(Suomi – USA – Liettua, 2012)
O: Marko Mäkilaakso
N: Mikko Leppilampi, Samuli Vauramo, Andrew Tiernan, Antti Reini.
Ensi-ilta 4.5.2012
K15
Suomalais-liettualais-yhdysvaltalainen zombielokuva kirjoittaa historiaa uusiksi.
Jonkinlainen osoitus kuuluisasta suomalaisesta sisusta on se, että Marko Mäkilaakso on saanut War of the Dead -elokuvansa ensi-iltaan. Alun perin jo vuonna 2008 ilmestyväksi aiottu elokuva jäi pahanlaiseen tuotantolimboon. Suomessa valkokankaalle lopulta tuleva elokuva julkaistaneen muualla maailmassa suoraan dvd:nä, ja sellaiseen se sopiikin: elokuva on tiivis, televisioruutuun riittävän hyvännäköinen ja siinä on rutkasti toimintaa. Mäkilaakso on myös ratkaissut monia pienen budjetin ongelmia fiksusti: epämääräisen tartunnan zombeiksi muuttamia venäläisiä sotilaita nähdään suurelta osin vain öisissä kuvissa, nopeasti leikatuissa kohtauksissa.
War of the Deadissa on monia ongelmia. Yksi isoimmista – ja noloimmista – on se, että kaikki henkilöt puhuvat keskenään englantia. Kai tälläkin on tuleva kulttiarvonsa: missä muualla voisi nähdä, kun Mikko Leppilampi keskustelee sujuvasti englanniksi Jouko Aholan kanssa?
Mäkilaakso ohjaa suppean tarinansa sinänsä tehokkaasti ja paikoin viihdyttävän nopeatempoisestikin. Natsit ovat testailleet venäläisillä sotavangeilla kuolemattomuutta, mutta koeleiri tietoineen on jäänyt neuvostoliittolaisten käsiin huonoin seurauksin – venäläiset sotilaat ovat nimittäin muuttuneet zombeiksi, jotka käyvät kaiken elollisen kimppuun.
Käsikirjoitus jättää paljon toivomisen varaa. Asioita ei avata riittävästi eikä sivujuoniin palata tarinan myöhemmissä vaiheissa – jatko-osan toivossako? Dialogi on selittelevää ja kömpelöä sekä usein epäuskottavaa, mikä tietysti kuuluu lajityyppiin. Mutta ei se ole mikään puolustus.
Historiankirjoituskaan ei ole elokuvan vahvimpia puolia. War of the Dead alkaa tilanteessa, jossa amerikkalainen joukko-osasto auttaa suomalaisia sotilaita hyökkäämään venäläisten erikoisbunkkerin kimppuun – jatkosodan alkuvaiheissa loppukesästä 1941! Tuolloinhan Yhdysvallat ei ollut millään tavalla osallinen Euroopan sotarintamaan, mutta vaikka olisi ollutkin, se olisi ollut Neuvostoliiton liittolainen – eli Saksan liittolaisen Suomen vihollinen.
Suurelle osalle elokuvan oletetuista katsojista asialle ei ole mitään merkitystä, mutta Suomessa valkokankaalla esitettävältä elokuvalta olisi voinut odottaa edes hitusen tarkempaa historiantuntemusta. Ehkä tarinaa olisi voinut taustoittaa laajemmin ja tuoda siihen mukaan vaikkapa CIA:n edeltäjän OSS:n, joka olisi ollut kiinnostunut saksalaisten tutkimuksista. Ehkä siihen jatko-osaan sitten…?
Jouko Ahola, Marko Mäkilaakso, Mikko Leppilampi, sotaelokuvat, zombielokuvat, zombit