Moni tiukan linjan kasvissyöjä ajattelee jo huolehtivansa riittävästi eläinten hyvinvoinnista. Sikatehtaat.fi -kampanjan kasvoina muutama vuosi sitten julkisuuteen tulleet Karry Hedberg ja Saila Kivelä haastavat tekemään enemmän.
Kuvat: Eva-Liisa Orupold
Tapaan Karry Hedbergin ja Saila Kivelän täynnä ajatuksia uudesta Sylviin suunnitellusta juttusarjasta. Tarkoitus on jututtaa ”suomalaisia sankareita” siitä, mikä on saanut heidät tekemään paremman maailman eteen enemmän kuin monet muut. Vaihtoehtosankaruus on haastattelun aikaan muutenkin tapetilla, kun Sini Saarelaa ryöpytetään mediassa. Julkisrauhan häirinnästä kuvaamiensa videoiden vuoksi syytteeseenkin joutuneet eläinaktivistit tuntuvat hyviltä uhreilta juttusarjan alkuun.
Ainoa vain, että tätä sankarihommaa olisi voinut miettiä vähän toiseltakin kantilta. Tehotuotannon ja eläinten hyväksikäytön kyseenalaistavan sikatehtaat-kampanjan kasvoina tunnetuiksi tulleet Hedberg ja Kivelä kavahtavat välittömästi leimautumista minkään sortin sankareiksi.
Kyse ei ole pelkästään suomalaisesta vaatimattomuudesta. Sankaruuden idea ei oikein istu aktivistien toiminnan olemukseen.
”En minä ainakaan usko mihinkään sankaruuteen. Sankarimyytti on asia, jolla pyritään pitämään ihmiset tietyssä muotissa. Että on olemassa sellaisia erikoistyyppejä, jotka tekevät spesiaalihienoja juttuja. Se ei pidä millään tavalla paikkaansa”, pitkän linjan eläinaktivisti, vegaanikokki Hedberg kiemurtelee.
”Kaikki ihmiset, jotka ovat muuttaneet historiaa tai tehneet jotakin merkittävää, ovat olleet ihan tavallisia pulliaisia. Niillä on ollut vain halu tehdä jotain, ei mitään sen kummempaa skilssiä.”
Hedberg sanoo olevansa kiinnostuneempi antisankaruudesta.
”Sankarimyyttien kertominen pitää yllä yhteiskuntaa, joka uskoo sankaruuteen. Sitä haluan muuttaa, koska kaikki pystyvät tekemään enemmän, kunhan vain tahtovat.”
Jaa. No puhutaan sitten jostain muusta. Olen hiukan nolostunut, enkä älyä edes ehdottaa, että juodaan kaikki vaikka kymmenen olutta, ja puhutaan mitä sattuu. Mutta ei sekään haittaa, sillä Hedbergillä ja Kivelällä on paljon ja kiinnostavaa sanottavaa, vaikka toimittaja olisi hiukan pihallakin.
”Mielestäni ei ole kovin ihmeellistä, että haluaa puuttua tärkeäksi kokemaansa asiaan. Aika usein kysytään, mitä on valmis uhraamaan ajamansa asian puolesta”, jo parikymppisenä vegaaniksi ryhtynyt Saila Kivelä sanoo.
”Koen vain eläväni omaa elämääni sillä tavalla, että se on itselleni hyvää. Samalla voin tehdä juttuja, jotka koen oikeaksi. Se sankarirooli tuntuu oudolta ja jähmeältä.”
Mutta onhan toisaalta niin, että tällaisen tavallisen pulliaisen on helppo esimerkiksi median äärellä tiedostaa epäkohtia, ajatella vaikuttavansa kulutusvalinnoillaan ja raivota Facebookissa, miten tuo tai tämä asia on kamalan väärin. On siinä aika selvä ero siihen, että valitsee oikeasti tehdä jotakin asioiden eteen.
”On totta, että vaikkapa sikaloiden kuvaaminen ei ole tavallinen valinta, ja että se ei ole pelkästään helppoa. Mutta sen sankari-sanan kaiku on ensinnäkin ihan kauhea…”, Kivelä sanoo.
”…Minusta on kyse toimijuudesta. Siitä, että ei suostu olemaan passiivisessa roolissa, ja haluaa itse ryhtyä toimeen. Mutta korostan olevani 99-prosenttisesti passivisti”, Hedberg jatkaa.
”On jatkuvasti tilanteita, että istun raivoamassa Facebookissa”, Kivelä tokaisee.
Mutta esimerkiksi minä itse en juuri muuta tee. Olen kyllä vegaani, mutta kaamean laiska. Ja jotta minulla olisi parempi mieli ja kestäisin itseäni ja maailmanmenoa, koitan yleensä ajatella, että tekemällä eettisiä kulutusvalintoja olen hoitanut osani kamppailussa paremman maailman hyväksi. Se on kai aika tyypillistä nykyään tämä tällainen.
”Niinhän sitä annetaan ymmärtää, että kuluttaminen muuttaa maailmaa. Katso mihin eurosi laitat! Se ja äänestäminen koetaan keskeisiksi tavoiksi vaikuttaa, ja ne ovat ehkä kaksi heikointa tapaa. Kyllä minua vituttaa, jos minut määritellään kuluttajaksi. Että se on se minun tapani olla tässä yhteiskunnassa. Se on alentavaa”, Karry Hedberg kiihtyy.
Mutta vegaaniushan on mitä suurimmissa määrin yhdenlaista kuluttajuutta.
”Nimenomaan. Toivoisin, että vegaanin määre vaihtuisi viittaamaan enemmän toimintaan kuin siihen, syökö joitain tiettyjä E-koodeja tai onko jossain mehiläisvahaa. Minusta se on tavallaan aika karseaa, että vegaanin määritelmä liittyy tällaiseen. Sen pitäisi koskea sitä, miten kokonaisvaltaisemmin mieltää eläimet ja mitä oikeasti tekee asioille, joilla on merkitystä”, Saila Kivelä huokaisee.
”Ei minulle veganismi mikään kuluttajavalinta ole vaan väline siinä kulttuurisessa muutoksessa, jossa meidän eläinsuhteemme muuttuu”, Hedberg sanoo.
Kivelä kertoo toivovansa, että vegaanit eivät loisi kulttuuria, jossa pakkomielteisesti kytätään, mitä toiset vegaanit syövät.
”Tai onko niillä mistä ostetut kengät ja mitä kenkäliimaa niissä on. Ilmapiiri, jossa kaikki kyttäävät toisiaan on aika ahdas. Ei tiedosteta, että on aika hankalaa olla täydellisen ’puhdas’ yhteiskunnassa, joka maasta taivaaseen saakka perustuu eläimien käyttämiseen. Pitäisi kiinnittää huomio siihen, mitä asialle tehdään, ei henkilökohtaiseen puhtauteen.”
Karry Hedberg huvittuu.
”Aktivistiskeneissä yleisemminkin ollaan eksperttejä takertumaan pikkuseikkoihin ja hukkaamaan se kokonaiskuva. Kaikki vegaanipoliisit, haistakaa vittu!”
Miten sitten on, kuinka paljon ja kuinka pian voitaisiin saavuttaa? Onko mahdollista, että länsimainen ihminen jotenkin havahtuu siihen, että eläinten hyväksikäyttö ei ole ok? Vaikka esimerkiksi sikatilakampanjalla, samoin kuin turkistarhoja kuvaamalla on saatu aikaan paljon laadukastakin keskustelua, usein jumitutaan siihen, pitäisikö tuotantoeläinten oloja vain parantaa – jolloin siis hyväksytään ajatus, että tuotantoeläimiä joka tapauksessa tarvitaan.
”Vaikka iso yleisö ehkä ajattelee, että eläimiä voitaisiin kohdella merkittävästi paremmin ja silti jatkaa eläintuotteiden käyttöä, se on oikeasti mahdottomuus. Ei esimerkiksi Suomi voi jatkaa eläintuotteiden käyttöä ja samalla parantaa tuotantoeläinten oloja. Suomessa tuotetaan noin 65 miljoonaa eläintä joka vuosi pelkästään ruoaksi. Ei sellaista määrää tuoteta millään muulla kuin nykyisellä tavalla. Siksi muutos edellyttää suomalaisten siirtymistä vegaanimmaksi”, Saila Kivelä sanoo.
”Ihmiset helposti ajattelevat, että en pysty olemaan vegaani, käytän siis eläintuotteita. Ikään kuin se valinta olisi niin selvä. Voisihan valita vegaanisia juttuja aina kun pystyy. Mutta ihmisllä on pelkoakin vegaaniutta kohtaan, mikä on aika paljon sen vegaanipoliisimeiningin seurausta.”
Hedberg ja Kivelä ovat lähes varauksettoman tyytyväisiä siihen, miten hyvin eläinten oloja videoimalla on saatu aikaan keskustelua. Vaikka julkisella keskustelulla on taipumus hairahtua epäoleellisuuksiin, asiaa on mahtunut mukaan ilahduttavan paljon.
”Näin vaatimattomasti sanoen, minusta eläintilakuvaukset ovat olleet parasta mitä Suomen eläinaktivismissa on tapahtunut”, Hedberg sanoo.
”Välineenä video on jännä, se miten vaarallisena eläinteollisuus sitä pitää”, Kivelä sanoo.
”Jotta ihmiset voisivat muodostaa arjessaan edes jonkinlaisen eläinsuhteen, sen jälkeen kun avaavat niitä kliinisiä ruokapakkauksia, siinä on pakko olla jossain taustalla kuva eläimen arkipäivästä, joku muu kuin mainoskuva. Ei teollisuuden puolelta tule mitään tietoa tippumaan, ei kukaan tule näyttämään, miten se homma oikeasti toimii. Ihmisillä ei välttämättä ole siitä mitään kuvaa. Ja niitä tuotantoeläimiä tuotetaan Suomessa vuodessa 65 miljoonaa. Jos ajattelee tuntevien olentojen määrää tässä maassa, ne ovat huomattava enemmistö. On välttämätöntä, että kampanjamme kuvat ovat olemassa.”
Hedbergin ja Kivelän kaltaisten sank… ihmisten työstä huolimatta useimmiten tuntuu, että asiat eivät siltikään tule suuressa mittakaavassa muuttumaan. On helppo olla pessimisti, kun tietää länsimaisen kuluttajan ajattelutavan.
”En minäkään välttämättä usko asian muuttuvan kuin pakon edessä. Omista mukavuuksista on vaikea luopua”, Saila Kivelä sanoo.
”Länsimainen ihminen on tullut tulokseen, että hänellä on oikeus kaikkeen mitä voi koskaan saada. Sen ajattelun purkaminen on tosi vaikeaa. Mutta nykyisenkaltainen tehotuotanto tulee vielä loppumaan, koska eihän se näillä luonnonvaroilla pysty jatkumaan ikuisesti.”
Karry Hedberg sanoo itse olevansa ”realisti.”
”En usko, että minun elinaikanani eläinten oikeudet tulevat mitenkään massiivisesti tapetille. Uskon, että siinä tulee kestämään paljon pidempään. Onhan ihmisoikeuksienkin kanssa kestänyt. Animal liberation is not just around the corner.”
Mutta toisaalta on kissavideot, Saila Kivelä huomauttaa.
”Onhan maailma muuttunut paljon jo minun elinaikanani, kun ajattelee eläinoikeuskeskustelun kehitystä. Ja uskon kissavideoiden voimaan, nehän ovat internetin toiseksi suosituinta matskua.”
Ty Segall soitti myöhään, mutta laitetaan tämä kuva nyt tähän koska siinä on hyvä meno.
Festivaalin epäkohtiin ei kuulunut Veronica Fallsin laulajattaren crowdsurfing Ty Segallin keikalla, joka soitettiin toimittajamme vetäydyttyä kirjoitushommiin.
