Kategoria: Elämäntapa

  

Sylvin toimittaja muutti lokakuun alussa talvea pakoon St Juliansiin, Maltalle.

Ilmasto: 

  

Ilmasto on välimerellisen lämmin. Talvet ovat leutoja. Keväällä ja syksyllä tosin sataa usein vettä. Meressä on miellyttävää pulikoida ainakin vielä lokakuun ajan.

Paras aika vierailla Maltalla sään puolesta on huhtikuusta lokakuuhun, jolloin on aurinkoisinta.

Heinä-elokuussa voi tosin olla suomalaiseen makuun jopa tukahduttavan kuuma, ja muita turisteja on silloin liikkeellä ruuhkaksi asti.

Luonnon tila: 

  

Maisemat ovat karut, kauniit ja kiviset. Maltalla on paljon luonnonnähtävyyksiä, kuten Dinglin kalliojyrkänteet, saaren ainoa metsämaa Buskett Gardens ja sininen laguuni Cominon saarella.

Kasvisto on monipuolista ja myös maisematyyppejä on useita: löytyy niin pensaikkoa, kalliota kuin hiekkadyynejä. Metsät on hävitetty jo satoja vuosia sitten laivojen rakentamista varten. Puita kuitenkin kasvaa siellä täällä keskellä kaupunkejakin.

Kaupungeissa yleisilme on kohtalaisen siisti, vaikka roskia ja koiranjätöksiä kyllä pyörii kaduilla.

Rannat ovat yleensä kallioisia, harvemmin hiekkarantoja. Merivesi on puhdasta ja kirkasta, joten vedessä on mukava uida. Katso öisin taivaalle, ja näet upean tähtiloiston!

 

Arkkitehtuuri: 

  

Asuintalot ovat yleensä vieri vieressä, vain muutaman kerroksen korkuisia ja hiekanvärisiä. Vaaleissa tiilitaloissa on yleensä yhdellä kirkkaalla värillä maalatut puuovet ja puiset ikkunapielet: sinisellä, punaisella, vihreällä, mustalla, vaaleanpunaisella, violetilla. Persoonallista ja ihastuttavaa ilmettä lisäävät puiset, myös samalla kirkkaalla värillä maalatut erkkerit.

Sicilia-ravintola Vallettassa.

Rannikoilla kohoaa loisteliaita valkoisia hotelleja. Matalan maiseman rikkovat hotellien lisäksi komeat keskiaikaiset kirkot, muinaiset palatsit, satojen vuosien ikäiset vahtitornit ja saaren ainoa lähes pilvenpiirtäjä, 23-kerroksinen Portomaso. Kaupungit ovat täynnä kapeita kujia, rantabulevardeja, leveitä portaita ja näyttäviä aukioita suihkulähteineen.

Ruoka: 

  

Italialaista, italialaista, italialaista! Maltalla syödään paljon niin naapurimaan pitsaa ja pastaa kuin terveellisen välimerellisen keittiön herkkujakin. Malta on saanut vaikutteita eri kansoilta, jotka ovat asuttaneet sitä, joten keittiössä näkyy myös muun muassa arabialainen ja espanjalainen vaikutus.

Entisen isäntämaan Iso-Britannian vaikutus näkyy ravintoloiden fish and chips –annosten lisäksi brittiläisten ruokakauppojen ja pubien runsaudessa. Koska kyseessä on saari, niin perinteisissä ruoissa on yleensä (tuoretta!) kalaa, äyriäisiä tai mustekalaa. Ruoka on yleensä lähiruokaa.

Välipaloina syödään leipomoista ja leipomokioskeista saatavia lämpimiä suolaisia leivonnaisia, joista mainittakoon herkulliset nyyttimäiset pastizzit, joissa on sisällä ricotta-tuorejuustoa tai papusosetta.

Yleensä yksinkertaiset ruuat ovat täällä parhaita: maltalainen rapeakuorinen leipä, paikalliset juustot ja tomaatit.

Maltalaisia jälkiruokia ovat muun muassa rinkelit, kuivatuilla hedelmillä ja ricotta-juustolla täytetty putken muotoinen kannoli ja qubbajt, pehmeä nougatmakeinen, jota saa eri makuina.

Kahviloissa ja jäätelökojuissa myytävä italialainen tai sisilialainen kotitekoinen jäätelö vie kielen mennessään.

Ravintolat ovat yleensä auki klo 12–15 ja klo 19–23.

Kasvissyönti: 

  

Etelä-Eurooppa ei yleisestikään ole kasvissyöjän paras paikka. Jos syö kalaa, niin Maltalla on helppoa, koska saarella saa tuoreita kalaruokia kaikkialta. Perinteisessä maltalaisessa ruoassa kasvisvaihtoehto saattaa tarkoittaa sitä, että lihan lisäksi annoksessa on myös kasviksia…

Erityisesti Maltan useista etnisistä ravintoloista saa laadukasta kasvisruokaa pääruuaksi. Isoimmista kaupungeista löytyy kasvisruokaystävällisiä ravintoloita ja vegaaniruokaa myyviä luomuruokakauppoja.

Kannattaa tsekata kasvisruokapaikat listaava sivu Happy Cow  , blogi Veggie Malta, ja Tripadvisorin sivu Maltan kasvisravintoloista.

Juoma: 

  

Maista Kinnietä, sokeritonta tai sokerillista limua, jossa on makuina appelsiini ja aromikkaita yrttejä. Maku on aluksi yllättävä, ei kovinkaan makea, mutta limuun tottuu nopeasti – ja jää totaalisesti koukkuun.

Maltalla on omia viinitiloja ja viini on hyvää ja edullista. Erilaisia mehu- ja smoothie-baariketjuja on useampia. Kraanavesi on juomakelpoista, muttei kovinkaan miellyttävän makuista, joten paikallisesti tuotettu pullovesi on paras ratkaisu. Ja kuumassa säässä pitää muistaa juoda paljon!

Kahvi: 

  

Kahvi on kahviloissa hyvää ja ilahduttavan edullista, ja kaikkia mahdollisia erikoiskahveja löytyy. Hifistelijöiden mukaan maltalaisesta kahvista kuitenkin puuttuu italialaisen kahvin voimakkuus.

Kivoja kahviloita on runsaasti. Kahvilaketjuista löytyy brittiläinen Costa Coffee.

Kalja: 

  

Suosituimmat paikalliset oluet ovat pirteän keltaisissa tölkeissä myytävä Cisk ja kohtalainen Hopleaf. Cisk on yllätyksetön ja helppo lager, kun taas Hopleaf on miedon ja virkistävän makuinen pale ale.

Ulkomaisia oluita on monissa anniskelupaikoissa ja pienissä kaupoissa tarjolla niukalti.

Oluen kustannukset eivät räjäytä tiukempaakaan budjettia, sillä neljä pintiä lähtee kaupasta mukaan parhaimmillaan kahdella eurolla, ja ravintoloiden hintataso päihittää useimmiten Helsingin Kallion halvimmatkin juottolat.

Kulttuuritarjonta: 

  

Malta tarjoaa paljon historianjanoiselle. Täällä tiedetään olleen asutusta jo 7 000 vuoden ajan. Raunioita, katakombeja ja käsittämättömän vanhoja pikkupatsaita siis riittää.

Erilaisia historiallisia kaupunkifestivaaleja on usein ja niissä on sivistynyt meininki, niin että lapsiperheet ja eläkeläisetkin viihtyvät. Festivaaleissa on yleensä hienot julkiset koristelut, ja tarjolla on perinteistä maltalaista ruokaa ja juomaa, musiikkia, katutaiteilijoita ja kesäaikaan suureellinen ilotulitus.

Notte Bianca Valletta -kaupunkijuhla.

Koska Maltan pääkielet ovat englanti ja maltan kieli, englannintaitoinen voi käydä teatterissa helposti. Esityksiä ei kuitenkaan ole joka päivä. Pantomiimiesitykset ovat osa maltalaista jouluaikaa.

Vaikka Maltalta löytyy kolme oopperataloa, niin baletti ja ooppera ovat ennen kaikkea vierailevien esiintyjäryhmien ja elokuvateattereiden suorien lähetysten varassa. Musiikkitarjonta on pitkälti paikallista ja Etelä-Euroopan tähtiä.

Leffateattereissa pyörivät enimmäkseen vain suurimmat yhdysvaltaiset ja britannialaiset viihdehitit. Vaihtoehtoisempien ja eri maalaisten elokuvien festivaaleja on onneksi usein, niistä pitää tosin osata itse ottaa selvää netin avulla.

Taidenäyttelyitä ja museoita on paljon. Vanha maltalainen kuvataide on aiheiltaan uskonnollista.

Katolilaisia juhlia näyttävine kulkueineen riittää ihmeteltäviksi. Jos tykkäät käydä kirkoissa, niin Maltalla on tarjolla 365 kirkkoa eli eri kirkko vuoden jokaiselle päivälle.

Bilettäminen: 

  

Malta on suosittu nuorten turistien juhlimiskohde: ”sun, sex and sand”. Ennen kaikkea St Juliansissa sijaitseva Pacevillen kuuluisa baarialue herättää sisäisen bile-eläimen kenessä tahansa.

Ennen kaikkea Pacevillessä baareja ja yökerhoja on paljon, ne ovat näyttäviä ja sijaitsevat vieri vieressä. Ei pääsymaksuja eikä jonottamista sisään! Yökerhot ovat auki aamuun asti. Osa drinkkibaareista on auki ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä.

Sininen laguuni Cominossa.

Paikallisilla on kuulemma tapana mennä baarien sulkeuduttua nokosille rannalle ja ottaa sitten aamubussi kotiin. Meno voi tosin Pacevillessä olla välillä junttimaista sekoilua. Homoyökerhoja löytyy Maltalta tällä hetkellä neljä.

 

Katutaide: 

  

Maltalla on paljon ammattimaisen upeaa, tilattua graffititaidetta muureissa. Kansalaisten itse tekemiä, niin sanottuja luvattomia graffiitteja ei ole. Muinaisia patsaita, näköalatasanteita ja moderneja, tilattuja taideinstallaatioita on runsaasti, tosin ei mitään radikaalia taidetta.

 S

pontaani julkisten tilojen haltuunotto:

  

Porukkaa istuskelee paljon ennen kaikkea kaupunkien rantakallioilla ja puistoissa. Rantabulevardit ovat täynnä kauniita penkkejä.

Kadunvaltauksista ja kansalaisten omista kulttuuritempauksista ei ole tietoa, eikä niitä luultavasti ole kuin hyvin marginaalisesti.

 

Hintataso:

  

Hintataso on yleisten arvioiden mukaan noin 20 prosenttia halvempi kuin Suomessa. Ennen kaikkea maltalaiset vihannekset, hedelmät ja ruoka-aineet ovat hyvinkin edullisia, samoin museoiden ja nähtävyyksien sisäänpääsyliput.

Drinkit ovat baareissa näyttäviä ja muutaman euron halvempia kuin Suomessa.

Täällä voi nähdä vaatekaupan, joka mainostaa myyvänsä kaikki vaatteet neljällä eurolla kappale.

Elokuvalippu maksaa noin seitsemän euroa. Päivälippu bussiin maksaa 2,60 euroa. Yksiön keskustasta saa vuokrattu keskimäärin alle 400 eurolla kuukaudessa.

Kuitenkin ulkomaalaiset tuotteet ovat samanhintaisia kuin muuallakin, ennen kaikkea merkkivaatteet ja ulkomaalaiset elintarvikkeet.  Lisää hintatasosta Maltalla: http://hintataso.tietoinfo.com/malta.php

 

Liikkuminen:

  

Kaupungit ovat oikeastaan kaupunginosia ja välimatkat lyhyitä, joten kaupungista toiseen voi liikkua kätevästi kävellen. Liikuntarajoitteiselle Malta on varmasti painajainen, koska kävelykadut ovat äärettömän kapeita ja jyrkkiä portaita on kaikkialla.

Bussi on ainoa julkinen liikenneväline kuivalla maalla, ja sillä pääsee kätevästi liikkumaan ympäri Maltaa. Bussikartat ovat tosin hieman kryptisiä. Maltalla oli pitkään käytössä Britanniasta saadut vanhat keltaiset bussit, mutta viime vuosina ne on vaihdettu moderneihin, muttei yhtä nostalgisiin dösiin. Koska Malta koostuu kahdeksasta saaresta ja suurin osa kaupungeista sijaitsee rannikolla, niin julkiset lautat ja veneet ovat yleisiä ja edullisia kulkuvälineitä.

 Polkupyöräily: 

  

Jossain vaiheessa Maltalla havahtuu siihen, ettei täällä ole yhtään pyöräilijää. Se ei ole ihme. Maanpinta on hyvin mäkistä, joten kaupungeissa saa jatkuvasti kulkea huikaisevan korkeita portaita ylös alas. Autot kiitävät niin kaoottisesti, että olisi itsemurha pyöräillä niiden seassa. Pyöräteitä ei ole.

Liikennevalojen ja suojateidenkin kanssa on oltu hyvin säästeliäitä. Kävelykadut ovat huonossa kunnossa ja yleensä kapeita kuin kinttupolut, joten jalankulkijat saisivat varmasti hepulin, jos samalle kadulle änkeäisi pyöräilijä.

Julkiset WC:t: 

  

Julkisia, maksuttomia vessoja on kiitettävän paljon, erityisesti uimarantojen ja leikkipuistojen läheisyydessä. Ne eivät ole mitään design-käymälöitä, mutta siedettävän siistejä.

 

Ihmisten ystävällisyys: 

  

Maltalaiset ovat tunnettuja ystävällisyydestään ja puheliaisuudestaan. Tuntemattomiakin kutsutaan sanalla ”darling”. Kuitenkin ruokakauppojen ja kioskin myyjät näyttävät myrtyneiltä kun asiakas kehtaa häiritä heitä eikä asiakkaan myöskään kannata odottaa vastausta tervehdykseensä. Turistipuodeissa taas yli-innokkaat myyjät ovat koko ajan hengittämässä niskassa. Ihmisillä on tapana istua kahviloissa ja tuijotella ohikulkijoita uteliaasti. 

Eläinten kohtelu: 

  

Eläinten kohtelu ei ole samaa luokkaa kuin esimerkiksi Pohjoismaissa. Kulkukissoja ja -koiria on huomattavasti, tosin monet ihmiset ruokkivat niitä eikä niitä ole tapana kohdalla väkivaltaisesti.

Monella on lemmikkieläimiä, ennen kaikkea pikkuisia koiria. Koirapuistoja ei silti ole. Lemmikkikauppoja ja lemmikkien kauneussalonkeja on paljon.

Turvallisuus: 

  

Maltalla on hyvin vähän rikollisuutta eikä ole rikollisjengejä. Täällä ei ole alueita, joilla liikkumista kehotettaisiin välttämättään. Syynä ovat kenties maltalaisten syvä katolilaisuus ja pienet luokkaerot – ja se, että pienellä saarella monet tuntevat toisensa.

Nainen voi liikkua yksin kaupungilla ilman että seuraan on ei-toivotusti tuppautumassa tuntemattomia miehiä. Suurimmat vaarat tuntuvat olevan kuolonuhreja vaativa kova autoliikenne, ja tietysti mahdollisuus kaatua vaikeakulkuisilla merenrannoilla.

Seksuaalivähemmistöjen asema:

  

Vaikka maltalaiset ovat vahvasti katolilaisia, niin heillä on avoin suhde homoseksuaalisuuteen. Maltalla tapahtuu hyvin harvoin viharikoksia vähemmistöjä kohtaan. Turistien pinkki raha on tervetullutta.

Toisaalta julkisissa tiloissa ei näy käsi kädessä kulkevia eikä pussailevia samaa sukupuolta olevia pareja. Heteroparit taas kuhertelevat rannoilla ja kaduilla erittäin avoimesti.

Parhaillaan hallituksessa on käsittelyssä laki rekisteröityjen parisuhteiden hyväksymiseksi, ja uutinen on isosti esillä Maltalla. Tämä tuntuu uskomattomalta valtiossa, jossa ei ole sallittua edes ottaa avioeroa tai tehdä aborttia.

Vuodesta 2004 lähtien Maltalla on järjestetty kesäkuussa Pride-viikko ja siihen liittyvä Pride-kulkue pääkaupungissa Vallettassa.

Järjestöjä ovat ainakin vuonna 2001 perustettu MGRM – the Malta Gay Rights Movement http://www.maltagayrights.org/, We Are – The University of Malta LGBT Society http://www.weare.org.mt/ ja Drachma – a Catholic Group for LGBT  http://drachmalgbt.blogspot.com/ .

Voit lukea toimittajan elämästä Maltalla blogista Sateenkaarenmaalari.

Kuvat: Elisa Helenius

My films are sort of about a lonely girl in a big hotel or palace whatever, kind of wandering around, trying to grow up.
– Sofia Coppola 2006

Olen fanittanut Sofia Coppolan elokuvia The Virgin Suicidesista (1999) lähtien. Teemoja joihin Coppola toistuvasti palaa ovat ulkopuolisuuden kokemus, se ettei kuulu joukkoon, mutta ennen kaikkea tyttönä olemisen vaikeus ja naiseksi kasvamisen mahdottomuus.

Lempielokuvani Coppolan tuotannosta on Lost in Translation (2003), jossa Charlotten (Scarlett Johansson) kokema irrallisuus, tyhjyys ja melankolia ovat samastuttavia kokemuksia. Charlotte ei löydä paikkaansa jähmeiden naisille tarjottujen roolien joukosta, eikä tunne kuuluvansa oikein mihinkään.

Tässä tekstissä keskityn kuitenkin tyttöyden teemaan Coppolan elokuvissa. Samaa teemaa käsittelee Fiona Handyside teoksessaan Sofia Coppola: A Cinema of Girlhood (2017).

Coppolan elokuvissa olennaista on myös niiden estetiikka. Tyttöys on vaaleanpunaisuutta, kukkamekkoja, lapsekas käsiala, yksisarvisia, koruja ja muotiluomuksia. Coppolalle ominainen estetiikka antaa tyttöyden kulttuurillisille tunnisteille oikeutuksen – ilman että tyttöys olisi jotain, josta ”pitäisi kasvaa ulos”. (Vrt. Handyside 2017, 5, 43).

Handyside huomioi, että sekä The Virgin Suicides että The Bling Ring (2013) kerrotaan poikakertojan kautta, joka ei pääse tyttöporukkaan sisälle. The Virgin Suicidesissa jätetään auki, kuka Lisbonin tyttöjä kaukoputkella seuraavista pojista on kertoja. The Bling Ringissä kertoja on Marc (Israel Broussard), joka on näennäisesti osa julkkisten taloja ryöstelevää tyttöjoukkoa, mutta pysyy silti ikuisesti ulkopuolisena. (Handyside 2017, 54 –55.)

Mielestäni on myös olennaista, että kerronta on toteutettu tyttöyteen ulkopuolisen, eli teinipojan, näkökulmasta. Ratkaisu vahvistaa tyttöyden mystifiointia ja tyttönä olemisen yksinäisyyttä.

The Virgin Suicidesisssa Cecilia (Hanna Hall) vastaa hänen itsemurhayritystään ihmettelevälle psykiatrille (Danny De Vito): ”obviously, doctor, you’ve never been a 13-year-old girl.” (Handyside 2017, 43). Tarkoittaen ettei psykiatrilla ole mitään käsitystä siitä, mitä on olla tyttö ja yrittää kasvaa naiseksi jähmeiden roolimallien ja kontrolloivien sääntöjen viidakossa.

Sekä Coppolan uusimmassa ohjauksessa Lumotut (2017) että The Virgin Suicidesissa tytöt asuvat talossa vankeina. Molemmissa vallitsee ankara äidillinen kuri, vahva matriarkka kontrolloi sitä, mitä tytöt saavat tehdä (Lumotuissa Nicole Kidmanin esittämä Martha-neiti ja Virgin Suicidesisssa Lisbonin tyttöjen äiti).

Yhteistä elokuville on myös tyttöjen liittoutuminen: he punovat ja toteuttavat kohtalokkaat suunnitelmansa yhdessä. Lumotuissa suunnitelman ulkopuolelle jätetään opettajatar Edwina (Kirsten Dunst), joka ummistaa silmänsä korpraali McBurneyn (Colin Farrell) raakalaisuuksilta ja omalta feminiiniseltä herkkyydeltään antautumalla rakkautensa kohteen alistamaksi, ja sulkee näin itsensä tyttöyden taikapiirin ulkopuolelle.

Coppolan elokuvissa voimaannuttavaa on tyttöyden juhlistaminen sekä se, että tyttöyden salaisuudet säilyvät naisilla, eivätkä ulkopuoliset voi koskaan niitä ymmärtää. Tyttöydestä ei tarvitse kasvaa ulos, vaan siitä voi kantaa palan aikuisuuteen – jos vain selviää sinne asti.

Coppolan elokuvat näyttävät naisille ahtaat roolit läpi historian, mutta rakentavat rinnalle toisen mahdollisen narratiivin markkeeraamalla tyttöyden tunnisteet uudelleen, antamalla niille voimaa sen sijaan, että ne olisivat jotain hävettävää ja lapsellista.

Muotiluomukset, timanttisormukset, glitter, kauniit asiat ja kukkamekot ovat jotain joilla vahvistaa ja juhlistaa feminiinisyyttään. Ne voi valjastaa voiman symboleiksi. Feministiseen taisteluun voi ratsastaa ylpeästi yksisarvisella.

Lähde: Fiona Handyside: Sofia Coppola: A Cinema of Girlhood (2017).

Kuvituskuva: Emilia Värelä

elokuvanumero, elokuvaohjaajat, elokuvat, feminiinisyys, Feminismi, numero0001, Sofia Coppola, tytöt, tyttöys

Jasmin Gröhn ja Elisa Helenius kirjoittavat tällä palstalla kolumneja lesbokulttuurista.

Olen näköjään aikaisemmissa kolumneissani tuonut esiin lesboelämän yhteiskunnallisia ja sisäisiä epäkohtia.

Mutta hei, on lesbous muutakin kuin itkua ja hampaiden kiristystä! Se on oikeastaan aika mukavaa.

Olen kuullut sellaisenkin arvelun, että homofobian taustalla on kateus lesbojen, homojen ja biseksuaalien vapaata elämäntyyliä kohtaan. Yleisemmin syy fobiaan lienee kuitenkin erilaisuuden ja tuntemattoman pelko – tai salattu huoli omasta homoudesta.

Näin uuden vuoden tunnelmissa listaan tähän lepakkona elämisen hyviä puolia. Tässä liikutaan tietysti kaltevalla pinnalla. Jokainen lesbokin on yksilö ja jokainen parisuhde uniikki. Alla oleva lista ei ole kiveen hakattu eikä sitä pidä lukea tosikkolasit silmillään.

Lesbona elämisessä on silti omia erityispiirteitään, joista voi tuntea ylpeyttä.

1.    Ensiksi ilmiselvimmät kohdat: Ei kulu rahaa ehkäisyyn. Ei myöskään tarvitse altistaa itseään e-pillerien aiheuttamille sivuoireille kuten mielialojen heittelyille ja lihomiselle.

2.    Kuinka moni on kuullut lesbojen vahinkoraskauksista? Aivan.

3.    Jos naispari hankkii lapsen, niin teko on varmasti tarkkaan harkittu. Eikä ole halutessaan pakko synnyttää itse kun suhteessa on kaksi naista.

4.    Toisen parransänki ei ikävästi pistele pussaillessa. Naisen iho on silkinpehmeä…

5.    Kumppanille naisvartalo ei ole mysteeri vaan hyvinkin tuttu omasta takaa.

6.    Rakastettua ei tarvitse jättää mihinkään tyttöystävä-parkkiin, vaan hän lähtee ilomielin mukaan shoppailemaan vaatteita, muotinäytöksiin, taidenäyttelyihin, kahviloihin, balettiesityksiin ja katsomaan elokuvateatteriin Miyazakin animaatioita ja Jane Austen –filmatisointeja.

7.    Jos molemmat pariskunnan osapuolista ovat femmejä tai butcheja, niin on kätevää lainata toisen asusteita  ̶  ja joskus jopa vaatteita, jos olette samaa kokoa.

8.    Heteroita viehättää usein kumppanissa erilaisuus (”Mä oon tällainen leidi, ja mun mies on parrakas äijä.”), mutta lesboja taas samanlaisuus. Tyttöystävän aivoituksia on tässä mielessä helppo ymmärtää ja yhteistä tekemistä vaivatonta löytää. Eikä tarvitse sietää omassa arjessaan mitään ”sukupuolten välistä sotaa”.

9.    Kumppanille on helppo ostaa lahjoja, kun tietää mistä tytöt pitävät ja mitkä ovat ne ihanimmat kaupat. Naiset myös usein muistavat kumppaninsa syntymäpäivät ja parisuhteen merkkipäivät ja pitävät lahjojen ostamista hauskuutena eivätkä pakkopullana.

10.    Kumppani huomaa heti, jos olet käynyt kampaajalla tai hankkinut uuden vaatteen. Luultavasti olette jopa käyneet yhdessä tekemässä molemmat asiat.

11.    Stereotypian mukaan suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. No, naiset eivät paljon muuta tykkää tehdäkään kuin keskustella ja pussailla.

12.    Lesboystävät! Saa kuulua sosiaalisen yhteisöön, joka on ulkopuolisille vähän salaperäinen ja jonka kautta tutustuu helposti uusiin ”saman alan” ihmisiin. Lesboystävien seurassa ei myöskään tarvitse selitellä, miksi tykkää poikatytöistä tai anella seuraa teatteriin katsomaan tyttörakkauselokuvaa. Lepakko-, bi- ja homomieskavereilta kuulee tulevista queer-bileistä ja ylipäätään kaikesta mitä gay-maailmassa tapahtuu.

13.    Monipuolinen kaveripiiri. Koska lesboystäviä yhdistää toisiinsa vain lesbous ja samanlainen luonteenlaatu, niin ystävien joukossa voi olla eri ammatti- ja sosiaaliluokista tulevia ihmisiä sekä niin sinkkuja kuin vakiintuneita, maahanmuuttajia ja kaiken ikäisiä naisia. Lesboilla on myös yleensä paljon hetero-, bi- ja transsukupuolisia kavereita, niin naisia kuin miehiä.

14.    Tyttöystävän kavereiden seurassa on yleensä hauska hengata. Kuinka moni heteronainen jaksaa viettää iltoja poikaystävänsä äijäkavereiden seurassa?

15.    Lesbona on enemmän vapauksia normeista. Koska lesbona on jo lähtökohtaisesti erilainen, niin perheen, suvun ja yhteiskunnan puolelta ei tule jatkuvaa painostusta mennä naimisiin, hankkia lapsia, saada perusporvarillinen ammatti ja olla muutenkin samanlainen kuin kaikki muut. Parisuhdetta kohtaankaan ei ole samanlaista kulttuurin ja viihteen luomaa valmista kaavaa kuin heteroilla tuntuu olevan. Naisten välisessä suhteessa ei ole olemassa jakoa naisten ja miesten kotitöihin eikä ole stressiä järjestää isot hääjuhlat koko suvulle.

16.    Lesboilla ei ole yhtä paljon ulkonäköpaineita kuin heteronaisilla, koska lesbojen ei tarvitse miellyttää miehistä katsetta. Kenties lesbot eivät vain välitä yhtä paljon muotilehtien vaatimuksista olla alipainoinen, isorintainen ja tiptop meikattu. Moni lesbo ei edes etsi kumppania, joka näyttää Barbielta, vaan pitää kauniimpana luonnollisuutta ja persoonallisuutta.

17.    Marginaalissa eläminen herkistää näkemään tarkemmin ja kyseenalaistamaan totuttua. Erilaisuus saa miettimään yksilöllisiä elämänratkaisuja. Asioita tulee myös analysoitua enemmän kun ymmärtää jo nuorena, ettei kaikki ole aina niin kuin väitetään.

18.    Kun taistelee lesbojen oikeuksien puolesta, saavutetut yhteiskunnan edistysaskeleet vaikuttavat usein positiivisesti myös muihin syrjittyihin ryhmiin sekä tekevät valtaväestönkin liikkuma-alaa laajemmaksi.

19.    Kuulemma valtaväestö tuntee usein sympatiaa vähemmistöjä kohtaan.  Erilaisuus myös kiinnostaa ihmisiä.

20.    Lesbolla on heti käsillä omakoettu aihe omiin taide- ja tutkimusprojekteihin.  Moni heterokin tutustuu mielellään lesbojen maailmaan ystävyyssuhteiden, taiteen, median ja viihteen kautta (enkä puhu nyt heteromiehille suunnatusta, heteronaisten näyttelemästä lesbopornosta netissä…).

lesboelämää

Jotkut osuvat treffeillä heti siihen oikeaan. Tapaavat sen yhden ja tadam – se on siinä. Rakkaus.

Allekirjoittanut sen sijaan ei ole näitä tapauksia, vaan on yli kymmenen vuoden aikana tullut treenanneeksi kokemusasiantuntijaksi ainakin kuudessa eri treffipalvelussa. Tuttuja pelipaikkoja ovat niin Suomi24, Cityn treffipalsta, Match.com, Are You Interested, Eliittikumppanit kuin Tinderkin. Tässä siis ne palvelut, jotka harmaat aivosolut vielä pystyvät muistamaan.

Salainen numero kirjoittajalla on ollut jo vuodesta 2005, jotta vastapuolet eivät koskaan saisi osoitetietoja selville.

Kuvan kuninkaasta kutistuu hiiri

Miten untuvikko selviää rakkauden pelikentillä kaikkien alati muuttuvien palveluiden verkossa? Yksi tärkeä neuvo on, että pelin avaamiseksi selkeät kuvat ovat kaiken a ja o. Muuten voi tulla pettymyksiä.

Kuva otetaan siis suoraan edestä ja kliks. Älä koskaan ota kuvia tai usko kuvia, jotka on otettu kuvakulmasta, joka saa 150-senttisen hiirulaisenkin näyttämään viidakon kuninkaalta. Tilanne ei ole kiva sinulle eikä hänelle, kun et näe treffikumppaniasi baaritiskin luona, koska katselet hänen päänsä yli.

Sama pätee toki myös toisin päin. Ei tunnu kivalta, kun on kirjoitellut kolmatta viikkoa superkiinnostavan ja hauskan tyypin kanssa, laittautunut treffeille monta tuntia ja on omasta mielestään kaikista viehättävimmillään ja sitten näkee vastapuolen kasvoista sen Suuren Pettymyksen. Toinen tilaa lyhyen kahvin, katsoo puolet ajasta seinille ja lopulta vetoaa kiireeseen ja poistuu. Voin kertoa: ei tee hyvää naisen itsetunnolle. Varsinkaan yhdistettynä heti treffien jälkeen saatuun varmistusviestiin: “Et kolahtanut, haluan sanoa sen suoraan ja heti.”

Vaara vaanii viikonlopussa

Tästä päästäänkin aiheeseen ”liian pitkään kirjoittelu”. Vaikka tapaaminen viivästyisi, ei kannata  liikaa avautua kirjallisesti ja tehdä tulkintoja toisesta kirjoituksen perusteella (suuri ongelma erityisesti kulttuuriorientoituneilla naisilla).

Erään kerran pääsin yhteyksiin kivan näköisen ja todella fiksun miehen kanssa. Työmatkojen ja flunssien ja muiden syiden vuoksi emme voineet tavata kovin pian, mutta kirjoittelimme toisillemme sitäkin ahkerammin, jopa useita kertoja päivässä. Mies vaikutti ihan supermahtavalta, ja hehkutin häntä jo ystävillenikin. Olin ihastunut tyyppiin ennen kuin olin häntä edes livenä tavannut. Sovimme pitkän kaavan mukaiset viikonlopputreffit lauantai-illalle, ”jotta ehtisimme jutella kaikki mahdolliset asiat”.

Vinkki vitonen: Älä tee näin. Viikonlopputreffit ovat aina tuhoon tuomittu idea. Jos todella haluat tavata kyseisen miehen, tapaa hänet aina niin, että sinulla on hyvä syy livetä paikalta nopeasti. Kun sovit treffit viikolle, voit aina vedota aikaiseen aamuheräämiseen. Viikonloppuna pakotie on poikki. Voit joutua allekirjoittaneen tavoin näyttelemään yhtäkkiä pahan olon partaalle humaltuvaa, jotta ilta pitäisi katkaista jo alkuunsa. Sitten olet yksin kotona lauantai-iltana kello kymmenen, kun suuret odotukset viikonlopuksi ovat muuttuneet vielä suuremmiksi pettymyksiksi. Eli sovi treffit viikolle, joko illansuulle tai lounaalle.

Varo rakkauden tähtisadetta

Jos mies vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se luultavasti pitää paikkansa. Mies on pitkä, tumma ja kreikkalaisen jumalan näköinen. Hän ajaa törkeän kalliilla urheiluautolla ja asuu Helsingin rikkaimmalla alueella. Luonnollisesti mies on fiksu, vapaa, lapseton ja naimaton – vielä reilusti yli 40-vuotiaana. Kun silmistäsi puhkeaa hänet nähdessäsi rakkauden tähtisäde ja luulet löytäneesi kaikkien unelmiesi täyttymyksen, niin tässä pieni vinkki: Juokse. Ja lujaa.

Kun on sokeutunut ihastuksesta ja näkee edessään paperilla täydellisen miehen, jääkin huomaamatta, mikä ongelmapesäke merkkivaatteiden alla lymyää. Hänen kanssaan saattaa hyvinkin syntyä suhde – mutta sellainen, missä sinä ryntäät hänen luokseen vaikka keskellä yötä, kun hän kutsuu, mutta hänelle ei koskaan sovi mikään, mitä sinä ehdotat. Jatkat tapailua miehen määräämän tahdin mukaan ja uskot ja toivot, että homma vielä tasapainottuu reilummaksi ja rehdimmäksi. Joskus vasta ystävien interventio saa ymmärtämään, että seuraavaa toivomaasi askelta ei kyseisen henkilön kanssa ole ikinä tulossa.

Kun vajarit on överit

Määrittele sinulle kaikkein tärkeimmät asiat ihmissuhteessa ja ihmisessä. Sen jälkeen tuhoa niistä kaikki muut, paitsi ne sinulle tärkeimmät, absoluuttisesti joustamattomat asiat. Ja kun olet saanut tehtyä minimivaatimuslistan, pysy siinä.

Omani oli lopulta kiteytynyt kolmeen määreeseen: suurempi kuin minä, ei mielenterveysongelmia, ei päihdeongelmia. Mutta vaikka jo toisilla treffeillä se ihanasti hymyillyt tohtorismies kertoi elämänsä olleen vähän rankkaa – masennustakin oli ollut ja joskus tuli juotua vähän enemmän – alkoi oma vaatimuslista tuntua jotenkin hirveän joustamattomalta tavalta ajatella elämästä. Siinä vaiheessa, kun sängyssä oli vietetty rakkauden roihussa jo puoli vuorokautta ja läheisyys oli hellempää ja kiihkeämpää kuin kenenkään kanssa pitkään aikaan, oli harkintakyky lähtenyt jo pitkälle lomalle. Järkeilin, että tuo kaikki hänen kertomansa on varmasti menneisyydessä. Että minun kanssani kaikki on toisin, sillä meillä on Erityinen Yhteys.

Vuoden suhteen jälkeen minut oli jätetty. Kahdesti. Siinä kiitos siitä, että vein tyypin AA-kerhoon ja päivittäinen juominen loppui. Ja että hoidin hänen pieniä lapsiaan, kun hän itse makasi lumihangessa ”pienessä seitinohuessa”, koska omien lasten hoitaminen yhden lauantaipäivän ajan oli vaan liian rankkaa. Kun mies kaatui kinokseen, minä vein lapset sisälle lämpimään, annoin ruokaa ja sanoin, että kaikki on hyvin. No joo, ei ollut.

Naiset, jos olette samanlaisessa tilanteessa, niin älkää valehdelko itsellenne. Kun mieli on raskas, niin sinä et voi sitä parantaa.

Jos tykkäät Jaresta, ota Jare – älä Saulia

Ole joustava, mutta älä sinulle tärkeissä asioissa. Älä turhaan tapaa isäsi ikäisiä miehiä, sillä valinnanvaraa kuitenkin todellakin on (ellet sitten tieten tahtoen harrasta jennihaukioilua). Jos mies on ihan kiva, mene myös toisille treffeille. Jos ulkonäkö on ihan ok, jos jutut on ihan ok, jos olette naurahtaneet yhdessä kerran tai peräti kaksi, mene toisille treffeille.

Kun luovuin epärealistisista odotuksista, alkoi tapahtua. Enää en usko, että herkkä, heikko ja haavoittuvainen mies muuttuisi parisuhteessa vahvaksi, terveeksi ja avoimeksi mieheksi.

Jos haen tervettä ja hyvällä itsetunnolla varustettua miestä, hän ei välttämättä enää ole se kaikkein coolein. Hän ei tuo itseään esille suurella egolla, vaan kuuntelee, mitä minulla on sanottavana. Hän voi olla jo kertaalleen eronnut, hänellä voi olla pientä mahaa, kaljua, hän ei ole kirjoittanut kymmentä kirjaa ja kivunnut Mount Everestille. Sen sijaan hän on saattanut jo oppia elämästä, hionut pahimmat kulmansa. Hyväksynyt itsensä sellaisena, kuin on: keski-ikäisenä keskiarvomiehenä.

Ja kun itsekin vihdoin tajusin olevani ihan tavallinen talliainen ja annoin vihdoin mahdollisuuden tavalliselle ja kivalle miehelle, löytyikin rinnalleni elämän sopivasti hioma timantti.

Kirjoittaja on keskimääräinen, keski-ikäinen, keskiluokkainen ja keskinkertainen hetero, mutta uskoo, että samat neuvot sopivat myös muille ikäryhmille ja seksuaaisille suuntautumisille.

KUVITUS: Kiia Beilinson

Vanhan maailman aikaan sanaa sodomiitti käytettiin ihmisestä, joka harrasti jotain muuta kuin uuden lapsen syntymisen mahdollistavaa penis-vaginavaakamamboa. Sodomiaan kuului niin eläimiin sekaantuminen, anaaliseksi kuin naiselta suihin ottaminen. Viimeisinä historiallisina aikoina on sodomiitti supistunut tarkoittamaan vain homoseksuaalisuutta. Sodomiitit eli ruskean reiän ritarit ovat kunnostautuneet varsinkin anaaliseksin asiantuntijoina. Jo yli kolmekymmentä vuotta sitten tehdyssä Querelle-elokuvassa on kohtaus, jossa mies sylkäisee käteensä, levittää sylkeä elimelleen ja tämän itsetehdyn liukuvoiteen avulla luistaa sykkivän elimensä toisen miehen anukseen.

Vaikka anaaliseksi on vanhassa mielessä sodomiaa, ei se kuitenkaan ole homoseksuaalien yksinoikeus. Miehillä anaaliseksistä nauttiminen liittyy peräaukon kautta löytyvään  g-pisteeseen. Naisilla nautintoa antavia tekijöitä on useampi. Yhtenä niistä on vaginaseinämän läheisyys peräaukon seinämään. Toinen tekijä on klitoriksen hermopäätteiden ulottuminen peräaukon seinämään asti ja sen yhdistyminen naisen g-pisteeseen. Tätä kautta naistenkin on mahdollista saada orgasmi tai vähintään nauttia anaaliseksistä. Monet heteronaisetkin siis tietävät, miltä tuntuu pusertaa ulos spermainen paska. Homomiehet ovat kuitenkin kehittäneet anaaliseksistä taiteenlajin. Ottakaa ja oppikaa, bitches.

1. Huuhtelu ennen kaikkea

Vaikka tykkäisitkin perseseksistä, et ehkä kuitenkaan kiihotu paskasta. Suolihuuhtelun voi tehdä aivan tavallisella käsisuihkulla. Kokeile, että vesi on sopivan lämpöistä. Ei liian kuumaa tai liian kylmää. Säädä käsisuihkun voimakkuus tavallista miedommalle ja paina käsisuihku anusaukkoa vasten. Anna vettä tulla sisään vajaa minuutti. Purista vesi ulos ja toista, kunnes suolesta ei enää tule ulostetta. Odota muutama minuutti ja toista huuhtelu uudelleen.

Tämä on todellinen ruokavaliotesti. Mikäli kulutat valtavat määrät kahvia päivittäin, saattaa suolesta aueta sellainen ripulivana, että huuhteluun menee tunti. Jos taas huolehdit suolen nukasta ja puhdistat sitä syömällä hyviä kuituja ja välttämällä transrasvoja, saattaa huuhtelu jäädä kahteen vedenkäyttökertaan. Vaikka itse voisit valehdella itsellesi ruokavaliosta, paska ei valehtele. Perse kyllä tietää.

2. Liukuvoide

Syljen käyttäminen liukkarina on enemmänkin urbaanilegenda, koska pelkkä sylki ei kummemmin liu’u. Seksikaupat ovat täynnä mitä erilaisimpia tuotteita tähän tarkoitukseen. Mikäli seksilube on ehtinyt loppumaan tai anaaliseksi-into yllättää aivan neitseellisessä kodissa, on sinulla silti monia vaihtoehtoja. Tavallinen ruokaöljy kelpaa liukkariksi. Tai jos olet tarkempi rasvoissasi, on kylmäpuristettu kookosöljy täydellinen hifistelyrasva seksiin. Useat ihorasvat tuntuvat epämiellyttäviltä suolessa, kirvelevät. Käytä siis mieluummin suoleen tarkoitettuja ruokatuotteita kuin iholle tarkoitettuja myrkkyjä. Myös tavallinen leivänlevite toimii hyvin, mutta hajussa on toivomisen varaa.

3. Kipu

Anaaliseksin ei ole tarkoitus sattua. Muista aina aloittaa hitaasti. Kun penis on painumassa sisääsi, tee liike, kuin olisit pöntöllä kakkaamassa. Tämä aukaisee sulkijalihasta ja tekee sekä sisään työntämisen että vastaanottamisen helpommaksi.

4. Seksin aikana tuleva kakka

Seksin aikana saattaa tuntua siltä, että sinua kakattaa. Se ei välttämättä ole mitenkään erityisen seksikäs tunne. Pyydä siis partneria ystävällisesti vetämään vehkeensä hetkeksi pois, käy vessassa huuhtaisemassa hiukan lisää ja tule takaisin nauttimaan.

5. Puhtaus jälkikäteen

Nuorena parikymppisenä kirjoitin kerran eräs sunnuntaiaamu haikun. Se meni näin:

Spermainen paska
Voitonmerkki pöntössä
Haluamani

Anaaliseksin jälkeen on hyvä mennä käymään vessassa. Luultavimmin sinusta tulee ulos klöntillinen liukkaria sekä kakkaa, ja jos kondomi on jostain syystä toiminnasta unohtunut, niin myös spermaa. Et halua herätä niiden vierestä aamulla. Käy siis seksin jälkeen vessassa.

6. Häpeä

Et vittu mene häpeämään mitään. Jos kukaan slutsheimaa sinua anaaliseksiauliudestasi, blokkaa kyseinen ihminen välittömästi Facebook-ystävistä ja poista Instagramin seuratuista. Elämä on liian lyhyt, että jakaisit sen anaalineitsyiden kanssa. Ja elämä on liian lyhyt että jättäisit sen anaaliseksittömäksi.

Antti Kauppinen on kaikkien alojen erityisasiantuntija ja on 1,5 vuotta kestäneen sinkkuutensa ansiosta ehtinyt taas perehtymään kaikkeen siihen kauniiseen, jota tuntemattomat ihmiset voivat keskenään valomerkin jälkeisen taksimatkan takana jakaa.

KUVITUS: Salla Moilanen

anaaliseksi, liukaste, opas, opas heteroille, pyllyseksi, rakkausnumero, rosebud, ruskean reiän ritarit, seksi

Klassikkokeksi ei vakuuta Sylvin ammattimaistelijaa.

Kun päätös Keksologipalstasta syntyi, tiesin heti, millä aloitan: Fazerin Carnevaleilla. Niistä keksofiliani on alkanut ja niihin palaan aina vuosienkin tauon jälkeen. Parasta tässä paluussa on se, että edellisestä kohtaamisesta on poikkeuksellisen kauan. Niin kauan, ettei paketissa enää lue Fazer, vaan LU. Wikipedia kertoo, että näin on ollut jo kymmenen vuoden ajan.

Tunne nostalgiasta vain kasvaa, kun hipelöin Carneval-pakettia ostoaikeissa lähikaupan keksihyllyn edessä. Carneval ei ole enää vain yksi paketti, vaan kokonainen tuoteperhe: klassikko on saanut rinnalleen Carneval Prinsessan (175 g), Marjanumerot (175 g), Merirosvon (200 g) ja Aakkos-Carnevalin (200 g). Keksologi ahdistuu hetkellisesti. Jos toteuttaisin kutsumukseni oikein, ostaisin jokaisen paketin ja järjestelisin makukokemuksen siistiin taulukkoon. Mutta ei, tällä kertaa kotiin lähtee vain perus-Carneval, ”jo vuodesta 1925”.

Carnevalin viehättävyys perustuu kahdenkymmenenneljän eri yhdistelmän olemassaoloon. Tiedättehän, neljä eri kuva-aihetta ja kuusi eri makua eli väriä. Lapsena Carnevalien syöminen oli sivuseikka, olennaista oli löytää se itselle rakkain yhdistelmä. Minulle se tarkoitti muutamien harha-askelien jälkeen tasapeliä kahden eri yhdistelmän välillä: joko vihreä tai vaaleanruskea kauris. Eniten inhosin laivaa, koska niitä tuntui aina sattuvan tielle liian monta, ja tummaruskea taas oli väriltään niin ärsyttävä suhteessa lapsen pastellimaailmaan, että yritin karttaa sitä kuin ruttoa. Ballerinat viehättivät aluksi tyttölasta, mutta Cupido-enkelit olivat aina liian pyöreitä ja pulleita, niissä oli samalla tavalla ”liikaa” tavaraa kuin laivassa.

Kun nyt availen Carneval-pakettia, minusta tuntuu, että keksien värit ovat hailakammat kuin muistan. Paitsi se tummanruskea, joka yhä pilkottaa klassisesti muotoillun keksipaketin uumenissa kuin syyttävä suklaapala (en siis erityisemmin pidä suklaasta, mutta siitä lisää joskus myöhemmin).

Ensimmäisenä käteeni osuu vaaleanruskea keksi, kaurisaiheella, kuinka sopivaa. Ja sitten – mikä pettymys. Keksi ei maistu yhtään millekään. Olen häkeltynyt ja pettynyt. Etsin nopeasti käteeni toisen keksin, joka osoittautuu vihreäksi, enkä ehdi edes katsoa kuva-aihetta, sillä tunnen hätäännyksen nousevan – tämäkään ei maistu millekään!

Koska kyseessä on asiapitoinen koemaistelu, jatkan sitkeästi keksien puputtamista. Kokeilen jopa lapsena harjoittamaani värillisen kuorrutepinnan nuolemista, mutta maut pysyvät poissa. Päästyäni läpi neljännesosan paketista, ravistan loput keksit lautaselle ja teen tilannekatsauksen: satunnaisen syömisen jälkeen paketissa on jäljellä kaksi vaaleanpunaista ja yksi tummanruskea keksi. Hallitseva väri on vaaleanruskea ja kuva-aiheista pienenä yllätyksenä ballerina. Lautasella keksit näyttävät entistäkin masentavammilta. Tuntui kuin katsoisin lapsuuteni synttäri- ja nimipäiväkutsuja utuisen lasin läpi, ja niistä puuttuisivat kokonaan ne väri ja nauru, joiden tiedän siellä olleen.

En pysty enää syömään yhtään keksiä, vaan kaadan lautasen sisällön takaisin pakettiin. Olin kuvitellut, että kun keksologi kirjoittaa ensimmäisen tekstinsä, on se täynnä innostusta, serpentiiniä ja intoa syödä läpi kaikki mahdolliset yhdistelmät. Sen sijaan oloni on surullinen. Menneisyys ei maistukaan yhtään millekään, eikä tuo ihania onginta- ja kermakakkumuistoja takaisin.

Yksi keksimerkki tosiaankin pystyy hetkellisesti viemään keksologin elämältä pohjan. Toivon, että seuraava korjaa Carnevalin aiheuttaman uuden trauman edes osittain.

Carneval, ruoka

Riipaisen reippaasti vaatteet pois ja käyn puiselle makuualustalle asetetun pyyhkeen päälle makaamaan. Tuntuu oudolta olla ulkoilmassa ilman rihman kiertämää. En muista että olisin ollut tässä tilassa sitten lapsuuden.

 Alastomuus on hämmentävää. Olemme saunojakansaa, mutta silti täysin hukassa alastomuuden kanssa. Rannan edustalla pörrää veneilijöitä, jotka ovat selkeästi tulleet vain pällistemään freak showta, ”kalastajia” veneissä, jotka ovat ankkuroituneet kumman lähelle. Luonnontilassa kulkeminen taitaa aiheuttaa alkukantaisia reaktioita muissa ihmisissä enemmän kuin luulinkaan. Uimarannalle ei mennä alusvaatteissa, mutta bikineissä kyllä, jotka peittävät ihmisvartalosta lähes yhtä paljon. Tai siis yhtä vähän. Olenko ainoa, jonka mielestä tässä on jotain kummallista?

Alastomaan oloon tottuu nopeasti. Outous vaihtuu vapauden tunteeseen ja mietin, että en enää koskaan halua ottaa aurinkoa uimapuku päällä. Samalla iskee lievä nolous, koska suunnittelin itsekin vuosikausia nakurannalle menoa ennen kuin lopulta uskalsin. Vaikka kävelin tänne päättäväisin askelin, on hivenen sama vainoharhainen olo kuin krapulassa, kun ihmiset tuijottavat. Lipunmyyntipojankin naamasta näkee, mille rannalle on menossa.

Seurasaaren alastonrantaa arvostelevat ovat näreissään siitä, että ”niille”on annettu paraatipaikka meren ääreltä. Alastomuudella on vieläkin epänormaali kaiku ja niitä jotka haluavat sitä harjoittaa, pidetään jotenkin piiloperversseinä. On ihan ok, että yleisissä uimahalleissa naiset ovat pesutiloissa ja saunassa alasti keskenään, mutta ei uimalassa. On kai myös kohtuutonta, että on yksi paikka Helsingissä, jossa naiset voivat uida alasti ilman miesten läsnäoloa. Moni kai luulee, että jos haluaa käydä nakurannalla, haluaa kekkaloida alasti ihan missä tahansa.

Tunnelma on kuin Yrjönkadun saunassa. Kaiken ikäisiä ja kokoisia on ripoteltuna pitkin kallioista rantaa. Hyvin rauhallista ja leppoisaa – epätodellisen rauhallista. Katselen muutamaa iäkkäämpää rouvaa ja kuvittelen mielessäni heidän käyneen siellä jo vuosikymmeniä. Oma aikaisempi kyvyttömyyteni kiusaa taas. En anna itseni jämähtää siihen, vaan astelen rinta kaarella mereen uimaan.

Uimalassa tehtiin remontti, joka sulki sen melkein kahdeksi vuodeksi. Kun se taas avattiin viime kesänä, sinne oli tehty pukukopit. Samalla asetettiin kahdeksi päiväksi viikossa uimapukupakko. Uudistukset tehtiin siis miellyttämään uimapukukansaa. On tosin reilua, että kaikilla on mahdollisuus käyttää tätä ainutlaatuista ja historiallista paikkaa. Muutaman vaatekappaleen ei tulisi olla esteenä.

Olen kuitenkin ollut aistivinani muutosta. Kiinnostus ja tietoisuus lisääntyvät koko ajan. Pikaisen selvityksen mukaan tänä kesänä on Seurasaaren uimalassa käynyt kesäkuussa satoja kävijöitä enemmän kuin koko viime kesänä yhteensä.

Naapuri nyökkää minulle lähtiessään. Tunnen heti hassua hengenheimolaisuutta. Toisilleen tuntemattomat ihmiset jakavat jotain, mikä jää näiden ympäröivien aitojen sisään. Tai niin, myös veneilijät, melojat, vastarannan kiikaroijat sun muut kulkijat. Luulin paikan suljetummaksi ja sen avoimuus yllätti. Toisaalta, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Joku näkee sinut alasti. Voi hurja.

epämukavuusalue, nakuranta, ranta

10.8.2017

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Hard Rock Cafessa, missään. Koko konsepti oli minulle suuri arvoitus silloinkin, kun saatoin pitää sitä jollain tasolla etäisesti siistinä tai kiinnostavana juttuna. Taannoin törmäsin kuitenkin Facebookin Vegaaninen Helsinki -ryhmässä tietoon, että tämäkin ketju oli lisännyt valikoimaansa vegaanisen purilaisen. Kovin korkealle se ei to eat -listani prioriteeteissa kuitenkaan noussut.

Olin WorldCon -tapahtumassa pari päivää, ja ensimmäisen päivän jälkeen olin uupunut ja nälkäinen. Majapaikan lähistöllä oli useampi hyväksi testattu vaihtoehto, mutta päätin täyttää ruokakirjoittajan velvollisuuden ja mennä johonkin uuteen paikkaan. Olin sen verran myöhään liikkeellä, että testaamattomista Hard Rock Cafe oli lähin, joka oli vielä auki. Sinne siis.

Listalla on valmiiksi vegaaninen purilainen talon omalla peruna-siitake-portobello-ohrapihvillä. Verkon listassa mainittiin balsamicosiirappi ja srirachahummus, mutta pöytään tulleessa listassa mainittiin soosina pelkkä hummus ilman mausteita. Purilainen oli myös törkykallis: 19,95€! Kaksikymppiä on täysin käsittämätön hinta kasvispurilaisesta Helsingissä – se on 2–5 € kalliimpi kuin muut kokeilemani hyvät tai kelvolliset baaripurilaisannokset (kun annoksiin lasketaan ranskalaiset mukaan). Ainoa, joka pääsee tälle kiskuritasolle, on Stone’s Beer & Burgerin ällöttävä tekele.

Hard Rock Cafen purilainen ei sentään ollut kelvoton, mutta ei se myöskään pääse lähellekään suosituslistaa, etenkään tolkuttoman hintansa vuoksi. Maistoin ensin talon omaa pihviä sellaisenaan. Siinä oli ohraryyninen murentuva koostumus, ja sen perusmaku oli hyvin mieto. Välissä oli tavanomaista hummusta, rucolaa, tomaattia ja pari viipaletta grillattua kesäkurpitsaa, mikä toimi oikein hyvin. Kesäkurpitsan ja leivän kanssa pihvikin sai makua, kun pureskellessa portobellosienen maku ehti kehittyä esiin. Sämpylästä tykkäsin: tällaista kiiltopintaista leipää saa harvassa paikassa. Silti vaikka burger menetteli, oli se kaiken kaikkiaan lievä pettymys.

En minä tänne tietenkään palaa. Kivenheiton päässä on O’Learys, jonka ikimuistoinen Oumph!-purilainen on kolmisen euroa halvempi, johon tulee paremmat soosit, jonka lisukkeena on enemmän ranskalaisia ja jonka alkupalaksi saa popcorneja ja ihan tarpeeksi överin annoksen feikki-americanaa. Ja se on monin verroin mukavampi paikka. Aika lailla tätä kirjoittaessa harmittaa, etten mennyt sinne.

Hard Rock Cafe
Aleksanterinkatu 21
Helsinki

su–to 11–24
pe–la 11–02

Kotisivut

Facebookissa

Helsinki, Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Helsinki

22.3.2016

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Kävin aiemmassa Dong Bei Hu -ravintolassa Korkeavuodenkadulla viime vuoden tammikuussa. Kokemus ei ollut päätä huimaava, mutta keskivertokiinalaista parempaa ruokaa saimme silti. West Lake Tea Housen lopettamisen jälkeen olen etsinyt hyvää kiinalaista, mutta ylistetty Chengdu oli lievä pettymys sekin. Onneksi Tamperelainen Yitong Hot Pot yllätti erinomaisuudellaan, ja helsinkiläinen HO’s Food tarjoaa hyvää hot pottia. Edelleen etsin pääkaupungista kuitenkin maistuvia ”perusannoksia”. Peninsula 1899 -ravintolasta sainkin jo erinomaista lounasta, mutta en ole vielä päässyt kokeilemaan lista-annoksia. No on tietysti sympaattinen ja herkullinen Tsingdao, mutta sinne asti tulee harvoin lähdettyä ulkopaikkakuntalaisena.

Uutta Dong Bei Hu -ravintolaa on kehuttu yhdeksi kaupungin parhaimmista, mutta kiinalaisten ravintoloiden kohdalla suhtaudun suosituksiin varauksella kokemusteni takia. Ja tietysti hyvää liharuokaa tekevä paikka ei välttämättä taida kasvisruuan laittoa. Kävin kokeilemassa ravintolaa jo aiemmin alkuvuodesta, ja silloin olin todella innostunut. Tofu-pähkinä-porkkana-annos oli varmaan ensimmäinen todella tulinen kiinalainen ruoka, jota olen Suomessa saanut. Saattaa kuitenkin olla, että pyysin erikseen tulisuutta, sillä tällä kertaa kokemus ei säväyttänyt.

Olimme sopineet ruokatreffit rakkaan ystävän kanssa ennen kotiinpaluuta työreissultani. Päätimme tilata kolmea eri ruokaa: mainitun tofuannoksen, parsakaalia valkosipulilla sekä talon erikoisuuden, munakoiso-paprika-peruna-annoksen, jota olikin kehuttu jossain vegaaniryhmässä.

Tofuannoksesta puuttui tällä kertaa valitettavasti lähes kokonaan ihana kertyvä tulisuus, vaikka kastikkeessa olikin isoja chilipaloja. Muutenkaan maut eivät olleet ihan niin hyviä kuin edellisellä kerralla – vaikka jälleen arvostan sitä, että porkkana oli selvästi tuoretta.

Valkosipuliparsakaali oli jätetty rapsakaksi, mutta liiankin. Nyt valkosipulin maku ei ollut päässyt imeytymään kaalin pintaan juuri yhtään, eikä siinä ollut lainkaan paahteisuutta. Tässä annoksessa olennaista on mielestäni se, että rapsakkuudesta huolimatta parsakaalin pinta on päässyt vähän pehmenemään ja paistumaan. Peninsula 1899 -ravintolan lounaspöydässä tämä oli reilusti parempaa, samoin tietysti West Lake Tea Housessa. Kastike oli turhan laimeaa ja muistutti Chengdun home style tofu -annoksen vastaavaa. Ihan hyvää tämä oli, mutta tällaisena annosta en silti suosittele.

Kolmikosta paras oli hämmentävä munakoisoruoka. Munakoiso oli kypsennetty täydellisesti, ja sen pintaan oli saatu makean suolainen ja sitkas kastike, joka oli herkullista. Valitettavasti annoksen perunat maistuivat valmislohkoperunoilta – perunan laatu on tällaisissa ”köyhän keittiön” annoksissa erinomaisen tärkeää. Pidän kyllä tällaisesta perunan käytöstä esimerkiksi italialaisessa ja intialaisessa keittiössä noin muuten.

Ensimmäisen vierailun herättämästä innostuksesta huolimatta tämä ei siis mennyt suosikkien joukkoon. Tulen varmasti kuitenkin uudelleen, sillä Dong Bei Hu on kätevästi lähellä asemaa, ja ruoka on peruskiinalaista parempaa. Ensi kerralla täytyy kuitenkin kysyä, saisinko vahvempia yksinkertaisia makuja, koska juuri niitä kiinalaisiin ravintoloisiin tarvittaisiin.

EDIT 30.10. 2017: Olen sittemmin syönyt täällä niin herkullisen munakoiso-paprika-annoksen ja juonut niin hyvää riisiviinaa, että kyllä ravintola paikkansa suosituslistalla on ansainnut.

Dong Bei Hu
Vuorikatu 20
Helsinki

ma–pe 11–23
la 12–23
su 14–22

Kotisivut

Facebookissa

Helsinki, Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Helsinki

Vieraileva toimittaja kirjoittaa ravintoloista vegaaninäkökulmasta. Hänkin on kovin, kovin nälkäinen.

”Zhoun paikka” perustettiin tavallisen huono-onniseen ravintolakiinteistöön, jossa on ollut sitä ennen ainakin kaksi muuta kiinalaista ravintolaa, kenties useampiakin. En siksi juuri kiinnostunut, kun uudet keltaisena hehkuvat kyltit ilmestyivät Tammelantorin kulmalle. Edellisestä paikasta oli saanut ihan kohtuullista länsimaistettua kiinalaista ruokaa, eli sitä samaa usein rasvaista ja makeaa ruokaa, joka on parhaimmillaan ihan okei mutta niin kaukana esimerkiksi West Lake Tea Housen makumaailmasta.

Useat ystävät kuitenkin kehuivat tätä paikkaa, ja paljon Kiinassa käynyt rakas ystäväni totesi, että hän oli saanut Zhoulta ensimmäisen kerran Tampereella liki aitokiinalaisia makuja. Kävimme vaimon kanssa hakemassa noutoruokaa ja olimme erittäin tyytyväisiä. Kasviskevätkääryleet olivat liki parhaita Suomessa saamiani. Niissä oli maukkaalla kastikkeella kostutettua tofu-kaalipaistosta, ei sitä tavallista hieman mautonta kasvisseosta. Rapeita nuudeleita tai jotain muuta suutuntumaa tuovaa kaipasin mukaan, mutta erinomaista silti. Annokseksi valitsin szechuan-tofun. Se oli yllätys: yhtäältä paahteinen, jopa grillattu sivumaku ja hienostunut pippurinen polte, toisaalta jopa raikas ja kevyt vaikutelma.

Arviota ei kuitenkaan voi kirjoittaa noutoruuan perusteella, joten kävin tänään kokeilemassa listaruokia kolmen ystäväni kanssa. Kolme meistä tilasi mapo-tofua, jota minulle oli kehuttu, yksi mainitun szechuan-tofun. Kokeilin myös uudelleen kevätkääryleitä. Ne olivat jälleen herkullisia, joskin liian rasvaisia. Täyte oli myös erilainen, sienipohjainen, mikäli maistoin oikein.

Mapo-tofuannos oli ihastuttava yllätys. Pöytään tuli iso syvä lautasellinen täynnä tofua ja kastiketta, jossa oli kunnolla aitoa szechuanpippuria (joka tunnetaan myös monilla muilla nimillä). En ollut koskaan päässyt maistamaan sitä kunnolla käytettynä. Kuten olin ymmärtänyt kuvauksista, sen tulisuus on aivan omaleimaista, hieman turruttavaa mutta monivivahteista. Myös szechuan-tofuannos oli loistavaa, jopa parempaa kuin noutoannoksena tilaamani.

Toivottavasti Zhou pitää linjansa, sillä tällaista kiinalaista ruokaa on kaivattu pitkään Tampereelle, ja kyllä paikka nousee muutenkin suosikkikiinalaisten kärkijoukkoon koko Suomessa. Palvelu on ystävällistä ja osaavaa, joskin joskus kannattaa siirtyä englantiin selvyyden vuoksi.

Zhou’s Place, Chinese Restaurant
Tammelantori, Pinninkatu 32
Tampere
ma-pe 10.30–22.00
la 11.00–23.00
su 10.00–22.00

Zhou’s Place Facebookissa

aitokiinalainen, Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Tampere, kevätkääryleet, szechuanpippuri, Tammelantori, Tampere, vegaani, Zhou’s Place