Elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaa kertoo Sylvin yhden kahvikupin haastattelussa, mikä muu kuin työ tekee onnelliseksi, mistä 21 tapaa pilata avioliitto sai alkunsa ja mitä tapahtuu Klikkaa mua!:n kakkoskaudella.
Kuvat: Eva-Liisa Orupold
Kun istahdan tunniksi munkkivuorelaiseen kahvilaan elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaan kanssa, tiedän, että minun on oltava jo parin tunnin päästä kaupungin toisella laidalla aivan toisenlaisella juttukeikalla. Koko viikko on ollut yhtä paikasta toiseen juoksemista, ainoat lepohetket niitä, kun istuu bussissa luurit korvilla kymmenen minuuttia, menossa edellisestä jostakin seuraavaan johonkin.
Tiedän, että tällaisena tämä tulee jatkumaan ensi viikollakin. Ei ihme, että puhe kääntyy haastattelussakin arjessa jaksamiseen, siihen miten päänsä saa tehokkaimmin nollattua.
Ja perusteltu puheenaihehan se on. Kiireen ja rentoutumisen vuorovaikutus koskettaa suurta osaa suomalaisista ja se koskettaa myös Johanna Vuoksenmaata. Hänen elämänsä on viime aikoina täyttynyt uuden elokuvan ohjaamisesta, sen markkinointityöstä ja suositun televisosarjan toisen tuotantokauden kirjoittamisesta.
21 tapaa pilata avioliitto on jo elokuvateattereissa, kun viimein saan tämän jutun valmiiksi. Klikkaa mua 2 nähdään televisossa joskus tämän vuoden loppupuolella.
Mutta puhutaan näistä myöhemmin. Mikä tekee Johanna Vuoksenmaan onnelliseksi, eiks tämä nyt ole paljon tärkeämpää? Jos pysäytetään tämä kiire nyt hetkeksi, niin mitkä asiat ovat elämässä oleellisia?
”Ihmiset”, sanoo Johanna Vuoksenmaa.
”Totta kai tällaisessa ammatissa kaikki on hirmu yhteenkietoutunutta. Havainnot mitä työpäivän aikana ja vapaa-ajalla tekee ovat kaikki mahdollista materiaalia.”
Näin on ennen kaikkea nyt, kun Vuoksenmaa on rohkaistunut Klikkaa mua -sarjasta lähtien myös kirjoittamaan omat ohjauksensa.
”Eihän siitä työstä tahdo päästä irti. Ne jutut pyörivät koko ajan päässä. Yksi on, että koittaa ajatella niin, että sen työnkin sisällä kantaisi itseään ihmisenä. Että työkontaktit toiseen ihmiseen eivät olisi pelkästään työkontakteja. Että olisi ihmisille ystävällinen ja kohtaisi ne ihmisinä.”
Vuoksenmaa kertoo, että pohjaton uteliaisuus ihmismieltä kohtaan ajaa elokuvantekijää eteenpäin. Sitä ei niin vain käännetä pois päältä, kun kuvaukset ovat päivän päätteeksi ohi, tai kun tietokone menee kirjoituspäivän illalla kiinni.
”Se on se inhimillinen moottori, joka on saanut tekemään tätä työtä. Mutta on kiva, jos joskus vain osaa olla niin, että ei tarkkaile tilanteita missä on. Jos ihan vaan osaa nauttia tästä olemassaolon kivuudesta.”
Yksi tapa löytää tällainen puhtaan olemassaolon tila on avovesiuinti.
”Käyn uimassa mahdollisimman monet uudet vedet. Sitten maistelen niitä vesiä… Vesi iholla, tuuli iholla… Nämä ovat kuitenkin tärkeämpiä asioita kuin se työ. Olin loppusyksystä Karjalassa. Ajeltiin autolla ja menin uimaan Laatokkaan, hirmu myrskyisenä päivänä, mutta minä nyt olin katsonut kartasta etukäteen että tuolta voisin päästä Laatokkaan. Se oli helvetin hienoa. Järvi, jossa esi-isät ovat ehkä käyneet uimassa.”
Niin aistien varassa oleminen ja hetkessä eläminen se kai sitä kaikkein palkitsevinta on. Tähän kokemuksen välittömyyteenhän tähtää osaltaan nyt muodikkaaksi noussut mindfulnesskin. Vuoksenmaa nyökkää juuri fyysisten ärsykkeiden auttavan irti työn absorboivasta luonteesta.
”Sen takia sitä varmaan käyttää vapaa-aikaansa niin paljon erilaiseen liikuntaan. Olen intohimoinen lentopallon pelaaja, koska siinä et pysty ajattelemaan mitään, mutta kuitenkin se pallo kulkee ihmisten välillä, ja se onnistuminen on välitöntä haltioitumista. Se mielihyvä ja välitön nautinto sekuntien mittaisista suorituksista on niin suuri. Sama on uimisessa tai musiikin kuuntelemisessa tai syömisessä tai koskettelemisessa”, Vuoksenmaa sanoo.
”Välittömät aistimukset vaativat huomion, ja silloin et pysty ajattelemaan… Just joku hiihtäminen! Fyysinen rasitus on hyvä tie välittömään olemiseen. Mutta kyllä aika paljon tietysti joutuu liikkumaan että saisi vähän stressiä laskettua.”
Niin! Koskettelemisesta puheen ollen:
21 tapaa pilata avioliitto on kepeä komedia, kepeämpi kuin supermenestynyt, luontevasti oikeaa elämää ja arkea komediagenreen naittanut Klikkaa mua. Mutta aihe tai ainakin tarinan lähtökohta siinäkin on sysivakava. Se, miten parisuhteessa ja avioliitossa vääjäämättä lakkaa koskettelettamasta. Ja sitten se onkin menoa kohti seuraavaa pettymystä.
Tällainen vakavan uittaminen komedialliseen on ollut Johanna Vuoksenmaan tuotannon kovaa ydintä aina esikoiselokuva Nousukaudesta saakka.
”Tämäkin elokuva lähti liikkeelle yksittäisistä havainnoista, jotka toistuessaan alkoivat pyytää päästä tarinoiksi”, Vuoksenmaa sanoo.
”Yksi lähtöpiste oli, kun olin tulossa Tukholmasta ja istuin matkalla Helsinkiin ruotsinlaivan promenadi-viinibaarissa. Laivallehan pariskunnat ja perheet lähtevät viettämään laatuaikaa, ja nauttimaan yhdessäolosta. Mutta päätä kääntämällä näin paikallani istuen neljä pariskuntaa, jotka näyttäytyivät aika traagisina. Aloin miettiä, että olisi hauska kirjoittaa keski-ikäisistä ja ihmissuhteen keskivaiheessa olevista pariskunnista.”
Vuoksenmaa sanoo kiinnostuneensa siitä, miten äkkiä ihmissuhteesta tulee roskaa, kuin ruoantähdettä.
”Naimisiin mennään toiveikkaina. Kaikki on kirkasta ja sileää. Mutta miten nopeasti ne sateet tuleekaan, kaataa kyltit tien laidassa.”
Tätä kautta syntyi ajatus Armi Toivasen elokuvassa esittämästä rakkauskyynisestä Sannasta, joka tutkii avioliittojen hajoamista, avioeroja.
”Avioerot koskettavat jokaista. Jos ei nyt ole itse just eronnut, niin sitten joku sisko tai veli tai isä ja äiti tai oma lapsi on. Se nyt vain on näillä tilastoilla erittäin läsnä ihmisten elämissä, ja vaikuttaa elämään ihan hirveästi. Se vaikuttaa siihen, mitä reittiä kulkee kaupungissa ja… EVA:a luulisi myös kiinnostavan tällainen ihmisten onnellisuus! Kun ihminen kelaa jotain keskellä eromyrskyä, niin eihän se pysty töitä tekemään!”
21 tapaa pilata avioliitto on alkuosaltaan aika kyynistäkin lunastusta, kun päähenkilö Sanna ei usko kerrassaan mihinkään. Loppua kohden hänenkin on toki antauduttava Amorin edessä, sen verran romanttisen komedian genrekäsikirjan mukaan tämän jutun julkaisun aikaan jo toista sataa tuhatta katsojaa kerännyt tarina kuitenkin rullaa.
Mutta kävikö mielessäkään jättää koko tarinaa viritykseltän kyyniseksi, rakkauskielteiseksi ja epäuskoiseksi?
”Ei todellakaan!”, Vuoksenmaa puuskahtaa.
”Yksi lähtökohta oli ikä. Muistelin sitä kun olin itse 30-vuotias. Se on sellainen ikä, jossa käydään lopullinen paini kokonaiselämänasenteen kanssa, kyynisyyden ja höpsön idealismin välillä. Sitä ennen ihmiset ovat välimuotoja, sen jälkeen on helpompi sanoa jostakusta vaikka että se on semmoinen kyyninen.”
Ohjaaja korostaa haluavansa kylvää tähän maailmaan ja yhteiskuntaan nimenomaan epäkyynisyyttä.
”Että olisi motivaatiota herätä seuraavana aamuna. Se kai se kaikkein tärkein asia on. Uskoisi että on voimaa vaikuttaa omaan elämään. Kyllä, haluan tehdä elokuvia, joissa on edes jollain lailla voimaannuttavia loppuja!”
Komedian sanottava kuitataan usein triviaaliksi hömpäksi, mutta ovathan nämä puheena olevat asiat ihan oikeastikin tärkeitä. Jos ajatellaan vaikkapa sitä jutun alussa mainittua puolisokkoa ryntäämistä läpi loskan.
21 tapaa pilata avioliitto on menestynyt oikein hyvin. Se lienee helpotus Johanna Vuoksenmaalle, jonka edellinen teatterielokuva Toinen jalka haudasta ei pärjännyt oikeastaan lainkaan.
”Olimme siihenkin leffaan ihan tyytyväisiä, mutta.. Kauheasti olemme miettineet, mikä siinä oli. Oliko se sitten se, että jo julisteessa oli, että komedia kuolemasta. Mutta siis oma äitinikin, joka toki normaalisti menee lapsensa tekemiset katsomaan, oli joka viikko, että hän ei mene vielä tällä viikolla”, Vuoksenmaa naurahtaa.
”Se on asia, minkä mielellään siirtäisi eteenpäin. Kuolema. Sitten kun kukaan ei mene ihan heti teattereihin, se leffa lentää saman tien saleista pois. Me oltiin just perustettu oma tuotantoyhtiö Dionysos-filmi. Se oli niin katastrofaalinen prosessi kaikkiaan! Me itkettiin se ensi-iltaviikonloppu, kun kukaan ei mene teattereihin! Hävettää kävellä kadulla, että ei helvetti mä olen käyttänyt hirveän määrän Elokuvasäätiön rahaa, ja sitten kukaan ei halua nähdä tätä.”
Sekä Dionysoksen, että Vuoksenmaan ohjaajanuran auttoi lopullisesti jaloilleen suursuosittu ja kritiikin rakastama Klikkaa mua. Vuoksenmaa sai luomuksensa kakkoskauden käsikirjoituksen valmiiksi vuodenvaihteen tienoilla.
”Tuttujen henkilöiden elämää saa jatkossakin seurata. Konsepti pysyy entisenlaisena, eli meillä on joka jaksossa deitti. Nämä pitkän kaaren henkilöt Ella, Inari, Tiia, he pysyvät, heidän elämäänsä seurataan edelleen. Uskon, että tämä ei ole juosten kustu tai yritys jatkoratsastaa sillä menestyksellä”, Vuoksenmaa sanoo.
”Jos ekan kauden teemat olivat naisten välinen ystävyys ja lasten ja parisuhteen yhteensovittaminen, tässä jatkossa temaattiset fokukset ovat miehen ja naisen välisen suhteen erilaiset sävyt, muun muassa ystävyys. Ja äidin ja tyttären suhde eri tasoissa ja eri sukupolvissa.”
Tv-sarjan kirjoittaminen on toista kuin pitkän elokuvan. Kamaa on niin paljon enemmän.
”Se on niin hirveä rupeama. Sen kanssa menee nukkumaan. Sen kanssa herää ja kun se on valmis, on kuin saisi repun tai 20 litran vesikanisterin selästään. Sitähän melkein lentää hetken, kun sen saa sieltä pois.”
Hyvä niin.
Mutta hyvä, että on se avovesiuintikin, luulisin.
