Hyvä kurkku: New Bamboo Center, Helsinki – Uusi Sylvi

26.8.2016

Ville Lähde

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Manu totesi yli neljän vuoden takaisessa arviossaan: ”Annankadun pikaruokalamaisessa kulttipaikassa on kohdallaan melkein kaikki.” New Bamboo Center oli tosiaan itsellekin kulttipaikka jo ajat sitten, 90-luvun aktivistivuosinani. Silloin vegaaniruokaa tarjoavia paikkoja oli vähän, etenkin sellaisia, joissa asia oli merkitty selvästi ruokalistaan. Tofukin oli melkoinen harvinaisuus ravintoloissa. Kun Annankadun tofutaivas aukesi, sinne suunnattiin aina joukolla mielenosoitusten jälkeen. Siellä sai myös tulista ruokaa, mikä on edelleen harvinaista kiinalaisissa ravintoloissa, kuten olen ennenkin todennut. (Tosin tuota arviota kirjoittaessani unohdin täysin New Bamboo Centerin tulisuuden!)

Sitten ravintolatarjonta alkoi monipuolistua, ja kävin New Bamboo Centerissä harvakseltaan. Edellisestä kerrasta olikin useampi vuosi. Moni helsinkiläinen oli yllätyksekseni alkanut hieman halveksua ravintolaa, tai siihen suhtauduttiin alentuvalla nostalgialla. Onneksi tämä ei asiakaskuntaa vähentänyt, vaan ravintola oli ilmeisesti vuodesta toiseen tupaten täynnä. Asiakkaita usutettiin pöytään ja pois samalla hämmentävällä tomeruudella kuin ennenkin.

Kunnes tuli remontti. Ja se kestikin. Useimmat varmaan olettivat, että remontti oli muuttunut vararikoksi, kun lappu oli luukulla melkein vuoden ajan. Itsekin jo suunnittelin ”Lopettanut”-merkinnän lisäämistä edellä mainittuun arvioon. Äimistyinkin, kun Vegaaninen Helsinki -ryhmässä kerrottiin elokuussa ravintolan aukeamisesta. Sovimme Manun kanssa lounaan pikimmiten.

New Bemboo Centerissä oli kuulemma ollut ensimmäisinä päivinä jonoja kadulle asti, mutta nyt pääsimme suoraan pöytää. Astuimme 90-luvulle, ja pelkästään hyvässä mielessä. Kaikki oli ennallaan, ja se oli hyvin. Sama touhukkuus, sama lista, samat lautaset. Tilasin tietysti vanhan suosikkini currytofun (sitä ei saanut ysärillä varmaan mistään muualta), Manu tapansa mukaan aloitti listan ensimmäisestä annoksesta ja tilasi tofua sichuanilaiseen tapaan. Kannattaa huomata, että tuosta annoksesta eli käytännössä mapo tofusta on perinteiseen tapaan tarjolla lihaisakin versio, eli lihattomuus pitää varmistaa tilatessa. Kalalastikkeita sun muita ei tarjoilijan mukaan käytetä kasvisannoksissa.

Currytofu aiheutti minussa Rottatouille-elokuvahetken. Se oli aivan yhtä hyvää kuin ennenkin, eikä aika ole minusta mitenkään kullannut muistoja. Oikein hyvää tämä on. Kyllä, tofu on sellaista pehmeää ja aavistuksen etikkaisen makuista, mutta se sopii mielestäni tähän ruokaan. Tuju liemikin toimi – en tilannut muuten minkään tulisuusasteen mukaan, joten en osaa sanoa, mikä versio minulle tuotiin.

Manun mapo tofu oli myös hyvää, mutta ei parhaimpia versioita tästä ruokalajista. Sichuanpippurin polte puuttui, ja kaipasin kastiketta. Esimerkiksi Tampereen Zhou’s Place  on tarjonnut parhaimmillaan huomattavasti paremman version, mutta ravintolan taso valitettavasti hieman heittelee. Sen sijaan sitkaat siitakesienen palaset olivat erinomainen kumppani tofulle.

Kaljaa täällä ei saa, mutta muuten ravintola on silkkaa neroutta. Se on juuri sellainen kuin kiinalaisen katuravintolan pitäisi ollakin. Kauhia hälinä ja mukava meininki. Jos tämä paikka on jonkun mielestä menneen talven lumia, hän ei osaa vain arvostaa menneitä talvia.

New Bamboo Center
Annankatu 29
Helsinki

ma–pe 11–19
(Aukioloajat voivat muuttua, kun henkilökuntaa saadaan lisää.)

Kotisivut

Facebookissa

Helsinki, Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Helsinki

Ravintola Mesopotamia (Café Caisa), Helsinki 21.5.2014LOPETTANUT – Uusi Sylvi

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Kurdilainen ravintola Mesopotamia on osa Rautatientorin laidalla olevaa kulttuurikeskus Caisaa ja onkin toiselta hieman harhaanjohtavalta nimeltään Café Caisa. Kahvilan sijaan paikka on buffetlounasravintola, joka tarjoaa ”itämäistä ruokaa Välimeren tyyliin”. Se kuvaa eklektistä valikoimaa aika hyvin.

Ruokavalikoima vaihtelee, mutta se on tuttua monista meze-paikoista: marinoituja papuja, yrttiperunasalaatteja, falafeleja, bulgursalaattia, viininlehtikääryleitä ja niin edelleen. Mesopotamia ei ole kasvisravintola, mutta kylmät ruuat ovat olleet kummallakin kerralla siellä käydessäni kasvis- tai vegaaniruokaa, ja tarjolla on aina myös lämmin kasvisvaihtoehto. Mitään erityisen kurdilaista en ruuasta keksi.

Tällä kertaa tarjolla oli marinoituja kikherneitä, mustasilmäpapuja sekä loistavia sitruunalinssejä, joissa oli käytetty suosikkiani suolasitruunaa. Lisäksi oli bulgurista tehtyä kisiriä, pastasalaattia, yrttiperunasalaattia, seesamleipää, perunoita ja lämmintä purjopataa.

Kaikki ruoka oli ihan okei, mutta linssejä lukuun ottamatta mikään ei jäänyt erityisesti mieleen. Joka ruokalajin maustamistapa oli melko samanlainen, mieto, yrttinen mutta lähinnä persiljalle perustuva. Purjopata oli sinänsä hyvä ajatus, mutta se oli maustettu kuivayrttiseoksella, joka on vaan huono raaka-aine. Aiemmalla kerralla tarjolla oli ollut falafeleja sekä kastikkeita, jotka toivat ruokaan monipuolisuutta. Etenkin kastikkeita sekä jotain hapanta, tulista tai erityisen suolaista kaipasin tällä kertaa.

Mesopotamian sijainti on kuitenkin hyvä ja se tarjoaa toimivaa joskin yksinkertaista perusruokaa – hyvä etenkin kiireiselle matkalaiselle. Vegaani saa monipuolista syötävää melko edullisesti, joskin valikoiman laatu ja runsaus riippuu päivästä.

Ravintola Mesopotamia
Kulttuurikeskus Caisa
(Rautatientorin laidalla, pääsy Mikonkadulta, Vuorikadulta ja Vilhonkadulta)

ma–to 10.30–22
pe 10.30–23
la 12–23

Bulgursalaatti, Café Caisa, falafel, Helsinki, Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Helsinki, Ravintola Mesopotamia, vegaaniruoka, viininlehtikääryle

Dong Bei Hu, Helsinki 7.1.2015 HUOM! MUUTTANUT! – Uusi Sylvi

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Tapasin rakkaan ruokaa rakastavan ystäväni Helsingissä, ja ehdimme vihdoin vierailla tässä paljon kehutussa kiinalaisessa ravintolassa. Olin vilkuillut ruokalistaa sillä silmällä monta kertaa, koska se vaikutti kiintoisalta ja tuntui poikkeavan liiankin tutusta länsimaistetusta kiinalaisesta ruuasta.

Tilasimme munakoisoa korealaisessa chilikastikkeessa sekä tirisevää tofua pannulla. Annosten ulkonäkö lupasi hyvää: kastikkeessa lilluvan kasan sijaan saimme selkeästi asetellut annokset, jossa pääraaka-aine oli etusijalla. Munakoiso oli leikattu pitkiksi paksuiksi suikaleiksi ja tarjoiltu kastikkeella peitettynä salaatin kanssa, tofuviipaleet todellakin tirisivät valurautapannulla kuumassa sipulisessa kastikkeessa. Mieleeni tuli välittömästi West Lake Tea House, jossa olen ehtinyt käydä uudelleen edellisen arvioni jälkeen, ja joka on tällä hetkellä ehdottomasti ravintolasuosikkieni kärkijoukossa. Dong Bei Hun annokset olivat kuitenkin astetta krouvimman näköisiä, eivätkä tuoksut olleet yhtä huumaavia.

Munakoisoannos olikin osittain pettymys. Itse munakoiso oli valmistettu hyvin, mutta korealainen chilikastike muistutti keskinkertaista, hieman liian makeaa barbecue-kastikketta aasialaisella vivahteella. Olen tehnyt korealaista ruokaa itse, ja pidän hapatetun gochujang-chilitahnan mausta. Korealaista ruokaa tarjoavassa Makki Makkissa sain gochujang-pohjaista samjang-kastiketta, jossa tuo hapatettu chili on parhaimmillaan. Nyt sen ominaismaku oli hävinnyt liki kokonaan liian makeuden ja hieman ketsuppimaisen happamuuden alle. Olen joskus ostanut ”aasiakaupasta” korealaista barbecue-kastiketta, joka oli samanlainen pettymys, mutta se oli silti ehkä parempaa.

Pienellä muokkauksella annos olisi kuitenkin toiminut. Salaatin joukossa oli tuoretta korianteria, ja kun sitä sai mukaan, kastike maistui huomattavasti paremmalta. Jos annoksessa olisi West Lake Housen ihanan munakoisoannoksen tapaan ollut kunnolla korianteria, se olisi korjannut kastikkeen puutteita.

Tofuannoksen kastike sen sijaan oli onnistunut: paahteinen sipuli ja runsas valkosipuli toimivat hyvin yhteen. Leivitetty ja paistettu tofu oli sellaista pehmeää, liki silkentofumaista laatua, jossa tofun hera maistuu aavistuksen liikaa, mutta kastikkeen ja siinä olevien chilipalasten kanssa se oli hyvää.

Vaikka tämä kokemus oli osittainen pettymys, on Dong Bei Hu silti huomattavasti peruskiinalaista ravintolaa kiinnostavampi. Totesimme, että se olisi varmasti parhaimmillaan pienellä seurueella niin, että pöytään tilataan useita annoksia, jotta maut pääsisivät tukemaan toisiaan. Silti itse menen paljon mieluummin melko lähellä olevaan West Lake Tea Houseen, jos satun tuonne päin ja tekee kiinalaista mieli.

Dong Bei Hu
MUUTTANUT! NYT Vuorikatu 20
Helsinki

ma–pe 11–23
la 12–23
su 14–22

Kotisivut

Facebookissa

Helsinki, Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Helsinki, kiinalainen ruoka, korealainen ruoka

Omnam, Helsinki, 7.1.2015 – Uusi Sylvi

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.

Tämä mitä ilmeisimmin ärsyttävän nettihokeman ”om nom” mukaan nimetty ravintola sijaitsee rauhallisella sisäpihalla Annankadun varrella lähellä Kampin keskusta. Olin kuullut paikasta paljon, mutta en ollut ehtinyt käydä siellä, sillä lounasaikaan olen harvoin niillä kulmilla. Yliopistolla järjestetyt Tieteen päivät antoivat kuitenkin oivan tilaisuuden kokeilla.

Omnam oli lounasaikaan pullollaan porukkaa. Minut ympäröi iloinen hälinä ja klassisen kasvisravintolan tunnelma. Ei siis mitään tiettyä etnistä sävyä, ei vaihtoehtokulttuurista väriä, vaan perinteinen monipuolista perusruokaa tarjoava keittiö. Tällaisia paikkoja on aika harvassa. Tiskin yläpuolella olevasta liitutaulusta huomasin, että ravintola tarjoaa myös aamiaista, erikoiskahveja, suolaista ja makeaa – sekä viiniä! Ajattoman ilmeensä lisäksi Omnam ei myöskään ole pelkkä terveysruokaravintola, mikä on pelkästään mukavaa. Makeissa leivonnaisissa raakaruoka oli kyllä enemmistössä, mutta tarjolla olisi ollut ainakin tofupiirakkaa ja omenapiirakkaa perinteisesti leivottuna.

Lounaaksi oli tarjolla vegaanista porkkanakeittoa garam masalalla maustettuna ja linsseillä höystettynä sekä juuresgratiinia, josta olisi ollut myös vegaaninen vaihtoehto. Vegaaninen gratiini kuulostaa aina vähän arveluttavalta, joten päädyin keittoon, joka sopi muutenkin lämmittämään tuulisena talvipäivänä. Salaattipöydän antimet sai mukaan yhteishintaan 12 euroa, mikä ei ollut paha hinta. Etenkin kun tarjoilija muistutti, että lisää saa ja kannattaa hakea, koska lautaset ovat pieniä. Arvostan.

Keitto tuntui alkujaan hieman suolattomalta, mutta vihannesten maku oli niin syvä ja keitto muuten mausteinen, että se ei häirinnyt, varsinkin kun kyytipojaksi sai talon tuoretta leipää. Leivän päällä söin hyvää hummusta ja talon siemenlevitettä. Se ei maistunut liian terveelliseltä, ja siementen öljyt oli saatu irtoamaan niin, että levitteessä oli mukava kermainen maku ja tuntu.

Salaattipöydästä otin kirpeää kaalisalaattia, meheviä uunivihanneksia, kurpitsaa ja spelttiä sekä punajuuria linssien kanssa. Speltti ja kurpitsa yllättivät: viljainen maku sopi erinomaisesti makean kurpitsan kanssa, eikä siinä ollut yhtään sellaista tunkkaisuutta, joka speltissä joskus on. Punajuurissa oli hyvä paahteinen maku, ja linssit sopivat kylkeen mainiosti.

Söin tällä kertaa aika kevyesti, mutta täällä saa kyllä mahansa täyteen kohtuuhinnalla. Ruoka ei ole mitään erityistä, vaan pikemmin taiten tehtyä hyvää perusruokaa, jolle on ehdottomasti paikkansa. Suosittelen, ja varmasti käyn täällä itsekin uudelleen, kun satun kulmille.

Omnam
Annankatu 29B (sisäpiha)
Helsinki

ma–pe 9–17
la 11–15

Kotisivut: http://omnam.fi/

Facebookissa: https://www.facebook.com/omnamHelsinki/info?tab=page_info

Helsinki, Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Helsinki, Omnam

Vegaanisia voiteita suoraan luonnosta – Uusi Sylvi

Sylvi testasi luonnonkosmetiikan vegaanisimmat vaihtoehdot. Mukana hauskoja uutuuksia sekä liki historiallisia kaunistumisen keinoja.

Skin Blossom
Gentle Face Wash (150 ml) ja Reviving Eye Cream (15 ml)

Testaaja: Nainen, 35 vuotta, rasvoittuva sekaiho

 star-3655871star-3655871star-3655871 

Sarjan kaikilla tuotteilla on Soil Associationin sekä Vegan Societyn sertifikaatit, eli ne ovat aitoa ja turvallista luonnonkosmetiikkaa, eivätkä sisällä eläinperäisiä ainesosia. Tuotteita ei ole myöskään testattu eläimillä.

Tuotteet ovat hygieenisissä ja sopivasti annostelevissa, kauniin metsänvihreissä pumppupulloissa.

Puhdistusaineen luvataan sopivan kaikille mutta erityisesti rasvaiselle ja sekaiholle, jollainen minulla onkin. Pieni määrä tuotetta puhdistaa vaahtoutuessaan ihon hyvin – myös meikin – eikä jätä kiristelevää tunnetta. Tuote hillitsee selkeästi myös rasvoittumista ja edesauttaa terveellisen hehkun syntymistä iholle, tämän näkee jo parin viikon säännöllisen käytön jälkeen. Se tuoksuu miedosti mm. laventelille. Tuote on todellakin hintansa arvoinen – vaihtelee 10–12 euron välillä riippuen myyjästä.

Silmänympärysvoide joutui todelliseen testiin, sillä minulla oli testijakson aikana useita unettomia öitä. Se lupaa ”vähentää turvotusta, kosteuttaa kuivaa ihoa ja vaalentaa tummia silmänalusia”. Valvomisen aiheuttamaa turvotusta voide ei kyllä täysin laskenut eikä myöskään merkittävästi vaalentanut silmänalusia. Tuoksu on melko mitäänsanomaton, mikä ei ole huono asia. Se kosteuttaa ja tuntuu tarpeeksi hoitavalta. Tuote on silmänympärysvoiteeksi erityisen edullinen, vain noin 9–11 euroa.

Mia Höytö Cosmetics

Testaaja: Nainen, 39 vuotta, sekaiho

 star-3655871star-3655871star-3655871star-3655871 

Mia Höytö Cosmetics on ekosertifioitu, kotimainen luonnonkosmetiikkasarja, jonka tuotteista testasin Kaunis­-puhdistusgeeliä ja Säihke­-kasvovettä. Siinä missä koko tuotesarjan nimi herätti luottamusta, yksittäisten tuotteiden nimet sopisivat Barbie-kosmetiikkalinjalle. Pakkaukset ovat kuitenkin hillittyjä ja apteekinvalkoisia. Ainoastaan ohuet kultaviivat viittaavat luksukseen.

Eniten pidän tuotteiden koostumuksesta. Alle sormenpään kokoinen nokare Kaunis­-geeliä vaahtoutuu koko pärstän peseväksi aineeksi. Liukas vaahto jättää ihon miellyttävän tuntuiseksi, puhtaan kimmoisaksi vaan ei kuivaksi. Tuoksu on melko neutraali, lähempänä asiallista kuin makeaa.

Säihke-­kasvovettä käytin laiskuuttani vain joka toinen päivä. Vika ei ole itse tuotteessa, joka sekin muodosti miellyttävän vaahdon mutta ei jättänyt ihoa märäksi. Näytän punakalta jälkiteiniltä kuten ennenkin. Iltaisesta kasvojenpuhdistuksesta on tullut kuitenkin ihan miellyttävä rutiini, vaikka aina en jaksakaan läträtä kasvoveden kanssa.

miahoyto.com

mia-hc3b6ytc3b6-e1421789986464-338x450-8720380

Flow­

Testaaja: Nainen, 28 vuotta, herkkä ja kuiva iho

mustikkakasvosaippua-427x450-1447126

Mustikka kasvosaippua

 star-3655871star-3655871star-3655871 

Seka­iholleni saippua toimi varsin moitteettomasti syksyllä, kun pakkaset eivät vielä kuivattaneet ihoa. Pesi lempeästi mutta tehokkaasti, ­silmämeikkiin tosin tarvittiin järeämpiä aineita. Mutta ilmojen viilennyttyä kuivaa ihoani kiristi pesun jälkeen, vaikka pakkauksessa erityisesti luvattiin ettei näin kävisi. Ihoni on verrattain hyvä, lukuunottamatta kerran kuussa keskelle otsaa, leukaa tai nenääni ilmestyvää jättimäistä finniä. Sen ilmestymistä ei tämäkään saippua onnistunut estämään.

Saippuan tuoksu on mieto ja mitäänsanomaton, pakkaus niin ikään samaa sarjaa. Mikään pakkauksessa ei viehätä esteettistä silmääni, eikä vaikutelmaa vähennä itse kasvosaippuan formaatti. Pakkauksessa ohjeistetaan, että palasaippuaa tulisi säilyttää alustalla, josta vesi valuu pois. Ei tullut alustaa varta vasten hankittua, joten saippua muuttui ajan myötäsiniseksi limapalaksi. Lisäksi saippua kirveli silmiä, ominaisuus, joka vähensi kasvojenpesunautintoa entisestään.

Suosittelen saippuaa sekaihoisille. Tuote on vegaaninen ja luomu.

screen-shot-2015-01-20-at-22-24-12-468x375-6767134

Hilla Anti-Age kasvoseerumi

 star-3655871star-3655871star-3655871star-3655871star-3655871 

”Elvyttävä tehohoito kuivalle, herkälle ja ikääntyvälle iholle”, luvataan pakkauksessa. En tiedä, missä iässä anti­-age­tuotteita on tarkoitus alkaa käyttää, mutta jos ne ovat näin ihania, aloitan käytön mielelläni jo näin alle 30-­vuotiaana. Vaikuttavia aineita ovat lakan ja mustaherukan siemenöljyt, arganpensaan siemenöljy ja nerolin eteerinen öljy.

Öljyseerumi on niin tehokas, etten tarvinut kuin pari tippaa illalla kasvoille. Sitä voi käyttää aamuin illoin, mutta niin usein käytettynä ihostani tuli liian rasvainen ­ talvipakkasillakin. Ennen kaikkea tämä on ylellisyystuote: ei ehkä järin tarpeellinen, mutta niin herkullisen tuoksuinen ja tuntuinen, että haluan valehdella itselleni tarvitsevani tätä. Kirkkaasta pienestä purkista näkyy niin viekoittelevasti keltainen öljy, että se piti jättää vessan hyllylle esille. Ihanuutta lisää pipetti, jolla öljyä annostellaan.

Suosittelen kuivasta ihosta kärsiville, ja iholle, joka kaipaa piristystä talveen. Tuote on vegaaninen ja luomu.

Ruusuvesi

 star-3655871star-3655871star-3655871star-3655871star-3655871 

Käytin ruusuvettä kasvovetenä, mutta pakkaus kertoo sen sopivan myös kevyen meikin puhdistukseen. Sopii kaikille ihotyypeille, mutta lupaa hoitavansa erityisesti ”kuivaa, herkkää, couperoottista ja ikääntyvää ihoa.”

Herkkä ja kuiva ihoni pitikin tuotteesta. En ole ikinä pitänyt hirveästi ruusun tuoksusta. Mutta johtuneeko luomusta, tässä ei tuoksu ole niin tunkkainen, pikemminkin raikas ja miellyttävä. Ruusuvesi on piristävä ja ihanan kevyt kosteuttaja kasvojenpesun jälkeen, aamuin illoin. Pullo on käytännöllinen ja katseenkestävä. Suosittelen kaikille, jotka etsivät kevyttä kasvovettä piristämään ja kosteuttamaan ihoa. Tuote on luomu ja vegaaninen.

www.flowkosmetiikka.fi

inkuto_organic_facial_serum_web-468x305-6426441

Inkuto

Testaaja: Nainen, 49 vuotta, normaali, hieman pintakuivuuteen taipuvainen iho

Inkuto on ghanalaisen Edem Agbekey­Taylorin perustama kosmetiikkafirma. Tuotteet valmistetaan Suomessa, mutta raaka-aineet, kuten sheavoi, toimitetaan Agbekey ­Taylorin kotimaasta Ghanasta, jossa hän työllistää paikallisia naisia raaka-­aineiden viljeilijöinä ja kerääjinä. Inkuton ihon­ ja hiustenhoitotuotteet ovat luonnonmukaisia, reiluja ja käsintehtyjä eivätkä ne sisällä kemikaaleja tai parabeeneja.

Nutritive organic facial serum (vegaaninen, ekosertifioitu)

 star-3655871star-3655871 

Tuotteen lupaus: Nuorekas ulkonäkö. ”Orgaaniset tehoaineet” auttavat ehkäisemään ryppyjen muodostumista. Ikääntymisen vaikutustenkin pitäisi kääntyä. Inkuton ravitseva seerumi on suunnattu kypsemmälle iholle, joten minä lähes viisikymppisenä lienen kohderyhmää.

Olen käyttänyt seerumeita siitä lähtien, kun niitä keksittiin ryhtyä markkinoimaan ikääntyville naisille. En usko lupauksiin juonteiden madaltumisesta, mutta heleyttäviä ominaisuuksia seerumilta toivon jo senkin vuoksi, että vaikutus on välittömästi todennettavissa. Tässä tuotteessa en sellaista ominaisuutta havainnut.

Pelkistetty pakkaus ei tue lupausta ylellisyydestä vaan päinvastoin antaa ehkä jopa hieman kotikutoisen vaikutelman. Mutta mikäpä siinä, kun pakkauskoko on erittäin riittoisa (50 ml). Käytin tuotetta kahden kuukauden ajan aamuin illoin, joskus voiteen alla, joskus sellaisenaan. Tänä aikana en huomannut nuorekkuuden lisääntyneen muuten kuin uusien lappuhaalareideni myötä. Eipä tuote myöskään ärsyttänyt herkkää ihoani.

Öljymäinen seerumi tuntui liian tuhdilta normaalille, pintakuivuuteen taipuvaiselle ihotyypilleni, mutta kuivalle talvi­-iholle tuote lienee omiaan. Seerumi on tuoksuton, mikä miellyttänee monia. Itse tunnustaudun hajustettujen tuotteiden ystäväksi.

Suosittelen konstailemattomalle, vintage­ikäiselle, kuivaihoiselle maailmanparantajalle, joka ei kaipaa ihonhoitotuotteeltaan ihmeitä tekeviä vaikutuksia tai erityistä luksusta.

Ultra­moisturising hyaluronic cream. Anti­wrinkle facial system. (vegaaninen)

 star-3655871star-3655871star-3655871star-3655871 

Lupaus: pehmeämpi, tasaisempi ja nuorekkaamman näköinen iho.

Huh! Siinäpä tekninen ja toiveita herättävä nimi kasvovoiteelle. Pakkauskin on melko pieni (30 ml) mikä lisää oletusta tuotteen vakuuttavuudesta ja erityisen voimallisesta tehosta (niin se vaan menee).

Erittäin miedosti, jopa hienostuneesti, hajustettu voide on koostumukseltaan miellyttävän pehmeää ja täyteläistä. Siltikin käytin voiteen alla seerumia, koska yksinään se ei varsinkaan iltaisin tuntunut tuovan riittävää kosteutusta pintakuivalle iholleni. Ei liene yllätys, että mitään muutoksia en ihossani parin kuukauden aikana havainnut. Silti voisin hyvin kuvitella hankkivani voidetta tulevaisuudessakin, koska koostumukseltaan se sopi iholleni juuri toivotulla tavalla.

Suosittelen yli 40-­vuotiaalle normaali­- tai kuivaihoiselle, arjen ylellisyyttä tavoittelevalle maailmanparantajalle.

www.inkuto.com

Nafha

Testaaja: Nainen, 30 vuotta, pintakuiva ja atooppisuuteen taipuvainen iho

Huile d’Argan

 star-3655871star-3655871star-3655871star-3655871star-3655871 

Luomuarganöljyä oli ilo kokeilla. Pullo on suuri, varustettu pumpulla ja pakkauskoko on todella riittoisa ja tuote on 100 % arganöljyä. Olen käyttänyt öljyä päivittäin, lähinnä kasvoille, mutta myös iholle ilmestyviin atopialäikkiin. Toimii! Öljy tuntuu mukavalta, kosteuttaa hyvin, tuntuu tasoittavan ihon rasvoittumista ja auttoi myös niihin atooppisiin kohtiin. Ainoa miinus tulee öljyn tuoksusta, joka on vähän ankea. Mutta toisaalta kun kyseessä on nähtävästi hajusteeton tuote, niin annan anteeksi.

Soft Facial Scrub

 star-3655871star-3655871star-3655871star-3655871star-3655871 

Pehmeä kuorintavoide, pääsee kosmetiikkakaappini pysyväksi asukkaaksi. Kuorinta on ihanan pehmeä ja hienorakeinen kuorinta, mutta kuitenkin tehokas ja riittoisa. Kuorinta ei kuivattanut tai kiristellyt pintakuivaa ihoani, mistä sille tulee erityismaininta. Tuoksu oli mukavan mieto ja koostumus mukava. Myös perheen partasuu tykästyi tähän tuotteeseen, suosittelen tätä lämmöllä myös miehille.

NAFHA Eye and Lip Smoothing Care

 star-3655871star-3655871star-3655871 

Sarjan kiinteyttävä silmän- ja huultenympärysvoide oli testissä minun kannaltani vähän turha. Olen sellaista tyyppiä, joka haluaa kaiken yhdestä purkista, enkä mitenkään jaksa ylläpitää kovin monimutkaista kauneusrutiinia. Kätevään pumppupulloon pakattu tuote on kuitenkin hyvin imeytyvä ja tuoksultaan mieto (jotain mausteisen ja kukkaisen välimaastosta), joten ehkä vielä yritän opetella käyttämään sitä – ainakin silmien ympärille.

www.luonnonkosmetiikka.fi/tuotesarjat/nafha

nafha-338x450-4340053

Hurraw!-huulirasvat

Testaaja: Nainen, 29 vuotta, herkät pusuhuulet

 star-3655871star-3655871star-3655871star-3655871 

Ensimmäisenä on tunnustettava oma huulirasva-addiktioni. Noin, nyt kun se on tehty, voin paljastaa vielä olevani aivan jumalattoman nirso sen suhteen, mitä turpavärkkini ympärykseen suostun kosteuttajaksi hieraisemaan. Siksi jokseenkin massiivinen Vitalis-purkki on kulkenut mukanani vuosikausia.

Monia muita rasvoja olen tullut vuosien mittaan testanneeksi, mutta aina jokin on ollut vialla: rasva on liian tönkkö, imeytyy huonosti, paakkuuntuu huulilla, ei kosteuta tarpeeksi, maistuu pahalta, haisee kummalliselta, tai ongelmaksi on muodostunut jokin muu seikka, kuten epäkätevä pakkaus.

Sain testattavakseni vegaanisista Hurraw!-huulirasvoista sitruunan, kookoksen, vaniljan ja kanelin.

Huulirasvat ihastuttivat pakkauksillaan: kätevän kokoiset pikku pötkylät istuvat käteen mukavasti, ja toimintamekanismi on kätevä ja miellyttävä. Huulirasvojen koostumus on erinomainen: hieman kiiltävä, hyvin levittyvä ja miellyttävän tuntuinen huulilla. Erityisplussaa herkullisesta ja aidosta tuoksusta.

Suosikikseni neljästä testikappaleesta valikoitui sitruunahuulirasva, sillä sen raikas ja makea tuoksu sai hyvälle tuulelle. Myös kaneli ja kookos ansaitsevat erityismaininnan, mutta kaneli jäi vähemmälle käytölle, sillä se aiheutti kutinaa huulissa. Kanelihuulirasvan pakkauksessakin tosin varoitellaan, että se saattaa aiheuttaa ärsytystä, eikä kanelin tuhti tuntuma tuntunut sopivan herkälle hipiälleni.

www.hurrawbalm.com

screen-shot-2015-01-20-at-23-41-28-468x203-8854056

Camping 3 – Hyvä ja paha kieli – Uusi Sylvi

Camping 3 – Hyvä ja paha kieli
Circo Aereo
Cirko – Uuden sirkuksen keskus 8.–25.1.2015

 star-7762693star-7762693star-7762693half_star-8709427 

Circo Aereon Camping 3 tarjoilee aikamatkan 80-luvulle Timo Taikurin kera ja satirisoi purevasti myös tätä päivää.

Saliin astuessa koen voimakkaan tunnistamisen hetken, yleisöä vastaanottavan risteilyisännän ääni kuulostaa kovin tutulta. Sehän on Timo Kulmakko, jonka minä ja muut 80-luvulla kasvaneet tuntevat Timo Taikurina. Kulmakon lupsakka ja vähän kömpelön humoristinen tapa jutustella vie aatokset samantien jonnekin lapsuuteen. ”Ananasakäämä” vain puuttuu.

Varsin viistolta tuntuukin siksi esityksen loppupuolella saatava pastissi (vai voiko omasta hahmostaan sellaista tehdä?), jossa Timo Taikuri punaisissa haalareissaan ja lätsässään tekee ihan niitä samoja tuttuja temppuja, mutta jossa Tuomas Norvion painostava äänimaailma ja taikurin puhumattomuus tekevät kohtauksesta yllättävällä tavalla varsin karmivan. Minulle tämä on koko esityksen kiinnostavin hetki. En tosin tiedä, miten se liittyy Maksim Komaron ohjaamaan kokonaisuuteen, mutta toisaalta sama tunne tulee monta kertaa esityksen aikana, joten ei anneta sen haitata.

Circo Aereon esitys Camping 3 – Hyvä ja paha kieli on nykysirkusta, joka lähestyy esitystaidetta runsaudessaan ja täydellisessä välinpitämättömyydessään lajien rajoista. Vaikka siinä toki nähdään myös muutama selkeästi taitoon perustuva sirkusnumero, sirkusesitykseksi sen määrittelee lähinnä esityspaikka Cirko – Uuden Sirkuksen Keskus. Tanssifestivaalille tämän voisi yhtä lailla lykätä, miksei nykyteatteripäivillekin.

Sirkuksen lisäksi esityksessä on valtavasti kaikenlaista muuta kerrostumaa, jonka läpi keskeinen aihe yrittää pintaan. Monitaiteinen ja -tieteinen esitys on osa maahanmuuttoa ja siihen liittyviä moraalisia ja sosiaalipoliittisia kysymyksiä käsittelevää teossarjaa.

Ensimmäistä ja toista osaa en ole nähnyt, joten en pysty ottamaan kantaa, miten aihe on sarjan edetessä kehittynyt. Tässä esityksessä se tuntuu kuitenkin olevan enemmänkin sivulauseena kuin pääväittämänä. Ilmiselvimmin aihetta käsittelee maahanmuuttajiin liittyvillä stereotypioilla leikittelevä räppäri Prinssi Jusuf, jonka kappaleessa kamelikaveri jää etiopialaiselle lentokentälle, kun Prinssi lähtee etsimään Suomesta itselleen prinsessaa. Sossuun mennessä suomenkielen taitokin heikkenee olennaisesti.

Keskellä merta keinuvassa laivassa on käynnissä hyvinvointiyhteiskuntaristeily, jonne kaikki eivät ole tervetulleita. Laidan yli heitetään surutta niin yksinhuoltajat, työttömät humanistit, maahanmuuttajat kuin muukin ylimääräinen paino. Minulle eivät täysin avaudu sosiaalipsykologi Kristiina Janhusen ja evoluutiotutkija Osmo Tammisalon (sirkustaiteilijoita toki molemmat) kieltä ja ihmisyyttä käsittelevät luento-osuudet, vaikka tieteen ja taiteen yhdistämisen ajatus onkin herkullinen.

Huomaan kaipaavani enemmän sirkusta, mutta sen sijaan saan runsaasti kökköhuumoria. Prinssi Jusuf laulaa laivan karaokessa Kake Singersin hirvitystä Me halutaan olla neekereitä, joka vaihtuu vielä astetta hirveämmäksi Hausmyllyn versioksi. Ihanaa poliittista epäkorrektiutta.

Jo edellisissä osissa seikkaillut ahvenanmaalainen Stigu, tanssija Kaisa Niemen viiksekäs ja takatukkainen drag king -hahmo välihuutelee itsensä mukaan esitykseen sen ensimetreiltä. Mitään ihmeempää syytä en tälle hahmolle löydä, mutta onpahan ainakin alkuun ihan hupaisa tapaus. Ehkä aiemmat osat nähneille hahmo avautuisi paremmin. Minulle hahmon hauskuus kuluu loppuun kuitenkin jo ensimmäisen episodin jälkeen.

Mutta saako sitä sirkusta lopulta? No saa sitäkin. Jori Reunasen tolppa-akrobatia sekä Janhusen ja Tammisalon juopunut pariakrobatia keinuvalla alustalla tuovat mukanaan ihan oikeaa vaaran tunnetta. Bellina Sörenssonin irrallisessa, mutta kauniissa ilma-akrobatiakohtauksessa on jotakin riipaisevan surullista.

Melkoinen sillisalaatti tämä esitys on ja siinä onkin sekä sen vahvuus että heikkous. Kokonaisuudesta on vaikea saada otetta, mutta yksittäisissä kohtauksissa on pirullisen purevaa satiiria tästä päivästä.

Konsepti, ohjaus: Maksim Komaro
Esiintyjät: Prinssi Jusuf, Timo Kulmakko, Bellina Sörensson, Kristiina Janhunen, Osmo Tammisalo, Kaisa Niemi, Jori Reunanen
Valosuunnittelu: Kauri Klemelä
Äänisuunnittelu: Tuomas Norvio
Pukusuunnittelu: Suvi Hänninen
Lavastus: Maksim Komaro, Juho Rahijärvi

Circo, nykysirkus, sirkus, Timo Taikuri

Lesboelämää, osa 21: Lesbona Thaimaassa – Uusi Sylvi

Kuvat: Cherry Saranya Chalermchai

Thaimaalainen lesboparatiisi paljasti kääntöpuolensa.

Bangkokissa liikkuessa ei voi olla kiinnittämättä huomiota kaikkialla näkyviin tyttöpareihin: heitä tulee vastaan tavarataloissa, kaduilla, skytraineissa ja kahviloissa. Naisparit huomaa ainakin katsoja, joka on tottunut tunnistamaan lesboja kaupungilla.

Parit on kylläkin helppo tunnistaa, koska yleensä toinen tytöistä on hyvin poikamainen ja toinen tyttömäinen. He pitelevät toisiaan kädestä ja pussailevat – toisin kuin thaimaalaiset heteroparit, joiden näkee tuskin koskaan kuhertelevan julkisesti.

Tästä syntyy helposti käsitys, että Bangkok on lesboparatiisi. Thaimaassa onkin kuulemma Aasian vapaamielisin suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja myös transsukupuolisuuteen. Asiat eivät kuitenkaan ole aivan niin ruusuisesti kuin ulkopuolinen kuvittelisi.

Tyttöpareja näkyy kaikkialla, paitsi…

Olen vähän aikaa sitten tullut takaisin kotiin kolmen ja puolen kuukauden Bangkokin reissultani. Hankin Thaimaassa ollessani Megan J. Sinnottin kirjan Toms and Dees – Transgender Identity and Female Same-sex Relationships in Thailand. Kirja on ensimmäinen ja ainoa englanninkielinen tutkimus naisten välisistä rakkaussuhteista Thaimaassa.

Yhdysvaltalainen professori Megan Sinnot asui Thaimaassa yhdeksän vuotta opettaen kahdessa yliopistossa naistutkimusta, kansainvälisiä suhteita ja antropologiaa, ystävystyi samalla monien paikallisten lesbojen kanssa ja julkaisi uraauurtavan kirjansa vuonna 2004.

Kirjan julkaisemisen jälkeen, kymmenessä vuodessa, lesbokulttuurista on tullut entistä näkyvämpää Thaimaassa. Tähänkin kolumniin valokuvat ottanut 32-vuotias freelance-valokuvaaja kertoi, ettei vielä hänen teini-iässään Bangkokissa näkynyt yhtä paljon tyttöpareja kuin tänä päivänä.

Sinnottin kirja avaa hyvin lesbokulttuurin kehitystä ja erityispiirteitä Thaimaassa. Kirja vastasi kysymyksiin, joita ihmettelin edellisessä kolumnissani.

Vaikka naispareja näkyy kaupungilla monta kertaa enemmän kuin miespareja, silti Bangkokissa on lukematon määrä homomiehille tarkoitettuja yökerhoja, muttei tällä hetkellä yhtään lesbobaaria. Lesbobaarien puutetta selittää Sinnottin mukaan se, ettei kunniallinen thaimaalainen nainen vietä aikaa yökerhoissa.

Lesbot tapaavatkin toisiaan ennen kaikkea Bangkokin valtavissa ostoskeskuksissa ja niiden kahviloissa. Tällä hetkellä myös keskiluokkaisten ja nuorten lesbojen organisaatio Lesla järjestää kerran kuukaudessa hyvin suosittuja bileitä, jonne pääsevät vain naiset. Juhlat järjestetään bangkokilaisen hotellin yksityistiloissa, jonne thai-naisten on turvallisempi tulla kuin yökerhoon.

lesbo4-468x311-6639186

Onko tyttörakkaus teinivillitys?

Silmiinpistävää on, että kaupungilla näkyvät parit ovat nimenomaan nuoria naisia, monet teinejä. Sinnottin mukaan tyttöparien nuoruutta sekä yleistä hyväksyntää heitä kohtaan selittää – länsimaalaisen mielestä nurinkurisesti – se, että Thaimaa on konservatiivinen maa.

Nuoren tytön vanhemmat eivät katso hyvällä, jos tytöllä on poikakaveri. Naisen oletetaan Thaimaassa, ennen kaikkea maaseudulla, yhä olevan neitsyt kun hän menee naimisiin. Jos nuorella tytöllä on suhteita poikien kanssa, hän pilaa sekä oman että perheensä maineen. Lisäksi tyttö voidaan erottaa koulusta, jopa yliopistosta, jos hän tulee raskaaksi.

Monien vanhempien mielestä onkin turvallisempaa, että heidän tyttärellään on tyttöystävä poikaystävän sijaan. Tyttöystävän uskotaan estävän tyttöä joutumasta kosketuksiin poikien kanssa. Erilliset tyttö- ja poikakoulut ovat yhä yleisiä, ja moni thai-teini ei ole tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Pojille tosin yleisesti sallitaan esiaviolliset ja jopa avioliiton ulkopuoliset naissuhteet, vaikka nykyään naimisissa olevien miesten syrjähyppyjä suvaitaan vähenemässä määrin.

Sinnottin mukaan heterosuhteiden vaarallisuus tytöille on johtanut siihen, että lesbosuhteet voivat kukoistaa. Tämän taustalla on kuulemma se, etteivät monetkaan thaimaalaiset heterot usko, että kahden naisen välillä voi olla seksiä. Naisparin uskotaan korkeintaan pussailevan keskenään. Toisin kuin länsimaissa, joissa lesbot usein yliseksualisoidaan, Thaimaassa naisparit nähdään epäseksuaalisina.

Thaimaassa ajatellaan perinteisesti, että naiset eivät tunne seksuaalista halua ja että naisväki valitsee ennemmin halailun ja pussailun kuin seksin. Tytöille opetetaan usein jo pieninä, että naisen vartalo on hävettävä ja likainen, toisin kuin miehen. Tällä tavalla naisen seksuaalisuutta voidaan kontrolloida. Sinnott kertoo, ettei tavannut yhtään naimisissa olevaa thai-naista, joka olisi nauttinut seksistä miehensä kanssa, tai ainakaan myöntänyt sitä.

Tapasin Bangkokissa lähes kolmekymppisen naisparin, joista toinen oli poikamainen lentokenttämekaanikko ja toinen tyttömäinen englanninkielenopiskelija ja myös töissä lentokentällä. Pari oli seurustellut neljä vuotta. Kummatkin osapuolet asuivat vielä vanhempiensa luona, eivätkä koskaan viettäneet öitä yhdessä. Heille tuntui olevan tärkeää, että he vaikuttavat ”kunnollisilta”. Heidän perheensä ja heteroystävänsä hyväksyivät heidän suhteensa, vaikka välillä asiasta oli kuulemma pientä kinaa. Naiset suunnittelivat parin vuoden päästä muuttavansa yhteen ja menevänsä (epävirallisesti) naimisiin.

lesbo6-300x450-6441945

Aviomies on taannut taloudellisesti turvatun tulevaisuuden

Thaimaalaisten vanhanaikainen siveellisyys voi tuntua yllättävältä länsimaalaisesta, joka on tottunut mielikuvaan, että monet länsimaisista hetero- ja homomiehistä matkustavat Thaimaahan nimenomaan seksiseikkailujen vuoksi. Thaimaassa ei kuitenkaan saa seuraa helposti siksi, että paikalliset olisivat tavallista vapaamielisempiä. Turisti saa seuraa yleensä thaimaalaisista seksityöläisistä, joskus toki muistakin thai-naisista. Vaikka thaimaalainen keskiluokka kasvaa ja vaurastuu, ovat monet thaimaalaiset köyhiä. Nopein – ja joskus ainoa – keino saavuttaa parempi elintaso on suhde ulkomaalaisten miesten kanssa.

Sinnottin mukaan vanhemmat katsovat yleensä suopeasti tyttärensä naissuhteita, kun tyttö on teini-ikäinen ja vähän päälle parikymppinen. Tyttären tyttöystävä voi jopa asua perheen kanssa saman katon alla. Myöhemmin naisen kuitenkin oletetaan jättävän tyttöystävänsä ja menevän naimisiin miehen kanssa. Aasiassa vanhemmilla on suuri vaikutusvalta aikuistenkin lastensa elämään.

Thaimaalaisille naisille ylipäätään suhde mieheen ja lasten hankkiminen ovat keino saada taloudellisesti turvattu tulevaisuus. Joskus tyttö voi hankkia aviomiehen, mutta silti pitää samalla tyttöystävänsä, jopa asumassa samassa asunnossa. Käytäntö ei haittaa aviomiestä eikä pariskunnan vanhempia, päinvastoin. Vaimon rakastajatar voi auttaa kodin- ja lastenhoidossa, ja tyttöystävän uskotaan suojelevan vaimoa pettämästä aviomiestään toisten miesten kanssa.

Perhe voi tehdä kaikkensa painostaakseen tytön menemään naimisiin, koska yleensä vanhempienkin kunnia ja turvattu vanhuus riippuvat siitä, meneekö heidän tyttärensä naimisiin miehen kanssa. Naisten palkat ovat Thaimaassa yleensä huomattavasti pienemmät kuin miesten. Aikuiset pojat eivät myöskään lähetä rahaa vanhemmilleen, vain tyttäret.

Mutta tässä onkin porsaanreikä. Jos tytär nimittäin onnistuu saamaan varakkaan naisystävän, niin vanhemmat yleensä sallivat sen, että tyttö menee miehen sijasta epävirallisesti naimisiin naisen kanssa.

lesbo3-468x311-2091259

Thaimaalainen lesboidentiteetti syntyy ja kehittyy

Thaimaalainen lesboidentiteetti syntyi 1980-luvulla ja on siitä lähtien vahvistunut. Aikaisemminkin naisilla oli toki keskenään suhteita, mutta yleensä he olivat silti naimisissa miehen kanssa, eivät identifioineet itseään lesboksi tai biseksuaaliksi, saati pitäneet yhteyttä toisiin queer-naisiin.

Lesboidentiteetin syntymisen mahdollisti kasvava kaupungistuminen, vaurastuminen ja yhä suurempien länsimaalaisten turistimäärien saapuminen Thaimaahan. Ennen tytöt olivat asuneet kotikylissään vanhempiensa luona, kunnes menivät nuorina naimisiin. Nyt tytöt alkoivat muuttaa jo teini-ikäisinä yksin maalta kaupunkeihin opiskelemaan sekä töihin tehtaisiin, baareihin, toimistoihin ja turismin pariin.

Kun maaseudun ja pikkukylien tytöt muuttavat teineinä pois kotoa kaupunkeihin, heillä on ennennäkemättömällä tavalla mahdollisuuksia tutkia seksuaalisuuttaan, saada tietoa ulkomaailmasta, käydä riennoissa ja luoda rakkaussuhteita. Vanhemmat eivät ole tienneet tästä kaikesta mitään.

Köyhät vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä, kun tytär on lähettänyt joka kuukausi heille lähes koko palkkansa. Kaikista köyhimpiä vanhempia ei ole haitannut edes se, jos kaupunkiin muuttanut tytär on ryhtynyt seksityöläiseksi, koska raha on painanut vaakakupissa enemmän. Tytöt ovat 1980-luvulta lähtien voineet elää isoissa kaupungeissa naimattomina jopa vähän päälle kolmekymppisiksi asti – ja joskus jopa jäädä naimattomina kaupunkiin loppuelämäkseen, jos heillä on hyväpalkkainen työpaikka.

Lesboelämää edesauttaa sekin, että naimattoman tytön ei ole Thaimaassa tapana asua yksin eikä edes nukkua sängyssään yksin. Naimattomat tytöt jakavat sänkynsä naispuolisen kämppiksen kanssa. Thaimaassa työpaikka yleensä tarjoaa asunnon asuntolassa. Tehtaassa tai baarissa kaikki työntekijät voivat olla nuoria naisia.

Mahdollisten omien kokemustensakin vuoksi suurin osa naisista ei tuomitse (nuorten) naisten välisiä suhteita. Thaimaassa lesbouteen ei liity samanlaisia häpeän ja piilottelun kokemuksia kuin länsimaissa, vaan naiset voivat täysin avoimesti puhua naissuhteistaan.

lesbo2-468x311-1865110

Homoseksuaalien mustamaalaaminen ja kiusaaminen

Kuitenkin jos thaimaalainen nainen on jo kolmekymppinen ja elää yhä naisystävänsä kanssa tai on selvästi tyyliltään poikamainen, hän voi kohdata työpaikalla pilkkaa ja joutua eristetyksi muista. Moni voi kokea sosiaalisesti helpommaksi hankkia poikaystävän tai pukeutua töihin naisellisesti, koska se yleensä lopettaa kiusaamisen työpaikalla. Syrjityksi tulemisen kokemukset töitä hakiessa ja työpaikalla ovat toki tuttuja myös monelle länsimaalaiselle lesbolle, homolle, biseksuaalille ja transsukupuoliselle.

Thaimaalainen lehdistö on levittänyt laajasti uskomuksia siitä, että homoseksuaalit ovat väkivaltaisia, luonnottomia ja epävakaita. Homoseksuaalien ja transsukupuolisten tekemät rikokset saavat lehdissä paljon palstatilaa. Lehdistö on kuvannut laajasti julkisessa elämässä yhä näkyvämpää teinityttöjen välistä rakkautta ja rauhoitellut vanhempia väittämällä, että kyseessä on vain nuoruuden kokeiluihin kuuluva, ohimenevä vaihe. Erityisesti koulutettu keskiluokka on omaksunut lääkäreiden ja yliopiston professoreiden väitteen siitä, että homoseksuaalisuus olisi sairaus.

Koska länsimaalaistuminen ja turistit ovat tehneet homoseksuaalisuuden näkyvämmäksi Thaimaassa, uskovat monet thaimaalaiset, että länsimaalaiset ovat tuoneet homoseksuaalisuuden mukanaan ja että kyseessä on ei-thaimaalainen ilmiö ja moderni vitsaus. Kuitenkin jo ikivanhoissa thaimaalaisissa temppelikuvissa esiintyy naispareja.

lesbo5-468x311-3430523

Emme ole lesboja, olemme tom ja dee

Vaikutteet lesboidentiteetin syntymiseen tulivat lännestä, ja paikalliset kutsuvatkin itseään englannin kielestä lainatuilla termeillä tom (sanasta ”tomboy”) ja dee (sanasta ”lady”). Thaimaalaisen lesboparin dynamiikka muistuttaa paljon 1950-luvun amerikkalaista butch ja femme -kulttuuria.

Thaimaalaiset tomit ja deet vieroksuvat lesbo-sanaa, koska heillä se yhdistyy länsimaalaiseen pornokuvastoon. Sana ”lesbo” tarkoittaa monen tomin ja deen mielestä naista, joka ajattelee vain seksiä eikä tunteita.

Toisin kuin länsimaissa, joissa seksuaalinen suuntaus määrittää identiteettiä paljon, Aasiassa identiteettiä määrittää ennen kaikkea sukupuoli. Kärjistetysti sanoen: jos olet thaimaalainen nainen, joka tykkää naisista, sinut nähdään miehenä ja sinun oletetaan käyttäytyvän kun mies. Silloin olet tom.

Koska monet tomit muistuttavat ulkoisesti poikia, heidän kumppaninsa dee nähdään ”tavallisena naisena”, jota viehättää kumppanissa maskuliinisuus, on kyseessä sitten mies tai maskuliininen nainen. Koska dee on naisellinen, häntä ei pidetä lesbona tai biseksuaalina, vaikka hänellä on suhde toisen naisen eli tomin kanssa. Kuitenkin nykyään osa deeistä sanoo, että he eivät ole ”feikki-deeitä”, jotka voivat olla niin miehen kuin naisen kanssa, vaan he ovat ”aitoja deeitä”, jotka haluavat kumppanikseen vain tomin.

Tomeilla on paljon enemmän liikkumatilaa kuin tavallisilla thai-naisilla. Heidän sallitaan käyttäytyvän kuin machomies eli ryyppäävän, kiroilevan, asuvan yksin ja pitävän kerralla useita rakastajattaria. Tomeilla on lyhyt poikatukka, ei meikkiä ja miestenosaston vaatteet.

Tomin kunniatehtävä on tyydyttää kumppaninsa. Useimmat tomit eivät sängyssä edes riisuudu eivätkä salli tyttöystävänsä koskevan itseään, koska he eivät halua rikkoa sitä illuusiota, etteivät olekaan miehiä.

Tomit myös yleensä tukevat deetä taloudellisesti, kantavat deen käsilaukkua ja ostoskasseja, hakevat deen töistä tai koulusta ja vievät deetä ja hänen perheettäänkin ulos huvituksiin. Tässä tom muistuttaa perinteistä mielikuvaa thai-naisesta, jolle tärkeintä on kumppanin seksuaalinen mielihyvä ja muiden palveleminen.

Asetelma ei ole ongelmaton. Moni tom sekä rakastaa tyttöystäväänsä että valittelee, että deet haluavat vain hyötyä heistä rahallisesti, ovat passiivisia sängyssä, pitävät suhteessa yllä tiukkoja sukupuolirooleja ja aina lopulta jättävät tomin mennäkseen naimisiin miehen kanssa. Deet taas valittavat, että tomilla voi olla useampi nainen kierrossa samaan aikaan, he vaihtavat naista kuin paitaa ja että tomit yrittävät liikaa olla miehiä, vaikka monet deet haluavat nimenomaan olla suhteessa maskuliinisen naisen eivätkä miehen kanssa.

Tomeilla on kuitenkin tukenaan tom-kulttuuri. Heillä on omat tom-kaveriporukkansa, jotka kokoontuvat baareissa ja kahviloissa ja tekevät yhdessä ulkomaanmatkoja. Vaihtuvat dee-tyttöystävät usein vain käväisevät näissä piireissä. Harva vanhempi myöskään yrittää painostaa tomia naimisiin miehen kanssa, mutta suurin osa deeistä kokee tätä painostusta. Tomeista käytännössä kaikki ovat suhteissa vain naisten kanssa, eikä tom-kulttuuri salli tomeille biseksuaalisuutta.

Buddhalaisuuteen kuuluu uskomus, että tomiksi eli näkemyksen mukaan väärään sukupuoleen syntyminen on rangaistus edellisen elämän teoista. Buddhalaisen käsityksen mukaan tom-identiteettiin ei syvimmältään kuulu ylpeyttä omasta itsestä. Tämän katsomuksen mukaan tomin elämän kuuluu olla kärsimystä. Kärsimyksen aiheuttaa se, ettei tom koskaan voi olla täysin mies ja että dee yleensä lopulta jättää tomin ja menee naimisiin miehen kanssa. Osa tomeistakin uskoo näin, osa ei.

Jotkut tomit ovat transsukupuolisia. Transsukupuolisista tomeista tosin vain harva menee sukupuolenkorjausleikkaukseen, koska monet kokevat elämän tomina riittävän heille. Kaikilla ei myöskään ole varaa kalliiseen leikkaukseen.

Vanhempien totteleminen on Aasiassa aivan eri luokkaa kuin länsimaissa. Tapasin esimerkiksi 22-vuotiaan, hierojana työskentelevän tomin, joka koki olevansa mies. Hän sanoi, että haluaisi korjata sukupuolensa, muttei voi mennä leikkaukseen, koska äiti on kieltänyt.

Osa tomeista taas kokee vahvasti olevansa naisia, joilla vain on poikamainen tyyli. Tom-kulttuurin näkyvyydestä kertoo jotain se, että kävin Bangkokissa kahdessa tomeille suunnatussa pienessä vaatekaupassa, jotka löytyivät täysin avoimesti suosituista ostoskeskuksista. Kaikissa myytävissä paidoissa oli sisällä korsetti, joka litistää rinnat. Kaupoilla on omat pienet tehtaat, joissa tom-vaatteet tehdään.

z7ivu0mknjmuxe_erevviw1wmidmqccxytkpdujc1ak_qvmhjyzjebj7hxstoijm44qz1kgtgbbsqh5n4hb95qtsn-bjwahfs-bo5pifmt924nxdbhks_7nsydpek1hui7ry_malah8zy4s4tbfauysx-9e4ckt2msxnjgq3zovg-468x311-3017752

Sinnottin mukaan dee on Thaimaassa radikaalimpi identiteetti kuin tom. Deet ovat avoimesti naisia, jotka valitsevat kumppanikseen toisen naisen, yleensä tomin. Lisäksi deet etsivät seksuaalista nautintoa ja hemmotelluksi tulemista. Yleensä nöyrän thai-naisen ei kuulu ajatella tällaisia asioita.

Moni dee sanoo, että heillä on ollut kumppaneina niin miehiä kuin tomeja, ja he valitsevat mieluiten tomin, koska tomit ovat usein huomaavaisempia, empaattisempia ja hauskempia kumppaneita kuin heteromiehet.

Positiivisia muutoksia tapahtuu yhä nopeammin

Koska thaimaalainen kulttuuri on vanhanaikainen sukupuoliroolien osalta, hakevat lesboparit yleistä hyväksyntää sillä, että he muistuttavat idealisoituja heteropareja. Tämä ei tietenkään ole vierasta lännessäkään.

Thaimaalainen lesbokulttuuri on kuitenkin jähmeämpi ja tuomitsevampi kuin tämän päivän länsimaalainen. Monelle tomille olisi kauhistus seurustella toisen tomin kanssa ja deelle taas toisen deen kanssa. Osa tapaamistani tomeista ja deeistä sanoi, etteivät he edes halua nähdä tällaisia ”kuvottavia” pareja.

Tom-tom-pareja tosin on. Opin tapaamiltani thaimaalaisilta lesboilta, että tomeista tykkääviä tomeja kutsutaan nimellä ”tom-gay”. Sinnottin mukaan jos kaksi tomia tai kaksi deetä ihastuu toisiinsa, toinen yleensä muuttaa tyyliään enemmän miehekkääksi tai naiselliseksi, jotta heistä voi tulla hyväksytty tom ja dee -pari. Androgyynit naiset, jotka eivät ole selkeästi maskuliinisia tai feminiinisiä tai jotka vaihtelevat tyyliään, kokevat jäävänsä ulkopuolisiksi paikallisessa lepakkokulttuurissa.

qf8jbossduhstntofwullgm8kcupricbd7zpfksf4-kx3lsqpyawkaqgeo8gwfflqgv7sdr7-nqldyvxtbhrkclkgjb5rfzjgcyimsd9v3nctonpkihs0vnvavsrmgaae-468x311-9078693

Asiat ovat kuitenkin koko ajan menossa parempaan suuntaan. Esimerkiksi Sinnottin kymmenen vuotta vanhassa kirjassa vielä todettiin, että thaimaalaisille naispareille on täysin mahdoton ajatus hankkia lapsi keinohedelmöityksellä. Itse taas tapasin jo aiemmin mainitun naisparin, joka suunnitteli yhteen muuttamista – ja myös lapsen hankkimista keinohedelmöityksellä.

Kohtasin myös 28-vuotiaan deen, joka on insinööri ja asuu yhdessä tyttöystävänsä (tom) ja tämän äidin kanssa. Hän sanoi, ettei hänellä ole naistyyppiä, vaan hänellä oli aikaisemmin tyttömäinen tyttöystävä. Heitä ei syrjitty muiden lesbojen keskuudessa.

Tapasin lisäksi tyttömäisen, 31-vuotiaan bangkokilaisen lesbon, joka työskentelee biolääketieteen alalla. Hän sanoi olevansa kiinnostunut vain naisellisista naisista, eikä kohdannut syrjintää tämän takia. Tosin hän on sinkku ja on etsinyt tyttöystävää jo kuusi vuotta. Vanhemmat eivät ole painostamassa häntä naimisiin miehen kanssa.

Tiukoista sukupuolirooleista kiinnipitävä kulttuuri on pikkuhiljaa vapautumassa.

Valokuvissa esiintyy bangkokilaisia lesboja. Kuvat on otettu keväällä 2014.
Kuvaajan kotisivut: www.saranyachalermchai.com

Nanda Devi, Tampere 22.12.2014 – Uusi Sylvi

Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia. 

Arvioituani Star & Moonlightin lounasta päätin katsastaa muitakin tamperelaisia intialaisia ja nepalilaisia ravintoloita, ja nimenomaan lounasmielessä. Erinomaista tämän makumaailman illallista saa Bengol Currysta, mutta sen lounaspöydän vegaanitarjonta ei ole oikein säväyttänyt. Olen maininnut parikin kertaa, että yleensä arvioin tällaiset ravintolat mieluiten iltalistan perusteella, sillä lämpöaltaissa ruoka menettää paljon. Olin kuitenkin kuullut paljon hyvää sekä Nanda Devin että Swagathin lounastarjoilusta, joten päätin kokeilla.

En ollut käynyt Nanda Devissä muistaakseni kuin kerran pari aikaisemmin, eikä mieleen ollut jäänyt mitään erityistä. Vaimoni kuitenkin oli kehunut sen antimia useasti ja maininnut, että tarjolla on aina vähintään kaksi maidotonta kasvisruokaa. Tapasin pari rakasta ystävääni joulunaluskiireiden keskellä, kun toimitin heille lomakatsottavaksi Pakanamaan kartta -levyni. Keuhkoputkentulehdus teki tuloaan, joten mausteista ja lämmittävää ruokaa teki mieli ystävien lohduttavassa seurassa.

Tarjolla oli mungpavuista tai mustasilmäpavuista tehtyä daalia (olin uupunut enkä jaksanut tutkailla tarkemmin), joka oli paljon parempaa kuin odotin. Pavut oli keitetty sopivasti, ja maku oli monipuolinen. Yksipuolinen maustaminen sopii mielestäni vain linssdaaliin, koska linssien oma maku on tarpeeksi vahva – tosin vain, jos ne keitetään kunnolla ja makua tuetaan suolalla ja jollain happamalla. Huono linssidaal on masentava ruoka, ja juuri sellaisten kokemusten takia olin vuosia käymättä lounaalla intialaisissa ravintoloissa. Tässä papudaalissa oli käytetty mausteena muun muassa kokonaisia tumman kardemumman siemenkotia ja sitruunan viipaleita. Toisin kuin Star & Moonlightissa, eri maut erottuivat ja tukivat toisiaan eivätkä sulautuneet mielenkiinnottomaksi huminaksi.

Toinen ruokalaji oli kasvismuhennos, jonka aineksista en oikein päässyt perille. Siinä oli ainakin tarhapapuja ja mahdollisesti okraa, mutta pääainekset jäivät minulle arvoitukseksi, etenkin kun makuaistini ei kipeänä ollut parhaimmillaan. Luultavasti muhennoksen pohjana oli ainakin kukkakaalia. Tämäkin ruoka oli hyvää, mutta ei pärjännyt daalille maustamisessa. Kolmanneksi pöydästä löytyi vielä perunapakoroita, jotka oli tehty nähdäkseni yrttisestä karkeasta perunamuhennoksesta. Pakorat eivät olleet tuttuja taikinoituja uppopaistettuja palluroita vaan muistuttivat enemmän paistinperunoita tai brittiläistä bubble and squeak -paistosta. Herkkua joka tapauksessa.

Naan-leivässä oli kananmunaa, mutta tarjolla oli onneksi papadumeja. Lisukkeet olivat muutenkin kohdallaan: oivallista mangochuthneyta, tulista pikkelssiä ja olisi ollut habanerotahnaakin, muta ihan niin tulista ei tehnyt mieli. Salaattipöytäkin oli ihan hyvä, ja päälle sai tuttua tummanpunaista makeaa kastiketta. Riisi oli maustettu kurkumalla, kanelilla, kardemummalla ja muilla mausteilla.

Ateria oli buffetlounaaksi suorastaan erinomainen, paras tällainen pitkään aikaan. Suosittelen lämpimästi.

Nanda Devi
Näsilinnankatu 17
Tampere

ma–to 11–22
pe 11–23
la 12–23
su 12–22

Kotisivut: http://www.nandadevi.fi/

Hyvä kurkku, Hyvä kurkku Tampere, intialainen ruoka, Nanda Devi, Tampere

Keski-ikäisen herkistelijän paluu – Uusi Sylvi

Sylvin toimittaja Mari Pöyhtäri oli pitkään Vain elämää -skeptikko. Sitten hän katsoi televisiosta ennakkoon hehkutetun kolmannen kauden ja osallistui sentimentaalisuuden kansanjuhlaan, jota myös Vain elämää -live-konsertiksi kutsutaan. Itkuhan siinä pääsi.

Kaikki alkoi toissasyksystä, jolloin kaksi ystävääni – kutsutaan heitä vaikka lempinimillä Juhis ja Pirre – ylipuhuivat minut lähtemään Kaija Koon keikalle The Circukseen joulukuussa 2013.

Olin vähintäänkin epäilevä, sillä kyseisestä iskelmäartistista tulivat lähinnä mieleen omituiset levyjen nimet kuten Unihiekkamyrsky ja sokeriset ysärihitit Kylmä ilman sua ja Kuka keksi rakkauden. Ystäväni kuitenkin vakuuttivat, että Kaijan keikoilla on hyvä meininki. Tämä osoittautui raa’aksi vähättelyksi.

The Circus oli täyteen ammuttu hurmioitunutta ihmismassaa, jossa iloisesti sekaisin bailasivat niin riihimäkeläiset yh-äidit kuin parikymppiset miesporukat, sateenkaariväki ja hetsku-pariskunnat. Meno oli kuin jossain lahkossa.

Kaija lunasti odotukset ja otti yleisönsä, myös ne epäileväiset. Hän myös esiintyi Vain elämää -sarjan ensimmäisellä kaudella, mitä en kuitenkaan koskaan katsonut.

kaijakoo_rakuunarock2013_pysty-299x450-5988736

Enpä arvannutkaan, että vuotta myöhemmin hillun kyynelten ja naurun sekaisessa tunnemyrskyssä täyteen ahdetulla Hartwall Arenalla tv-sarjan suosion pohjalta rakennetussa konsertissa.

Tuotteistettua itkupornoa vai samastuttavaa leirinuotiomeininkiä?

Kun Vain elämää alkoi Nelosella syksyllä 2012, olin ensinnäkin kyllästynyt kaikkeen tosi-televisioon, varsinkin musiikkiin liittyvään, ja toiseksi; sarjan konsepti kuulosti teennäiseltä ja vaivaannuttavalta.

Julkkikset istuvat ruokapöydän ääressä muka jutustelemassa luonnollisesti, tekevät omanlaisiaan versioita kollegoidensa hiteistä, tirauttavat kyyneleitä ja kehuvat kilvan toisiaan.

Kieltämättä paljolti tuotahan sarja onkin, mutta jos pääsee yli makeilevan pintakuorrutuksen ja lievän myötähäpeän, alta paljastuu tarinoita lauluista ja niiden tekijöistä julkikuvan takana.

Jokin sarjassa selvästi suomalaisia koskettaa, sillä se on kerännyt hieman kaudesta riippuen keskimäärin 700 000–900 000 katsojaa. Se ei ole mikään pieni luku nykypäivän sirpaloituneessa mediankulutuksessa.

Tunneskaala laidasta laitaan

En katsonut ohjelmaa ensimmäisellä kaudella lainkaan ja toisellakin vain yhden jakson. Ystäväni keuhkosivat perjantai-illan viihdepläjäyksestä varsinkin Facebookissa, ja syötteet olivat täynnä itkutunnustuksia ja linkkauksia yhden jos toisen artistin biisiversioihin.

Vasta kolmannen kauden artistikattaus herätti mielenkiintoni: Paula Koivuniemi, Paula Vesala, Jenni Vartiainen, Vesa-Matti Loiri, Samuli Edelmann, Toni Wirtanen ja Elastinen. Heistä minua kiinnosti erityisesti Vesala, jonka uraa olen seurannut jo PMMP:n myötä. Myös henkilökohtaista julkisuutta välttelevien Edelmannin ja Vartiaisen potentiaalinen avautuminen houkutti.

Katsoin jokaisen jakson. Vaivaannuin, nauroin ääneen, tylsistyin joissakin kohdin, liikutuin itkuun asti. Ennen kaikkea vaikutuin siitä, kuinka monipuolisia ja ammattitaitoisia nämä oman alansa huiput ovat. Ja erityisesti koin vahvaa samastumisen tunnetta niihin artistien omakohtaisiin tarinoihin ja muistoihin, joita kappaleiden taakse kätkeytyi.

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua

Joulukuun 28. päivä, 2014. Helvetillisen kylmä. Jouduin perumaan suunnitelmani pukeutua ”hienosti kuin nainen”, ja olen sen sijaan kiskonut päälle mahdollisimman paksun villapaidan, sen päälle paksun talvitakin, housujen alle sukkahousut, päähän pipon. Ainoa myönnytys ovat tekonahkaiset, käärmekuvioiset legginsit, joita ystäväni kutsuvat ”seksipöksyiksi”. Näillä pakkasilla seksi on kuitenkin aika kaukana mielestä.

Hyppään bussista monen muun ihmisen tavoin Pasilan asemalla, missä tapaan ystäväni Anskun. Kulttuuria monipuolisesti harrastava Ansku on 28-vuotias, mutta omien sanojensa mukaan ”henkisesti keski-ikäinen”. Hän on houkutellut minut mukaan Vain elämää -konserttiin, ja tällä kertaa en vaatinut edes maanittelua.

Vaellamme sopulilauman tavoin kohti Hartwall Arenaa. Ihmiset jutustelevat hilpeästi keskenään, hengitys pakkasessa höyryten. Suurin osa ympärillämme vellovasta massasta näyttäisi olevan keski-ikäisiä – noin 40–60-vuotiaita – pariskuntia ja naisporukoita.

Joukossa on myös joitakin kuulosuojainpäisiä lapsia sekä myös meidän ikäisiä ”semi-nuoria” eli kolmenkymmenen molemmin puolin olevia. Naisia ja miehiä tuntuisi olevan lähes yhtä paljon.

vain-elc3a4mc3a4c3a4-konsertti_alkuodottelua_vaaka-468x351-1842495

Täysille katsomoille

Jokerien kotikaukalona paremmin tunnetun hallin penkkirivit näyttävät olevan täynnä viimeistä riviä myöten. Hallin keskellä on lavarakennelma, jossa on ohjelmasta tuttu ruokapöytäasetelma sekä Leri Leskisen johtaman taustabändin pelit ja vehkeet.

Artistit pääsevät kiertämään lavaa niin, että he voivat olla kasvokkain jokaisen katsomo-osan kanssa. Katosta roikkuu näyttöjä, joista piippuhyllylläkin istuvat näkevät esiintyjien kasvonilmeet. Me istumme Anskun kanssa toisen päädyn alakatsomossa rivillä neljä. Näemme erittäin hyvin lavalle, suoraan artistien pöytiin.

Konsertti alkaa tismalleen kello 20.00. Katsomo räjähtää huutamaan, viheltämään ja taputtamaan. Paula Koivuniemi vetää heti kärkeen Mikä boogie -kappaleen, ja muut artistit tanssahtelevat pitkin lavaa.

Seuraavana on vuorossa kävelyssään tukea vaativa Loiri, joka laulaa hieman haparoiden Vartiaisen Ihmisten edessä. Sitten Vartiainen ja Wirtanen käsikynkkäävät ja jodlaavat iloisesti läpi Lievästi päihtyneen, ja Edelmann puolestaan avaa suurten tunteiden hanat Apulannan Teit meistä kauniin -kappaleella.

Konkareiden karisma vs. nuorten heittäytyminen

Yleisö lämpenee ja ilta lähtee kunnolla käyntiin, kun mikkiin tarttuu positiivisuushumalassa syntynyt ja todelliset showmiehen elkeet omaava Elastinen eli Kimmo Laiho. Hän pyytää yleisöä sytyttämään kännyköiden valot ja laulaa yllättävän herkästi Paula Vesalan kynäilemän PMMP:n balladin Oo siellä jossain mun. Huomaan liikuttuvani ensimmäistä kertaa.

Liikutus muuttuu pian avoimeksi kyynelehtimiseksi, sillä seuraavana ääneen pääsee huikean lahjakas ja muuntautumiskykyinen Vesala, joka kajauttaa ilmoille eleettömästi mutta silti vimmaisesti Loirin tunnetuksi tekemän Elegian.

vain-elc3a4mc3a4c3a4-konsertti_pysty-413x450-2779578

Illan aikana toteutuu sama jako kuin tv-sarjassa. Kokeneemmat konkarit, kuten Koivuniemi, Loiri ja Edelmann, vetävät omat esityksensä pääasiallisesti varmalla karismalla ja samalla, tunnetuksi tulleella sapluunalla. Nuoremmat kollegat revittelevät, erityisesti Vesala ja Wirtanen, hieman railakkaammin ja ennakkoluulottomammin.

Asetelmassa voi aistia jonkinlaista haikeutta, ja toisaalta erityisesti Loiri ja Koivuniemi suhtautuvat nuorempiinsa suorastaan isällisellä ja äidillisellä ylpeydellä. Tuntuu kuin soihtua oltaisiin siirtämässä eteenpäin.

Ilonpilkahduksia ja varman päälle vetoja

Vesalan Elegian lisäksi omalla kohdalla eniten tunteita – surumielisyyttä ja iloa – aiheuttivat Edelmanin rajusti tulkitsema, oudon lohdullinen Väliaikaista, omalta mukavuusalueeltaan hetkeksi poistuneen Vartiaisen viekoittelevan kujertava Kohtalokas samba ja Koivuniemen sekä Loirin vahvasti kokemuksellinen duetto Lapin kesä, jossa Loirin ääni ylsi ensimmäistä kertaa konsertin aikana nuoruuden ja terveyden aikoihin.

Anskua kosketti erityisesti Koivuniemen laulama Apulannan Koneeseen kadonnut, koska kappale muistuttaa häntä omasta, ei niin helposta elämänvaiheesta. Koivuniemen ääni soikin kyseissä kappaleessa erityisen tummana ja kauniisti.

Yleisön laulattamiset ja tanssittamiset kappaleissa Rusketusraidat, Aikuinen nainen, Sata kesää tuhat yötä ja Anna soida olivat toki ennakkoon mietittyjä ja varman päälle vedettyjä, mutta silti artistit saivat omalla estottomalla heittäytymisellään yleisön lietsottua lähes hurmioituneeseen tilaan. Mekin Anskun kanssa lauloimme kurkku suorana, hytkyimme ja heiluimme ja teimme varmasti joidenkin silmissä erittäin noloja räppieleitä.

Myöskään Leskisen johtaman bändin virtuoosimaista musiikkilajista toiseen saumattomasti hyppäämistä ei voi korostaa liikaa – koko porukka teki huippusuorituksen.

Ja kun artistit kerääntyivät ohjelmasta tuttuun halauspiiriin ja hymisivät äänenavausmantraansa, me liitimme Anskun kanssa kädet ja hymisimme mukana. Olimme hetken osa artistien intiimiä rituaalia, mutta myös suurta halliyleisöä. Yhteenkuuluvuuden tunne oli käsin kosketeltava.

Keski-ikäisyyteen myöntyminen on huojentavaa

Wikipedian mukaan ”keski-ikä on määrittelemätöntä aikaa elämässä, jolloin ihminen ei ole nuori eikä vanha”. Hieman eri määritelmien mukaan keski-iän voi sijoittaa ikävuosien 36–65 välille.

Keski-ikäisyyteen kuuluu näkemykseni mukaan – hieman kärjistäen – nuoruuden ja jo koettujen vuosikymmenten nostalgisointi, omaan rajallisuuteen herääminen, lempeys itseä ja muita kohtaan, toisaalta seestyminen arkeen ja toisaalta raisut, kapinalliset irtiotot sekä tietysti tunteellisuuden lisääntyminen ja halu myös näyttää tunteitaan avoimemmin.

Jos nuorena saattoi ironisesti digata jostain nolosta ja vältti tunteilua viimeiseen asti, niin näin vanhemmalla iällä sitä jo antautuu ihan tietoisesti herkistelylle, suorastaan mässäilee sillä.

mari-hc3a4mmentyneenc3a4-kaija-koon-keikalla_pysty-337x450-5925451

Vain elämää jos mikä on henkisen keski-ikäisyyden ruumiillistuma; avoimesti sentimentaalinen, nostalgisoiva, yhtäaikaisesti lempeä ja suorakatseinen populäärissä historiankirjoituksessaan. Se on täydellinen guilty pleasure, lievää noloutta aiheuttava suurten massojen mieltymys, jota ei pitäisi kenenkään ”itseään kunnioittavan kulttuurinharrastajan” myöntää.

No, minä myönnän. Vain elämää -konsertti oli jokaisen pennin arvoinen kokemus, jonka jälkeen lähdimme kotiin henkisesti ja fyysisesti virkistyneinä, malttamattomina nukkumaan.

Kotimatkalla räppäsin puoliääneen konsertin komeasti päättänyttä Soria ja mietin, millaiset jatkot artisteilla on – julistavatko Koivuniemi ja Loiri keskinäistä rakkauttaan, intoutuuko Edelmann tanssimaan pöydällä Elastisen tavoin tai vetävätkö Vesala ja Vartiainen Anna K:ssa karaokedueton hilpeästi päihtyneinä?

Monen konsertissa olleen ja Edelmannin vihjailun kuulleen mielessä pyörii varmasti myös ajatus siitä, näemmekö jonkinlaisen kaikki kaudet ja esittäjät yhdistävän Vain elämää -megakonsertin mahdollisesti ensi kesänä, ehkäpä stadionilla… ja bailaanko siellä minäkin, keski-ikäisyyden sentimentaalisuudesta seonneena?

kuvat: Mari Pöyhtäri ja Tuomas Vitikainen

Pissanhajua ja synninpäästöjä Kurvissa – Uusi Sylvi

Sylvin olutraati kävi maistelemassa Kurvin William K.:n tämän vuoden talviolutvalikoimaa. Vaikka raadin kovin asiantuntija-aines on viime aikoina lisääntynyt ja siksi estynyt, päästiin silti tunnelmaan.

Kurvin legendaariseen ravintolatilaan jo jonkin aikaa sitten muuttanut William K. on loksahtanut aika mukavasti Kallion maisemaan. Asiakkaina näyttää käyvän nuorehkoja miehiä, karussa kotoa tai muuten vaan piilossa maailmaa. Yleisfiilis on ketjuravintolassa kiva. Oluista on aina saanut oikein hyvän keskustelun aikaan tiskillä ja pöytäänkin erikoisuuksia, joita ei muualta löydy.

Talven tähti
Rekolan Panimo, Suomi • 0,5 l 4,3 % pullo 7,90 €

Kovasti on punainen, muttei vallankumouksen punainen. Turvallisen glöginpunainen, mutta maultaan hieman erikoinen. Yrttinen ja mausteinen, muttei tasapainoisesti. Vähän kuin olisi pudottanut jekkupaukun omenasahtiin. Sinänsä harmi, koska Rekolan Panimon oluet ovat olleet mieluisia ja miellyttäneet myös silmää. Ensi jouluna sitten paremmalla onnella.

Ratebeerpisteet: 25

Raati on samaa mieltä pisteistä. Olut on ehkä hieman liian erikoinen suurelle yleisölle.

Liefmans Cuvée-Brut
Liefmans, Belgia • 0,375 l 6 % pullo 9,90 €

Väri on syvän meripihkainen, yllättävän oluenvärinen kriek lambiciksi. Maku on raikas ja pinkeä, muttei suinkaan kevytkenkäinen. Jos Liefman’s olisi sotaelokuva, olisi siinä aihetta Ramboksi. Sen verran lihasta löytyy. Olut sopii siemailtavaksi joulun välipäivinä takan edessä, kietoutuneena tupakkatakkiin. Suklaan jälkeen, ennen konjakkia. Oluessa on alkukantaista mutta hienostunutta seksikkyyttä, ja se sopiikin hyvin jaettavaksi.

Ratebeerpisteet: 97

Raadin mielestä loistava omassa genressään, yleisesti pisteytys ehkä hieman yläkanttiin – 92 voisi olla osuvampi.

img_3008-468x351-7548902

Founders Dark Penance
Founders Brewing Company, USA •0,35 l 8,9 % pullo 9,90 €

Nestemäinen Ave Maria. Tuleeko lopuksi synninpäästö? Tuoksu on hyökkäävä ja häijy, ei avaudu, mysteerinen ja kiehtova. Uskon salaisuudet eivät ateistille noin vain paljastu, mutta Vatikaanin kellarissa kypsynyt ”katumusharjoitus” avautuu makuhermoille ajan myötä. Syvä suklaa, pakkasyön savu ja jykevä humalan maku tuovat mieleen suomalaisen peruskalliokahvin. Tätä on Lalli maistellut lähtiessään Köyliönjärven jäälle tappohommiin.

Tumman IPA:n rooli oluttähtikartalla on hieman hämmentävä. Jos haluaa juoda tummaa olutta, niin miksei juo sitten kunnon stoutia tai porteria. Pientä kikkailun makua? Siltikin raati esittää kysymyksen: Pitäisikö ehtoollisella joskus kokeilla tätäkin?

Ratebeerpisteet: 98

Ratebeer-pisteissä näkynee maineikkaan panimon paino-arvo. Raati antaisi oluelle pisteet 85. Ihan jees siis.

Laus Quadrupel
Panimo Hiisi, Suomi • 0,33 l 9 % pullo 8,90 €

Kotikaljamainen väri. Muutenkin kotoisa, mutta hieman vaatimaton olut. Tätä ei nautita tupakkatakissa, vaan villasukissa. Kotimainen belgityyppinen trappistiolut ei vakuuta tyylilajissaan, mutta ei suinkaan ole hassumpi yritys. Maku on samea, tulee mieleen, että tähän on sekoitettu jotain terveyskääpää ja siksi maistuu vähän epämiellyttävän terveelliseltä. Ekstrapropsit tyylikkäästä etiketistä, joka lähemmin tarkasteltuna kylläkin osoittautuu hämmentävän sotaisaksi. Myös korkeasta promillemäärästä – ei tarvitse paljoa litkiä päihtyäkseen. Mikä Sylville toki käy.

Ratebeerpisteet: 25

Aika alakanttiin, raati antaisi 40. Koska on jo vähän hiprakassa ja höveli.

Lagunitas Sucks Holiday Ale
Lagunitas Brewing Company, USA 0,35 l 7,9 % pullo 9,90 €

Tuoksuu pissiltä eli sörkältä eli kodilta – ihanaa!!! Tuoksu on klassisen ipamainen, erittäin hedelmäinen, kultaisen mandariininen. Mandariinia ja juhlavaa kultaa löytyy myös mausta. Helposti lähestyttävä ipaksi, toisten mielestä epämiellyttävä katkero on meistä jouluisen pehmeä. Kyseessä on erikoiserä, joka on tehty korvaamaan panimon Brown Shugga’ alea. Etiketissä panimo pahoittelee suunnilleen KAIKKEA, ilmeisesti edellinen erä on mennyt pilalle. Tämä korvike on jokseenkin ihana, joten raati puistelee päätä kuvitellessaan, minkä upeuden korvikkeena tämä toimii. Koko suvun hilpeä ja helppo loma-IPA.

Ei ratebeer-pisteitä. Raati antaa rakkaudella 95

Old Peculiar

Theakstons, hanatuote, Englanti, 5,6 %

Pidempään kypsytetty perinteinen englantilainen on tuhtia kamaa. Tuoksu on verilättyinen, hieman ylikäynyt, Sylvin tiimi toteaa, että nyt saattoi loppua asiantuntijalta kantimet. Olut on vähän liikaa meille, tuntuu siltä, että tässä pitäisi olla kirves olalla ja jo vähintään pari mullia tallissa. Sinänsä ihan mukava huomata, että on vähän liian neiti joillekin oluille.

Ratebeerpisteet: 95

img_3011-337x450-2654735

Founders Dark Penance, Lagunitas Sucks Holiday Ale, Liefmans Cuvée-Brut, Old Peculiar, Talven tähti, William K.