(Suomi–Ranska 2014)
O: Xavier Picard
Suomenkieliset ääninäyttelijät: Kris Gummerus, Maria Sid, Mats Långbacka, Alma Pöysti
S
Ensi-ilta 10.10.2014
Uudessa Muumi-elokuvassa on alkuperäisten sarjakuvien tunnelma.
Minulla ei ole juurikaan lapsuusmuistoja. Kerrostalomme seinä, jota täplittivät kymmenet leppäkertut. Tuntematon mummo, joka antoi minulle pullon hajuvettä bussissa. Painajaisuni, jossa noita vei pikkusiskoni. Ja Muumit.
Tove Jansson ja hänen veljensä Lars tekivät vuosina 1954–1974 brittisanomalehti Evening Newsiin englanninkielistä sarjakuvaa. Vaasa Oy alkoi julkaista sitä lehtinä 80-luvun alussa. Lehden nimi oli ytimekkäästi Muumipeikko. Se ilmestyi kuukausittain ja sisälsi yhden tarinan.
Isäni osti minulle ensimmäisen lehteni vuonna 1980, kun olin neljävuotias. Tarinan oli nimeltään Kuvitteluleikki. Siinä Muumi-perhe tutustuu uuteen naapuriinsa Vilijonkkaan. Nipottavan rouvan ja boheemin perheen välinen konflikti on väistämätön. Jäin koukkuun heti ensimmäisestä kuvasta. En osannut vielä lukea, mutta isäni jaksoi kerrata saman tarinan yhä uudestaan. Sen jälkeen hän osti minulle lähes kaikki lehdet, vain muutamia numeroita jäi väliin.
80-luvun puolivälissä lehteä alkoi kustantaa Lehtimiehet Oy. Sen nimeksi vaihtui Muumi, ja sarjakuvat muuttuivat värillisiksi. Tarinan välissä alettiin julkaista muutaman sivun mittaista lastenpalstaa, joka koostui lukijoiden kirjeistä ja piirroksista sekä kilpailuista. Lehteä julkaistiin muutaman vuoden ajan. Nämäkin lehdet sain lähes jokaista numeroa myöten.
Sarjakuvat päihittävät Muumi-kirjat mennen tullen. Ne on suunnattu aikuiselle lukijalle, joten nautin niistä yhä edelleen yhtä paljon kuin lapsena. Jotkut vitsit aukenivatkin vasta teini-ikäisenä. Esimerkiksi se, kun Hosuli esittelee nappikokoelmansa helmeä, neuvostoliittolaista nappia, jossa on mikrofoni. Beatnikit ja freudilainen psykiatri tohtori Schrünkel ovat esimerkkejä hahmoista, jotka naurattavat näin aikuisena enemmän. Jansson kritisoi kehitysapua, feminismiä ja guruja – asioita, joita neljävuotias ei juurikaan pohdiskele.
Nykyisin sarjakuvat ovat hinnoissaan. Olen nähnyt niitä myytävän jopa yli kymmenellä eurolla kappale. Isäni osti minulle myös muutaman albumin, joihin oli koottu kuudesta kahdeksaan tarinaa (osa tosin sellaisia, jotka minulla jo oli lehdissä). Näiden albumien kappalehinta nousee useisiin kymppeihin. Minulla on yhä tallella kaikki lehdet ja albumit. En kuitenkaan pääse rahastamaan niillä: ne ovat kuluneet lapsen käsissä repaleisiksi ja likaisiksi. En tietenkään edes haluaisi luopua niistä.
Uutuusanimaatio Muumit Rivieralla perustuu erityisesti samannimiseen sarjakuvaan, mutta ammentaa niistä kaikista. Muumit matkustavat Rivieralle, koska Niiskuneiti haluaa tavata idolinsa Audrey Glamourin. Seikkailu on tietysti aina tervetullut, joten perhe suuntaa purjeveneellään kohti rantalomakohdetta. Perillä odottaa viiden tähden hotelli, jonka kuninkaalliseen sviittiin Muumit majoittuvat. Paikan kerma luulee perheen olevan ökyrikkaita, ja pian peikotkin pääsevät seurapiireihin. Niiskuneitiä alkaa piirittää paikallinen playboy Clark Tresco. Muumipappa puolestaan ystävystyy markiisi Mongagan kanssa. Muumipeikko kihisee mustasukkaisuudesta, ja Muumimamma kärsii koti-ikävästä.
Elokuvassa on sama tunnelma kuin lapsuuteni sarjakuvissa. Se on piirretty käsin, ja jälki on niin hyvää että se saa melkein unohtamaan hirvittävät japsianimaatiot. Mukana on harvinaisempiakin hahmoja, joiden bongaamisesta kaltaiseni hardcorefani saa suunnatonta tyydytystä. Samaan näytökseen osuneita pikkutyttöjä nauratti läpi elokuvan. Jo pelkkä Pikku Myyn näkeminen sai heidät kikattamaan. Ainoa moitteeni koskee dubbausta. Eivät Muumit tuolta kuulostaneet minun päässäni 34 vuotta sitten!
Lisätietoa Muumi-sarjakuvista:
Tolvanen, Juhani: Muumisisarukset Tove ja Lars Jansson: Muumipeikko-sarjakuvan tarina. (2000, WSOY)
lapsuus, Muumi, Muumi-sarjakuva, Muumit Rivieralla, Tove Jansson, Vilijonkka