”En nyt ehtinytkään miettiä mitään valmiiksi. Mennään Roskapankkiin?” hän sanoo ja osoittaa takanani olevaa kapakkaa.
Astumme sisään. Huulipunani, silitetty paitani ja useiden kymmenien minuuttien vääntelyä vaatinut ranskalainen lettini tuntuvat yhtäkkiä liioittelulta. Puhe oli ollut ”treffeistä, joita varten minun tulisi tulla vain paikalle omana, ihanana itsenäni, hän hoitaisi loput”.
Istumme alas. Hän kantaa tiskiltä kaksi olutta ja kaksi jallua.
”Tosi kiva nähdä”, hän sanoo ja heittää jaloviinan kurkkuunsa.
”Näytät nätiltä”, hän virnistää, nappaa shottilasin edestäni ja kumoaa senkin.
Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin hän on kutsunut minua väärällä nimellä, oksentanut syliinsä ja hamuaa suudelmaa.
Hieron naamaani senkin uhalla, että vaivalla piirtämäni kulmakarvat leviävät otsalleni. Nousen ylös ja menen vessaan.
Kun palaan, pöydässä on vain puoliksi juomani lämmin tuoppi. Minut on dumpattu baariin.
Taso 9
Täysin epäonnistunut kierros. Säälittävä pistemäärä.
***
Tuolloin olin viettänyt paljon aikaa Tinderissä. Tinder oli vienyt minut niin hyville kuin käsittämättömän vaivaantuneille treffeille. Oli ollut yhdentekeviä, koomisia, kammottavia, unohtumattomia ja ihania kohtaamisia. Oli ihastuksia ja hetken huumaa. Olin saanut oikeita ystäviä ja näennäisiä kavereita.
Yksi miehistä oli istunut pöydän alla hieromassa jalkojani, kun tein kotona töitä. Toinen ei vastannut enää mihinkään ensimmäisten treffien jälkeen, vaikka olin kuvitellut, että kaikki oli sujunut hyvin. Useamman miehen silmät olivat kesken ensimmäisen tuopin auenneet ja täyttyneet surulla – ikävä riipi, ja niin sykähdyttävä kuin olinkin, en ollut heidän entinen tyttöystävänsä.
Aluksi olin vaivaantunut Tinderin ulkonäkökeskeisyydestä, ihmisten kertakäyttämisestä, koppavuudesta ja ilkeydestä, viestien vyörystä pilkun aikaan ja siitä, ettei asiallisiin viesteihin vastattu. Kirjoitin Sylviin ensimmäisistä viikoistani Tinderissä. Mobiilissa tapahtunut deittailu ja siihen liittyvä peli hämmensivät ja huvittivat sekä ahdistivat. Lopulta oivalsin, että kuten ihmisten välisissä suhteissa muutenkin, myös Tinderissä oli laitettava itsensä ja tunteensa likoon – vaikka internet antoi edes pienen suojan ja anonymiteetin flirttailuun.
Vihaa peliä ja pelaajaa
Laitoin siis itseni likoon, lopetin nurkassa kuumottelemisen, aloin käydä treffeillä ja sain näpeilleni useammin kuin kerran. Mutta opin samalla pelin hengen.Yhtä monta kertaa kuin istuin kotona ja tunsin vatsani putoavan jälleen yhden olankohautuksella tapahtuneen hylkäyksen jälkeen, aiheutin samaa mielipahaa jollekulle toiselle.
Huomasin, että jätin vastaamatta täysin mukavien ihmisten viesteihin, koska en nyt vain jaksanut vaivautua. Pyörin levottomana penkillä, jos tuntui, ettei yksi olut riittäisi tekemään treffikumppanista mielenkiintoista. Saatoin istua kotoisasti katsomassa elokuvaa yhden miehen kanssa ja samalla viestitellä toiselle miehelle.
Tai seisoin sieväksi laittautuneena baarissa yksin, koska päällensä oksentanut mies oli jättänyt minut sinne.
Mutta vaikkei sitä ääneen oikein sopinutkaan sanoa, niin minä todella toivoin tapaavani jonkun, joka mullistaisi kaiken. Miehen, johon rakastuisin ja jonka kanssa ei tarvitsisi pelata.
Tetristä tasolla 20
Pelissä on yritetty taktikoida kohti isoja pudotuksia ja isoja pistemääriä. Yhdestä isosta kolosta on kuitenkin muuttanut itsevarmuuden paniikiksi, joka on johtanut hutkimiseen.
***
Mies täyttää jääkaappiani. Istun pöydän äärellä ja tuijotan tietokoneen ruutua. Haluan, että hän lähtisi pois.
Olemme tapailleet muutaman viikon ajan. Hän on ollut minulle vain ja ainoastaan hyvä. Hän on kokannut uskomattomia illallisia, istunut hiljaa vieressä silittäen, kun olen tehnyt yötä myöten töitä ja harjannut hiuksiani suihkun jälkeen. Korjannut kirjoitusvirheitään, kun olen niistä viesteissä huomauttanut.
Pyydän hänet istumaan pöydän ääreen. Sanon, ettei tämä tunnu oikealta. Hän kaivaa laukustansa samppanjapullon ja asettaa sen keskelle pöytää.
”Ajattelin, että olisimme voineet juoda tämän aamulla, kun olisin valmistanut meille brunssia.”
Pyydän häntä ottamaan pullon mukaansa.
”Tuolla on lauantai-ilta! Sä olet ihana mies ja tuolla on ihania naisia, poksauta pullo auki ja anna mennä!”
”Sulle mä sen ostin.”
Hän laittaa pullon jääkaappiin ja sulkee ensin jääkaapin ja sitten ulko-oven. Kutsumme pulloa ystävieni kanssa ”surujen samppanjaksi”. Juomme sen uutenavuotena.
Päätän aloittaa vuoden ”tinderittömällä tammikuulla”.
Koukussa ja häviöllä
Huomasin olevani koukussa Tinderiin – aivan kuten mihin tahansa peliin. Jos pareja ei sadellut, ärsyynnyin ja kävin läpi lähialueiden tarjontaa entistä raivokkaammin. Kun ruudulle ilmestyi uusia matcheja, innostuin ja olin iloinen. Ja halusin lisää.
Elämä ilman jatkuvaa silmäpeliä, treffejä ja miesten Tinderissä suosimien kalakuvien ihmettelyä jätti enemmän aikaa ystäville, opinnoille ja harrastuksille, mutta bussissa istuessa peukaloni kaipasivat tekemistä.
Latasin puhelimeeni Tetriksen.
***
Tetris on neuvostoliittolaisen Aleksei Pažitnovin suunnittelema, vuonna 1984 julkaisema peli. Se on ensimmäinen neuvostoliittolainen viihteellinen tietokoneohjelmisto, joka on myyty Yhdysvaltoihin.
Alun alkaen Tetristä pelattiin PC:llä, mutta eniten sitä on todennäköisesti pelattu Nintendon Game Boylla. Nykyään peliä voi pelata lähestulkoon missä ja millä tahansa – siitä on ollut kolikkopeliversio, sitä voi pelata kehittyneemmillä laskimilla, kannettavilla soittimilla, tietokoneilla, konsoleilla ja tietenkin puhelimilla.
Tetriksen idea on tetrimoneissa, jotka ovat geometrisia palikoita, jotka koostuvat neljästä laatikosta. Tetrimoneja putoilee ruudun ylälaidasta satunnaisessa järjestyksessä ja pelaajan on tarkoitus koostaa niistä vaakasuoria, yhtenäisiä rivejä. Kun pelaaja saa rivin kokonaiseksi, se katoaa, ylempänä olevat rivit putoavat alemmaksi ja putoavien palikoiden vauhti nopeutuu. Pelaaja voi muuttaa palikoita kääntämällä niitä 90 astetta kerrallaan.
Jos vaakasuoraan riviin jää koloja, ei rivi pyyhkiydy pois. Jos tällaisia rivejä tulee yksi toisensa jälkeen ja tetrimonien kasa täyttää koko pelikentän ja yltää aina huipulle asti, peli loppuu.
Yksi pelin ominaisuus on se, että siinä voi olla paras, mutta sitä ei voi voittaa.
***
Ensimmäiset treffit ovat menneet mielestäni loistavasti. Mies on hauska, fiksu ja seksikäs. Huomaan punastuvani ajatellessani häntä ja hymyileväni spontaanisti. Sovimme uusista treffeistä ja viestittelemme paljon. Tiedän, ettei saisi hihkua, mutta intoilen muutamalle läheiselle ystävälleni olevani ehkä vähän ihastunut.
Hän ei vastaa enää viesteihin.
Tiedän, että sellaista se elämä on. Ei voi mitään. Tämä ei kerro minusta mitään, nyt on hänellä varmaan vain huono hetki elämässä. Tai oikeastaan hänhän on itsekeskeinen, huonotapainen kusipää, jollaista en edes tarvitse elämääni. Onneksi olen upea, itsenäinen ja vahva nainen.
Suihkussa itken.
Tasolla 54
Tässä pelissä on päästy todella pitkälle, tästä voi olla ylpeä. Loppuvaiheessa asiat ovat riistäytyneet nopeasti ja hallitsemattomasti käsistä.
***
Tetriksestä kasvaa aisaparini arjen keskelle nopeasti. Siirtelen palikoita paikalleen telkkaria katsoessani, vessassa, bussissa, yksin lounaalla, yöllä ennen nukahtamista ja yksinäisyyden iskiessä kesken baari-illan.
Se täyttää nopeasti Tinderin jättämän aukon. Ja pian tajuan sen olevan sama peli.
Tetriksessä, kuten Tinderissäkin, voi päästä todella pitkälle. Voi pärjätä paremmin kuin koskaan aiemmin. Sitten tapahtuu jotain. Ehkä innostuu ja ottaa turhia riskejä. Kukaties jää katsomaan telkkaria liian tiiviisti ja muutama tärkeä siirto jää välistä. Tai on vain liian itsevarma ja kännissä.
Ensin tulee vain yksi kolo.
Siinä koettaa korjata virhettä, mutta hätiköi.
Tulee toinen kolo.
Tekee nopeasti mielessä suunnitelman siitä, kuinka korjaa kaiken. Vetää henkeä ja peukalo liikkuu puhelimen ruudulla maanisesti.
Yksi kerrallaan palikat putoavat väärille paikoille ja väärissä asennoissa. Huomaa häviävänsä.
Taas.
Koska tätä peliä ei voi voittaa.
Kun on ihan vitun tyhmä
Kävelen kohti Korkeasaarta. Muutaman lauseen jälkeen on jo käynyt ilmi, että deittini suhtautuu naisiin ilmeisen vihamielisesti. Päätän kuitenkin yrittää parhaani, mahdollisesti misogynia kumpuaa jännityksestä.
Koska hän oli toivonut treffejä eläintarhaan, päätän kysyä mikä on hänen lempieläimensä.
”Mitä sä kelaat, että mä olen jotain vittu neljä?” hän kysyy ivallisesti.
”Sun lempieläin on varmaan norsu. Vaikutat sellaiselta, että tykkäät vain isoista asioista.”
Juon kahviani maaliskuisessa talvisäässä vangittujen eläinten keskellä ja mietin, että olen tätä varten laittanut ihan ripsiväriä.
Aloitan keskustelun kouvolalaisen perheen kanssa lumileopardeista. Mies saapuu viereeni.
”Mä olen sitten ihan paska sängyssä”, hän ilmoittaa kovaan ääneen.
Tuijotan häkkiin. Kouvolalaisnainen johdattaa lapsensa eteenpäin.
”Nämä treffit ovat sun mielestä varmaan vähän pidemmällä kuin mun”, vastaan.
Hetken päästä mies on kertonut, että hänen seksuaalisuutensa heräsi Frendien Rachelin (Jennifer Aniston) nöpöttävistä nänneistä. Koetan kiertää eläintarhaa nopeasti. Hän huutaa perässäni, että muut eivät varmaan pidä häntä miehenä, kun kävelen koko ajan hänen edellänsä, kuin olisin joku johtaja. Katselen ympärilleni, että näkyykö missään videokameroita ja kuinka epätoivoiselta tässä tositelevisio-ohjelmassa näytänkään.
Ajattelen, että tästä saa osuvan Facebook-statuksen: ”Sokkotreffit sovinistin kanssa – oivallinen tapa muistaa missä naistenpäivässä on kyse!”
Astumme sisälle taloon, jossa on trooppinen ilmasto ja lintujen laulua. Katson kala-altaaseen. Hän parkkeeraa viereeni.
”Mä en näe nyt sitten mitään!” hän huudahtaa ja nostaa katseensa minuun. Hänen silmälasiensa linssit ovat paksun valkoisen sumun peittämät.
”Ota ne silmälasit pois”, ehdotan.
Valkoiset huurulinssit tuijottavat minua täynnä paheksuntaa.
”Oletko sä ihan vitun tyhmä? Mä en näe ilman silmälaseja!”
”Olen. Mä olen ihan vitun tyhmä.”
Hävisit taas.
Luovutusvoitto
Tinderittömästä tammikuustani ja sitä edeltäneistä ja sen jälkeen tapahtuneista paskoista treffeistä on tätä kirjoittaessani noin kaksi vuotta.
Olen viettänyt elämästäni aimo siivun rakkaudennälkäisenä, polvet loskassa.
Se on ollut onneton kombo. Rakkaus on osunut kohdalleni ensisijaisesti yksipuolisena, kohtuuttomana ja vääjäämättömän huonolla lopputuloksella höystettynä.
Tuntuu kuin ympärilläni olisi ollut vain onnistuneita rakkaustarinoita ja sielunkumppanuutta. Olen kuunnellut ystäviltä karanneita kommentteja kuinka he eivät malttaneet odottaa, että olisin samassa onnen tilassa kuin he. Yhtä vakaa, onnellinen ja rauhallinen ja vihdoin lopettanut rehaamisen. Kerran löysin itseni häistä, joissa istuin lastenpöydässä. Siinä naama ja hiukset laitettuna kauniissa mekossani, modernina vanhana piikana.
Nyökyttelin kysyjille ja totesin, että viihdyin todella hyvin itsekseni. Etten ollut yksinäinen, vaikka yksin olinkin.
Läpi Tinderissä viettämäni ajan muistan, että harva asia hävetti yhtä paljon kuin sanoa ääneen, että haluan rakastua ja olla pitkässä parisuhteessa.
Rumaksi menneiden kohtaamisten ja tukahtuneesti särkyneiden sydänten jälkeen tajusin, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta voittaa peliä, joka oli minulle täysin väärä.
Lopulta oma voittoni löytyi kesäjuhlista. Hiljentyneen Tinderin poistaminen puhelimen valikosta tuntui samanaikaisesti merkittävältä käännekohdalta ja täysin yhdentekevältä.
Tetristä pelaan edelleen.
Tasolla 18
Tilannetta on yritetty pelastaa viimeiseen asti, mutta hätiköidyt liikkeet ovat ennemmin syösseet kohti vääjäämätöntä loppua kuin pelastusta.
KUVITUS: Vilma Vuorio
