Jari Sarasvuon vierailu Kallion kirkossa saarnaajana veti graniittikirkon täyteen ylisiä myöten, kuten maamme keltainen lehti onkin jo ehtinyt revitellä. Minäkin seurasin saarnaa seisten, sinänsä onnekkaalla paikalla koska pääsin todistamaan kuuluisaa pyörtymiskohtausta, jolla ei muuten oikeasti ollut mitään tekemistä Sarasvuon lävistävän karisman kanssa, vaan kirkossa ei vain tainnut oikein ilma vaihtua. Pojot dramatiikasta kuitenkin.
Kuva: Soppakanuuna / Creative Commons
Jumalanpalvelus lähtee lupsakasti liikkeelle Teemu Laajasalon tervetulosanoilla. Laajasalo kertoo asiallisesti miten ilta tulee etenemään, mikä lieneekin oikein hyvä ajatus, koska paikalla on aimo joukko kokemattomia kävijöitä. Tästä lähdemme kuuntelemaan erinomaista gospelkuoroa ja Juha Tapiota ennen päivän saarnaan käymistä. Gospel on aina ihanaa, vaikkakin äänekästä. Juha Tapio olisi voinut pidättäytyä vaikka parissa biisissä neljän sijaan – kaikkihan ne tavallaan kuulostavat kuitenkin samalta. Jännitys tiivistyy sitä enemmän, mitä verkkaisemmin käymme eteenpäin ja vihdoin Sarasvuo käy lavalle.
Harmittaa hieman, ettei Sarasvuo saarnaa saarnapöntöstä. Se olisi ollut jotenki asiaankuuluvampaa ja myös akustiikan kannalta parempi vaihtoehto, ylälehtereille kun ei oikein kuulu. Saarna lähtee liikkeelle vakaasti vanhan testamentin tarinoihin tukeutuen. Kehystarina on Tuhlaajapoika mutta mukana vilahtelee Nooa ja rantautumisenkin jälkeiset tarinat. Saarnan alussa tuntuu, että kokenutta esiintyjää hieman hermostuttaa, mikä sinänsä on vain sympaattista. Kuitenkin saarnan vakava yleissävy säilyy, eikä saarnaaja lankea helppohin yleisön hauskuuttamisvitseihin – pisteet siitä. Teemaksi nousee armo ja sen kolme sääntöä. Ihminen ei koskaan saa ansionsa mukaan. Ihminen saa aina enemmän kuin ansaitsee. Ja kotiin voi aina palata. Sarasvuon upea tematiikka Jumalasta tuhlaajapoikana säväyttää. Yksinkertaista mutta vaikuttavaa. Elämme ymmärtäväisempiä, ihmisläheisempiä aikoja, ja jokainen voi antaa ja saada armoa. Jopa Jumala. Jari vetää oikein hyvin.
Kirkossa on lämmin tunnelma. Mikään ei ole niin kaunista kuin kuuntelemaan hiljentynyt ihmisjoukko, sen hauras keskittyminen. Teemu Laajasalo jatkaa jumalanpalvelusta rukouksilla. Laajasalon rouhean seksikäs ääni saa melkein unohtamaan mistä onkaan kysymys, mutta vain miellyttävällä tavalla. Lopuksi toimitetaan ehtoollinen, josta tulee hyvä mieli. Outo lause: ”veri, sinun vuoksesi valutettu.”, ei oikeastaan pistä korvaan kun sen sanoo jotenkin vilpittömästi sinulle hyvää tahtova pappi. Vaikka kyseessä onkin ikäänkuin drive in -tyyppinen ehtoollinen, koska väenmäärän takia tahti on hoppuisa. Mutta ei haittaa ja keksikin oli hyvää. Ai sori, siis Jeesuksen ruumis.
Olisipa mukavaa, jos jumalanpalveluksissa kävisi enemmän ihmisiä. Tässä hyväntuulisessa joukossa, gospelin sointuessa taustalla tuntuu lämpimän turvalliselta olla ihmislapsi. Lisää tätä!
Jari Sarasvuo, Juha Tapio, Jumala, jumalanpalvelus, Kallio, Kallion kirkko, Teemu Laajasalo