhdistää ennakkoluulottomasti ja rajoja kokeilevasti kauhua ja scifiä tarjoten mieleenjäävän ja tehosteiltaan vivahteikkaan kokonaisuuden. Keitokseen yhdistyy myös jonkin verran lähes taiteellista bodyhorroria mutta perinteisemmän goren puolella ei juurikaan poiketa. Hyvä näin, sillä Sequence Break ilahduttaa todennäköisesti myös Night Visionsin rankimpia ohjelmistovalintoja vältteleviä katsojia.
Eija Maria
Ke 22.11. 20:00 Kinopalatsi 9
La 25.11. 20:45 Kinopalatsi 9

 

Salyut-7
(Venäjä 2017)
O: Klim Shipenko

  

On vuosi 1985. Avaruusralli käy kuumana Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välillä. Venäläisten edelläkävijän asemassa oleva Saluyt-avaruusasemaohjelma on edennyt jo seitsemänteen osaansa, kun tapahtuu odottamaton: miehittämättömään asemaan ei saada minkäänlaista yhteyttä ja se on virrattomana vaarassa pudota kiertoradaltaan Maahan.

Neuvostoliiton paranoidi sotilasjohto vaatii estämään amerikkalaisia valloittamasta tyhjää avaruusasemaa, joten se päätetään pelastaa. Ei mikään helppo homma, mutta monien menestyksekkäiden kehitysaskeleiden jälkeen kosmonauttien päätä ei juuri pakota ja kaksi pilotointikykyistä miestä lähtee Soyuz-T-13-missiona kohti avaruutta.

Seuraa spoileri: Salyut-7 kosketti maanpintaa vasta 1991, joten Soyuz-T-13 oli tehtävänä onnistunut. Draamaa haetaan kosmonauttien, Vladimirin ja Viktorin keskinäisestä ystävyydestä ja kinailusta sekä näiden perhetaustoista – Viktorin vaimon laskettu aika ajoittuu juuri tehtävän aikajanalle. Ja tokihan avaruudessa yhtä asemaa korjatessa on yhtä jos toistakin tiukkaa insinööritilannetta, josta selvitään välillä varsin luovilla ratkaisuilla. Painottomassa tilassa myös juodaan votkaa, tietenkin.

Mainosmateriaalissa Salyut-7:aa on tituleerattu “Venäjän Gravityksi”, mikä on täyttä potaskaa. Jos 80-luvun avaruushistoriaa käsittelevälle elokuvalle on pakko jokin jenkkivastine nimetä, on se Apollo 13 (1995). Salyut-7 on kuitenkin maanläheisempi ja mahtipontisempi, hyvin venäläisellä tavalla. Tunnelmaa korostaa musiikkiraita, jonka olisi voinut useimmissa kohdissa jättää kääntämättä alleviivaavasti kaakkoon asti.
Johanna Siik
Pe 24.11. 15.30 Kinopalatsi 2
La 25.11. 13.45 Kinopalatsi 7

Revenge
(Ranska 2017)
O: Coralie Fargeat

  

Revengea myydään tuoreena ja feministisenä raiskaus ja kosto -lajityypin päivityksenä, mutta ranskalaisen Coralie Fargeat’n esikoisohjaus etenee sileäksi tallattua polkua. Ranskalaisen kauhun merkkiteosten Haute Tensionin (2003), Insiden (2007) ja Marttyyrien (2008) shokeeraavuuteen ja omaäänisyyteen se ei yllä.

Jen (Matilda Lutz) seuraa rikasta, lipevää ja tukevasti naimisissa olevaa miesystäväänsä (Kevin Janssens) metsästysretkelle erämaahuvilalle. Jahtijoukko täydentyy miesystävän kahdella kaverilla, ja yhtäkkiä Jenin perää(n) kuolaa kolme lihannälkäistä äijää.

Tapahtuu se pahin, ja Jen jää yksin erämaan ja miesten armoille. Äijien edun mukaista on hankkiutua hankalasta heitukasta äkkiä eroon. Mutta ei naisen selkärankaa noin vain katkaista. Alun tikkaria lipova, miellyttämään tottunut blondi muuttuu raivokkaaksi, maksoittuneen veren peittämäksi kostajaksi.

Visuaalisesti hollantilaisen Robrecht Heyvaertin kuvaama Revenge on viimeistelty ja kokeilevakin, mutta Fargeat’n suoraviivainen käsikirjoitus ei avaa tilaa irrottelulle tai hahmojen alkeellisellekaan syventämiselle. Dialogia on tuskin nimeksi, pääpaino on toiminnassa ja verisissä mittelöissä. Ironisiksi tarkoitetut sävyt elokuva kadottaa alun jälkeen.

Lutzin pakaroilla herkutteleva Revenge todistaa, että myös nainen voi kuvata naista yksiulotteisesti. Pitkät otokset suihkun alla patsastelevasta Janssensista tasapainottavat kokonaisuutta.
Niina Holm
La 25.11. 13.40 Kinopalatsi 9

  

Jos tunnet vähänkin historian väkivaltaisimpia sarjamurhaajia, on Jeffrey Damer sinulle taatusti tuttu nimi. Dahmer tunnetaan mm. 17 murhasta, nekrofiliasta ja ihmissyönnistä ja todettiin tunnetusti syyntakeelliseksi oikeudessa.

Dahmerin lukiokaveri John ”Derf” Backderfin viisi vuotta sitten julkaiseman sarjakuvan pohjalta on toteutettu varsin kylmäävä ja kiehtova Dahmerin nuoruudenkuvaus. Ross Lynch on ilmeettömyydessään ja etäisyydessään Dahmerin rooliin loistava valinta.

Elokuva seuraa päähenkilönsä viimeistä lukiovuotta, jonka aikana Dahmerin kiusaajista tulee yllättäen hänen kavereitaan. Dahmer herättää ympäristössään niin kummastusta kuin huvitustakin eivätkä hänen kaverinsakaan ole häntä kohtaan aina vilpittömiä. Kotioloissa kuohuu mutta happokokeet kuolleilla eläimillä vaikuttavat kiinnostavan Dahmeria arkirealismia enemmän.

Sarjamurhaajia on kuvattu lukuisissa elokuvissa mutta harvemmin tarjoutuu tilaisuus tarkkailla heidän arkeaan ja elämäänsä rikoksia edeltävänä aikana. Dahmeria kiinnostaa se, mitä elävien olentojen sisällä on. Sitäkin enemmän katsojaa vainoaa kysymys siitä, miten ja miksi Dahmerista tuli sellainen kuin hän oli.
Eija Maria
Pe 24.11. 17:40 Kinopalatsi 9

elokuvafestivaali, genre-elokuva, genrefestivaali, My Friend Dahmer, Night Visions, Night Visions Maximum Halloween 3017, Revenge, Salyut-7, Sequence Break, The Villainess

20.11.2017

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Pitopalvelusta liikkeelle lähtenyt Thai Papaya toimii Lempäälän Ideaparkin lisäksi yhdessä Helsingin pisteessä sekä ruoka-autoissa erilaisissa tapahtumissa. Ideaparkiin pikaruokaravintola avattiin maaliskuussa. Olen syönyt niin laadukasta thairuokaa etenkin Turussa ja Helsingissä, että pikaruokakonsepti ei jotenkin innostanut, joten paikan testaamisella ei ollut suurta kiirettä.

Olimme olleet vaimon kanssa Tampereella jouluostoksilla, ja viimeiset listalla olevat täytyi hoitaa Ideaparkissa. Päivä oli pitkällä, ja olimme syöneet hyvin kevyesti, joten pikkuateria toimisi hyvin.

Listalla on vegaanisena pikkukevätkääryleitä ja Phad Thai Pak, paistettuja nuudeleita ja vihanneksia. Keväkääryleannos on tosi halpa, ja saa ollakin, sillä ne ovat mättöbuffeteista tuttua tusinatavaraa, josta ei ole paljon kotiin kirjoitettavaa.

Nuudelit sen sijaan olivat paljon kiinnostavamman näköisiä. Ne tarjottiin pahvilootasta, ja pinnalle oli ripoteltu runsaasti paahdettua suolapähkinärouhetta. Se olikin suunnilleen ainoa proteiini annoksessa, mutta onneksi rouhetta saattoi lisätä itse pöytäkiposta, samoin kuin hyviä chilejä.

Nuudeleissa oli vahva makean ja tumman makuinen kastike. Se olisi kaivannut limelohkon lisäksi lisää happoisuutta, mutta kastike kantoi kuitenkin läpi koko aterian, eikä siitä tullut yhtään tönkkö olo kuten usein tällaisista laatikkonuudeleista. Maku ei ollut mitään huippua, mutta kuitenkin ihan mukavaa edulliseksi pikaruoaksi. Vihanneksiakin löytyi. Valitettavasti annokseen ei kuitenkaan kuulu tofua tai mitään muuta pääproteiinia, joten se jää lopulta yksitoikkoiseksi. Jos annos olisi monipuolisempi, kävisin varmaan hakemassa sen silloin tällöin, sillä järkevää noutoruokaa ei Lempäälässä juuri ole. Mutta nyt tuskin käyn kovin usein.

Silti, paljon parempi kokemus tämä oli kuin odotin, ja kiireiseksi pikaruoaksi vallan kelpoa.

Thai Papaya
Ideaparkinkatu 4
Lempäälä

ma–la 11–20
su 12–18

Kotisivut

Facebookissa

Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Lempäälä, Lempäälä