“Kaikkien, keistä välitän, niiden tapa kuvata maailmaa on riemukas, radikaali, ylilyövä. Niillä on voimakas oma ääni ja ne tekijät ovat olleet tavallaan aina pulassa sen takia.”
E.
Prologi, kello 18.47
On lauantai. Elias on tulossa kylään.
Minua hymyilyttää mielikuva kotibileistämme vuonna 1992. Elimme rave-kulttuurin ensimmäistä aaltoa. Olimme vuokranneet strobovalon paikalliselta deejiiltä lukiomme Macbeth-näytelmäprojektia varten. Felixin It Will Make Me Crazy ja Madonnan Erotica jumputtivat huoneessani, strobo vilkkui ja äiti teki lihapullia keittiössä.
Tanssimmeko taas tänään sohvilla pölypussit päässä? Kaikki vaan voi olla niin “totally b-i-z-a-r-r-e”, kuten Elias sanoisi.
iPhoneni piippaa.
“Olen kadulla, mutta missä A-rappu?”, Elias whatsappaa ulkona.
Pyhä työ
1990-luvun laman ravenuorille kaikki oli epävarmaa. Kotoa juuri lähteneiden talous keikkui vaakalaudalla, kun ei löytynyt edes kesätöitä. Nämä realiteetit ja nuoruuden kokemattomuus tekivät elämäntilanteesta ahdistavan ja pimeän.
“Kuinka huono ihminen voi olla, että ei pääse edes pikaruokaketjuun töihin?“, Elias hymähtää.
Riipiminen jokapäiväisessä selviytymisessä kehitti lopulta luottamusta oman kädenjäljen löytymiseen, menetetyistä Big Maceista huolimatta. Maalaispojan tie kynti pimeydestä muun muassa Tanssii Tähtien Kanssa, Presidentin kanslian ja Uutisvuodon ohjaajaksi. Nyt Elias on ohjannut tv-viihdettä, musiikkivideoita, elokuvia, ja toteuttanut omia tuotantoja sekä kirjoittanut kirjoja.
Elias käsikirjoitti ja ohjasi kansainvälisesti menestyneen lyhytelokuvan I`ve Only Just Begun omalla luottokorttibudjetilla. Madonna, Sandra Bernhard ja Boy George ovat nähneet varmasti tuhansia elokuvia. Mutta vain harvoista he ovat twiitanneet ylistävään sävyyn, kuten Eliaksen elokuvasta. Tälläkin hetkellä I`ve Only Just Begun reissaa indie-elokuvien festivaaleilla. LGBT-yhteisöä käsittelevästä lyhytelokuvasta tulee jatkuvasti yhteydenottoja eri puolilta maailmaa. Pussy Riot ja Venäjän suhtautuminen seksuaalivähemmistöjä kohtaan olivat kaikkien huulilla maailmanlopun vuonna 2012. Tähän saumaan Elias osasi ennakoiden iskeä. Hän oli käsikirjoittanut musiikillisen lyhytelokuvan jo vuosi ennen Venäjän hyökkäystä gay-yhteisöjä vastaan.
“Alkuperäinen käsikirjoitus on paljon pidempi ja siinä oli useampia lauluja. Se sijoittui vuoteen 2018. Erilaisia vähemmistöryhmiä vainottiin ja kuskattiin reservaatteihin. Päähenkilöä oltiin hirttämässä.”
Lopullinen versio typistyi helposti netissä levitettäväksi ja nyt lyhytelokuva on indiehitti.
“Tiesin alusta lähtien, että teoksen kanssa käy hyvin”, sanoo paneelikeskustelussa Pussy Riotin vieressä Lontoossa istunut mies. Elokuva näytettiin myös heille.
Tänä lauantaina 15-vuotisen uran jälkeen hän ei enää pelkää töiden loppuvan. Maailmassa ei voi laskea minkään varaan tai kiintyä tekemiseensä liikaa.
“X määrä asioita tapahtuu ja ihan hirvittävä määrä asioita EI tapahdu!”
Elias ei ole huolissaan mistään. On vain oltava rennosti ja pidettävä palloja ilmassa.
“En suhtaudu työhön millään tavalla kuitenkaan kevyesti, työ on pyhä asia!”
Tekemisen tyyli
Jos Elias haluaa tehdä jotain, hän tekee sen vaikka yksinään kotona.
“Olen Madonnan ja Kirsti Paakkasen kasvatti.”
Laman lapsella on nyt kyky työllistää kymmeniä ihmisiä. Esimerkkinä mainittakoon tv-elokuva Päivät kuin unta. Se kertoo drag queen -kidnappaajista. Arvostetun Prix Europa -ehdokkuuden kaapannut käsikirjoitus syntyi omasta hullunkurisesta visiosta jota hän vain tarjosi eteenpäin. Tuottajaksi löytyi Liisa Akimof. Elias sai roolitetut miesnäyttelijät pukeutumaan naisten vaatteisiin ja meikkaamaan. Kaikki tämä friikkisirkus näytettiin Ylellä.
“Päivät kuin unta oli profetaalinen viestissään, näytin ja kerroin asioita, jotka tuntuivat mahdottomilta viisi vuotta sitten.”
Elias voi itse valita produktioidensa työryhmän. Hänellä on laaja verkosto teknisiä ja esiintyviä ammattilaisia.
“Tykkään siitä, että pystyn vaikuttamaan myös muiden ihmisten elämään positiivisesti työllistämällä heitä.”
Näin saadaan elämä pyörimään. Ja kun Suomen työttömyysaste lähenee yhdeksää prosenttia niin tuskinhan tätä kukaan kritisoisi.
“Meidän ei pidä pyrkiä siihen, että kaikki tekisivät samaa, olemaan harmittomia. Muotimaailmassa 90-luvun alussa vedettiin asiat ihan uusiksi ja elokuvissa nousi indie. Olen 90-luvun nuori.”
Elämä saattaisi olla sujuvampaa jos jaksaisi minglata skumppakesteillä fingerfoodit vuokralautasella tai hiprakoida hyväveljenä saunailloissa.
“Pidän etäisyyttä alaan, koska tämä on minulle kutsumustyö. Tärkein tapa on pysyä kaukana turhan tärkeilevästä ytimestä”. Elias ei käy kokkareilla. Hän elää terveellistä alkoholitonta elämää.Absoluuttisuus on monelle kuin punaisella vuoritettu Giorgio Armanin kuristava viitta. Alkoholittomuus ei ole heistä normaalia tai Elias on heistä outolintu.
“Sä oot hyvä jätkä tai mimmi kun oot kännissä. Mun kohdalla tällaista kokemusta ei tuu!”
Oh phlueeeeze, vaihtelua!
“Suurin pelkoni oli, että en koskaan kasvaisi tyylissäni ja tekisin seuraavat 50 vuotta samaa.”
Vuonna 2011 Elias käsikirjoitti ja ohjasi elokuvaopiskelijoiden keskuudessa kulttimaineeseen nousseen pitkän elokuvan Likainen pommi. Likaisessa pommissa on johnwatersmaista pröystäilemätöntä ironiaa 2000-luvun tuloskeskeisestä kulttuurista ja henkilöistä. Rooleissa vilahtavat Suomen tunnetuimmat näyttelijät, ja Iida Lampela hokee PD:n roolissa “oh phlueeeeze” 83 minuuttia.
Kriitikoita elokuva ei miellyttänyt. Ei ihme, sillä tarkoituksena olikin ravistaa hieman esiin viihdeteollisuuden pimeää puolta. Lopulta ei tarvinnut imuroida popcornin murusiakaan elokuvateatterin lattialta.
“Näytöksistä saattoi lähteä jengiä kävelemään kesken. Mua pidettiin television puolelta tulleena puoskarina”, Elias kertoo rehellisesti.
Elias on aina ollut hyvä kirjoittamaan. Hän sai Paperileijona-kirjoituskilpailussa 90-luvun alussa toisen sijan. Se olikin varmasti hänen ainoa rahakuorensa lukiovuosina rehtorilta. Muut saivat aina stipendejä.
“Kirjoitelmani kieli oli jo silloin elävää, riemukasta, kämppiä ja villiä. Sain siitä muutaman satasen silloin ja se oli ihanaa.” Pienessä lestadiolaiskaupungissa hänen tekstiään ei välttämättä ymmärretty, mutta Paperileijonan jury olikin läänitasoinen.
Paperileijonasta oli pitkä taival seuraaviin kirjallisiin irtiottoihin. Elias on kirjoittanut 2010-luvulla satiirisen Korusähkeitä– ja omaelämänkerrallisen Ihmepoika-kirjan.
Gummerus-kustantamo kertoo Korusähkeistä: “Elias Koskimies ei säästä ketään. Korusähkeitä on kerrassaan törkeää ajankohtaissatiiria.”
Vuosi sitten ilmestyneelle Ihmepojalle eräs kirjasto teippasi K18-huomiotarran kanteen. Tarran tarkoituksena oli todellisuudesssa herättää kirjaston asiakkaiden mielenkiinto kirjaa kohtaan (nerokas vanha mainoskikka). Eliaksella ei ollut osaa eikä arpaa tempauksessa. Kaikki kiellettyhän on kuitenkin aina kivaa.
Ihmepoika saa jatkoa lähitulevaisuudessa. Elias on kirjoittanut jo muutamat testisivut. Seuraavalla kerralla Ihmepojan tolppakorot kolisevat Helsingin kaduilla vuonna 1993.
Ylilyövä
“Olen lapsesta asti ajatellut samalla tavalla kuin teen nyt elokuvia, ohjaustöitä tai kirjoitan “.
Elias tuijotti 80-luvulla tv-sarjoja kuten Paluu Eedeniin ja Pitsiä. Hän selventää tarkasti Pitsiä-sarjan alkukohtauksen.
“Sisään astuu entinen pornotähti Lili (Phoebe Cates) ja kysyy kuka teistä nartuista on äitini?”
Elias ihannoi kulttisarjojen kieltä: “Se on teennäistä ja pompöösiä.”
Häntä kiinnostaa kielen tasolla liikkuminen. Hän kuuntelee paljon kuinka ihmiset puhuvat. Monet toistavat asioita tai puhuvat tyhjää. Kokemus tv-viihteestä ja lukuisista tosi-tv:n haastattelunauhoista todistaa sen, että ihmisten huomaa puhuvan “ihan miten sattuu”. Näitä elementtejä hän haluaa käyttää teksteissään ja tuoda esiin ohjauksessa.
“Jos Suomessa tyyli on tietoisesti ylilyövää niin herranjestas sä oot kusessa.”
Eliaksen esikuvien, ohjaajien, laulajien ja koomikoiden tyyli on kaikkea muuta kuin vakavaa. Hän rakastaa ylilyövää taidetta, eikä voisi uskoa käsittelevänsä vakavia tai pateettisia aiheita.
Visuaaliseti tämä drag queenien ja Lady Gagan ihailija herättää henkiin mitä monimuotoisempia piirteitä produktioissaan olevissa henkilöissä. Itsensä esiin tuomisen tavan on oltava “flambojantti”.
“Ei siten, että ääni väristen kerrotaan kuinka rankkaa on. Näin ei todellakaan!”
Elias ei kuitenkaan vielä tiedä onko lyönyt itsensä läpi. Hänen luomiensa hahmojen vastaanottaminen saattaa olla monelle pelottavaa. Hän myöntää faniensa olevan marginaaliryhmä.
Mutta pompöösistä pitäviä faneja on tuolla jossain.
“Välillä tuntuu onko siellä ketään, koska en ole suuren yleisön tekijä. Yksittäiset henkilökohtaiset palautteet tuntuvat paljon paremmalta kuin sadat Facebook-liketykset.”
Kauris
Nuoruudessa Elias oli yksinäinen. Hän piti asiansa sisällään. Salatussa sisimmässään hän on aina ollut ohjaaja, mutta sellaiseksi kasvamiseen on mennyt aikaa.
Aikuisiälläkin hänellä on ollut ajanjaksoja, joina on joutunut miettimään ja tekemään töitä oman yksinäisyyden eteen.
“Elämässä oli yksi vaihe, että omistauduin liikaa työnteolle. Ei ollut mitään muuta. Tätä kesti kolme vuotta.”
Sellaisesta kun havahtuu tajuaa, että asiat eivät voi mennä niin.
Kaikki tiivistyy niin, että ei tunne kuuluvansa massaan. Omat ajatukset, mielikuvat ja sielunmaisema ovat toisaalla kuin muilla.
“Asiat ei vain tipahda eteen kuten helpommalle tapaukselle.”
Silloin joutuu kokemaan ulkopuolisuutta ja joskus jopa kehittävää yksinäisyyttä. Tuo yksinäisyys ei kuitenkaan ole pelottava asia. Pystyy keskittymään omiin asioihin, jotka tekevät elämästä onnellisemman ja rikkaamman.
“En tule luopumaan omista hömpötyksistäni kuten astrologiasta ja Kabbalasta”, hän täsmentää punainen lanka solmittuna ranteeseen.
Keino negatiivisen yksinäisyyden karistamiseksi ei saa olla julmuus joukkoon kuulumisen vuoksi. Kun ketä tai mitä tahansa kohdellaan ilkeästi ja julmasti, ollaan kärjistetysti samalla linjalla rasistien ja ISIS-ryhmän kanssa. Elias haluaa pysyä hyvän puolella eikä välitä ihmisryhmästä, joka esittää olevansa “kova, kylmä ja narttu”.
Hänellä on tyypillinen kauriin kasvukäyrä. Hoipertelevasta epävarmuudesta kasvaa sorkillaan vuorenhuippua tavoitteleva, ystävällinen ja ylväs persoona. Hän ei kuitenkaan osaa sanoa mikä se huippu on. Huipulle kun on vielä matkaa.
G-A-Y!
Elias on liikkuvan kuvan ja painetun tekstin enfant terrible. Ohjaaja-kirjoittaja, joka on avoimesti homoseksuaali.
”Rakastan gay-kulttuuria ja sen pitkää historiaa. Siellä olen omieni joukossa.”
Elias ja Eliaksen tuotanto eivät ole laskelmoivia. Ne kävelevät käsi kädessä kuin vastarakastunut pariskunta Hercules-homoklubista. Hänellä ei ole roolia menestyksen vuoksi. Kaiken on oltava autenttista ja kerrottava siitä maailmasta mistä hän tulee. Hän tulee gaymaailmasta ja niin myös se mitä hän tekee.
Gaykulttuurissa on riemua ja ironiaa. Itseironia on tärkeintä. On osattava myös nauraa itselleen: “Teen sitä mikä tuntuu hyvältä.”
Hän ei kuitenkaan ole tekemässä manifesteja eikä leiki olevansa jumalhahmo, jota muiden tulisi palvoa: “Jos mä kutsun itseäni gluteenittomaksi kuivakakuksi, se on se taso kuinka vakavasti osaan itteni ottaa.”
Yksityisihmisenä hänellä on karuja kokemuksia takanaan. Niistä ylipäässeenä hän on löytänyt voimavaroja ja varmuuden paikastaan maailmassa. Läpi historian seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ovat olleetkin vahvoja raivatessaan kullttuurilleen ja hyväksynnälleen tietä.Elias on rehellinen, mukava ja rento. Kuitenkin on olemassa myös Elias, joka sulkee portit yksityiselämäänsä kuten rahoittajat vaihtoehtotuotannoilta.
“On monta asiaa jotka sotivat urakiitoa vastaan. Se että olen avoimesti gay on yksi näistä asioista. Monet ihmiset ovat näennäisesti suvaitsevaisia. Todellisuudessa gaymies tai -nainen on kakkosluokan kansalainen.”
Uran rakentaminen on homona vaikeampaa. Gay-Elias joutuu todistamaan olevansa järkevä ihminen ja ammattitaitoinen korkealla työmoraalilla.
“Pienestä pitäen katsoin taitoluistelua, musikaaleja ja Euroviisuja. Euroviisuissa oli aina sellaisia ohjaajamiehiä, joilla oli kuulokkeet päässä. Halusin olla sellainen.”
Nyt Elias tekee “viisuja” jo toistamiseen. Hän on toinen Uuden musiikin kilpailun showtuottajista. Aikaisemmin tänä vuonna UMK 2015 -kilpailun vähäpukeiset bodarit, laamat, konfettisade ja Antti Tuisku iskivät lauantai-iltaisin katsojien silmille. Ensi kevättalvella sitten taas jotain uutta. Elias on se kuulokemies ohjelman kulisseissa.
Epilogi, kello 23.55
Keskustelun taustalla soi:
”Mitä mieltä oot Twin Peaksin comebackista?” Elias kysyy.
”Odotan sitä, mutta mua vähän pelottaa se.”
”Niin muakin!”
”Mutta tänään oli kiva jutella ja tehdään se J. Af G.-kuvaus tässä loka-marraskuussa?” huutelen jo eteiseen.
”Joo pitää vaan saada Bambi Woodlandilta se kiharrin lainaan!”
”Joo niin pitää, mä kysyn sitä. Moikka. Valot tulee siitä ulko-oven takaa käytävään.”
”Siitä tulee iconic…Moi, nähdään!” Elias kuittaa ovelta.
Mustaan pukeutunut lippispäinen hahmo vilahtaa vielä ovella. Ovi loksahtaa kiinni.
Elämäni Miehet-sarja kertoo miesten ystävyydestä ja arkielämän epätavallisista seikkailuista. Sarjassa on tarinoita erityisistä miehistä, erityisistä tyyleistä ja siitä miten ne ovat syntyneet. Niin miehet kuin tyyli.
Ruusa eli Rosa Kivinen lupaa mimmien peinttaavan myös jatkossa.
Nora Helsinki ja JR.