28.–29.7.2016
Hyvä kurkku -palstalla arvioidaan suomalaisten, joskus myös ulkomaisten, ravintoloiden vegaanisia aterioita. Arvioiden kirjoittajat eivät ole ruokatoimittajia, mutta he ovat sitäkin nälkäisempiä ja janoisempia.
Edellisestä Viron reissusta oli kulunut jo kahdeksan vuotta. Kaikkiaan olin käynyt maassa viitisen kertaa 90-luvun alun jälkeen – silloin vietimme kymmenen päivää Tartossa suomen kielen opiskelijoiden kurssimatkalla. Sosiaaliset, taloudelliset tai oikeastaan kaikki muutokset olivat tietysti neljännesvuosisadassa huimia. Silloin käytössä oli vielä rupla, viinipullo maksoi 20 Suomen penniä, ja Tarton pääkadun asvaltti oli tankkien murjomaa. Tämän kahdeksan vuoden tauon jälkeen Tallinna oli sen sijaan melko samannäköinen, vaikka lasiseinäisiä konttoreita, ostoskeskuksia sun muita oli tietysti noussut kosolti lisää.
Nyt kuitenkin olimme pienemmän mutta tärkeän mullistuksen jäljillä: Tallinnasta oli nimittäin jossain välissä tullut jonkinsorttinen vegaaniruuan pyhiinvaelluskohde. Ravintoloiden vegaanitarjonta alkoi lisääntyä Suomenlahden eteläpuolella paljon aiemmin kuin meillä, ja täysin vegaaninen ”hieno ravintola” V oli saanut legendaarisen maineen. Tietysti tätä nykyä Suomessa tilanne on parantunut niin huimasti, että esimerkiksi Helsinki ei häviä Tallinnalle missään. Ruokaostoksiakaan ei tarvitse lähteä tekemään lautalla. Tosin sanottakoon, että riemastuin löytäessäni Rotermannin uudesta Lääts-vegaanikaupasta klassista sieni-Tartexia, jota ei ole saanut Suomesta vuosiin. Siellä myös jenkkiläisiä Tofurky-tuotteita, muun muassa New Yorkista ostamaani tempeh-pekonia!
Vaikka Tallinnan vegaanitarjonta ei enää ainutlaatuista olisikaan, pakko sinne oli päästä. Lähdimme vaimon kanssa kahden päivän reissulle. Varasimme pöydän V-ravintolasta ja järjestimme aikaa yhdelle lounaalle ja aamiaiselle.
Baar Bistroo Kukeke, 28.7.
Sää ei suosinut meitä saapuessamme Telliskiven alueen hipsteritaivaaseen. Onneksi olimme valinneet ruokapaikan etukäteen, joten saimme pitää sadetta viihtyisässä Kukekessa. Kana-teemaisessa sekaruokaravintolassa on myös laaja vegaanilista, josta valitsin kikhernefrittatan eli välimerellisen munakkaan sienillä, mangoldilla, aurinkokuivatulla tomaatilla ja yrteillä. Odotellessa siemailimme vaimon kanssa paikallista golden alea, joka oli oikein hyvää (vaikka olenkin moukka oluiden suhteen).
Frittata oli erinomainen, paras kikhernemunakas tai vastaava Kombon perunamunakkaan rinnalla. Toisin kuin useimmat maistamani kikhernemunakkaat, se ei ollut lainkaan jauhoinen tai tunkkainen. Sen sijaan siihen oli saatu vahvoja espanjalaistyylisiä makuja. Erityisesti aurinkokuivattu tomaatti yllätti. Se on useimmiten vähän turha aines, mutta nyt se oli käräytetty niin, että se toimitti tavallaan chorizon suolaisuutta ja rasvaisuutta tuovaa roolia annoksessa. Valitettavasti ohessa tarjottu kookosmajoneesi ei ollut onnistunut: se oli liian löysää ja jauhoista, joten se peitti munakkaan maut eikä täydentänyt niitä. Onneksi munakkaan päällä oli raikkaita yrttejä ja ituja. Joka tapauksessa suosittelen ottamaan munakkaan oheen lisukkeen. Esimerkiksi vaimon annoksen kylkeen tilatut paistetut uudet perunat olivat loistavia. Tilli ei juuri maistunut, mutta niihin oli saatu hämmentävä ja hauska makeus kenties pyörittämällä ne jossain siirapissa paistamisen lopuksi..
Koska frittata oli niin oivallinen, oli pakko kokeilla jälkiruokaa: papumarenkia kookos-sitruunakreemillä ja marjoilla. Se oli aivan käsittämättömän hyvää, ehdottomasti paras marenkiannos, jota olen maistanut. Tampereen Mimosan marenkipiirakka oli ihanaa ja annokseen sopivaa, mutta nyt sain täydellistä kovaa rapeaa marenkia. Kookoskreemi sopi sen kumppaniksi täydellisesti, ja tuoreiden punaherukoiden happamuus antoi tasapainoa. Tämä pääsi kyllä jälkkärien top viitoseen heittämällä.
Bar Bistroo Kukeke
Telliskivi 57
Tallinna
ma–to 11–21
pe–la 11–23
su 11–21
Vegan Restoran V, 28.7.
Tästä ravintolasta olimme kuulleet paljon. Gastropavun Liina oli käynyt syömässä kesäkuussa, ja monet kaveritkin olivat vierailleet vähän aikaa sitten. Kulttimaine tietysti vähän aina epäilyttää, mutta odotin illallista joka tapauksessa innokkaasti.
Tilasimme alkupalalajitelman ja caesar-salaatin. Lajitelma oli aivan mahtava. Erityisesti ihastuin itse tehtyihin vegaanisiin juustoihin sekä ”kurkkukupeista” tarjoiltuun porkkanatahnaan. Esillepanossa oli lievää kömpelyyttä: maustamattomat mungpavunidut, aurinkokuivatun tomaatin palaset ja vihreät oliivit olivat hieman hassu tausta taitavasti tehdyille makupaloille. Tämä oli kuitenkin pieni kauneusvirhe herkullisessa annoksessa.
Caesar-salaatti oli äimistyttävän hyvä. New Yorkin Butcher’s Daughterissa luulimme löytäneemme ylittämättömän version, mutta tämä oli yhtä hyvää. Tyyliltään annokset ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Tässä pääosassa oli paistettu artisokka – en tajua, miten siitä oli saatu niin ihanan paahteisen makuista. Se ei jäänyt kauas roomalaisesta carciofi alla giudasta eli artisokasta juutalaiseen tapaan. Maistelimme myös ravintolan herkullista tummaa ja maltaista vuokaleipää.
Pääruuaksi minä otin ylistetyn seitanannoksen ja vaimo päätti kokeilla pizzaa, jota ystävät olivat juuri kehuneet. Keittiössä kuitenkin oli selvästi jonkinlainen ongelma, sillä jouduimme odottamaan ruokiamme todella pitkään. Meidän jälkeemme tulleet aterioijat saivat annoksiaan, ja toinen tarjoilijoista kävi myös pahoittelemassa pariin muuhun pöytään jotain. Kun ruokamme viimein saapuivat, meille ei kuitenkaan pahoiteltu mitään.
Syytä kuitenkin olisi ollut, sillä vaimon saama pizza oli kerrassaan kelvoton annos. Se ei ollut pizza. Sitä ei olisi kehdannut tarjota edes viiden euron pizzeriassa. Pohja oli kuin koppuraksi paistettu tortillapohja, johon oli sivelty ketsuppia. Vaikka pohja olisi paistettu paremmin, ei se silti ollut pizzapohja. Täytteet olivat jääneet haaleiksi – ja päällä ollut vegaanijuustoraaste ei ollut ilmeisesti käynyt uunissa lainkaan! Se oli siis kylmää mautonta raastetta, joka oli piilotettu rucolavuoren alle. Annoksesta olisi pitänyt tietysti valittaa, mutta olin itse ainakin niin tyrmistynyt, etten uskaltanut. Olisi saattanut päästä suusta liian ilkeitä sanoja. Lisäksi, kuten olen todennut aiemminkin, olen suunnattoman arka valittamaan mistään paikan päällä. Asiakkaana olen enemmän sellainen ”kiitos ja anteeksi” –ihminen.
Seitanannoksenikaan ei säväyttänyt, mutta ei siinä mitään varsinaista vikaa ollut. Minä vain innostun seitanista kunnolla tosi harvoin – ja ääriharvoin sitä saakaan todella herkullisena etenkään ravintoloissa. Nättihän tämä lautasellinen oli, ja siinä oli hauskoja ideoita ja yhdistelmiä. Punajuurella maustettu ja värjätty ohut seitansuikale toi mieleen paahtopaistin, ja taiten tehdyn viinikastikkeen raaka punajuuri toi hieman ”rautaista” makua, josta minä pidin mutta vaimoni ei. Yhdistelmä toimi oranssin pyreen kanssa ihan kivasti, mutta täytyy sanoa että seitanista puuttui silti makua. Aines vaatii mielestäni käräytystä, karamellisointia, vahvoja makuja. Lisukevihannekset olivat ihan okei mutta jääneet puolitiehen. Paistettuun nuoreen parsakaaliin ei ollut saatu olennaista pähkinäistä makua, ja uunijuurekset olivat hieman liian pehmeitä. Kokonaisuutena annos oli ihan hyvä, mutta tuskin otan sitä uudestaan tänne palatessani.
Jälkiruuaksi vaimo otti marenkiannoksen, ja sekin oli pettymys etenkin Kukeken täysosuman jälkeen. Raparperinen ja mansikkainen cashewkreemi oli jauhoisen ja rakeisen tuntuista ja meidän makuumme liian makeaa. Mutta ennen kaikkea ”poltettu” marenki oli epäonnistunut, sillä se oli pelkkää löysää vaahtoa. Siitä myös puuttui täysin happamuus, josta ystävät olivat puhuneet. ”Yläpää” jäi uupumaan, kuten rakas ystäväni sanoisi. Aivan pilalla annos ei ollut: kun kaikkea sai samaan lusikalliseen, maku oli ihan hyvä, mutta tasapaino puuttui.
Vaimolla oli turkasen huono onni, sillä minun mustikka-limejäätelöni oli valtavan hyvää. (No joo, jaoimme tietysti annokset.) Koristeena oli elämäni ensimmäinen touille-keksi, joka täydensi makua, samoin kuin pistaasimuru, jota muuten oli useissa annoksissa läpi illan – mutta vasta nyt toimivasti. Tilaamani erinomainen calvados oli oiva juoma jäätelön kanssa.
Kuudesta ruuasta siis kolme oli loistavia, yksi okei, yksi hieman ongelmallinen ja yksi täydellinen katastrofi. Palaamme ravintolaan varmasti uudestaan, sillä hyvät asiat olivat tarpeeksi hyvä. On kuitenkin ilmeistä, että ravintolan touhussa on melkoista epätasaisuutta. Kyselin asiasta ystäviltäni jälkikäteen, ja pari heistä kertoi useista samanlaisista kokemuksista. Kulttimaineesta huolimatta kompasteluun kannattaa siis varautua.
Vegan Restoran V
Rataskaevu 12
Tallinna
su–to 12–23
pe-la 12–24
Kohvik Inspiratsioon, 29.7.
Koska Viru-hotellin aamiaiselta ei odotusten mukaisesti saanut juuri mitään järkevää vegaanista syötävää, päätimme pyörähtää aamun kaupunkikävelyllä tässä täysin vegaanisessa kahvilassa. Se oli hyvä valinta ainakin sijainnin vuoksi, sillä samalla tuli kierrettyä vanhan kaupungin niitä osia, jotka ovat vielä viihtyisiä – turistiosa on varmaan kauheampi kuin missään muussa minulle tutussa vanhassa kaupungissa. Rooman Trasteveren keskuskadun turistiryysis oli tämän rinnalla suorastaan viihtyisää.
Tilasimme kaksi soijacapuccinoa ja yllätyimme, sillä ne olivat aivan huipputasoa. Soijamaitovaahto oli ehkä parasta koskaan, ja siihen oli saatu mukaan kahvin paahteinen aromi. Valitettavasti muu palvelu oli hyvin hidasta, joten aamiaisen rytmi meni pieleen. Olin jo juonut kahvini, kun amerikkalaistyyliset pannukakut ja kikhernemunakas saapuivat, joten tilasin toisen kahvin. Se sentään tuli syömisen puolivälissä.
Kikhernemunakas oli juuri sellainen, josta en pidä: tunkkainen, suolaton, mauton. Siitä tuli mieleen yhdeksänkymmentäluvun veganismi. Harvoin jätän ruuan kesken, mutta nyt oli pakko, ettei olisi tullut huono olo. Okei, olin edellisenä päivänä saanut Kukekessa mestarillisen frittatan, joka oli hard act to follow. Mutta oli tämä vaan huonoa joka tapauksessa. Kuten vaimo totesi, Kukeken frittatan voisi tarjota kenelle tahansa, kun taas tämä omeletti vieraannuttaisi joka iikan vegaanikeittiöstä.
Pannukakut banaaneilla ja mustikkahillolla olivat huomattavasti parempia. Taikina oli tässäkin hieman jauhoista, mutta kokonaisuutena annos toimi hyvin, etenkin kun hieman makeutta uupuva pannukakku oli levännyt kirkkaan siirapin päällä ja imenyt siitä makua. Yleensä en pidä banaanista, mutta tässä annoksessa sekin maistui.
Omeletista huolimatta meillä oli oikein mukavaa, sillä kahvilan sijainti, näkymät ja kadun tunnelma olivat oivalliset. Hinnat olivat halvat, ja kyllä pelkästään tällaisen kahvin takia palaisi.
Kohvik Inspiratsioon
Pagari 1/ Lai 44
Tallinna
ma–pe 8–22
la–su 9–22
