Kuvat: Eva-Liisa Orupold
Trumpetisti Verneri Pohjola nosti elämänsä kissat pöydälle ja teki tähänastisen uransa jazzeimman levyn.
”Elämä on parhaimmillaan juuri nyt”, lastenvahtivuorosta haastatteluun rynnännyt Verneri Pohjola toteaa oluttuoppi edessään helsinkiläisessä baarissa ja nauraa: ”Kuulostaa kauhean imelältä!”
Eikä kuulosta. Pohjolalle, yhdelle Euroopan tämän hetken arvostetuimmista jazzmuusikoista, elämän uusiksi pistäminen ei ole ollut vain sanahelinää.
”Runsas vuosi sitten tein todella isoja remontteja elämässäni, sekä ammatillisella että henkilökohtaisella puolella. Isäksi tulemisen jälkeinen myllerrys paljasti itsestäni kaapissa olleita luurankoja. Olisin voinut alistua, mutta päätin koota ne.”
Pohjola on puhunut avoimesti rankasta elämänkumppanistaan, masennuksesta. Ammatillisella puolella hän uskalsi irtisanoa levytyssopimuksensa arvostetun ACT-levy-yhtiön kanssa.
”Olin miettinyt sitä pitkään, mutta pelkäsin päätöksen tekemistä. Mietin, olenko hullu, sillä ei kovin monella suomalaisella jazzmuusikolla ole kansainvälistä levytyssopimusta.”
Sopimus alkoi kuitenkin vaikuttaa musiikin tekemiseen.
”Innostukseni haalistui ja huomasin ajattelevani työhuoneella, että voi kun ei tarvitsisi tehdä näitä biisejä. Tajusin, ettei tässä ole mitään järkeä. Minun oli päästävä ympäristöön, jossa saan toimia kuten toimin, muuten teen skeidaa jälkeä.”
Kolme kertaa enemmän biisejä
”Jo seuraavana päivänä sopimuksen katkaisemisen jälkeen tuli olo, että nyt lähtee, olen ottanut elämäni omiin käsiini. Viime keväänä tein enemmän biisejä kuin edellisenä kolmena vuonna yhteensä.”
Sitten Pohjola tapasi Dave Stapletonin brittiläiseltä Edition Recordsilta. Nuorilla ja kunnianhimoisilla tyypeillä synkkasi heti, ja kuukauden sisällä heillä oli levytyssopimus.
Pohjola alkoi koota soittajia ympärilleen, sillä edellinen bändi oli hajonnut rumpali Joonas Riipan lähdettyä. Bändin uudistuminen oli lopulta hyväksi kaikille ja Pohjola on yhä läheinen Riipan kanssa.
Soittajien yhdistelmistä Pohjola päätyi kvartettiin, joka on hänelle luonnollinen tapa tehdä musiikkia. Rumpaliksi valikoitui Teppo Mäkynen.
Muusikkovalinnat herättivät ennakkoluuloja jazzpiireissä. Suomi on pieni maa, ja jotkut epäilivät erilaisissa kokoonpanoissa soittavien muusikoiden muuntautumiskykyä.
”Se on luovien ja ammattitaitoisten soittajien aliarvioimista”, Pohjola näpäyttää. ”Uskon, että yllättävät tyypit löytävät itsestään uusia puolia uudessa ympäristössä. Näin musiikkiin tulee rikkautta ja monipuolisuutta.”
Levy jossa on kaikki
”Vaikka Bullhorn on sooloalbumini, on se soundiltaan vahvasti myös bändialbumi. Kun soitan näiden tyyppien kanssa, arvostan heitä eniten maailmassa.”
Pohjolan mukaan Bullhorn on hänen aikuisin, kypsin ja myös jazzein levynsä.
”Olen onnistunut saamaan levylle kaikkea sitä, mitä haluan ilmaista musiikilla. Levyltä löytyy aiempaa rohkeampia ratkaisuja, mutta samalla se on enemmän paketissa. Yllättäen nämä kaksi puolta tukevat toisiaan.”
Pohjola kertoo olevansa Bullhornista jopa ylpeämpi kuin Emma-palkitusta Aurora-levystä, jonka ylistävä vastaanotto loi hänelle kovat paineet menestyä.
Myös Bullhornin arvostelut ovat olleet hehkuttavia.
”Tärkeintä on, että jo levyä tehdessäni tuli fiilis, että siitä tulee hyvä. Toisaalta keikkoja myydessä kritiikeistä saa vakuuttavan pesäpallomailan, jolla voi lyödä promokirjeen maailmalle”, Pohjola virnistää.
Nyt hän odottaa Helsingin levynjulkistuskonserttia ja keikkailun alkamista toden teolla.
”Kaikki nyt sovitut ulkomaankeikat ovat Euroopassa, mikä sopii meille perheellisille. Minulla on 3,5-vuotias lapsi kotona ja Tepolla on vuoden vanha vauva.”
Isyys teki tehokkaammaksi
Miten muusikon ja perheenisän roolit istuvat yhteen?
”Turha löysäily on jäänyt pois”, Pohjola kuvailee. ”Toisaalta itse vanhemmuus on hyvin palkitsevaa ja asioiden pistäminen tärkeysjärjestykseen parantaa elämän ja aikaansaamisen laatua.”
”Minusta on tullut paljon tehokkaampi ja tuotteliaampi lapsen syntymän jälkeen. Mahdollinen työaika on vähentynyt, mutta aktuaalinen työaika lisääntynyt.”
Opiskeluaikojen biletystä ja haahuilua hänellä ei ole ikävä.
”Aika kultaa muistot. Oikeasti hauskoja baari-iltoja oli ehkä kaksi sadasta.”
Vanhemmuuden myötä Pohjola haluaa tehdä asioita ammattimaisemmin.
”Olen löytänyt ammattiylpeyden vasta ihan viime aikoina. Sitä ennen musiikki oli harrastus ja fiilisjuttu.”
Muusikon vapaa-aikakin kuulostaa kovin tasapainoiselta. Pohjola pelaa jalkapalloa tai futsalia, hakee vuoropäivinä Herttoniemen naapurien lapsia hoidosta ja käy poikansa kanssa uimahallissa.
”Uiminen on ainoita lapsuudenmuistoja, joita minulla on tekemisestä oman isäni kanssa. Se on helppo tapa olla lähekkäin. Syödään eväät pukuhuoneessa, saunotaan ja polskutellaan.”
Muskariin muusikkosuvun kasvatti ei poikaansa vie. Koko muukin elämä on täynnä musiikkia.
Pojan ainoa kommentti Bullhorn-levystä ei ollut ”kovin imarteleva”. Musiikilliset intressit ovat hieman toisaalla.
”Ernsti tykkää avantgarde-freestä, jossa on paljon tapahtumia ja yhtäaikaisia ääniä. Lempilevy oli pitkään TUM Recordsin Wadada, jonka bändissä olen itsekin soittanut.”
Pohjola korostaa, että lapsi on hänen maailmassaan ykkönen.
”Kaikille suomalaisille asia ei tunnu olevan niin. On paljon niitä, jotka pistävät vaikka uransa lapsen edelle. Lapsilähtöisyys ei tarkoita, että lapsi saa kaiken minkä haluaa, vaan sitä, että aikuinen järjestää elämänsä niin, että lapsella on hyvä olla.”
Hyvinvoinnin asialla
Mitä arvoja Pohjola haluaisi lapselleen välittää? Muusikko hymähtää.
”Olin kaksi vuotta töissä päiväkodissa ja ajattelin, että osaan kasvattaa lapsen kuin lapsen. Kaikki tottelivat, tykkäsivät ja luottivat minuun. Omasta lapsesta ei voi puhua samana päivänä.”
”On arvot ja sitten on käytäntö, arki ja väsymys, jotka ovat koko ajan läsnä vanhemmuudessa. Minulle arvot ovat sitä, että lapselle osoitetaan läheisyyttä ja rakkautta ja että hänen kanssaan puhutaan. Kaikki muu on sellaista, mihin voi pyrkiä hyvänä päivänä.”
Kutsumusammatissaan oleva Pohjola kertoo arvostavansa ihmisiä, jotka tekevät töitä muiden hyvinvoinnin eteen.
”Uskon, että musiikki tuottaa monelle hyvää, mutten piiloudu sen taakse. Saan tehdä sitä mitä haluan. Saman tilanteen haluaisin jokaiselle ihmiselle.”
”Juuri tänään kävelin kahden lapsen kanssa tarhasta. Oli hemmetin kylmä, vaikka päälläni oli hienot tekniset vaatteet. Mietin, miten selviäisin edes viikon hengissä, jos olisin nyt alasti ja ilman rahaa. Sillä hetkellä yhteiskunnan paineet haihtuivat ilmaan”, Pohjola kuvailee.
Suurin osa muusikon päivistä nimittäin menee paineen alla.
”Haluan menestyä, ja koen paineet vahvasti. Suorituskeskeisyys on mekanismi meissä ihmisissä. Kuitenkin niinä hetkinä, kun paineet häviävät, on kuin aurinko rupeaisi paistamaan. Se on merkki siitä, että on oikeassa paikassa.”
Verneri Pohjola: Bullhorn, Edition Records
Levynjulkistus su 22.3. Helsinki, Kansallisteatteri / Suuri näyttämö kello 18.00, liput 25/15 €
Verneri Pohjola Quartet: Verneri Pohjola, trumpetti / Aki Rissanen, piano / Antti Lötjönen, basso / Teppo Mäkynen, rummut