Kuvat: Riitta Supperi
Brasilialainen Ednalva Gomes on taistelija, uma militante. Sana tarkoittaa portugalin kielessä paitsi sotilasta, myös väkivallatonta taistelijaa ja jonkin asian ajajaa. Siis aktivistia.
Ednalva Gomesin aktivismin aiheena ovat viljelysmaan omistukseen ja käyttöön liittyvät oikeudet. Hän edustaa Maattomien maatyöläisten liikettä, MST:tä (Movimento dos Trabalhadores Rurais Sem Terra). Järjestö on parilla miljoonalla jäsenellään yksi maailman suurimmista kansalaisliikkeistä.
Ednalva Gomes vieraili Helsingissä viime huhtikuussa pidetyssä Suomen Sosiaalifoorumissa kertomassa MST:n toiminnasta ja sen vastavoimista. Hänen viestinsä, joka on valitettavasti yhä ajankohtainen, koskettaa monin tavoin myös globaalia pohjoista. Useat Maattomien liikkeen toiminnan vastavoimista sijaitsevat nimittäin pohjimmiltaan kaukana Brasiliasta ja lähellä meitä pohjoisen ihmisiä. Eikä vain lähellä, vaan niistä monet ovat ihan pohjoisen ihmisten bisneksiä. Yritykset, joiden toimia suomalaisten kannattaisi erityisesti pitää silmällä, ovat mm. Stora Enso, Pöyry, Metso sekä siitä tämän vuoden alussa irtautunut Valmet.
Brasilia on sekä maapinta-alaltaan että väkimäärältään maailman viidenneksi suurin maa. Sen asukkaista pari prosenttia omistaa maa-alasta puolet. Valtaosa Brasilian viljelykasveista tuotetaan omistavan luokan – portugaliksi burguesía – pyörittämillä suurtiloilla, joissa maatyöläisten olot ovat surkeat.
Burguesía omaa myös suuren vaikutusvallan Brasilian poliittisessa päätöksenteossa. Nykyinen presidentti, työväenpuolueen Dilma Rousseff joutui esimerkiksi vuonna 2012 taipumaan metsälain muutokseen, Gomes kertoo. Uuden lain perusteella yli puolet, 58 % Brasilian valtavasta metsäalueesta voidaan muuttaa monokulttuuriksi eli viljelysmaaksi, jossa kasvatetaan vain yhtä kasvia, esimerkiksi eukalyptusta, sokeriruokoa, kahvia, soijaa tai appelsiineja. Brasilian metsät ovat kasvi- ja eläinlajistoltaan sekä maaperältään rikkaita. Niiden hakkaaminen monokulttuuriseksi pelloksi on ekologisesti kohtalokasta.
MST muutosvoimana
Maattomien maatyöläisten liikkeen toiminnan tavoitteena on siis muuttaa maanomistusoloja oikeudenmukaisemmiksi, ja sitä kautta myös parantaa maatalouden eri sektoreilla työskentelevien asemaa. Siirtomaa-ajalta periytyvien epäoikeudenmukaisuuksien muuttaminen on todellista taistelua. Kokonaisvaltainen maareformi antaa Brasiliassa odottaa itseään.
”Maareformi on viime vuosina ollut vähän pysähdyksissä”, Gomes muotoilee.
Brasilian edellinen presidentti, niin ikään työväenpuoletta edustanut Luiz Inaçio Lula da Silva kertoi 10 vuotta sitten BBC:lle, että vaikka hallitus olikin erittäin sitoutunut maauudistukseen, sillä ei valitettavasti ollut tarpeeksi rahaa ostaa riittävästi maata suurmaanomistajilta. Maan ostamisesta maareformia varten on säädetty Brasilian perustuslaissa, joka tuli voimaan 1988 pian sotilashallinnon kaatumisen jälkeen.
MST hyödyntää samaa lakia omalla tavallaan. Perustuslain mukaan sellaiset isot maaomistukset, jotka eivät ole yhteiskunnallisesti hyödyllisessä tai muuten tuottavassa käytössä, voidaan pakkolunastaa korvausta vastaan. MST järjestää tämän lainkohdan puitteissa maanvaltauksia, ja yrittää valtaamisen jälkeen neuvotella pakkolunastuksen taloudellisista reunaehdoista.
Ednalva Gomes kertoo, että maanvaltauksessa ensimmäinen vaihe on leirin perustaminen. Tavoitteena on, että vallattu maa vakiintuu perheyksikköjen ylläpitämäksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Kymmenen perheen yksiköt valitsevat kukin kaksi koordinaattoria, joiden pohjalta muodostuu osuuskuntatyyppisten maatilojen poliittinen hallinto. Maatilat puolestaan valitsevat Maattomien liikkeen osavaltiotason hallinnon, joka valitsee puolestaan kansallisen hallinnon.
Leireistä kehittyvien maatilaosuuskuntien toimintaohjelmaan kuuluu lähtökohtaisesti sukupuolten välinen tasa-arvo. Periaatteena on, että puolet kaikista koordinaatio- ja hallintotehtävistä olisi naisten hallussa. Useimmiten leireillä jo onkin sekä nais- että mieskoordinaattorit. Heidät valitaan kahden vuoden kaudeksi, jotta kaikki voivat kokeilla vastuutehtävää.
Feminismiä tarvitaan machismon vastaisessa taistelussa. MST:n osuuskuntatilojen periaatteina ovat myös kriittisyys ja itsekriittisyys, eli toisin sanoen oman toiminnan reflektointi ja säätely yhteistyön toimivuuden ylläpitämiseksi, Gomes selittää.
Aika ihanteellista.
Ednalva Gomes asuu itse Nova Vitoria -nimisellä tilalla Atlantin rannikolla sijaitsevassa pienessä Espíirito Santo’n osavaltiossa. Nova Vitoriassa viljellään mm. maniokkia, papuja, maissia ja kahvia sekä kasvatetaan kanoja ja sikoja. Kaikilla MST:n asutusalueilla pieni osa väestä on kulloinkin määräaikaisesti vapautettuja käytännön työstä, jolloin he voivat keskittyä täysipäiväisesti aktivismiin. Kokopäiväaktivistit saavat maatilaltaan kustannusapua eli palkkaa. Aktivismin määräaikaisuus on sekin hyvä idea, joka sopisi mainiosti toteutettavaksi esimerkiksi arjesta vieraantuneiden elinikäispoliitikkojen Suomessa.
MST:n tiloilla pyritään viljelemään maata ekologisesti kestävällä tavalla. Elintarvikkeet myös päätyvät ensisijaisesti lähimarkkinoille. Melko tuore laki kouluruuan tuottamisesta määrittelee, että 30 % siitä täytyy olla peräisin paikallisilta pientuottajilta. Se on tärkeä ohjelma MST:n kannalta, Gomes kertoo.
Maailmanpolitiikan tutkijatohtori Markus Krögerin mukaan laki on kasvattanut valtavasti paikallisten pienviljelijöiden tuloja. Sen myötä laki myös ehkäisee suurkaupunkien slummiutumista, kun maaseudulta ei tarvitse paeta tulottomuuden takia. Samalla laki tukee kestävää kehitystä. Mallia tulisi hyödyntää myös muissa maissa, Suomi mukaan lukien, esittää Kröger.
Reilusti appelsiineja, kyllä kiitos!
Vertailun vuoksi: Suomessa maareformi lähti liikkeelle torpparivapautuksen nimellä pian itsenäistymisen jälkeen vuonna 1918. Ajankohdan varhaisuus ei silti anna suomalaisille aihetta kansallismieliseen ylpeydentuntoon. Päinvastoin, pitäisi olla tietoinen, ja huolissaan, siitä, että ”meidän” maareformiemme taustalla olleet oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden ihanteet eivät nykyään maailmanlaajuisesti toteudukaan. Ja että me itse olemme osa sitä tuotannon ja kulutuksen ketjua, joka toteutumista vesittää.
Hyvä tapa vastata Ednalvan viestiin ja haasteeseen onkin ottaa MST:ltä mallia kriittisyydessä ja itsekriittisyydessä. Se tarkoittaa kapuloiden laittamista myös omiin rattaisiin, mikä ei toki ole aivan vaivatonta. Aina kun ei jaksaisi kysellä omien kauppaostostensa alkuperästä, tai kyseenalaistaa omia kulutuskäytäntöjään, suuryritysten haastamisesta puhumattakaan. Maailmanlaajuisen yhdenvertaisuuden kehittymisen täytyy kuitenkin olla mahdollista. Olihan se mahdollista pohjoisessakin.
Globaalissa keskustelussa toimijoiksi asettuvat helposti keskenään kilpailevat kansallisvaltiot. Tuotantoa siirretään maihin, jotka ovat ”kilpailukykyisempiä”, siis tuotantokustannuksiltaan halvempia. Ednalvan haasteen vastaanottaminen edellyttää tämän puhetavan rikkomista: sen havaitsemista, että maat eivät ole keskenään kilpailevia vastavoimia, vaan maiden sisällä käydään erilaisia kamppailuja, joiden osapuolet ovat organisoituneet maiden rajojen yli. Ylikansallisten suuryritysten vastavoimiksi tarvitaankin eri maiden rajojen ylittäviä solidaarisuusverkostoja. Niistä toimivia esimerkkejä ovat reilun kaupan järjestöt ja muut ”halpatuotantomaiden” työntekijöiden oikeuksien puolesta työskentelevät organisaatiot.
Brasilian kasvava merkitys maailmantaloudessa tarkoittaa, että myös meidän pitää osallistua taisteluun brasilialaisia köyhiä riistäviä ylikansallisia ja uuskolonialistia bisnesverkostoja vastaan. Vähintä, mitä voimme tehdä, on kieltäytyä hyödyntämästä niitä. Siinä on tehtävää kerrakseen, myös pohjoisessa.
Appelsiinit
Lokakuussa 2013 Euroopan Unionin parlamentissa pidettiin tilaisuuksia, joissa keskusteltiin appelsiinimehun tuotannosta. Eurooppalaiset kuluttavat valtaosan maailman appelsiineista. Eurooppalaisten kuluttamista appelsiinihedelmistä kolmannes ja appelsiinimehusta yli puolet on peräisin Brasiliasta. Tuoreiden tutkimusten mukaan työntekijöiden olot Brasilian appelsiinintuotannossa ovat erittäin huonot.
Appelsiiniviljelmien työntekijät saavat keskimäärin 2,6 euroa jokaista kerättyä 40,8 kg painavaa laatikkoa kohden. Työntekijät palkataan määräaikaisin sopimuksin viljelykausiksi, ja heidän neuvotteluasemansa työehtojen suhteen ovat hyvin heikot. Urakkaluonteisessa työssä työläisen on kerättävä yli puolensataa jopa 30 kiloa painavaa selkäreppumaista säkkiä päivässä, jotta hän pääsisi 260 euron kuukausipalkkaan. Työ on siis äärimmäisen kuluttavaa. Olot tehtaissa, joissa appelisiinimehutiiviste valmistetaan, eivät ole sen paremmat. Tehtaat ovat kuumia eikä ilmanvaihtoa ole. Juomavedestä ja vessoista on pulaa niin tehtaissa kuin pelloilla.
EU-parlamentin tilaisuudet järjestäneiden kansalaisjärjestöjen The Fair Trade Advocacy Officen, Traidcraftin ja Christliche Initiative Romeron mukaan maailman appelisiinimehumarkkinat ovat keskittyneet neljän suuryrityksen (Cutrale, Citrosuco, Citrovita, Louis Dreyfus Commodities) haltuun. Firmat sopivat keskenään hinnoista ja ylläpitävät siis Brasiliassa tuotantoa, joka rikkoo räikeästi eurooppalaista työlainsäädäntöä. Kansalaisjärjestöt vaativatkin EU-parlamentilta tarkempia tutkimuksia kartellista.
Myös eurooppalainen kuluttajajärjestö Association of Conscious Consumers on selvittänyt appelsiinien tuotannon, myynnin ja oston ketjua. Se on myös tehnyt appelsiinityöstä kertovan videon From orange to juice – Squeezed, from Brazil, joka löytyy YouTubesta.
Maailmanpolitiikan tutkijatohtori Markus Kröger kertoo, että appelsiinintuottajat ovat myös osallisina suuren luokan maakaappauksissa. Esimerkiksi Cutrale on jo vuosikausia viljellyt appelsiineja São Paulon osavaltiossa 2600 hehtaarin alueella jonka se on kaapannut valtion maaseutu-uudistusohjelmalta. Valtion ohjelmassa maat oli määrätty maattomille maatyöläisille uudisasutukseksi. MST on vallannut alueen useaan otteeseen ja yrittänyt tuoda esille Cutralen rikoksen.
Eukalyptus
Eukalyptus on satoja puu- ja pensaslajeja käsittävä kasvisuku, joka kasvaa luontaisesti Australian alueella. Nopeakasvuista ja kuituisaa eukalyptusta alettiin 1800-luvulla viljellä myös muilla sopivan ilmanalan alueilla, muun muassa Brasiliassa. Suomalaiset ja pohjoismaiset puuteollisuusyritykset tulivat toimijoiksi Brasilian paperintuotantoon pikku hiljaa. Esimerkiksi Stora Enso laajensi toimintansa Brasiliaan perustamisvuonnaan 1998, kun suomalainen Enso ja ruotsalainen Stora yhdistyivät.
Stora Enson oman tiedotuksen mukaan sillä on hyvät neuvottelusuhteet Maattomien liikkeen kanssa. Puppua, toteaa Gomes. Stora Enso, josta muuten myös Suomen valtio omistaa osan, hankkii Gomesin mukaan paraikaa Brasiliassa valtavia maa-alueita. Esimerkiksi Bahian osavaltiossa yritys valtaa käyttöönsä rannikkosademetsää, Mata Atlanticaa. Sen hakkaaminen monokulttuuriseksi puupelloksi on ekologisesti kohtalokasta. Lisäksi kyseinen Stora Enson temmellyskenttä on Brasilian alkuperäisväestön reservaatissa, jota Bahian kuvernööri ei kuitenkaan pahaksi onneksi ole laillistanut.
Eukalyptuspellot ovat myös pois paikallisesti hyödynnettävän ruuan viljelyyn sopivasta maasta, mitä viestiä MST yrittää Stora Ensolle ja muille eukalyptusta monokulttuurisesti vilejeville yritykselle välittää.
Brasilian lain mukaan ulkomaiset yritykset eivät voi omistaa maata ilman viranomaisten erillislupia maan 150 kilometriä leveällä rajavyöhykkeellä; myös muuhun suoraan ulkomaiseen maanomistukseen on tehty tiukennuksia parina viime vuonna. Tämän vuoksi Stora Enso onkin Ednalva Gomesin mukaan hankkinut maa-alueita bulvaanien eli valeostajien kautta, viimeksi eteläisessä Rio Grande do Sul’in osavaltiossa. Bahian osavaltiossa Stora Enso omistaa yhdessä brasilialaisen Fibria-yrityksen kanssa puoliksi Veracel-sellutehtaan, joka myös kasvattaa pelloillaan selluloosan valmistuksen raaka-aineena käytetyt eukalyptuspuut.
Gomesin mukaan Brasilian omistava yläluokka ei ole koskaan ollut tosi mielessä kiinnostunut kansallisesta omistamisesta. Brasilia on entinen siirtomaa, ja nykyään se on eräänlainen uussiirtomaa, hän kuvailee. Ulkomaiset suuryritykset toimivat Brasiliassa yhteistyössä omistavan luokan kanssa. Vuoden 2008 finanssikriisin seurauksena ulkomaiset investoinnit ja sitä kautta myös luonnonvarojen ja agribisneksen ylikansallinen haltuunotto on jopa kasvanut.
Olosuhteista Veracel-tehtaan varjossa voi lukea lisää Hanna Nikkasen kirjasta Viaton Imperiumi (Into, 2010) ja Markus Krögerin kirjasta Contentious Agency and Natural Resource Politics (Routledge, 2013).
